Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: 02/2012

29.2.2012

Tehkää lumienkeleitä!

Pieni oli oppinut jumppiksessa miten tehdään enkeleitä. Isän kanssa he olivat harjoitelleet sitten oikeassa lumessa. Pienelle on vielä vaikeaa liikuttaa yhtä aikaa käsiä ja jalkoja, mutta se onnistuu vuorotellen ihan hyvin. Tuloksena oli hieno lumienkeli odottamassa äidin kotiinpaluuta. Ihailimme enkeliä ikkunasta ja lähdimme pihalle tekemään niitä lisää. Pieni osaa!
Lumienkeli, ihan selvästi.
Teimme samalla ulkoilulla pienen kävelyn lähimetsään. Lunta on aika paljon ja polut ovat vaikeakulkuisia. Taistelimme eteenpäin kompastellen ja horjuen, tai siis minä horjun pieni kantorinkassa. Pelottavaa. Sitten laskemme vähän mäkeä kotipihassa pulkalla ja ilman. On kiva ettei nyt ole ollut enää niin kylmä.



Illalla katsoimme todella vanhoja digitoituja dioja. Niin paljon, niin onnellisia muistoja. Elämä on kaikesta huolimatta niin hyvää, kun sen vaan huomaa! Olen kiitollinen ihan koko elämästä.

Lähtekää ulos lumienkeleitä tekemään!

28.2.2012

Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 28. Peli on menetetty



Jokapäiväiset ilonaiheet: vanhemmuus ja tietoinen läsnäolo on melkein lopussa. Pitkä kirjoitussarja, mutta niin hyvä on kirja. Lopussa puidaan sitä miten jokainen vanhempi joskus menettää pelin, hermo menee ja huuto raikaa. Miten siitä voi jatkaa tietoisena seurauksista ja valmiina muuttamaan käytöstään seuraavalla kerralla.




Kaikki vanhemmat menettävät joskus pelin. Menetämme malttimme ja mielemme hallinnan. Kun se tapahtuu, se on tuskallista, aiheutti ”hermojen” menettämisen mikä tahansa.


.:Myrskyn keskellä:.

Tavallisesti hermo menee, kun olemme uupuneita ja meidät on puskettu äärirajoillemme.

Myrskyn keskellä auttaa, jos voimme pysähtyä hetkeksi, tuoda tietoisuutta hengitykseen ja luvata itsellemme, ettei meidän tarvitse välttämättä ratkaista mitään tuolla hetkellä. Niin tekemällä voimme välttää reagoimista hallitsemattomalla vihalla, joka vain pahentaa kohtauksen voimaa ja sekasortoa.


.:Miten eteenpäin?:.

Kirjoittajat sanovat että yleensä voi oppia jotakin tällaisista karmeista kokemuksista, jotta seuraavasta kerrasta tulisi helpompi. Asian käsittelyn voi aloittaa kysymällä itseltään kysymyksiä. Onko jotain, joka olisi voinut tehdä toisin? Toisinaan vastaus on selvä. Joskus se ei ole lainkaan selvä.

Kirjailijat antavat seuraavia neuvoja tilanteeseen, jossa nukkumaanmeno ei mennyt kaikkien sääntöjen mukaan ja äiti retuutti lapsen sänkyyn. ”Kerron että tekoni oli hyvin paha ja että olen todella surullinen, että satutin häntä. Tuntia myöhemmin hän viimein nukkuu sängylläni käpertyneenä puoleeni.” Joskus nämä iltaiset myrskyt tuntuvat väistämättömiltä, kuin niiden olisi vain annettava tapahtua.

Vanhemman on näytettävä, että hän katuu tekojaan ja välittää lapsen tunteistaan sen sijaan, että jättäisi tapahtuneen tutkimatta ja tunnustamatta. Tämä on äärimmäisen tärkeää molemmille osapuolille, jotta parantumista ja jonkinlaista oppimista on odotettavissa. Kirjoittajille tämä tarkoittaa tapahtuneen kauheuden tunnustamista sen sijaan, että unohtaisimme sen. Jos kaikki ovat saaneet vähän etäisyyttä tapahtuneeseen, voi puhua lisää tapahtuneesta ja siitä, miltä meistä tuntui.

Lapsen iästä riippuen, meidän täytyy ehkä auttaa häntä näkemään oma osuutensa tapahtumissa ja laatia suunnitelmia yhdessä löytääksemme heille tehokkaampia tapoja ilmaista tunteitaan ja nähdä valinnan mahdollisuus erilaisissa tilanteissa.

The Unedited Days of J Seventeen by Pink Sherbet Photography, on Flickr

.:Ei takuita:.

Takuita, että kaiki menee täydellisesti, ei ole. Tietoiseen vanhemmuuteen kuuluu omien odotustemme ja rajoitustemme kohtaaminen ja joka tilanteen työstäminen parhaan mukaan yrittämättä pakottaa tiettyä tulosta.

