Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: 01/2012

31.1.2012

Hengitysopissa



Sain opetusta taholta, jonka opetus ei ole vielä toistaiseksi ollut verbaalista. Pieni lapseni on monella tapaa oma opettajani, mutta nyt sitä oppia alkaa tulla sanojenkin muodossa.



Ensimmäisenä heräävä menee joka aamu yhdessä pienen kanssa hakemaan sanomalehden. Kovana pakkasaamuna pieni oli sylissäni. Hän kietoi kädet kaulaan, mutta laittoi ne pian kauluksesta sisään. ”Kylmä”. Postilaatikolle päästyämme hän sanoi yhtä äkkiä. ”Raikasta ilmaa.” Ja hengitti todella syvään. Hengitti tavalla jonka itsekin teemme joka aamu. Puolisoni kuulemma käyttää usein noita sanoja: ”Raikasta ilmaa.” En osanut niitä sanoa, ja pieni muistutti minua. Pieni siemen on kylvetty pieneen mieleen.
Tapa hengittää ensimmäisen kerran ulos mennessään syvään koko keuhkojen täydeltä on vanhalta liikunnanopettajaltani. Kiitos Pirhonen! Se tyhjentää ja puhdistaa keuhkot sisäilmasta. Samalla se tuo meidät myös tähän tilanteeseen ja läsnäoloon. Iloitsin, että lapsikin jo tietää mitä tarkoittaa ”hengitä syvään”.
Re:give me my peace of mind //2 by Shirin K. A. Winiger, on Flickr

Luin samana iltana Chris Willardin kirjaa Child’s Mind. Siinä on tähän yhteyteen joskus aiemminkin kuulemani Zen tarina.

Noviisimunkki oli meditoimassa virran varrella. Hän oli äärimmäisen ikävystynyt keskityttyään hengitykseensä koko päivän. Mestari tuli paikalle ja kysyi miten menee.

”Olen lopen kyllästynyt tarkkailemaan hengitystäni.” Oppilas valitti.

Mestari pysähtyi ja tarttui noviisia niskasta painaen tämän pään virtaan veden alle. Noviisi pyristeli ja haukkoi henkeään, yrittäen saada päänsä veden pinnalle. Mestari piti kuitenkin pään virrassa noviisin pärskiessä ja panikoidessa. Lopulta mestari päästi irti.

”Miksi teit minulle näin?” Noviisimunkki itki.

”Halusin kysyä sinulta,” vastasi mestari, ”kiinnostaako hengittäminen sinua nyt?”




30.1.2012

Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 15. Tarkkanäköisyys vastaan arvostelu

Jokapäiväiset ilonaiheet: vanhemmuus ja tietoinen läsnäolo kirja laittaa ymmärtämään miten tuodessamme tietoista läsnäoloa vanhemmuuteemme huomaamme, kuinka paljon meillä on tapana arvostella omia lapsiamme ja itseämme vanhempina.



Läsnäolon kehittämisessä ja tietoisessa vanhemmuudessa vaaditaan tarkkanäköisyyttä, kykyä katsoa asioiden sisimpään ja huomata niiden erot terävästi ja kirkkaasti. Tarkkanäköisyys on kykyä nähdä tämä ja tuo pikemmin kuin tämä tai tuo.

.:Hyväksyntä:.

Vain olemalla hyväksyviä me voimme ymmärtää ja tuntea mitä todella on tapahtumassa pinnallisten ilmiasujen, omien rajoittuneiden mielipiteidemme, mieltymyksiemme, uskomustemme, pelkojemme ja tutkimattomien, joskus tiedostamattomien ennakkoluulojemme takana. Opimme tunnistamaan kaipuumme asioiden olemisesta tietyllä tavalla.

Hyväksyminen tarkoittaa, että olemme tietoisia mielemme puolista, jotka arvostelevat jatkuvasti, ja että tarkoituksella viivytämme arvostelua ja tuomme mielemme takaisin havainnoimaan eroja hetki hetkeltä.

.:Arvosteleminen:.

Tarkkanäköinen tietoisuus kykenee pitämään mielessä jopa oman taipumuksensa arvosteluun ja tunnistaa sen siksi, mitä se on. Voimme havainnoida tätä mieleen juurtunutta tapaa tietyllä myötätunnolla ja välttää tuomitsemasta itseämme siitä, että olemme liian tuomitsevia. Se vapauttaa meidät toimimaan viisaammin lastemme kanssa ja estää meitä jumiutumasta omiin mieltymyksiimme.

Arvosteleminen lisää lapsen pelkoja, nostaa esteitä tämän tielle ja rajoittaa tätä tarpeettomasti. Jos vanhempi pystyy arvioimaan käytöstään ja ajattelutapaansa tarkkanäköisesti, hän saattaa muuttaa joitakin pelkoon perustuvia yllykkeitään ja olla vapaampi ja vähemmän rajoittunut.

