Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: 09/2013

30.9.2013

Pipi




Olo on tuskainen, tukkoinen, epämukava, heikko, väsynyt, elähtänyt, kypsä, hermostunut, särkevä, aristava, koskeva ja vaikka vielä mitä. Syksy pukkasi flunssan päälle jälleen kerran. Hetkessä elämistä koetellaan, enkä millään jaksaisi vaan olla. Vai jaksanko?


Laskin tämän olevan kuudes flunssa, pienellä on kahdeksas flunssa tänä vuonna. Päivähoidon aloittaminen on kaiken takana. Ei naurata. Yleensä flunssan yhteydessä saa kaiken kukkuraksi pysyä poissa jumpasta kaksi viikkoa. Sinne pääseminen on minulle tärkeää. Nyt kun olen ollut kuusi kertaa flunssassa, niin se tekee jo kolme kuukautta jumppataukoa tänä vuonna. Saattaisi käydä hermoon, jo vielä olisi olemassa ne hermot!

Olen kiukutellut aina siitä, kun olen tullut kipeäksi. Harmittaa kun väsyttää. Ärsyttää kun ei pääse sinne jumppaan. On tosi kurjaa, kun on paha olo, eikä saa nukuttua kunnolla. Mitään ei voi tehdä, kun on kipeä. Aina sitä vaan tulee kipeäksi vaikka jatkuvasti yliannostelee D- ja C-vitamiinia. Kiskon hunajaa, yrttejä, marjamehua ja inkivääriä, mikään ei auta. Mutta mitä sitten?





Olen oppinut, että kipeys, ihan niin kuin kaikki muukin menee ohi. Ihan sama, miksi siinä rypeä, kun ei se ole niin vaarallista ja menee ohi. Jään henkiin ja voin jatkaa elämääni. Aina tulee uusia päiviä, uusi jumppia ja huomenna on jo paljon parempi olo.

Tekisi mieli hehkuttaa mahdollisuuksista käpertyä sohvaan tai nukkua päiväunet. Niin ei aina ole oikeassa elämässä. Valitsen työn, kotityöt ja lapsen hoidon. Olen niiden kanssa ja annan taudin tulla tai mennä. Ihan sama. Tämä on niin tätä.

Sen verran nyt olen olotilassani rypenyt, että tuntuu, että olisin päässyt pisteeseen, jossa voin todeta, etten oikeasti menetä mitään. Enää en tiedä edes mihin muka aika olisi ollut paremmin käytettävissä menneenä viikonloppuna. Ihan sama.



Lue myös vanhoja ajatuksiani sairastamisesta ja anna niidenkin mennä:





29.9.2013

Seikkailu Hangossa




Palataan alkukesän lämpöön ja kauneuteen. Syksyn tullen on kiva muistella menneitä seikkailuita ja painaa mieleen miten metkaa retkeily omalla perheellä on. Sitä saattaa innostua ensi kesänäkin retkeilemään!


Meillä oli kesäkuun lopussa fantastinen viikonloppuretki Hangossa. Ajelimme perille perjantai-iltana ja leiriydyimme lämpimän kauniissa kesäillassa leirintäalueen mökkiin. Ensimmäisenä iltana pyöräilimme vähän geokätköjen perässä ja illastimme ihanassa Makaronitehtaassa. Auringonlasku oli kaunis.



Lauantai kului kokonaan kätköjen perässä. Näimme saaren kauneimmat paikat ja nautimme merituulesta. 




Hiekkarantaa on Hangossa kilometritolkulla! 



Pidimme picnicciä rannalta löytyneellä pöydällä ja ihastelimme maisemaa.



Vanhan kappelin muistokiven teksti on pysäyttävä.


Tällä rinteellä oli muinoin kappeli, josta säteillyt hengen valo johdatti esi-isiämme kuuntelemaan. 
Hiljentynyt voi vieläkin kuulla tuulen kuiskivan heidän vaiheistaan ja uskostaan.



Koko päivän pyöräilyn jälkeen pizza maistui erinomaiselta! Uskomatonta, mutta meistä alle puolen kilometrin päässä asuva pariskunta istui samaan pöytään. Emme tunteneet ennestään, mutta juttelimme kaikenlaista hyvän illallisen lomassa. Lähinnä Hangon kauneus oli päälimmäinen juttuaihe.


Tyypillinen hankolainen rantakoppi sopii sekin kuin nyrkki silmään.




Näitä pitsihuviloita riittää!


Auringonlasku oli jälleen henkeäsalpaavan kaunis leirintäalueen rannalla.


Sunnuntaina löysimme keskeltä metsää alttarin. Sen luo oli juhlallista tulla.