Voimme oikeastaan luottaa vain yhdistelmään vaistoa, tervettä järkeä, tietoisuutta ja mikä tärkeintä, rakkauttamme. Meidän vanhempien on tunnistettava tietojemme rajat ja hyväksyttävä ne, mutta myös pysyteltävä parhaamme mukaan ajan tasalla lapsen elämästä ja suojeltava lapsiamme niiden pohjalta.

Vaatii energiaa ja tarkkaavaisuutta olla tietoinen ympäristöstä, jolle lapsi altistuu, tapahtuipa se sitten raskauden aikana, kotona tai ulkomaailmassa, jonka lapsi kohtaa yksin isompana.

Toisenlaisia hallitsemattomia tekijöitä, joiden kanssa meidän vanhempien on työskenneltävä, ovat lastemme ainutlaatuiset, synnynnäiset fyysiset ja tunnepohjaiset ominaisuudet. Erilaiset temperamentit voivat luoda perheiden sisällä erittäin jännittyneitä tilanteita, joissa täyttymättömillä odotuksilla on suuri rooli.

Tietoinen vanhemmuus vaatii paljon työtä. On tehtävä paljon syvällistä sisäistä ja ulkoista työtä. Meidän tietoisuutemme on käsitettävä kokonaisuus.

27.2.2012

Angry Birds Pinjata

Viikonlopun askarteluharjoitus oli Angry Birds Pinjata, joka tuhotaan tänään kummipojan 9-vuotissynttäreillä. Pahoittelut aiheesta, joka ei suoraan liity oikein mitenkään blogin aihepiirin. Ehkä tästä on iloa monelle.


.:Traditio:.

Pinjata (espanjaksi piñata) on paperimassasta valmistettu värikäs hahmo, joka täytetään makeisilla, pähkinöillä, muulla teemaan sopivalla rekvisiitalla tai pienillä leluilla. Se on kotoisin Meksikosta, jossa pinjatan lyöminen on aina juhlien kohokohta.

Pinjata-tradition mukaan kuljemme elämässämme silmät sidottuina yrittäen löytää hyviä asioita ja tekemällä paljon töitä sen eteen. Uskonnollisen perinteen mukaan pinjata-tähden seitsemän haaraa symboloivat seitsemää kuolemansyntiä, jotka voittamalla eli lyömällä pinjata rikki saatiin hedelmiä ja muita lahjoja. Toisen version mukaan pinjata on hirviö, joka on varastanut kaikki hyvät asiat ja sitä pitää löydä lujaa, jotta se antaa ne takaisin.

Pinjata ripustetaan kattoon roikkumaan, ja jokainen juhlija lyö sitä vuorollaan kepillä. Lisähaastetta saadaan pyörittämällä lyöjää ensin silmät sidottuna ympäri tai pyörittämällä pinjataa lyöjän ympärillä.


.:Tee se itse Pinjata ohje:.

Tarvitset:
ison ilmapallo
liima-vesiseosta
siveltimen tai muun liiman levittämiseen
sanomalehtiä
kreppipaperia
kiinnitysnarun
keltaista, valkoista ja mustaa pahvia

Tee näin:
1. Puhalla ilmapallo ja leikkaa sanomalehdestä suikaleita. Tee seos, jossa on puolet vettä ja puolet liimaa. Mitä enemmän seosta käytät, sitä tukevampi pinjatasta tulee.


2. Liimaa sanomalehtisuikaleita hieman lomittain pallon päälle. Kun koko pallo on sanomalehtien peitossa, anna sen kuivahtaa.

3. Jos teet angry birdsin, lisää nokka tässä vaiheessa. Kuvasta saa jonkinlaisen idean.

4. Kiinnitä ripustusnaru ennen seuraavaa kerrosta. Sen voi kiertää pallon ympärillekin. Kiinnitysnarun voi myös kiinnittää ilmapallon solmukohtaan, jolloin se pysyy tukevammin kiinni, jos pallo pysyy ehjänä. Narun päät jäävät sanomalehtisuikaleiden alle.
5. Liimaa loput 2–3 kerrosta. Mitä enemmän kerroksia, sen kestävämpi pinjatasta tulee.

6. Tee lopuksi pieni reikä pinjatan taakse (huom! ei alle!) ja täytä se karkeilla ja koristeilla. Palloa voi joutua uudelleenmuotoilemaan, jos ilmapallo hajoaa puhkaistaessa. Piilota täytön jälkeen. reikä sanomalehtikerroksella. Anna taas kuivahtaa.

7. Peitä sanomalehdet lopuksi värikkäällä kreppipaperilla ja koristele. Kreppipaperin voi kiinnittää Angry Birdsin pyrstöksi narulla. Lisää Angry Birdsin silmät liimaamalla.
 

.:Pinjata-leikin ohjeet:.
Valmistele pinjata-leikki hyvin ennen juhlien alkua. Varaa vahvaa narua pinjatan ripustamiseen.Sijoita pinjata paikkaan, jossa ei ole ikkunaa tai särkyviä esineitä lähellä. Jos et löydä valmista ripustuspaikkaa pinjatalle, voi kaksi aikuista pitää välissään pitkää narua, josta pinjata roikkuu.