Vanhempi saattaa huomata, että hänellä on enemmän vaihtoehtoja kuin hän hetkeä aiemmin luuli, ja löytää paremman tasapainon pelkonsa (johon liittyy tärkeää huolta lapsen hyvinvoinnista) ja lapsen itsenäisyyden tarpeen välillä ja antaa lapsen uteliaisuudelle ja seikkailunhalulle enemmän liikkumavaraa.

Happy Girl Riding on Rainbows Tricycle by Pink Sherbet Photography, on Flickr


.:Ohimenevää harhaa:.

Jos tunnet tehneesi vanhemmuudessasi paljon kaduttavia asioita, on myös tärkeää pystyä näkemään ne asiat, jotka olet tehnyt hyvin ja päinvastoin. Jäykkä ja mustavalkoinen joko tai näkemys on poikkeuksetta väärä – se vain pahentaa harhakuvitelmia ja ristiriitoja.

Tarkkanäköisyyteen kuuluu sen ymmärtäminen, että vaikka yritämme nähdä lapsemme sellaisina kuin he ovat, emme myöskään voi tietää täysin, millaisia he ovat tai mihin elämä heidät tulee viemään. Voimme vain rakastaa heitä, hyväksyä heidät ja kunnioittaa heidän olemuksensa mysteeriä.


Viimeisimmät osat:




28.1.2012

Kotiin

I love to speak with Leonard
He’s a sportsman and a shepherd
He’s a lazy bastard
Living in a suit

But he does say what I tell him
Even though it isn’t welcome
He just doesn’t have the freedom
To refuse

He will speak these words of wisdom
Like a sage, a man of vision
Though he knows he’s really nothing
But the brief elaboration of a tube

Going home
Without my sorrow
Going home
Sometime tomorrow
Going home
To where it’s better

Than before

Going home
Without my burden
Going home
Behind the curtain

Going home
Without the costume
That I wore

He wants to write a love song
An anthem of forgiving
A manual for living with defeat

A cry above the suffering
A sacrifice recovering
But that isn’t what I need him
to complete


I want to make him certain
That he doesn’t have a burden
That he doesn’t need a vision
That he only has permission
To do my instant bidding
Which is to SAY what I have told him
To repeat

Going home…

I love to speak with Leonard
He’s a sportsman and a shepherd
He’s a lazy bastard
Living in a suit

- Leonard Cohen: Going home (Old ideas) 
Biisiä voi vielä ennakkokuunnella Nytin sivuilla.



27.1.2012

Miten mindfulness muuttaa?

Millainen olin kolme vuotta sitten ja mitä on muuttunut? Miten tietoisen läsnäolon harjoittaminen kuitenkin ehkä on muuttanut elämääni ja minua? Mitä vinkkejä voisin antaa toisille elämän muutoksesta tietoisempaan suuntaan halajaville, jos jotain osaisin sanoa? Hyvä kysymys on myös: Miksi pitää muuttua tai kasvaa? Eikö voisi vain olla ja antaa olla? Joskus muutos tulee sitäkin kautta.



Kolme vuotta sitten olin tehnyt todella tiukan syksyn töitä ja olimme lähdössä aurinkoon nauttimaan muutaman viikon hyvin ansaitusta lomasta. Päivät olivat olleet töissä melko pitkiä, mutta eivät niin pitkiä kun vielä viisi vuotta sitten. Joku järjen juoksu oli siis alkanut jo hieman aiemmin ja olin ymmärtänyt, että töitä kyllä tekevälle riittää ja työ ei tekemällä lopu.

à Opettele tiedostamaan mihin aikasi kuluu ja mieti haluatko niin olevan. Tee rohkeita muutoksia vähän kerrallaan.

Liikunnasta olen todella harvoin tinkinyt ja ruuan laitosta. Niistä osasin tehdä tietoisia päätöksiä jo aiemmin. Se mistä tingin, oli itseni kuunteleminen. Siinä riittää opeteltavaa edelleen ja se on tämänvuoden mielessä pidettävä asia. Mutta jotain on kuitenkin tapahtunut. Lapsen myötä ajan käyttö tehostuu väkisinkin. Jokainen vapaa hetki on käytettävä johonkin mieluisaan tekemiseen kuten bloggaamiseen. Siinä vaiheessa kun lapsi nukahtaa tai leikkii kiltisti jotain itsekseen, on hyvä olla selkeä käsitys siitä mitä oma keho sillä hetkellä tarvitsee tai mitä haluan tehdä. Tiedostan nykyään jo vähän liiankin hyvin, että en halua aina siivota keittiötä tai silittää. Voi olla, että en olisi tätä ilman lasta oppinut niin nopeasti.
à Opettele tekemään tietoisia päätöksiä ajan käytöstäsi. Opettele tunnistamaan tarpeesi.