Kaikista hienoin ranta vei meidät nauttimaan jälleen yhdestä kohtaamisesta ihmisen kanssa, joka taas on mökkimme lähistöllä töissä. Sattumaa, kaikki on sattumaa ja ohimenevää tässä elämässä. Meillä oli antoisa juttuhetki luonnon rauhassa.


Mannerheimin kahvilaan lounaalle mennessämme vastaan tuli taas sattumalta spinningohjaani. Hanko tuntui maagiselta!


Näkymä lounasravintolan terassilta.



Haimme vielä muutamia kätköjä, mutta ehdottomasti hienoin paikka oli tuulimyllyjen katveessa.



Meidän kuului mennä Hankoon. Viikonloppu oli upean onnistunut ja sen antamalla energialla jaksoi pitkään!



28.9.2013

Hiljaisuus: portti sieluun?




Olen kovaääninen. Minulle huomautetaan siitä tosi usein. Nykyään kiinnitän huomiota myös toisten kovaäänisyyteen, ehkä siksi, että en halua aina olla ainoa mölyapina. Itseäni kovaäänisyyteni ei juuri haittaa, mutta lähiaikoina minulla on ollut ajatus, että kuulenkohan itseäni, sitä mitä sisällä oikeasti haluan sanoa, kun meuhkaan niin kovaan ääneen?



Harjoittelen ahkerasti, että oppisin olemaan hiljaa. Muodollinen harjoittaminen, istuminen, auttaa siinä. Pysähtyminen kuuntelemaan hiljentää ja palauttaa omaan kehoon ja saa oikean ”sielun” sanoman oikeassa muodossa esiin

Kaikki ihmisen harmit johtuvat hänen kyvyttömyydestään istua hiljaa huoneessa tekemättä mitään.
~ Blaise Pascal

Olen joskus aiemmin referoinut kirjaa Intohimoinen läsnäolo: havahtuneen tietoisuuden seitsemänominaisuutta. Jos vielä muistatte, niin ensimmäisen ominaisuus oli hiljaisuus. Kirjan mukaan hiljaisuus vastaa kaikkiin kysymyksiin, tuo ideoita ja tekee yksinolosta vapauttavaa.

Tolle taas sanoo hiljaisuudestaseuraavaa: Hiljaisuus -  Etsikää sitä siitä hiljaisuudesta, josta äänet nousevat ja johon ne jälleen palaavat. Kiinnittäkää enemmän huomiota hiljaisuuteen kuin ääniin. Huomion kiinnittäminen ulkoiseen hiljaisuuteen synnyttää sisäistä hiljaisuutta: mieli vaikenee. Ovi avautuu.

Ellei olisi mitään muuta kuin hiljaisuus, et kokisi sen alemassaoloa. Et tietäisi, mitä se on. Vasta kun ääni ilmaantuu, hiljaisuus mahdollistuu. Ja vastaavasti, jos olisi vain avaruus ilman avaruudessa olevia esineitä, et kokisi sen olemassaoloa.

Tollen mielestä siis myös kannattaa olla hiljaa, niin sisin sielu aukeaa.


Sony RX1, A User Report by kern.justin, on Flickr


.:Hengellinen hiljaisuus:.

Jopa Wikipedia tuntee hiljaisuuden hengellisen puolen. Sisäinen tyyneys on hiljaisuuden metafora. Mielen hiljentyminen ajatuksista on tavoite monessa henkisessä harjoituksessa. Kyse ei tällöin ole äänen puuttumisesta, vaan yhteyden saamisesta todellisuuteen tai omaan itseen, siihen sieluun. Eri uskonnoissa tämä ilmenee olennaisena piirteenä. Kristittyjen hiljaiset rukoukset, islamin sufikirjoitusten sisäisen hiljaisuuden sanoma, buddhalaisuuden valaistuminen mielen hiljentyessä ja vaikka kveekareiden seremonioiden hiljaiset hetket ovat esimerkkejä.


Voinemme siis todeta, että kaikkien näiden todisteiden valossa kannattaa vaalia hiljaisuutta.




Lue edelliset hiljaisuuskirjoitukset:

Hiljaisuus: Liian hiljaista?

Hiljaisuus: Helikopteri


Hiljaisuus: tietoinen kuuntelu





27.9.2013

Muuten on myöhäistä





5th @ 5:53 by ...-Wink-..., on Flickr


Jokainen meistä seisoo yksin maan sydämessä auringonsäteen lävistämänä ja yhtäkkiä on ilta. Äkisti ovat kaikki junat menneet ja kaikki kellot pysähtyneet. Yhtäkkiä ovat kaikki sanat loppuneet.