Jos lapset ovat pieniä (alle 6-vuotiaita), pinjatan rikkoutumista voi avittaa tekemällä siihen viiltoja etukäteen. Lisää hauskuuttta saat leikkiin, jos heiluttelet pinjataa narussa ylös ja alas ja pyörittelet osallistujia ympäri silmät sidottuina.

Näin leikki menee:

1.   Pyydä osallistujia asettumaan jonoon

2.   Sido ainakin isompien lapsien silmät huivilla. Jos lapsia on mukana leikissä, huolehdi siitä, että muut lapset ovat riittävän etäällä odottamassa vuoroaan lyödä pinjataa kepillä.

3.   Kaikki lyövät vuorotellen sovitun määrän lyöntejä, ja ennen pitkää pinjata menee rikki ja karkit ja pikkutavarat tippuvat maahan. Niiden annetaan vielä olla

4.   Pelin henkeen kuuluu, että kaikki menevät yhtä aikaa noutamaan ”saalista”. Jos mukana on pieniä lapsia, huolehdi siitä, että jokainen saa jotakin pinjatan sisältä. Voit antaa jokaiselle lapselle oman nimellä varustetun pussin ”saaliin” säilyttämiseen. Voit myös etukäteen kertoa osallistujille kuinka monta karkkia ja tavaraa kukin saa ottaa, jotta tasapuolisuus varmistuu ja kaikilla on hauskaa.
 



26.2.2012

Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 27. Ei pelkkää valoa



Jokapäiväiset ilonaiheet: vanhemmuus ja tietoinen läsnäolo kirjaa on käsitelty jo pitkään. Tänään ollaan valossa ja varjossa. Mikään ei ole niin pysyvää kuin muutos ja sen tuoma pysymättömyys. Elämästä ei selviä tuntematta varjoaan ja sen tuomia negatiivisiakin tunteita. Kun vain voisi hyväksyä ne osaksi elämää.



.:Pysymättömyys:.

Kaikki elolliset olennot, lapset mukaan lukien, ilmestyvät lyhyiksi hetkiksi elämäämme näennäisen erillisinä kokonaisuuksina, joita kutsumme kehoiksi. Tanssivat päivän valossa hetken ajan ja ovat kohta poissa.

Ehkä parasta mitä voimme tehdä, on tuntea elämän ja omien nykyhetkiemme häviävyys ja elää ne yksi kerrallaan, niin täydesti kuin mahdollista, tuntien samalla kuoleman ehdottomuuden, elämän kasvun ja katoamisen.

.:Tilaa kaikille tunteille:.

Harjoittamisen myötä annamme erilaisten tunnepohjaisten surun ilmausten ja niitä koskevien tarinoiden tulla julki ja jatkua jonkin aikaa ennen minkäänlaisia reaktioita tai huomautuksia lukuun ottamatta täyttä ja hiljaista tarkkaavaisuuttamme. Usein on ollut vaikea tajuta, että tilan teko tällaisille syville ja epämukaville tunteille on yhtä suuri osa tietoista läsnäoloa kuin hengityksen seuraaminen.

Todellinen tietoisen läsnäolon työ on tilan tekemistä kaikelle tapahtuvalle samaan aikaan kun se tapahtuu, avoimesti, tyynesti, myötätuntoisesti. Se tarkoittaa kärsivällisyyttä itsemme ja toisten kanssa, ei ryntäämistä jatkamaan ennenaikaisesti jotain muuta, koska meistä tuntuu pahalta.

Unessa elo voi kestää ihmisen koko eliniän, jolloin pystytetään kulisseja ja eletään valheessa, jotta kuuluttaisiin joukkoon. Tällainen tapa elää on saattanut saada alkunsa kotona vanhempiemme luona ollessamme vauvoja pikkulapsia, kun meille lähetettiin viestejä siitä, mikä vanhempia miellytti ja mikä ei, mikä oli ”hyväksyttävää” käytöstä.

Kids playing by SanShoot, on Flickr


.:Varjon kanssa eläminen:.

Ehkä on aika opettaa itseämme kantamaan tätä ikuista taakkaamme ja tekemään tietoisesti jatkuvaa, hetkestä toiseen tapahtuvaa harjoitusta hyväksyäksemme kaikki olemustemme puolet, kuunnellaksemme varjoamme ja puhuaksemme sen kanssa. Tunteaksemme maanalaisen haudatun murheen jokemme ja kunnioittaaksemme itseämme ja hyväksyäksemme itsemme ehdoitta, saattaaksemme työn loppuun matkalla kohti jotain, mitä voisi kutsua todelliseksi aikuisuudeksi.

Meillä voi olla kirkkaampi näkemys lapsistamme, voimme nähdä ja hyväksyä heidät niin, ettei heidän tarvitse piilotella itseään sydäntä särkevissä yrityksissään tulla hyväksytyiksi sellaisina kuin he ovat, eikä sellaisina kuin me – omassa tietämättömyydessämme asioiden olemuksesta ja omista peloistamme johtuen – haluaisimme heidän olevan.


