Symbioosissa

Wikipedia määrittää symbioosin seuraavasti: Symbioosi - (kreikan kielestä: syn = kanssa, yhdessä, bios = elämä) merkitsee biologiassa kahden tai useamman eliölajin edustajien läheistä yhteiseloa. Tiukimmin määriteltynä symbioosi tarkoittaa lajien välistä vuorovaikutussuhdetta, josta molemmat osapuolet hyötyvät.

fire in an open hearth by sciain, on Flickr

Vietin osan menneestä viikosta mökillä kahdestaan pienen kanssa. Vaikka olemme samaa eliölajia, minulla on ajatus, että elimme hyvin läheisessä symbioosissa. Meillä oli kaikki niin kovin hyvin, vietimme ihania päiviä yhdessä laiturilla.

Nukuimme aamuisin ihan tosi pitkään pienen kanssa. Pieni on jo oppinut sanomaan, että nukkuminen on ihanaa. Ja sitä se on, palauttavaa ja voimistavaa.

Aloitimme aamut aina terassiaamiaisella. Sen jälkeen meni hetki, että saimme kaikki uimatarvikkeet, muut lelut, kirjat ja pehmusteet laiturille päivän leiriä varten. Suojasin pienen UV-vaatteilla ja eikun nauttimaan!

Minulle laiturilla makaaminen on parasta terapiaa ja voimien tankkaamista niin pimeää talvea kuin työelämää varten. Auringon ottaminen oli vuosia ainoa itseni ”hyväksymä” tapa vain olla tekemättä mitään. Siksi sitä niin paljon rakastan. Nykyään onneksi osaan olla muutenkin tekemättä yhtään mitään, mutta toki mielelläni olen auringossa edelleen.

Joka päivä seurasimme pilvien liikettä tarkkaan, aina välillä niiden liike oli arvaamatonta. Toisinaan ne muuttivat miten sattuu suuntaa ja peittivät odottamatta auringon.

Ilonamme oli kuikkien lentoharjoitukset. Siitä tulee kova ääni kun kuikka starttaa lentoon. Veden kiitorata on sille pitkä.

Laituripäivän aikana uitimme myös varpaita laiturilta vedessä, teimme raspilla jalkahoitoja ja luimme kirjoja yhdessä ja erikseen. Pieni oli iloinen uudesta haavista ja kalasti sillä roskia ja käpyjä vedestä. Nopeasti hän oppi myös onkimaan pudonneet uimakellukkeet ja lelut haavilla. Samoin pieneltä alkoi onnistua mehun hakeminen jääkaapista, mikä oli erittäin kätevää, koska äiti voi rauhassa lojua aurinkotuolissa häiriintymättä.

Toki pari kertaa piti käydä puskapissalla. Ruokaa syötiin välillä terassilla ja jälkiruuaksi otettiin sipsejä. Kävelin paljain jaloin edestakaisin ja se tuntuu niin maan läheiseltä ja hyvältä, suorastaan meditatiiviselta, jos nyt sitä sanaa haluaa käyttää. Sain jopa pienen ollessa hetken nukkumassa istuttua rakkaalla kivelläni. Tuuli teki järven aalloista äänekkäät ja vedestä timanttisen. Istuin hetken ihan keskenäni rauhassa.

Pääasiassa päivät kuluivat pilviä taivastellessa. Kohokohta oli ison suihkukoneen vana, jonka katoamista hiljalleen seurasimme. Pieni suihkukone lensi ihan sen jäljissä. Iso ja pieni, niin kuin mekin symbioosissa.

Älä vastusta

Nyt seuraa yksinkertainen elämänohje:

ÄLÄ VASTUSTA.

Mitään.

Koskaan.



Otetaan esimerkki:


Jotain ikävää tapahtuu. 

Sinulla on kaksi vaihtoehtoa:

1. Vastatustat tapahtunutta vihaisena, turhautuneena tai kadut tai mitä hyvänsä negatiivista.

2. Hyväksyt tapahtuneen (se tapahtui jo) ja jatkat päivääsi. 


Helpommin sanottu kuin tehty. 

I'm waiting for my man... by onkel_wart (thomas lieser), on Flickr

Oletko valmis hallitsemaan elämääsi vai ajattelitko jatkaa valittamista?