Kun me vihdoinkin olemme päättäneet puhaltaa ulos tunteemme, onkin trumpetti jäässä eikä kuulu äänen pihaustakaan. Kun me ojennamme kätemme hyväilyyn onkin poski jo poissa.

Kun me päätämme lähettää punaiset ruusut on osoite tuntematon. Se mikä on meille tärkeää sanoa täytyy sanoa - itsemme tähden.

Meidän tulee oivaltaa, että elinhetkemme ovat niin ohikiitävän lyhyitä, ettei meillä ole aikaa siirtää mitään - mikä voisi muuttaa jotain - juuri nyt.




~ Salvatore Quasimodo (Kaarinan Blogista löydetty)


Kosketti todella.

23.9.2013

Jokapäiväinen Zen IV: Suhteista




Tänään saatte neljättä kertaa otteita Charlotte Joko Beckin kirjasta Jokapäiväinen Zen. Olemme siirtymässä kohti osuutta, joka minua puhutteli eniten. Tässä on juttua harjoittamisesta ihmissuhteissa. Olen ainakin itse tämän kaltaisia ajatuksia vailla. Kohtaamme jokainen toisen ihmisen useasti päivässä, on sääli jättää harjoittelematta näissä tilanteissa.



Omassa tärkeimmässä ja läheisimmässä ihmissuhteessa on aina joskus ristiriitoja. Saattaa vaatia viikkojen kovan harjoituksen ennen kuin tajuamme, että emme halua olla oikeassa, vaan haluamme olla ”Suurempi Astia”. Nimeä draamaan liittyvät ajatukset: niin, hänen ei pitäisi tehdä sitä; niin, en voi sietää sitä mitä hän tekee; niin, keksin kyllä keinon kostaa – kaikki tämä pitää ehkä paikkansa pinnallisella tasolla, mutta se on silti vain saippuaoopperaa.

Jos todella astumme askeleen taaksepäin ja tarkkailemme, kykenemme ajan myötä näkemään ajatuksemme ajatuksina eikä totuutena. Kun ne rauhoittuvat, mitä minulle jää? Minulle jää fyysisten reaktioiden välitön kokeminen kehossani, sakka. Kun koen tämän sakan välittömästi (jännityksenä, kireytenä), pääsen vähitellen tilaan (samadhi), joka tietää mitä tehdä, miten toimia. Se tietää mikä toiminta on parhaaksi, ei vain minulle vaan myös toiselle. Kun teen itsestäni Suuremman Astian, koen ”ykseyden” välittömästi.


Serendipity - by Anna Marie Gearhart, on Flickr



.:Harjoitus suhteissa:.

Kun otamme ihmissuhteemme harjoituksemme kohteeksi. alamme tajuta, että ne antavat meille parhaan tilaisuuden kasvaa. Niissä voimme nähdä mitä mielemme, kehomme, aistimme ja ajatuksemme todella ovat. Miksi suhteet sopivat niin erinomaisesti harjoitukseen? Miksi ne auttavat meitä saavuttamaan sen, mitä voidaan sanoa egon vähittäiseksi kuolemaksi?

Koska muodollisen zazenin harjoittamisen lisäksi mikään muu kuin ihmissuhteet ei voi paremmin auttaa meitä näkemään, mihin olemme takertuneet ja mistä pidämme kiinni. Niin kauan kuin ärsyynnymme, meillä on mahdollisuus oppia ja kasvaa. Ihmissuhde on siis suurenmoinen lahja, ei siksi että se tekisi meistä onnellisia – usein niin ei käy – vaan koska läheinen ihmissuhde (jos näemme sen harjoituksena) on kirkkain peili, jonka voimme löytää.



Lue edelliset osat:



22.9.2013

Erään lounaan anatomia




Jään tänään paskamutsihetken eiliseltä. Heräsin taas vaihteeksi läsnäolon tärkeyteen. Pieni on hyvä opettaja, tai oikeastaan pakottaja.



Näen silmäkulmastani, kuinka pieni leikkii ruokapöydässä soijamaitopurkillaan, eikä lapa ruokaa suuhunsa.

Hermostun ja poimin ruokaa hänelle valmiiksi haarukkaan. Syötän muutaman haarukallisen. Ruoka menee suuhun ja molemmat ovat tyytyväisiä.

Vähän ajan päästä huomaan taas, että pieni leikkii ja mitään ei mene suuhun. Ärsyttää vielä enemmän. Syötän taas pientä hetken.