Lue edelliset osat:
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 20. Läsnäoloa kiireettä
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 21. Valintoja
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 22. Kontaktissa
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 23. Tasapaino
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 24. Odotukset
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 25. Rajojen asettamisesta
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 26. Ylistystä hetkelle









25.2.2012

Paluu nollapisteeseen



Etsitkö jotain?

Haluatko löytää totuuden tai jotain muuta hienoa? Miksi?

Tiedätkö mistä ja miten etsiä?

Huomaatko tekeväsi löytöjä? Ne ovat joskus niin pieniä ja arkipäiväisiä, että niiden ohi kullkee ymmärtämättä löytöään.

Onko etsiminen tärkeää?

Viekö etsintä jatkuvasti pois tästä hetkestä?



the cliffs by howpinz, on Flickr


"We shall not cease from exploration. And the end of all our exploring will be to arrive where we started and know the place for the first time."


23.2.2012

Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 26. Ylistystä hetkelle





Jokapäiväiset ilonaiheet: vanhemmuus ja tietoinen läsnäolo kirjan kirjoituksia ei ole enää montaa jäljellä, lupaan sen. Tämä kirjoitus on ylistystä hetkelle. Jos haluamme tulevaisuuden olevan millään tavalla erilainen omassa elämässämme, kuten usein intohimoisesti toivomme – olipa se paremman suhteen solmiminen lapseen tai jokin uusi tapahtuma – ainut kerta, jolloin koskaan voimme toimia sen hyväksi, on nykyhetki.  



.:Risteyksiä:.

Vanhempana olemisessa on niin paljon tiedettävää, mutta samalla se on rutiineja ja arkea. Maailma kutsuu meitä jatkuvasti juhlistamaan noita eri tylsyyksiä paikoissa, joihin todella kuulumme ja joissa tunnemme olevamme todella kotonamme. Nykyiset todellisuutemme ovat todellisia siunauksia, eikä niiden jokapäiväinen ilmestyminen ole yksityiskohdissaan yhtään vähempää kuin ihme. Sen arvostaminen vain ei ole yksinkertaista.

Hetken mahdollisuudet ovat valtavat. Emme tiedä tai osaa ennustaa seuraavaa ennen kuin se saapuu, ja enimmäkseen niin moni hetkistämme tuntuu ensi silmäykseltä tyhjänpäiväiseltä ja lattealta ja jokainen päivä näennäisesti enemmän tai vähemmän samanlaiselta kuin edellinen. On helppoa sulkea silmänsä siltä, kuinka joka hetki sisältää koko maailmankaikkeuden valtavuuden, voi olla täynnä yllätyksiä ja ennennäkemättömiä mahdollisuuksia. Voimme nähdä jokaisen hetken kehkeytyvän ja sen, että meitä kutsutaan osallistumaan.

Swing by David'n'Sheila, on Flickr


.:Seurauksia:.

Kun ymmärrämme nykyhetken tällä tavoin, voimme kysyä: Millainen se on? Olemmeko kotonamme täällä, tässä todellisuudessa? Tiedämmekö oikeastaan tässä tai missään muussa elämämme vaiheessa, tunnemmeko, aistimmeko missä olemme ja miten päädyimme tänne, tähän hetkeen? Tiedämme joka hetken kasvavan edellisestä, joka värittää sitä jollain tavoin.

Nykyhetkellä on oma liikkeensä. Teoillamme on aina seurauksensa. Jos toivomme mitään oppivamme, kasvavamme. Jos otamme vastuuta olemalla läsnä, tämän hetken laadussa ja seurauksissa, tapahtuipa se lapsen tai itsemme kanssa, tämä tietoisuus vaikuttaa seuraavaan hetkeen, joka SIIS muuttaa sitä.

Haaste on siinä, voimmeko täysin ilmentää elämää joka on meidän elettävänämme, lasten kanssa, jotka ovat meidän hoidettavinamme, juuri tässä, juuri nyt… ja nyt, nyt, nyt.

Joka hetki, päivä ja yö on uusi alku kulkiessamme valon ja pimeyden läpi.


Lue edellisiä osia:

21.2.2012

Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 25. Rajojen asettamisesta




Jokapäiväiset ilonaiheet: vanhemmuus ja tietoinen läsnäolo kirjassa on jälleen ohjeita vanhemmuuden haasteisiin. Mikään ei ole niin vaikeaa kun asettaa oikeita rajoja oikeaan aikaan ja oikealla tavalla. Tietoisesta läsnäolosta käsin se saattaa kuitenkin onnistua.


.:Rajoja ja avauksia :.

Kun lapsia kohdellaan kunnioittaen ja kun heille annetaan paljon tilaa selkeiden rajojen sisällä, jotka voivat olla neuvoteltavissa ja joskus joustavia, heistä yleensä kasvaa itsevarmoja aikuisia. He tekevät todennäköisesti terveempiä valintoja ja kykenevät asettamaan omia rajojaan, jos heidät on varustettu tietyllä määrällä omanarvontuntoa.