Jos olet valmis ottamaan haasteen vastaan, paina mieleesi seuraavat asiat:

1. Vastustamalla tapahtunutta pidennät vain kokemaasi kurjuutta tai vääryyttä.

2. Opi nauramaan elämän eriskummallisuudelle.

3. Opi ajattelemaan, että suurinkin vastoinkäyminen voi olla portti johonkin elämäsi parhaimpaan asiaan.









Lähde: HigherExistence

Sinä olet elämä

Eckhard Tollen sivuilla on paljon hyvää ilmaistakin materiaalia heinäkuun ratoksi. Kokeile.

Zeniä VI: Miten elää?

Viimeisenä loppukaneetit, jotka Brad Warnerin kolmannen kirjasta, Zeniä karmalla ja suklaakastikkeella todella kolahtivat minuun. Tiedätkö miten haluat elää? Ja miksi? Entä, jos se muuttuukin? Pystykö luopumaan siitä? Onko silläkään niin väliä?

Meillä kaikilla on rajallisesti aikaa tässä paikassa tehdä mitä on tarpeen tehdä. Joten minun oli parasta saada itseni järjestykseen ja tehdä ainakin joitakin niistä asioista, joita minut pantiin tänne tekemään ennen kuin heittäisin lusikkani nurkkaan.

Paras tapa elää on elää niin kuin haluaa. Mutta elää todella haluamaansa elämää on eri asia kuin elää elämää, jota ajattelee haluavansa elää. Jos et käsitä näiden eroa, voi olla että sinun on sittenkin parasta elää juuri niin kuin kaikki muut haluavat sinun elävän.

Surfer Catching the Early Morning Wave by Captain Kimo, on Flickr

Usein kuulee ihmisten valittavan, että he ovat syntyneet maailmaan, jota eivät ole tehneet. Se on harhaa. Sinä olet todellinen syyn ja seurauksen lain jatkuvan toiminnan ilmentymä. Maailma jossa elät on maailma, jonka olet tehnyt itsellesi. Yhteiskunnalliset säännöt ja normit, joita vastustat, ovat sinun itsellesi pystyttämiä.

Ennen kuin voit elää todella haluamaasi elämää sinun on selvitettävä, mitä todella haluat. Se kysyy kärsivällisyyttä. Sinun on katsottava suoraan omaan mieleesi ja eroteltava todelliset halusi vääristä, jotka olet kehittänyt ajattelulla. 

Minä tiedän ainakin yhden tavan tehdä se, ja sinun pitäisi jo tietää mistä puhun. Jep. Tajusit oikein. Paljon zazenia.

Lue edelliset osat:

Zeniä I: Zazenia elämässä selviämiseksi

Zeniä II: Muoto on muoto

Zeniä III: Todellisuudesta

Zeniä IV: Pitkistä istumisista

Zeniä V: Pelon ja retriitin tarkoitus

Koskaan ei voi tietää...

Miltä tuntuu nousta pois autosta ehjänä kolarin jälkeen?

Miltä tuntuu hakea veljen uurna vieraasta maasta?

Miltä tuntuu, jos ei koskaan nuku yli kolmen tunnin pätkää?

Miltä tuntuu, kun oma lapsi kuolee aivokasvaimeen?

Miltä tuntuu, kun keho alkaa reagoimaan allergiaoireilla lähes kaikkiin ruokiin?

Miltä tuntuu hoitaa omaa äitiään, joka ei tunnista enää?

Miltä tuntuu olla masentunut?

Miltä tuntuu, kun sädehoidon tahosta ei ole takeita?

Daydream. by Colton Witt, on Flickr

Ei voi tietää.

Ennen, kuin sattuu kohdalle.

Elämä.

Olen miettinyt paljon lähiaikoina sitä, miten suhtaudumme toisiin ihmisiin. Kohtaamisissa ei tarvita kuin läsnäoloa. Siihen tuppaa vaan tunkemaan paljon vähättelyä, arvostelua, tietämistä ja neuvomista. Niin.

Toisinaan se pää kannattaa pitää kiinni ja olla vaan läsnä.

Haluumisesta keskittymiseen

Kysyin mökillä aamuna eräänä pieneltä haluaisiko hän lähteä metsäretkelle. Joo!, Oli reipas vastaus. Retkelle lähtöön oli syynsä, mutta loppujen lopuksi nekään ei olleet niin tärkeitä. Retkellä olo oli tärkeintä.