Bento #10: Snowman with Child by Mokiko - Bohnenhase, on Flickr

Sitten kun kolmannen kerran sama toistuu ja havahdun huomioon, että taas ei syödä, niin tajuan, että se olen minä, joka ei tässä keskity olemaan pöydässä yhteisellä lounaalla. Pieni ei saa minulta mitään, koska luen samalla iPadilta lehteä.

Ei ole ihme, että pieni unohtuu leikkimään ja on muualla kun pöydässä syömässä, jos minäkin olen vain fyysisesti läsnä. Mistään ei tule mitään ja hermo laulaa, kun ei huomaa mitä on menossa. Ihan turhaan. Mitä jos vähän keskittyisi ja palaisi tähän hetkeen?

Palaan tähän hetkeen. Syömme loppuun yhdessä kunhan ensin pyydän anteeksi.





21.9.2013

Hiljaisuus: tietoinen kuuntelu



Helikopterikirjoituksen jälkeen jäin miettimään miksi hiljaisuus on tärkeää? Ainakin se rauhoittaa ja tuntuu jotenkin lataavan akkuja. Melontaretkellä taas tuntui siltä, että vaikka koko päivän oli melan varressa, ei väsynyt kuin fyysisesti. Ihanan hiljainen ympäröivä luonto latasi enemmän kuin kulutti henkisiä voimavaroja. Ajattelin etsiä vähän lisää syitä siihen miksi hiljaisuus tuntuu niin hyvälle.



Kuin tilauksesta, löysin hesarista artikkelin tietoisesta kuuntelusta. Mitä sillä on taas hiljaisuuden kanssa tekemistä? Tutustutaan artikkeliin.

Olli-Taavetti Kankkusen mielestä tietoinen kuuntelu kasvattaa uteliaisuutta, kiinnostusta. "Ja sen viriäminen auttaa löytämään uusia näkökulmia kaikilla elämän saroilla."
Kiivasta tuksutusta, terävää ripinää, muhkeita kohahduksia tärinällä.

Mies seisoo silmät kiinni Mannerheimintien liikenteen keskellä ja kuuntelee: Finlandia-talon lipputankojen tuulessa tempoilevia vaijereita, nastarenkaita asfaltilla, ohi ajavia ratikoita – ja kaikkea mitä vain eetteri kantaa.


Clark Street Bridge by ShutterRunner, on Flickr

Ollaan kuuntelukävelyllä. Se on eräs metodi kuuntelukasvatuksessa, josta Kankkunen tekee väitöskirjaa Sibelius-Akatemiassa.

Kuuntelukävelyn aikana pyritään luopumaan äänten analysoimisesta ja niihin liittyvistä ennakkoasenteista, "hyvien" ja "pahojen" äänien arvottamisesta. Ääniin vain kiinnitetään huomiota, sallivasti ja valppaasti.

Rennolla tavalla henkevän oloinen herra heittää paradoksilla:
"Arviointitaito kehittyy siten, että aluksi ei arvioida."
Opettajana hän haluaa kuuntelutaidon osaksi koulujen perusopetusta. Ja kyllä hän sitä aikuisillekin opettaisi, kaikille tarpeellisena kansalaistaitona. Yhtenä tavoitteena on herättää kriittisyys ja ymmärrys siitä, että voimme vaikuttaa ääniympäristöömme.

"Eikä pidä unohtaa kuuntelun merkitystä ihmisen yhteiselämän ja jopa demokratian kannalta. Kuuntelu voi kasvaa aistimisen tasolta asenteeksi."


Minulle tuli tästä artikkelista ajatus, että ympäristönsä ääniä ei ensinnäkään välttämättä tunnista. Ne voisi opetella havainnoimaan siinä, missä opettelee muutenkin tarkkaa havainnointia. Toisekseen, nämä äänet voisi hyväksyä. Niistä ei kannata hermostua, jos niille ei mitään voi. Jos taas ääntä voi ympäristössään vähentää, niin se kannattaa yleisen hyvinvoinnin nimissä tehdä. Näin molemmilla tavoilla, havainnoimalla ja hyväksymällä, tietoisen läsnäolon peruspilareilla, voi vaikuttaa omaan kokemukseensa hiljaisuudesta.



Saitko ajatuksestani kiinni?




Lue hiljaisuuskirjoitusten edelliset osat:

Hiljaisuus: Liian hiljaista?

Hiljaisuus: Helikopteri




18.9.2013

Ilman tekoja ei ole mitään



Buddha Quote 25 by h.koppdelaney, on Flickr

Mitä sinä teet tänään ollaksesi enemmän läsnä?