Vanhempien tulisi asettaa rajoja yleensä asioiden ympärille, joiden näemme vaikuttavan lapsen hyvinvointiin kielteisesti (nukkumaanmenoajat, televisio, roskaruoka), ja käytökselle, joka vaikuttaa toisten hyvinvointiin (kunnioituksen puute, lyöminen, nimittely).

Ajan myötä lapset vähitellen oppivat kohtaamalla rajat, kuinka pitää huolen itsestään ja kuinka lopulta tehdä itse terveitä päätöksiä. Tämä vaatii jatkuvaa kestävyyttä; ja taitoa neuvotella, ja se voi olla uuvuttavaa. Meidän on luotettava yhdistelmään heidän sisäsyntyistä hyvää tahtoaan, heidän kunnioitustaan meidän tunteitamme kohtaan ja kouriintuntuvien seurauksien käyttöä, kuten puhelinkieltoa tai (varttuneempien lasten kohdalla) auton käyttöluvan menettämistä.

Leona at play by Digimist, on Flickr

.:Läsnäoloa aina:.

Meidän on hyvä olla kosketuksissa omaan energiaamme ja tunteisiimme mitä sitten päätämmekin haasteellisissa tilanteissa tehdä tai sanoa – mahdollisesti kiinnittämällä huomio hengitykseen. Saatamme olla käyttämättä kovaa, ankaraa ääntä, joka vaikeina hetkinä tulee niin luonnostaan, ja sanoa saman asian hiljaisemmin mutta kuitenkin päättäväisesti ja selkeästi.

Aina tulee olemaan tiettyjä tilanteita ja aikoja, jolloin meidän on oltava joustavia, ne on tärkeä tiedostaa. Ovatko tekomme ja ajatuksemme juuri tämän lapsen etu? Onko olemassa parempaa keinoa, jota emme vain huomaa.

Lapset tarvitsevat meiltä tunteiden rehellisyyttä ja selkeyttä siitä, mikä meistä vaikuttaa vaaralliselta heidän hyvinvoinnilleen. Samaan aikaan meidän on oltava tarkkoina, ettemme työnnä heitä pois luotamme emmekä pakota heitä sulkeutumaan ja eristymään meistä.


.:Pidä huolta omista asioistasi:.

Lapsen kasvaessa meidän on tärkeää jättää heille henkistä tilaa yksityisyyttä varten. Silloin he voivat jakaa kanssamme sen, minkä päättävät jakaa, ja kehittää samaan aikaan rakastavaa asennetta omassa sydämessämme.

Pitääksemme huolta omista asioistamme meidän on tiedettävä, mikä todellinen tehtävämme vanhempana on ja mitä se ei ole. Tämä ei ole pelkkä tiedon asia. Se on myös tyyliasia. Kärsivällisyys ja läsnäolo ilman urkkimista, asioihin sekaantumista tai tuomitsemista silloin, kun lapsi päättää jakaa jotain kanssamme, luovat paljon onnellisemman suhteen kuin jatkuva heidän asioistaan huolehtiminen ja halu tietää enemmän kuin he välittävät jakaa, puhumattakaan loukkaantumisesta silloin, kun tunnemme itsemme ulkopuolisiksi. Saatamme huomata, että asioita kirkastaa, kun muistelemme omaa teini-ikäämme.



Lue edelliset osat:
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 18. Pienen tarpeet
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 19. Resonanssi, virittäytyminen ja kosketus
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 20. Läsnäoloa kiireettä
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 21. Valintoja
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 22. Kontaktissa
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 23. Tasapaino
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 24. Odotukset

20.2.2012

Negatiivisuudesta ja valittamisesta

Negatiivisuus ja kaikesta valittaminen ovat usein tapa. Kommentoiminen ei niin positiivisessa hengessä jää helposti päälle. Itse asiassa mikään ei ole niin helppoa kuin valittaminen. Asioiden taivastelu yhdessä on jotenkin hyväksyttävää kaikenlaisissa ryhmissä. Voisiko ympäristönsä myrkyttämistä valittamalla välttää?

Jälleen kerran voi todeta niiden siementen itävän ja kasvattavan satoa joita kastelee. Vaihtoehtona on omien kangistuneiden ajattelumallien tiedostaminen ja niistä poisoppiminen. Kaikki lähtee siitä, että tiedostaa olevansa negatiivinen ja valittavansa. Luin automaattisesta negatiivisesta ajattelusta myös toisesta blogista. Yritetään ottaa oppia, se minkä näillä eväillä voidaan.

.:Miten voi päästä eroon negatiivisuudesta?:.

Kuuletko ympäristöstäsi vain negatiiviset äänet? Naapurin vauvan itku kuuluu paremmin kuin sateen ropina? Se ei ole sattumaa. Aivomme ovat valitettavasti automaattisesti kääntyneet negatiivisille havainnoille herkiksi johtuen evoluutiobiologiasta. Selviytyminen on ollut kiinni uhkien ja vaarojen tunnistamisesta.