Way of Peace and Solitude by h.koppdelaney, on Flickr

Tietoinen läsnäolo on opettanut entistä paremmin priorisoimaan asioita. Pidän kalenterin mahdollisimman tyhjänä, ja sanon usein ”ei” erilaisille houkutuksille. Haluan tehdä enemmän fiilispohjalta sitä mitä siinä hetkessä haluan tai sitten vain olla. Ennen suoritin elämää, kalenteri oli aina täysi, enkä nauttinut edes joskus rutiineista, kuten ruuan laitto tai pullan leipominen. Ne olivat vain ”välttämättömiä” tehtäviä ennen seuraavia tehtäviä. Vieraiden saaminen tai kutsujen järjestäminen on oikeasti hauskaa, silloin kun se ei ole stressaavaa.

à Opettele tekemään tietoisesti se mitä milloinkin teet. Opettele olemaan ja makaamaan sohvalla kaiken tekemisen keskellä.

Lisäksi olen tietoisen läsnäolon avulla oppinut huomioimaan itseni lisäksi paremmin muita ihmisiä ja ympäristöäni. Olen vihdoin oppinut katsomaan ympäröivää luontoa ja sen jatkuvaa muutosta. Ennen en koskaan ymmärtänyt sitä miksi puolisoni kuvaa jotain puita tai samaa järveä aina vaan. En osannut katsoa, en tiennyt mikä siinä pysähtymisessä ja oikeasti katsomisessa on tärkeää. Se on tässä ja nyt olemista ja elämistä, eteenpäin säntäilyn sijaan. Väitän, että vähän olen oppinut myös kiinnittämään huomiota siihen mitä ihmiset todella sanovat ja miten asiat oikeasti ymmärretään.

à Opettele pysähtymään ja kuuntelemaan luonnon avulla. Kiinnitä huomio yhteen asiaan kerrallaan.



Mielenkiintoista mihin harjoittaminen jatkossa vie…

26.1.2012

Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 14. Harjoitus vapauttaa ajattelun



Tietoinen läsnäolo vaatii vanhemmalta niin kuin keneltä hyvänsä vain läsnä olemisen muistamista. Ajan kuluessa se alkaa vahvistaa itseään. Hengitys auttaa läsnäoloon ankkuroitumisessa, kuten jo monesti on todettu. Ajattelusta vapautuminen tukee kasvua vanhempana, kun mieli ei pääse virittämään ansoja.




.:Harjoitus viljelynä:.

Kaikessa viljelyssä olennaista on istutetun hoitaminen, puhuimmepa sitten halusta olla tietoisemmin läsnä tai lastemme kasvun hoitamisesta. Hoitaminen tarkoittaa osallistumista, joka liittyy huomioimiseen. Nämä sanat ilmaisevat kaikki läsnäoloa, valppautta, ulospäin kurottamista, valmiutta, tietoisuutta. Tunne laajenee. Tunne laajenee ulos-päin, minuus laajenee hoivan ja välittämisen myötä.

Paras tapa suojella pyrkimyksiämme ja päämääriämme on pystyttää terveeseen järkeen perustuvia rajoja tukemaan tietoisen läsnäolon harjoitustamme. Epämuodolliset harjoitukset, kuten yhteys hengitykseen päivän mittaan, eivät vaadi aikaa. Ne vaativat vain tarkkaavaisuutta ja muistamista. Meidän on tuotettava yhä uudestaan aikomus olla tietoisesti läsnä. Koska hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoittaminen ja lasten kasvatus vaativat samanlaista perustavaa tarkkaavaisuuteen juurruttamista, ei ole suuri harppaus yrittää kehittää niitä yhdessä. Näin tekemällä ihminen ruokkii, syventää ja tukee toista.

Sea by macieklew, on Flickr

.:Ajattelusta "vapaa":.

”Hengityksellä” tarkoitetaan uudenlaista tietoisuutta hengityksestä ja sen ymmärtämistä, kuinka tehokasta tietoisuus hengityksestä voi olla, kun sitä kehitetään hiljaisissa ajanjaksoissa ja kun se tuodaan osaksi päivittäisen elämän toimintoja.

Ellemme tiedosta ajatusten olevan pelkkiä ajatuksia, voimme joutua pulaan käytännössä jokaisella elämämme alueella. Sen tiedostaminen voi auttaa meitä pysymään erossa ansoista, joita mielemme meille virittää. Tämä on totta erityisesti vanhemmuuden kohdalla.