17.9.2013

Jokapäiväinen Zen III: Peloista ja harjoittamisesta



Joitain kirjoituksia on jo ilmestynyt Charlotte Joko Beckin kirjan Jokapäiväinen Zen tärkeimmistä kohdista. Tänään on vuorossa kohta peloista ja siitä mitä se harjoittaminen on ja ei ole. Istumisen liekki olisi syytä jostain löytää.



Joko puhuu kirjassa siitä, miten emme ilman harjoittamista huomaa suurinta osaa harhoistamme. Pelkäämme kaikkea ja jopa ajatusta siitä, että pelkäämme. Tätä pelon pullonkaulaa ei aiheuta ehdollistuminen vaan se tuomio itsestämme, jonka langetamme tuon ehdollistumisen perusteella.

Tärkeää on tietää, millaisia ajatuksia me pakonomaisesti mielessämme elättelemme juuri nyt, tänään, ja millaisia kehon jännitystiloja meillä on juuri nyt, tänään. Kun panemme merkille ajatukset ja koemme kehon jännitystilat meditoidessamme, tunnistamme tuon pelon pullonkaulan. Tämän tapahtuessa väärä samaistumisemme rajalliseen minään (tuomioon minästä) vähitellen lakkaa. Yhä enemmän voimme olla se, joka todella olemme: ei-itse, avoin ja avara vastaus elämään. Todellinen minäni, pitkään hylätty ja unohdettu, voi toimia nyt kun näen, että pelon pullonkaula on harhakuvitelma.


Caution: Low Flying Dogs by Mark Strozier, on Flickr


.:Mitä zenin harjoittaminen ei ole:.
Itse asiassa kukaan, joka harjoittaa zeniä, ei ole vapaa kaikista harhakuvitelmista. Me kaikki toivomme muuttuvamme, saavuttavamme jotakin! Nimenomaan tämä on perusharha. Jo se että tarkastelemme tätä toivetta, alkaa tuoda siihen selvyyttä, ja harjoituksen pohja muuttuu. Alamme ymmärtää, että kiihkeä toiveemme tulla paremmiksi tai saavuttaa jotakin on itsessään harha.


.:Mitä zenin harjoittaminen on:.

Harjoitus on kaikilla tasoilla sitä, että olemme sitä, mitä sillä hetkellä olemme. Siinä ei ole kysymys siitä, että ollaan hyviä tai huonoja, parempia tai huonompia. Joskus puheiden jälkeen ihmiset sanovat: ”Minä en ymmärrä sitä.” Ja sekin on ihan ok. Ymmärryksemme kasvaa vuosien myötä, mutta jokaisena hetkenä olemme täydellisiä – kun olemme sitä, mitä olemme.


.:Tarkkaavaisuuden tuli:.

Harjoittaminen on tarkkaavaisuuden opettelemista. Hän vertaa harjoittamista palamiseen. Eri materiaalit palavat eri tavalla, ja harjoittaminen on mahdollista ilman, että tarkkaavaisuus paranee. Useimmat ovat sesshineissä tavoittelemassa valaistumista. Valaistumisessa on kyse kuitenkin juuri siitä, miten toimimme esimiehemme, lapsemme, rakastettumme tai kumppanimme – kenen tahansa – suhteen. Elämämme on absoluuttista; mitään muuta ei ole. Totuus ei ole jossakin muualla. Meillä on kuitenkin mieli, joka yrittää polttaa menneisyyttä tai tulevaisuutta. Elävän nykyhetken – valaistumisen kohtaamme harvoin.

Me haluamme ajatella. He Haluamme tuntea maailmankaikkeuden salat. Tuli hiipuu, koska se ei saa happea. Palaminen on tukahtunut, syntyy vain kuonaa, eikä tuo kuona likaa vain meitä, se likaa kaiken. On tärkeää harjoittaa zazeniä joka päivä, sillä muuten käsityksemme palamisprosessista hämärtyy, niin että tuli hiipuu. Meidän on harjoitettava zazeniä joka päivä. Jopa kymmenen minuuttia on parempi kuin ei mitään. Sesshinit ovat myös olennaisen tärkeitä niille, jotka opiskelevat tosissaan: päivittäinen zazenin harjoitus saattaa pitää tulen palamassa hiljalleen, mutta yleensä se ei leimahda täyteen liekkiin.


Lue myös edelliset osat:


15.9.2013

Värikästä



Palasimme vielä kerran tänä vuonna mökille. Ilma on iloksemme kaunis ja aurinkoinen edelleen.

Tästä lähteeltä mökkeily aina alkaa. Tänne se myös loppuu, koska lähdevettä viedään kotiin asti.