Biologiallemme emme voi mitään, mutta kaikkeen ei ole pakko reagoida tai jäädä vaikka noihin ääniin vellomaan ja niitä surkuttelemaan. Tietoinen läsnäolo opettaa miten ärsykkeen ja reaktion välissä on aika, jolloin voi harkita mitä tekee, jos mitään. Tyypillinen esimerkki negatiivisen ajattelun luomasta reaktiosta on valittaminen. Sen voi välttää, jos aikeensa tiedostaa.

Jo pelkkä tämän negatiivisen ajattelutavan tiedostaminen auttaa. Et ole ajatuksesi. Älä usko ajatuksiasi, vaan tiedosta niiden negatiivinen luonne. Pääset tähän hetkeen helposti kysymysten: ”Olenko varma?” tai “Onko tämä totta?” avulla. Tiedostaminen avaa mahdollisuuksia, joiden olemassaolosta et tiennyt mitään.

The Infamous Metro Photo by joekerstef, on Flickr

.:Harjoitushaaste:.

Harjoitus tekee tässäkin mestarin. Päätös reaktiotavasta on tehtävä tässä hetkessä, ilman negatiivisia ennakkoluuloja ja ajatuksia menneestä, tulevasta tai itsestäsi. Tietoisuus auttaa valitsemaan viisaasti automaattisen negatiivisen reaktion sijaan. Autopilotti on tuhottavana tässäkin.

Hyvejohtajuus blogissa on vanha haaste olla valittamatta 21 päivää. Aina kun lipsahtaa valittamaan, joutuu siirtämään rannekkeen kädestä toiseen ja päivien laskeminen alkaa alusta. Valittamatta olemisharjoitus pistää miettimään ennen kuin avaa suunsa. Tai kokeile samaa kuin Lauri, aina kun valittaa, esittää myös ehdotuksen miten tilannetta voi parantaa. Se on näin ollen mitä parhain tietoisen läsnäolon harjoitus.




19.2.2012

Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 24. Odotukset

Jokapäiväiset ilonaiheet: vanhemmuus ja tietoinen läsnäolo kirjan tämänkertaisessa osassa pyritään tunnistamaan odotuksia, niin omia kuin lapsenkin. Ja sitten mietitään miten odotukset eivät saa hallita ja määrätä elämää. Realiteettien tunnustaminen ja erilaisiin tilanteiseen mukautuminen on oikeaa tasapainoa.



.:Eräretkeilyä:.

Lapset tarvitsevat silloin tällöin vanhemman täyden huomion, ja heidän on hyvä tehdä itselleen yksilöllisiä ja ainutlaatuisia asioita kilpailematta sisarustensa tai toisen vanhemman kanssa. Kirjoittajien mielestä hyvä idea on viedä heidät telttaretkelle erämaahan yksi kerrallaan. He kertovat kuinka: ”Päivässä tai kahdessa olemme kokeneet asioita, jotka voivat muovata suhdettamme uudelleen, ja saaneet elämän kestäviä muistoja. Mikään ei muistuta paremmin asioiden tärkeysjärjestyksestä, elämän perusasioista ja hengissä pysymisestä kuin muutama päivä erämaassa.”

Jon kertoo, kamppailleensa kerran retkellä riittämättömyyden tunteiden kanssa ja surren sitä, että retki oli täydellinen katastrofi; ”tunsin olevani surkea isä, joka ei osannut lievittää tyttären pelkoja tai ”tehdä” hänestä onnellista.” Pitkän vaelluksen sijaan, he leiriytyivät ensimmäiseen kauniiseen paikkaan. Tytär nukahti ensin. Jon makasi selälläni katsellen taivasta, hengittäen koko kehollani, niin onnellisena saadessaan olla tyttäreni kanssa, hänen hengitystään kuunnellen, yhteisen seikkailun iloa tuntien.

Pysyimme siis paikallamme minun työntäessäni syrjään omat suuret odotukseni ja haluni ja tajutessani, että hänen oli valittava oma tiensä. Oli hyvä olla metsässä yhdessä, poissa sivilisaatiosta. Mutta onnellisuuteen riitti hyvin vähän: aurinko, vesi, metsä, me yhdessä, tämä hetki.


.:Vanhemman odotukset:.

Odotukset voivat helposti määrittää sen, miten suhtaudumme asioihin ja käytökseemme olematta niistä todella tietoisia. Tästä syystä, on elintärkeää tuoda tietoista läsnäoloa odotuksiimme ja niiden seurauksiin. Yksi yleinen odotus on, että teemme asiat hyvin tai ”oikein”. Itsemme ankara tuomitseminen, kun emme tunne riittävämme. voi herättää monenlaisia tunteita: häpeää, pettymystä, kiusaantumista, vihaa, nöyryytetyksi tulemista, puutteellisuutta.

Jotkut vanhemmat eivät kehu lapsiaan, kun nämä menestyvät, koska se otetaan itsestäänselvyytenä. Sitähän heiltä odotetaan, joten miksi siitä pitäisi jakaa tunnustusta? Vain silloin, kun lapset eivät vastaa heidän odotuksiaan, he saavat palautetta.