Tämä ei tarkoita, ettemme suhtautuisi ajatuksiimme ja tunteisiimme hyvin vakavasti tai ettemme toimisi niiden pohjalta. Mutta tietoisuus siitä, että ajatukset ovat ajatuksia ja tunteet tunteita voi auttaa meitä toimimaan asianmukaisesti ja olemaan paremmin yhteydessä itseemme ja siihen, mitä tilanne kulloinkin vaatii.


Lue lisää:
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 1. Esittely
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 2. Äidin vuoro
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 3. Lapsen ja vanhemmat yhteiset tarpeet
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 4. Huomion ja läsnäolon laatu ratkaisee
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 5. Miten voin onnistua?
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 6. Tietoisen vanhemmuuden perusta: Itsenäisyys Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 7. Tietoisen vanhemmuuden perusta: Empatia Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 8. Tietoisen vanhemmuuden perusta: Hyväksyntä Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 9. Vanhemmuus on täysi katastrofi
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 10. Retriitti
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 11. Retriitti jatkuu

Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 12. Harjoituksen tärkeys
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 13. Hengittäminen
                            

25.1.2012

Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 13. Hengittäminen



Jokapäiväiset ilonaiheet: vanhemmuus ja tietoinen läsnäolo kirjan harjoittamista käsittelevässä kohdassa on perusteita hengittämisestä. Tärkeää on sen yhdistäminen lapsen kanssa elämiseen.

Emme voi odottaa kuvitteellista ”sopivaa aikaa” aloittaaksemme tietoisen läsnäolon harjoittamisen vaan tartumme hetkiin, joita meillä on, niin risaisia, rähjäisiä ja sotkuisia ne saattavat vanhempana ollakin. Päätöksemme alkaa tässä ja nyt, voimavaroin joita meillä on, asettaa meidät jo hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoituksen hetkeen.
Untitled by _ankor, on Flickr

Hengityksesi virtaa jatkuvasti. Se on aina läsnä. Se on syvässä yhteydessä elämääsi, kehoosi ja tunteisiisi. Hengityksestä tietoiseksi tuleminen tuo mielen ja kehon nykyhetkeen valppaina ja kirkkaasti havainnoivina.

Mutta hengitystietoisuuden laajentaminen millä hetkellä hyvänsä, mihin tahansa vaatii energiaa ja omistautumista. Se on tapa katsoa ulos ja sisään, se on siis katsomista ja näkemistä, jota voidaan kutsua tarkkanäköisyydeksi tai viisaaksi tarkkaavuudeksi.

Tätä tietoisuutta voidaan tuoda elämän kaikkiin osa-alueisiin: hengittämiseen ja vaipanvaihtoon, hengittämiseen ja kaupassakäyntiin, hengittämiseen ja katsekontaktiin, hengittämiseen ja lasten kanssa leikkimiseen, lapsille lukemiseen, lasten pukemiseen tai lapsille puhumiseen. Hengitykseen ja illallisen valmistamiseen, hengitykseen ja kymmenen asian välillä yhtä aikaa tasapainoiluun, kun tunnet menettäväsi hallinnan, hengittämiseen ja hallinnan menettämiseen, minkä jälkeen on koottava palaset jotenkin ja jatkettava elämää.

Tähän ei tarvita lisäaikaa.
Vain muistamista.


Lue edelliset osat linkeistä:

24.1.2012

Meditaatiosta




Meditaatiosta puhutaan paljon, siitä on paljon mielipiteitä ja väärinkäsityksiä. Ehkä sitä ei pitäisi edes kutsua meditaatioksi, yritän aina puhua ja kirjoittaa ”vain istumisesta”. Sana on niin latautunut.

Sitä on itse kukin välillä niin hukassa "meditaationsa" kanssa. Istuminen ei ole menemistä pois jonnekin ”korkeampaan”, hienompaan tai ylevämpään paikkaan. Se ei ole mitään ja se on aivan perusasiaa, olemista ja hengittämistä. Se on tässä ja nyt. Se on omaan itseen tutustumista ja oman elämän oikeasti elämistä. Se on kaiken tunnistamista millä oikeasti on merkitystä ja mikä oikeasti on syytä tulla tiedostetuksi. Se on olemista olemisessa, ei mitään ei missään.

Meditation Transcendence by h.koppdelaney, on Flickr

Ei ole mitään mielen tyyntymistä ja ajatusten häviämistä. Se on mahdotonta. Voi olla, että niin tapahtuu mutta siihen ei voi pyrkiä. Kun istuu vain ja on hiljaa, voi oppia jotain havainnoimisesta ja ajatuksien tulemisesta ja menemisestä. Et ole ajatuksesi.