Aamut ja illat ovat sumuineen ja keltaisen eri sävyineen olleet maagisia. Tähtitaivas on kirkas ja selkeä. Kuu valaisee niin hyvin, että osa tähdistä jää sen varjoon.


Olen saanut olla auringossa laiturilla lukemassa ja pieni tarkeni uimassa vielä vaikka kuinka kauan. Mökkitalkkari tuli suunnittelemaan vähän remonttia ja pieni hermostui, kun ei olisi millään halunnut tulla pois järvestä. Ei varmaan muuten olisi ongelmaa, mutta kun pienen nenä vähän valuu. Oma uimiseni rajoittui kyllä saunasta uimiseen.

Rutiinit toistuvat samoina. Olimme jälleen ihanalla pienellä metsäkävelyllä rantaa pitkin purolle ja metsäautotietä takaisin mökille. Pieni jaksoi aika hyvin koko matkan. Vain pieni hetki tarvittiin kantoreppua. 



Kävimme vähän naapurin mökkitielläkin, mutta siellä oli sen verran hirvikärpäsiä, että käännyimme takaisin. Ei naurata, kun muistaa viimeisen hyökkäyksen.



Söimme alkumatkasta vielä vähän mustikoita. Pieni maistoi myös juolukoita, mutta ei niistä voi kukaan oikein pitää. Näimme myös kauniita puolukkamättäitä, joita oli pakko kuvata.



Paijasimme matkalla monia sammalmättäitä, ihailimme keltaisia lehtiä ja juoksimme kilpaa jokaisen mäen päälle.



Lehtien joukossa oli jo punaisia ja oranssejakin. Kaunista, niin kaunista. Kuvasimme tähtiä, joita löytyi matkalta.



Oli oikein lämmin. Maisema on kuitenkin vielä aika vihreävoittoista.



Muutos tapahtuu nopeasti. Yhden jo punaiseksi muuttuneen puun vieressä näytti kasvavan pilvipuu.



Pieni roudasi keppejä mukana ja heitteli kiviä. Jokainen sieni bongattiin erikseen, metsäautotiellä oli epäilyttävää rihmastoa, sinne saattaa nousta uusi kanttarellipaikka. Retki kesti niin pitkään, että myöhästyimme päiväsaunan lämmityksestä. o-ou. Lenkillä ollut puoliso ei oikein tykännyt. Metsään on helppo unohtua...




Muuten mökillä ei ole paljon mitään tehty. Olemme lukeneet paljon, kuunnelleet musiikkia ja nukkuneet päiväunia. Nauttineet metsän tuoksuista, olleet ja kuunnelleet lähestyvän syksyn tuloa. Meillä on riittänyt juteltavaa ja suunniteltavaa myös tulevasta mökin remontista.





Lähden nyt ulkoilemaan. Ihanaa sunnuntaita sinullekin!


14.9.2013

Hiljaisuus: Liian hiljaista?




Makasin viimeisinä lomapäivinä laiturilla aurinkotuolilla. Torkuin välillä niin, että pää retkahteli. Siinä oli taivaallisen ihanaa tankata auringonsäteitä. Huomasin kuitenkin tärkeimpänä elementtinä ympäristön hiljaisuuden. Oli hyvin hyvin hiljaista. Voikohan koskaan olla liian hiljaista?


Autoja kulkee harvakseltaan läheisellä tiellä. Lintujen äänet ovat vähissä ja koska on tosi tyyntä, järvestäkään ei tule mitään ääntä. Naapurit ovat sisällä tai muuten vaan hiljaa. Kukaan ei hakkaa, höylää eikä rakenna missään mitään. Pieni nukkui riippukeinussa, eikä pälpättänyt korvan juuressa kuten tavallista. Puolison sai käskemällä hiljaiseksi. Nautin suuresti hiljaisuudesta. Se on niin harvinaista!

Mietin, että voiko olla liian hiljaista? Laiturilla ei ainakaan tuntunut tänään siltä. Muistin kuulleeni, että on olemassa ns. kaiuttomia huoneita (anechoic), jotka eristävät ääntä ja ehkäisevät niiden syntymistä. Huone vaimentaa 99,9 kaikista äänistä luoden tilan, jossa on toivomaani täydellistä hiljaisuutta. Siellä ei ole kukaan pystynyt kuitenkaan olemaan yli 45 minuuttia. Hiljaisuus voi siis olla liikaa.