Vanhemman tulisi aina miettiä ovatko odotuksemme järkeviä ja ikäkauteen sopivia? Auttavatko ne lasten kasvua? Odotammeko liikaa vai liian vähän? Aiheutammeko lapsellemme liikaa stressiä? Parantavatko odotuksemme lasten itsetuntoa vai rajoittavatko ne ja vähättelevätkö ne heitä? Parantavatko ne lapsen hyvinvointia? Auttavatko ne häntä tuntemaan, että häntä rakastetaan, että hänestä välitetään, että hänet hyväksytään? Edistävätkö ne tärkeitä inhimillisiä arvoja kuten rehellisyyttä, toisten kunnioitusta ja vastuuta omista teoista?

Ball play by allspice1, on Flickr

.:Lapsen odotukset:.

Meidän on uteliaisuuden ja tarkkanäköisyyden hengessä syytä huolehtia, että näemme lapsemme selkeästi joka hetkessä, ja muuttaa odotuksiamme olosuhteiden mukaan. Lapsillammekin on odotuksia meidän varallemme, ja on hyödyksi olla tietoinen niistä. He saartavat odottaa meidän olevan ajoissa tai aina myöhässä; aina luotettavia tai epäluotettavia; helposti suuttuvia tai ymmärtäviä.

Heidän kehitystään auttaa, kun pidämme heitä vastuullisina teoistaan ja reagoimme tavoilla, jotka sekä kunnioittavat heidän itsenäisyyttään, että takaavat heidän teoilleen luonnollisia ja asianmukaisia seurauksia. Liian usein vanhemmat toimivat vain omien tarpeidensa ja halujensa viitekehyksestä käsin, eivät lastensa.

Annamme lapsillemme suuren, vaikkakin näkymättömän lahjan, kun painimme odotustemme kanssa ja kykenemme tarkoituksella päästämään irti niistä, jotka ovat tuhoisia heidän hyvinvointinsa kannalta. Tämä on vanhemmuuden ja aikuisuuden sisäistä työtä. Kun pystymme tekemään tämän, perheen ilmapiiri kevenee ja siihen liittyy avaruuden ja tasapainon tunne. Kaikilla on tilaa kasvaa.


Lue edellisiä osia: 
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 15. Tarkkanäköisyys vastaan arvostelu
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 16. Kirjeitä
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 17. Elämän alku

Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 18. Pienen tarpeet
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 19. Resonanssi, virittäytyminen ja kosketus
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 20. Läsnäoloa kiireettä
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 21. Valintoja
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 22. Kontaktissa
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 23. Tasapaino

17.2.2012

Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 23. Tasapaino



Jokapäiväiset ilonaiheet: vanhemmuus ja tietoinen läsnäolo kirjasarjan kirjoituksessa etsitään tasapainoa vanhemmuuden haasteissa. Kun tunnemme olevamme tasapainossa, meidän on mahdollista arvostaa lapsen myönteisiä puolia takertumatta siihen, että myönteisten puolien on oltava jatkuvasti esillä.

Uusi vanhemmuuden tapa on mahdollinen: tasapainoisempi ja eheämpi vanhemmuus. Se on mahdollinen, jos voimme ruveta kiinnittämään huomiota ja nähdä joka hetkessä tarjolla olevat valintamme. Vanhempina keikumme jatkuvasti vapauden ja rajojen, luottamuksen ja epäluottamuksen rajapinnalla; toiminnan ja hiljaisuuden, roskan ja sisällön, yhteyden ja erillisyyden rajalla.


.:Ohimenevää:.

Se, mikä meistä tuntuu nyt oikealta, saattaa ajan myötä muuttua. Se on jatkuva tapahtumaketju, sillä tasapainon keskipiste muuttuu koko ajan. Jokaisen meistä on määriteltävä itse, mitä tasapaino meille tarkoittaa, ja luotava se itsellemme ja perheellemme hetkestä toiseen. Lastemme sisäinen tasapaino riippui meidän kyvystämme vastata heidän tarpeisiinsa.

Tuntiessamme, että lapsemme eivät ole tasapainossa, voi olla hyödyksi käydä hänen aikataulunsa ajatuksella läpi. Onko toiminnan ja rauhallisten hetkien välillä tasapaino? Mitä ruokia hän syö? Kuinka paljon unta hän saa? Antamalla heille enemmän rutiinia, hiljaisuutta ja aikaa vain heidän kanssaan saattaa olla juuri tarvittava resepti..

Jump! by cuellar, on Flickr

.:Rauhallisia hetkiä:.

Ne voivat olla hiljaisia, unenomaisia hetkiä kylvyssä tai leikkiä lapsen kanssa muistaen olla täysin läsnä. Se voi olla tarinankerrontaa tai laulamista tai muuta yhdessä tekemistä kuten piirtämistä, muffinssien leipomista tai kivien heittelyä veteen. Uudistuminen voi tapahtua niinkin yksinkertaisesti kuin rauhassa sylikkäin maatessa. Kun panemme kalenterimme syrjään, voimme tuoda tietoisuutemme hengitykseen pitäen sen hitaana ja syvänä, tuntea lapsemme rentoutuvan ja hänen hengityksensä hidastuvan luonnostaan rytminsä löytäen harmoniassa omamme kanssa.