Se mitä istuminen joka tapauksessa opettaa on tahdonvoimaa harjoittaa. Istua istumasta päästyään vaikka miljoona muuta asiaa yrittää kilpailla huomiosta tai tuntua tärkeämmiltä. Tästä saatava tahdonvoima ehkä ohjaa tekemään tietoisia päätöksiä kaikilla elämän alueilla.

Istuminen opettaa myös hengityksen ja kehon tarkkailua ja siihen, eli läsnäoloon palaamista. Kehon kuuntelu saattaa levitä istumisesta muuhunkin elämääsi.

Mitä sana meditaatio tuo mieleesi?


Lue lisää muodollisesta harjoittamisesta tästä linkistä tai näistä kirjoituksista.
Aloita istuminen
Oppia istuminen kaikki
Maailma on meissä
Kaikkialla kaiken aikaa kaikkien kanssa



 
Ps. Tänään ti 24.1 Akuutissa TV2 klo 19.30 pätkä ”meditaatiosta”. Kiitos Timo vinkistä!

23.1.2012

22.1.2012

Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 12. Harjoituksen tärkeys




Jokapäiväiset ilonaiheet: vanhemmuus ja tietoinen läsnäolo kirjassa annetaan konkretiaa siihen miten vanhemmuus ja harjoittaminen eivät ole toisiaan poissulkevia vaan toisiaan täydentäviä asioita. Tietoinen vanhemmuus on parasta ymmärtää harjoitukseksi, järjestykseksi, ei pelkästään filosofiaksi tai hyväksi ideaksi. ”Harjoitus” tarkoittaa tässä eheyden ilmentämistä juuri nyt autopilotilla elämisen sijaan.


Suurinta taidetta on päivän laatuun vaikuttaminen.
                  - Henry Thoreau, Elämää metsässä



Havahtuminen läsnäoloon voi saada jokaisen muuttamaan kurssiaan, herättämään heidät omalle kyvylleen ”vaikuttaa päivän laatuun” tarkoituksellisesti, kuten Thoreau asia ilmaisee. Meidän on harjoiteltava nykyhetkessä elämisen opettelua. Meidän on harjoiteltava ehein silmin katsomista.

.:Ole paikalla:.
Jos otat vauvan syliisi tietoisesti, se on harjoitusta. Siinä on kysekokonaisvaltaisesta paikalla olemisesta. Entä mitä ”kokonaisvaltainen paikalla oleminen” tarkoittaa? Se tarkoittaa sen tietämistä, että kun nostat vauvan syliisi, tiedät nostavasi vauvan syliisi. Se tarkoittaa tunteen, hajun, syleilemisen, hengittämisen ja muun tapahtuvan kanssa kosketuksissa olemista ja sen kaiken säilyttämistä tietoisuudessa tehdessäsi, mitä vaistosi, vauvasi ja hetki kertovat sinun tarvitsevan tehdä. Olipa se ruokkimista, vaipan vaihtoa, pukemista, laulamista tai jotain muuta. Tämä jokin muu voi sisältää ei-minkään. Voi olla, että ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin olla niin läsnä kuin tuolla hetkellä on mahdollista.

Harjoitus siis yksinkertaisesti tarkoittaa täysin läsnä olemisen tarkoituksellista muistamista, tulipa eteen mitä tahansa, jotta automaattiohjaus tai mekaaninen toiminta ei lähtisi käyntiin. Kun nostat vauvan syliisi, olet siinä nostamassa vauvaa. Kun syleilet lastasi, olet siinä syleilemässä lastasi. Mielesi ei ole jossain muualla, ja jos on, olet tietoinen myös siitä, jotta voit tuoda sen takaisin. Se on yksinkertaista, mutta se ei ole helppoa, sillä mielemme harhailee muualle niin äkkiä.

Joey Terrified by Abby's Psychopathic Driving by marktrash, on Flickr

.:Elämä jalostuu:.
On monia, monia tapoja harjoittaa. Elämässä tai vanhemmuudessa ei ole aluetta, joka ei voisi muodostua harjoitukseksi tuomalla se tarkoituksellisesti tietoisuuteen ja säilyttämällä se tietoisuudessa sen avautuessa. Mitä enemmän suostumme olemaan tarkkaavaisia, sitä lujemmalla maaperällä olemme hyväksyvässä tietoisessa läsnäolossa ja tietoisessa vanhemmuudessa.

Tällä tavoin joka päivän laatuun vaikuttamisesta tulee todella taidetta, kuten Thoreau mainitsi. Se on tietoisen elämän taidetta, maailmassa elämisen ja olemisen loputonta jalostamista, loputonta itsemme sallimista olla jokaisen päivän meille tarjoaman jalostamia.