Anechoic Chamber in Retrospect by TunnelBug, on Flickr


Ihmisen kuulo herkistyy tässä huoneessa äärimmilleen. Siellä avaruuselämää simuloivissa testeissä olleet astronautit alkoivat kuulla oman sydämensä sykkeen tosi kovana ja heille tuli kuuloaisteihin perustuvia erilaisia muita hallusinaatioita. Samoin liikkumisemme tarvitsee ääniin ja etenkin kaikuun perustuvia aistimuksia, jotta edes ymmärrämme pysyvämme tasapainossa. Emme osaa välttämättä liikkua ilman ääniä. Hiljaisuus onkin yliannoksina pelottavaa.

Täydessä hiljaisuudessa tulee ilmeisesti sensorinen deprivaatio, joka ajaa hulluksi. Minulla on ajatus, että siellä on vain itsensä ja omien ajatustensa kanssa. Taitaa sittenkin olla ne ajatukset mitkä tekee hulluksi, eikä hiljaisuus? Olisi kiinnostavaa tietää, onko huoneessa ollut koemielessä kokeneita munkkeja, joilla on pitkä meditaatiokokemus. Auttaako se kohtaamaan hiljaisuuden ja olemaan sen kanssa yli 45 minuuttia.


Ihan sama, päätän olla kaikista olosuhteistani kiitollinen. Harjoitan missä harjoitan, oli taustalla millaista ääntä tahansa.




Lue lisää

Hiljaisuus: Helikopteri


12.9.2013

Ei ole liian pieniä tehtäviä



Pane kaikki mitä olet pienimpäänkin mitä teet.

~ Frederico Pessoa



iPod Racing by jurvetson, on Flickr



11.9.2013

Jokapäiväinen Zen II: Alku ja miksi?




Tässä toinen osa muistiinpanoista Charlotte Joko Beckin kirjasta Jokapäiväinen Zen. Tällä kertaa juttua on siitä miten aloittaa Zenin harjoittaminen. Kirjassa on hyviä perusteita sille miksi harjoittaminen tekee hyvää levottomalle. Ihan jokaisen se pistää hyväksymään elämän sellaisenaan. Näin Joko puhuu.



Meidän kaikkien mielestä elämä on jossain määrin vaikeaa, hämmentävää ja ahdistavaa. Silloinkin kun elämä sujuu hyvin. murehdimme sitä, ettei se todennäköisesti jatku samalla tavalla. Saavuttaessamme aikuisuuden suhtautumistapamme elämään vaihtelevat suuresti – suhtautumisemme riippuu henkilökohtaisista kokemuksistamme.

Jos sanoisin, että elämänne on jo täydellinen, ehjä ja valmis, pitäisitte minua hulluna. Eihän kukaan pidä elämäänsä täydellisenä. Ja kuitenkin tiedämme kaikki sisimmässämme, että olemme rajattomia, äärettömiä. Mielemme on ristiriitainen: toisaalta pidämme elämää hämmentävänä arvoituksena, joka aiheuttaa meille paljon murhetta, ja samalla olemme hämärästi tietoisia elämän rajattomasta, äärettömästä Juonteesta.

Ensimmäinen tapa on etsiä ratkaisua itsemme ulkopuolelta. Pysymme erillään elämästämme, katsomme sitä. analysoimme sitä, arvostelemme sitä, etsimme vastauksia kysymyksiin ”Onko siitä minulle hyötyä? Tuottaako se minulle mielihyvää vai pitäisikö minun vältellä sitä?”

Mukavan, ystävällisen kuoremme alla piilee suunnaton levottomuus. Kenen tahansa ihmisen elämän syvällisempi tarkastelu paljastaisi villinä riehuvaa pelkoa, tuskaa ja ahdistusta. Meillä kaikilla on keinomme peittää ne. Syömme liikaa, juomme liikaa, teemme liikaa töitä, katsomme liian paljon televisiota. Teemme kaiken aikaa jotakin peittääksemme eksistentiaalisen perusahdistuksemme. Jotkut ihmiset elävät näin kuolemaansa asti.


The 300 by Stuck in Customs, on Flickr

Joustavuus, ilo ja elämän virta on poissa. Tämä synkkä mahdollisuus on meillä kaikilla edessä, jos emme tajua, että meidän on tehtävä työtä elämämme eteen, että meidän pitää jatkaa zenin harjoittamista. Meidän on nähtävä sen harhan läpi, että minä ja tuo jokin ovat erillään toisistaan. Tehtävämme on kuroa tuo väli umpeen.  

Kun voimme olla täysin rehellisiä sen suhteen, mitä tapahtuu juuri nyt, näemme sen. Buddhasta ei voi ottaa vain palasta. Buddha tulee vain kokonaisena. Zenin harjoittamisessa ei ole kyse siitä, että ”voi, minun pitäisi olla hyvä, minun pitäisi olla ystävällinen, minun pitäisi olla sitä tai tätä.” Minä olen sitä, mitä olen juuri nyt. Ja juuri tämä olemisen tila on Buddha.