Jokainen tilanteemme on erilainen. Joka hetki on uusi. On oltava herkkä kuulemaan lasta ja hänen tarpeitaan, eikä pidä tyrkyttää omaa tahtoaan, vaan ottaa huomioon heidän vihjeensä ja vastata niihin intuitiivisesti ja hiovasti joka hetkessä.


.:Lapsen harrastuksista:.

Lapset tuntevat voimansa löytäessään omat ainutlaatuiset kiinnostuksen kohteensa ja taitonsa. Lasta on autettava löytämään sielua kehittäviä toimintoja – olivatpa ne itämaisia taistelulajeja, tanssia, urheilua, musiikki-instrumentin soittamista, reppuretkeilyä, piirtämistä, esineiden korjaamista tai rakentelua, päiväkirjan kirjoittamista, laulamista tai räppäämistä tai mitä tahansa heidän olemustaan puhuttelevaa. Niitä tarvitaan tasapainottamaan kuluttamiseen suuntautuneen kulttuurin nopeita väristyksiä.

Lasten harrastuksissa on löydettävä tasapaino kahden ääripään välillä: lastemme aikataulujen täyteen ahtamisen, liian monien vaihtoehtojen ja harrastusten järjestämisen ja toisaalta lasten luovan purkautumiskanavan etsimiseksi heidän ainutlaatuisille lahjoilleen ja luovuudelleen.


.:Vapautta ja rajoja:.

Huomaamme jatkuvasti miettivämme, mikä on sopiva määrä vapautta. Mikä on haitallista ja mikä harmitonta. Toisinaan emme voi tehdä mitään parantaaksemme asioita Lapset tarvitsevat yksityisyyttä ja paljon henkistä tilaa, mutta he tarvitsevat silti yhä tukeamme ja opastustamme siirtyessään ulos maailmaan. Rajat, jotka heijastavat arvojamme ja osoittavat, että välitämme ja huolehdimme..

On kovaa työtä löytää ratkaisuja, joiden kanssa voimme elää ja jotka eivät ole täysin riistäviä ja rankaisevia. Kamppaillessaan löytääkseen itsensä me voimme tarjota kannustavan viitekehyksen, jonka sisällä he voivat koetella voimiaan ja joka auttaa heitä löytämään paikkansa. 

Aina ei kuitenkaan ole lasten etujen mukaista sallia heidän tehdä mitä haluavat, antaa heille kaikki haluamansa ja tehdä heidät ”onnellisiksi”. Oma ainutlaatuinen kokemuksemme ja halumme työskennellä tietoisesti erilaisissa tilanteissa voi auttaa meitä löytämään luovia tapoja, joilla lapset voivat löytää omat uudet mahdollisuutensa sisäiseen tasapainoon.


.:Luottamus:.

Lasten opettaminen luottamaan toisiin ihmisiin ja suhtautumaan heihin toisinaan terveen epäilevästi tietyissä olosuhteissa on haastavaa. Tilanteissa joissa toiset ihmiset omasta mielestämme ovat epäkunnioittavia, petollisia tai omituisia, voimme kysyä lapselta, miltä heistä näissä tilanteissa tuntuu ja tukea heidän tunteitaan. Käytöksen nimeäminen sellaiseksi, kuin sen näemme, on tärkeä elämän oppi. Tarkkanäköisyyden kehittäminen nähdäkseen, kuinka toiset meitä kohtaan käyttäytyvät, on opittava taito.

Tieto siitä, milloin sanoa ”ei” on tärkeä. Se viestii luottamuksesta tai sen puutteesta. Se on tieto siitä, miten tämän viestin voi välittää selkeästi ilman, että se kuulostaa vihamieliseltä tai hylkäävältä. Haastavaa on myös päättää, milloin on sopivaa auttaa ja tukea lasta, milloin lapsen on tärkeä tehdä asia itse.


Lue edellisiä osia:


16.2.2012

Pysy hiljaa

Now we will count to twelve
and we will all keep still.
For once on the face of the earth,
let’s not speak in any language;
let’s stop for one second,
and not move our arms so much.

It would be an exotic moment
without rush, without engines;
we would all be together
in a sudden strangeness.
Fishermen in the cold sea
would not harm whales
and the man gathering salt
would look at his hurt hands.

Those who prepare green wars,
wars with gas, wars with fire,
victories with no survivors,
would put on clean clothes
and walk about with their brothers
in the shade, doing nothing.

Lonely in golden place! by khalid almasoud, on Flickr

What I want should not be confused
with total inactivity.
Life is what it is about;
I want no truck with death.
If we were not so single-minded
about keeping our lives moving,
and for once could do nothing,
perhaps a huge silence might interrupt this sadness
of never understanding ourselves
and of threatening ourselves with death.

Perhaps the earth can teach us
as when everything seems dead
and later proves to be alive.
Now I’ll count up to twelve
and you keep quiet and I will go.



~ Keeping Quiet by Pablo Neruda