21.1.2012

Silmät auki



Teimme joulun välipäivinä vuoden viimeisen geokätköilyretken Nuuksioon. Se oli täsmäisku Kaitalammen kätköille. Saaliiksi saimme raitista ilmaa, hyvää mieltä, kolme geokätköä, reilun puolentoista tunnin kävelyn ja vielä pienen suhteellisen ajoissa nukkumaan päiväunia. Harvoin menee ihan niin kuin on suunniteltu. Tällä retkellä meni! Tässä tarinaa siitä mitä näkee ja kuulee kun on silmät auki.


Ilma on harmaa, kosteus roikkuu ilmassa ja sitä ei pääse pakoon. Märkyys imeytyy vaatteisiin ja kastelee hiukset. Pääsimme liikkeelle. Aurinko pilkahtaa ensimmäisellä kaatuneella puulla. Pieni oli vakaasti sitä mieltä, että mennään uimaan. Leikimme ajatuksella, että mitä pieni tekisi, jos häneltä ottaisi pokkana vaatteet pois. Mene vaan uimaan. Yritimme sanoa, että on kylmä. Silti osoittelu Kaitalampea kohti jatkui todella päättäväisenä ja kantorinkasta kuului tasaisin väliajoin sanat uimaan, uimaan...



Suuntasimme lähimmälle geokätkölle, se oli perinteinen linnunpönttöpiilotus. Niitä on jo aika monta nähty, mutta aina ajatus linnusta koputtelemassa aukkoa naurattaa. Aukot on yleensä maalattu tai sitten tukittu toisella laudalla sisältä, mikä saattaa lintua harmittaa. Löytöön ei tarvittu paljoakaan ylimääräistä kiipeilyä ja matka kohti seuraavaa kätköä saattoi jatkua.



 
Tällä retkellä ei ihme kyllä oltu pahasti poissa poluilta. Kiitos siitä, koska metsässä oli paljon vettä paikoitellen. Vihreys oli kuitenkin metsän vallitseva väri, mikä on suhteellisen mielenkiintoista, kun elettiin joulukuun loppua. Pidimme silmiä auki, mutta muita eläinhavaintoja kuin tunnistamattomia lintuja ei nähty.

Seuraava kätkö oli todella perinteinen kiven alla ollut pakasterasia. Se löytyi myös helposti, koska asetellut irtokivet paljastavat aina kätköpaikan! Jatkoimme matkaa hyvää kävelytietä eteenpäin. Ihmettelimme, kun muutamassa paikassa oli ihan selvästi ehditty jo maanantaisen myrskyn tuhot korjaamaan. Miten metsurit ovat tänne ulkoilualueelle ehtineet, vaikka suomessa on yli 100 000 taloutta vielä ilman sähköjä? Kätköilytiimimme oli tarkkana kuin porkkana puoliksi kaatuneiden mahdollisesti vaarallisten puiden varalta. Niitä ei kuitenkaan montaa näkynyt.



Pääsimme retken kääntöpisteelle. Näköalat olivat hienot silokallioilta. Viimeinen kätkö ei ollut perinteinen. Se oli kaikessa oveluudessaan todella hieno toteutus, täydet pisteet piilottajille. Ihailimme vielä hetken maisemaa ja lähdimme kaartamaan kohti grillikatosta pientä välipalaa varten. Saamme olla kiitollisia, että verovaroilla meille ylläpidetään hienoja alueita ulkoiluun ja luonnon tarkkailuun!



 
Palauduimme kotiin miettimään seuraavaa retkeä.
Maisema on nyt peittynyt lumeen.





20.1.2012

Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 11. Retriitti jatkuu



Jokapäiväiset ilonaiheet: vanhemmuus ja tietoinen läsnäolo kirjan ajatukset pyörivät edelleen vanhemmuuden retriittinä pitämisessä. Jokaisen vanhemman olisi hyvä ymmärtää elämän ohikiitävyys. Lapsi on pieni vain hetken ja se hetki ei koskaan toistu. Tämä kohta kirjasta on itselleni  kaikkein tärkein kohta pitää aina mielessä lapsen kanssa ollessa.



.:Ei henkilökohtaista:.

Opettelemalla sitkeästi tarkkaavaisen pysymistä, saatat huomata suoraan, kuinka ajattelun ja vahvan takertumisen verhot ohenevat. Juuri nyt ja tässä olet kuka olet, ainutlaatuinen olento. Vaikka elämän tapa ilmetä on persoonaton, se on samalla hyvin henkilökohtainen.

Saatamme ymmärtää mahdollisuuden elää arvokkaammin tietäen, että meille tapahtuvat asiat tapahtuvat meille ja tietäen myös, että ei ole viisasta ottaa niitä kokonaan henkilökohtaisesti. Sillä kaikki on myös persoonatonta.