Retki oli osa taktiikkaa saada pieni keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Mielestäni tarhapäivät ja videoiden katsominen youtubesta todella tekevät pienen levottomaksi. Se oli edellisenä päivänä näkynyt siten, että haluu, haluu, haluu, haluu katsoo videoita, haluu puhaltaa saippuakuplia, haluu mennä majaan, haluu ongestamaan. Haluu, haluu, haluu ja ennen kuin on edes aloitettu, pieni haluu jo jotain muuta. Osansa käytöksestä oli varmasti myös siinä, että vanhemmat eivät keskittyneet pieneen, vaan tekivät omia askareitaan. Keskittyminen yhteen asiaan olisi toivottavaa siis kaikille osapuolille.

Tämän lisäksi meillä on ihon oireilun takia sokereita vähennetty. Sen uskon myös vaikuttavan mielialoihin. Joku kun vielä kertoisi, mistä ekseema ja atooppinen iho johtuu, eikä vain hoitaisi oireita pois. Mutta siitä vaikka joskus lisää. Nyt tarinaa retkestä.

Metsään siis! Pieni lähti innolla seuraaman järven rannan polkua. Partiolaisystäväni on opettanut, että kaikkien järvien rantaa kulkee polku. Se pitää lähes aina paikkansa. Kerroin tästä pienelle. Taajan käärme-esiintymän takia en voinut pienen antaa kulkea kovin paljon edellä. Mutta vähän matkaa innokas pieni retkeilijä veti retkeä.

Polku ei todellakaan ollut mikään helppokulkuinen. Pienelle kävi mukkelis makkelis tasaisin väliajoin. Into kuitenkin korvasi mielipahan ja matka jatkui omin voimin. Kävimme naapurien laiturilla ja ihastelimme heidän lähimetsässään olevia villiruusuja. Mistä lienee ne sinne kulkeutuneet.

Pääretkikohteena oli puro, mutta se oli ihan kuiva tällä hetkellä. Pääsimme siitä helposti yli.

Umpimetsäpätkä ei ollut helppo, mutta meni sen verran hyvin, että uskaltaudun toistekin. Metsäautotielle päästyämme huomasimme metsämansikan jo kukkivan ja vadelmissakin olevan hyvät alut! Nyt on niin vihreää, niin vihreää ainakin vielä hetken.

Kukkaloisto oli kovin vähäistä, emme poimineet sitten edes pientä kimppua. Mihin kaikki kukat on kadonneet?

Pieni on hyvä bongaamaan perhosia. Näimme myös kauniin nokkosperhosen, ja muistaakseni harvinaisen ritariperhosen, mutta kuva onnistui vain tästä, suruvaippako se nyt on? Huomaa tien musta väri, joka on läheiseen saunakiuaskivikaivoksen mursketta.

Pieni ei tahtonut tässä vaiheessa enää kavellä ja pääsi reppuun istumaan. Sieltä oli turvallista bongata puoliksi kaatunut puu. Niiden alittaminen on aina jännittävää, koska tämäkin oli toisen puun varassa ja se oli ihan jännittynyt kaarelle ponnistuksesta.

Pian olimme mökkipihassa ja meillä oli ollut tosi kiva retki. Sitä näkee kaikenlaista, kun katsoo tarkkaan. Niin paljon ihmeteltävää ja ihailtavaa tässä ja nyt. 

Retki toimi myös rauhoittajana, sen aikana keskityttiin siihen mitä nähtiin ja missä oltiin. Kiitos äiti retkestä, sanoi pieni. Ruuan jälkeen sain kiitoksen ruuan eteen tuomisesta ja sitten vielä ruuasta. Vain kerran tahtoi katsoa videota, ja siitä ei tullut mitään showta, vaikka ei saanutkaan. Pieni halusi lukea ruuan jälkeen hetken kirjaa ja sitten lähti vain pienen vastustelun saattelemana päiväunille. 

Ihanaa! Metsäretket toimii, käytän itse ja suosittelen!

Rauhassa nykyhetkessä

Zeniä V: Pelon ja retriitin tarkoitus

Viime kirjoituksessa Brad Warnerin kolmannen kirjan, Zeniä karmalla ja suklaakastikkeella jutuista puhuttiin pitkistä istumasessioista. Sen tarkoitusperiä käy epäileminen niin ennen, aikana, kuin jälkeenkin. Tässä vähän lisää pohdintaa.