9.9.2013

Miksi läsnäolo parantaa suoritusta?




Näin käy ihan minkä tahansa suorituksen kanssa. Se menee vähän paremmin. Mistä on oikein kysymys?


Miettiessäni melkein mitä tahansa tekemääni, voin jälkikäteen sanoa, että tein samalla myös jotain muuta. Samalla kun tiskasin, autoin lasta maalaamaan tai samalla kun pakkasin viikonloppulaukkuani, puhuin äidin kanssa puhelimessa. Tästä seuraa, että kaikki ei mene aina ihan putkeen tai voisi mennä paremmin.

Usean asian multitaskaamiseen on niin tottunut, ettei siihen edes kiinnitä huomiota. Keskittyminen vaatii päätöksiä ja niiden muistamista. Nyt leikin lapsen kanssa, nyt siivoan auton. Päättää tehdä huolella yhden asian kerrallaan. Siitä tulee automaattisesti parempi lopputulos.


Make a choice by Matthieu H., on Flickr


Tosiasiahan on, et kun sä aamulla heräät ja päätät et jonku asian sä teet paremmin tänään, niin sähän pystyt tekeen sen. On se sitte että sä syötät sun lapses paremmin tai ajat huolellisemmin autoa tai on se mikä tahansa se motto. Mut jos sä otat sen kannan, niin se varmasti toimii.
~ Timo Jutila.:
Suomen 1995 kultaa voittaneen jääkiekkojoukkueen kapteeni päävalmentaja Curt Lindströmin Lite bättre –valmennusfilosofiasta



Voisiko tämä olla keskittymistä yhteen asiaan kerrallaan? Läsnäoloa sille mitä on tekemässä? Kun kävelet niin kävelet, kun syöt, niin syöt. Ajatuksessa ei ole mitään maailmaa mullistavaa, mutta jotain itua kuitenkin, koska sen avulla on voitettu maailmanmestaruus. Minä aion ainakin parantaa keskittymisen tapojani.



8.9.2013

Lähellä




Ahh miten ihanan lämmin ja kaunis viikonloppu on jälleen ollut!

Lauantaina pääsimme liikkeelle aika hyvin, vaikka aamu vietettiinkin kiireettömästi. Se on meille kaikille tosi tärkeää nykyään. Saa vain olla ja lukea nettiä ja syödä hyvin. Lähdimme pitkään suunnitellulle retkelle Viikkiin Lammassaareen. Päämääränä oli tietysti löytää muutama geokätkö.



Aurinko paistoi lämpimästi ja nautimme suuresti raikkaasta ilmasta. On hienoa, että niin lähellä Helsingin keskustaa on tällainen luonnontilainen alue. Pieni juoksi innoissaan pitkospuilla ja poluilla. Olen ylpeä, että hän jaksoi melkein viisi kilometriä ympäri saarta kulkea kätköjen perässä!


Fiilis oli tosi kesäinen, vaikka lehtiä jo jonkin verran putoilee. Vielä ei tuoksu syksy, eikä mätänevät lehdet. Kesän kuivuuden huomasi hyvin kaisloista, jotka olivat muuttuneet ihan ruskeiksi. Kiertelimme pitkin saarta ja onnistuimme löytämään melkein kaikki suunnittelemamme geokätköt. Kävimme myös yhdessä lintutornissa toteamassa, että kyllä lintujen bongaus on suosittua! En kyllä oikein tiedä miksi, koska sieltä näytti tältä.


Saaren luonnossa oli paljon nähtävää ja tarjosin loistavat naurut perheelleni seotessani jalkoihini ja kaatuessani ihan pitkin pituuttaan yhden talon pihassa. Ei ihan huomio riittänyt kääntää päätä joka suuntaan. Nauru pidentää ikää vai miten se oli?

Lammassaaresta pääsee Kuusisaareen pitkospuita ja siellä oli lampaita laiduntamassa. 



Kävelimme lampaiden polkuja pitkin saaren korkeimmalle paikalle syömään eväitä. 



Pienelle patonki ja pillimehu maistuivat pitkän kävelyn päälle. Nautimme maisemasta arabianrantaan, ohi lipuvista veneistä ja näimmepä yhdet melojatkin! Into päästä vesille kasvoi.



Palasimme mantereelle ja pyöräilimme vielä hetken ihaillen koskea ja vanhankaupunginlahtea. 



Retki päättyi jätskin syöntiin hieman jo syksyisissä maisemissa.





Mistä nautit viikonloppuna?