Voimme myös havaita, kuten kaikki muutkin, että olemme vain lyhyen aikaa. Samalla havaitsemme, että tämä pieni hetki, jota kutsumme elämäksi, on myös loputtoman pitkä, jos voimme tuoda tietoisuutta hetkiimme, sillä jokaisessa elämässä on loputtomia hetkiä.

Sunset Zandvoort Beach by Hindrik S, on Flickr

.:Ohimenevää:.

Voimme siis myös alkaa maistaa pysymättömyyttä uudella tavalla, sillä mikään, mihin keskitämme huomiomme, ei kestä kauan. Kaikki on ohimenevää. Saatamme nähdä, että lapsemme ovat myös osa tätä tanssia, että meidän laillamme hekin ovat vain hetken aikaa, käymässä tässä kauniissa ja oudossa maailmassa. Aikamme heidän kanssaan on vieläkin lyhyempi ja sen kesto on tuntematon.

Eikö tämä oivallus voi koskettaa meitä syvällisesti ja opettaa meille jotain hyvin tärkeää? Eikö se voi antaa ymmärtää, kuinka arvokas yhdessä lastemme kanssa viettämämme aika on ja kuinka pitää tietoisuudessamme näitä perustavalla tavalla ohikiitäviä hetkiämme heidän kanssaan? Eikö se voi vaikuttaa siihen, miten halaamme ja suutelemme lapsiamme, toivotamme heille hyvää yötä. Miten katsomme heidän nukkumistaan ja herätämme heidät aamulla?

Ehkä voisimme pitää hetkistämme kiinni eri tavoin. Ehkä välittäisimme enemmän ja eri tavalla, osallistuisimme enemmän ja eri tavalla. Jos säilyttäisimme sydämessämme ja mielessämme sen, jonka jo syvästi tiedämme, mutta usein unohdamme, tai jota emme ole kehittäneet pisteeseen, jossa se voi palvella meitä tapana nähdä, tapana todella elää hereillä ollen. Kaikki muuttuu ja kaikki on ohimenevää.

Tässä vertauskuva vanhemmuuden kokemuksesta pidennettynä meditaatioretriittinä saattaa olla hyödyllinen. Ei niin, että vanhemmuus olisi vetäytymistä maailmasta. Jossain mielessä, terve perhe saattaa kyllä torjua ulkomaailman stressiä ja luoda sisäisen turvan ja rauhan tunteita. Pikemminkin niin, että käytämme maailman ja vanhemmuuden kokemuksia parhaamme mukaan ja usein vaikeissa olosuhteissa kehittääksemme hyväksyvää tietoista läsnäoloa. Katsomme sen avulla syvälle elämäämme ja annamme tekemisemme pulputa olemisesta – ei pelkästään aika ajoin vaan jatkuvasti, elämäntapana. Kaikesta tulee osa hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoittamista. Kaikesta.


Lue myös edelliset osat:


18.1.2012

Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 10. Retriitti



Jokapäiväiset ilonaiheet : vanhemmuus ja tietoinen läsnäolo kirjassa Kabat-Zinnit avaavat ideaa vanhemmuudesta retriittinä. Blogissa on monesti todettu minkä tahansa toiminnan toimivan tietoisen läsnäolon harjoittamisena, miksei siis myös vanhemmuus voisi toimia retriittinä?


Tietenkin vanhemmuuden jokapäiväiset vaatimukset poikkeavat hyvin paljon eristetyn ja intensiivisen meditaatioretriitin vastaavista olosuhteista. Niiden ymmärtäminen samantapaisen pysyvän sisäisen työn tekemiseksi on usein antanut kirjoittajille energiaa ja tukenut häntä luomalla kokonaisvaltaista näkemystä vanhemmuuden sisäiseen kutsumukseen ja vuosikausien jatkuvaan ja epäitsekkääseen tarkkaavaisuuteen, huolenpitoon ja välittämiseen, joita se meiltä vaatii.
Lincoln Park at Dawn by Ezra.Wolfe, on Flickr
.:Huomio lapsessa:.

Vanhemmuuden tehtävän luonne ei ole tärkeä. Mieli, jolla se tehdään, on sitäkin tärkeämpi. Useasti tehtävät ovat työläitä ja haastavia – ja syvästi parantavia. Vanhemman on oltava keskittynyt ja yksisuuntainen ts. huomion on oltava lapsessa, mutta silti hänen on pysyttävä tasapainoisena pitkiä aikoja. Kurinalainen tarkkaavuuden kehittäminen yhdistyneenä havaitun hyväksymiseen ja tunnistamiseen voi johtaa mullistavaan tietoisuuteen oman mielen ja sydämen maisemasta.