Sesshin voi opettaa myös pelottomuutta. Ei ole suurempaa pelkoa kuin itsensä kohtaamisen pelko. Saatat luulla, että eniten pelkäämäsi asiat tulevat ulkopuoleltasi. Eivät ne koskaan tule sieltä. Jos pystyt kohtaamaan pelon itseäsi kohtaan, mikään jonkun muun tekemä ei voi koskaan enää pelottaa sinua. No, he voivat hätkähdyttää tai yllättää sinut. Sitä ei voi mikään estää. Mutta kukaan ei voi enää todella pelottaa sinua.

Olin luullut, että zenretriiteissä kokemani maailman ja normaalielämässä kokemani maailman välillä oli jättimäinen ero. Mutta joka retriitin kohdalla kävi selvemmäksi, että se ei pitänyt paikkaansa. Itse asiassa nämä kaksi elämäni puolta olivat hyvin paljolti sama asia. Näitä kahta maailmaa yhdistävä asia olin minä. Ei ollut mitään kokemistani paikoista erillistä. Ei ollut mitään ikuisesti itsenäistä minää, jota voitaisiin heitellä tilanteesta toiseen. Hiljaiset, levolliset vuoret olivat minä. Huutava, hullu Tokio olin minä.

A New Dawn by ~FreeBirD®~, on Flickr

Tajusin, että aina lähtiessäni retriitistä, että voin ottaa sen mukaani. Elämä retriitissä on hyvin kurinalaista. Jokainen tekosi on selkeä. Jopa vuorovaikutus 

ihmisten kanssa seuraa ennalta tiedettyä kaavaa.

Elämä ulkopuolella ei ole sellaista. Se on kaoottista, hajanaista, villiä. Mutta sen ei tarvitse olla. Vaikka kaikki ympärilläsi on sekoamassa, kunhan säilytät keskustasi. maailma säilyttää sekin keskustansa. Se on jännä juttu. En sano, että se olisi helppoa. Mutta ennen kuin olin istunut muutaman retriitin, en voinut edes kuvitella sen olevan mahdollista. Kun tiedän sen mahdolliseksi, tunnen tavallaan velvollisuudekseni säilyttää sen. Maailma tarvitsee keskustan. Toivoisin että se olisi minua parempi. Mutta jos sen on oltava minä, minun täytyy tehdä se. 

100% läsnäolo

Löysin nämä ”ohjeet” jokin aika sitten netinsyövereistä. Vaikka niiden sanotaan oleva neuvoja pyyteettömään rakkauteen, on niissä mielestäni useita asioita, jotka ovat erinomaisen, jos ei täydellisen hyvän läsnäolon tunnusmerkkejä.

1.   Kuuntele todella, mitä toisella on sanottavaa, vaikka se olisi kuinka epämiellyttävää.

2.   Osoita kunnioitusta.

3.   Hyväksy kaikki henkilön persoonallisuuden piirteet.

4.   Pidättäydy antamasta neuvoja, siihen asti kun on niiden aika.

5.   Älä yritä muuttaa tai manipuloida ketään.

6.   Älä arvostele tai tuomitse.

7.   Anna oikeus kaikkiin kokemuksiin ja niiden herättämiin tuntemuksiin.

August 6th 2008 - Leave a Little Room In Your Heart by Stephen Poff, on Flickr

Kas näin. Neuvoja on aina helppo antaa… Mitä olit näistä mieltä?

On maailmaa tää minkä nyt mä nään

Otetaas taas annos naivismia. Muumeilla on totuus juhannukseksi!



MUUMIPEIKON JUHANNUSRUNO


Pään painan ruohikolle

ja oion jalkojain.

En jaksa pohdiskella,

mä tahdon olla vain.



Sen viisaammat voi tehdä,

mä päivän kultaan jään.

Mä tunnen kaikki tuoksut 

ja luonnon loiston nään.



Voi leikitellä mielikseen,

voi ottaa jättää paikoilleen

tai olla niin kuin luonnostaan

ja maata vaan.



Mä peikko siihen uskoon jään,

on maailmaa tää minkä nyt mä nään.
 

~ Tove Jansson

Midsummer sunrise by busman70, on Flickr

Leppoisaa juhannusta!