Voimme oppia laajemman ja tarkemman tavan nähdä, mikä voi saada meidät tuntemaan itsemme syvällisesti, ja se taas voi johtaa yhtä syvälliseen irti päästämiseen – ennen kaikkea siitä irti päästämiseen, johon huomaamme samastuvamme ehdottomin jäykin tavoin. Tai se voi auttaa irti päästämisessä takertumisestamme mihin tahansa asioihin, näkemyksiin ja ideoihin.

Kiinnittämällä jatkuvaa huomiota omaan mieleesi voit huomata, että mieli toimii hyvin järjestelmällisesti, tunnistettavin, vaikkakin joskus sietämättömän toistuvin ja itsepintaisin mallein. Saatat huomata, kuinka reaktiivinen mieli on ja kuinka voimakkaita sen tunnemyrskyt ovat.

.:Mielen ominaislaatu:.

Ja jos koko ajan pysyt armottomasti ja äärimmäisen lempeästi ja ystävällisesti ilman odotuksia yksinkertaisesti tarkkailemassa, mitä tietoisuutesi kentiltä paljastuu hetki hetkeltä, saat harjoitusta. Pysymällä harjoittamisessa saatamme huomata tällaisilla retriiteillä, että mielemme on hyvin samanlainen – että tyyneys ja syvä hiljaisuus ovat sille luonteenomaisia, että ne ovat aina läsnä ja että vaikka olisimme jostain syystä jääneet loukkoon suurten myrskyjen tai tunnemyllerrysten keskelle, tyyneys, hiljaisuus ja tietoisena olemisen kyky ovat silti läsnä pinnan alla, uponneina syvälle olemukseemme, kiinteänä osana sitä.


Lue edelliset osat:

17.1.2012

Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 9. Vanhemmuus on täysi katastrofi



Jokapäiväiset ilonaiheet : vanhemmuus ja tietoinen läsnäolo kirja toteaa vanhemmuuden olevan kaikessa arvaamattomuudessaan ja hallitsemattomuudessaan täysi katastrofi. Lapsi kasvattaa meitä elämään hetkessä ja löytämään tasapainoa tuntemattoman edessä.



Vanhemmuus kohottaa stressin ihan uuteen luokkaan, haastaa, tekee meistä haavoittuvia, vie kaiken aikamme ja luo kaaosta ja epäjärjestystä ja loputtomia velvollisuuksia. Saamme paljon tilaisuuksia raivostua, jumiutua, katkeroitua, loukkaantua, lannistua ja tuntea itsemme merkityksettömiksi. Lasten saaminen on kirjoittajien mukaan vaikeuksien pyytämistä. Samalla kuitenkin saamme mahdollisuuden ottaa osaa elämän sykkeeseen ihan eri tavalla kuin ilman lapsia.

Lapset ruumiillistavat sen mikä on parasta, eläminen nykyhetkessä. He kukoistavat ja, ilmentävät puhtautta, elinvoimaa, kasvua, uudistumista ja toivoa elämässä. Hetkessä eläminen on mahdollista lapsen kanssa. Joka tapauksessa teemme tietoiset valintamme ja elämme seurausten kanssa, mutta emme koskaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kathryn blowing bubbles by Cali2Okie (April), onFlickr

Zen harjoituksessa kuten vanhemmuudessa on kyse rajoituksettomasta heräämisestä elämälle itselleen. Lapset ilmentävät hereillä oloa ja kutsuvat sitä esiin meissä. Lapsen ”omalaatuinen mieli” on avoin, puhdas ja rasitukseton. He muuttuvat ja kehittyvät koko ajan haastaen odotuksemme, lukitut mielipiteemme ja uskomuksemme, sekä halumme muuttumattoman hallintaan.

Lapset opettavat kuinka virittyä heidän taajuudelleen ja kuinka löytää iloa ja harmoniaa yhteydestämme. Silloin voimme nähdä elämän ilmaisevan itseään puhtaasti heidän kauttaan ja herätä niin heidän kuin omallemmekin luonnollemme.

Jatkuva opetuksen virta tarjoaa tilaisuuden katsoa siihen syvälle ja opettaa mihin kannattaa kiinnittää huomio ja mitä tehdä. Sitkeä halu olla läsnä ja katsoa kaikkea mitä tulee voi suoda tasapainoa nähdä asioiden todellinen laita. Se on meissä tässä ja nyt, kaikesta hallitsemattomuudesta ja katastrofeista huolimatta.



Lue edelliset osat: 
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 1. Esittely
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 2. Äidin vuoro
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 3. Lapsen ja vanhemmat yhteiset tarpeet
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 4. Huomion ja läsnäolon laatu ratkaisee
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 5. Miten voin onnistua? Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 6. Tietoisen vanhemmuuden perusta: Itsenäisyys
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 7. Tietoisen vanhemmuuden perusta: Empatia
Jokapäiväiset ilonaiheet, osa 8. Tietoisen vanhemmuuden perusta: Hyväksyntä