Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: Olenko varma?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Olenko varma?. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Olenko varma?. Näytä kaikki tekstit

10.2.2016

Vapaaksi kaikesta


Valvon liian myöhään. Olen levoton. Luen montaa kirjaa yhtä aikaa. Kalenterissa on sekavia merkintöjä. Menen salille liian usein palautumattomana, sykemittari on rikki. Tähän aikaan vuodesta märkiä vaatteita ja kuraa on kaikkialla kotona. Kurahanskoissa on reikiä ja sateenvarjosta puuttuu piikkejä. Auto pätkii ja sillä perille pääseminen on ihan arpapeliä. Säpsähdän hereille jostain syvältä muistaen lupauksiani, jotka jo melkein ovat katteettomia. 

Normipäiviä, toinen toisensa jälkeen.

Se ei mene ohi. Mikään ei muutu. Kaiken kanssa on oltava. Vaikka kuinka haluaisi vapaaksi kaikesta, se ei toteudu. On elettävä tässä ja nyt.

Tehtävä jokapäiväisillä valinnoilla elämästä sellaista kuin sen haluaa olevan. Joka päivä voi valita uusiksi. Keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.

Joku viisas on sanonut, että istu, eli meditoi, joka päivä puoli tuntia. Paitsi silloin kun sinulla ei ole siihen aikaa. Silloin istu tunti.

Zen by Vô chiêu thức on Flickr

Viisaan Suzuki Roshin toisessa kirjassa Kirjeitä tyhjyydestä neuvotaan miten loppujen lopuksi pääse vapaaksi kaikesta:

Ei siinä mitään, että epäonnistun 99 kertaa. Yritän edelleen osua maaliin. Joka kerran kun istutte, tehkää parhaanne. Voitte luulla, että zazen on jalkojen panemista ristiin 40 minuutiksi, mutta tärkeintä on panna siihen kaikki voimansa, niin henkiset, kuin ruumiillisetkin.

---

Mitä teettekin, tehkää vain sitä, älkääkä odottako kenenkään auttavan. Älkää pilatko ponnistustanne etsimällä helpotusta. Suojelkaa itseänne ja kasvakaa ryhdikkäästi taivaalle, siinä kaikki. 



Mitä sinä teet elämällesi? Voiko sille tehdä mitään ja loppujen lopuksi tarvitseeko?




2.2.2016

Sisäisen puheen uudelleenohjelmointia


Mitä sinun päässäsi jauhaa toistolla päivästä toiseen? Minulla se jauhaa ihan jatkuvalla syötöllä ja olen ollut ääneen vähän kypsänä lähiaikoina. Siihen on saatava tolkkua.


Lähde: Flickr


Tässä omat ohjelmointimuutokseni. Näita sanon itselleni jatkuvasti ja yritän hiljentää äänen päässäni:


  1. Tämäkin tapahtuu jotta oppisin jotain
  2. Tämä(kin) menee ohi
  3. Minulla on vain ajatus, se ei ole todellisuus
  4. Aina sataa uutta lunta
  5. Tässä on hyvä näin
  6. Kaikki on hyvin
  7. Uskallan ottaa kaiken vastaan tässä hetkessä sellaisena kuin se tulee
  8. Olen elossa
  9. Minä pystyn 
  10. Minä osaan
  11. Minulla on energiaa
  12. Olen vahva
  13. Olen riittävä
  14. Parempi tehty, kuin täydellisesti suoritettu
  15. Kaikkea ei tarvitse hyväksyä, riittää kun yrittää ymmärtää
  16. Hymyile
  17. Aina voi yrittää uudelleen
  18. Voin valita joka päivä uudestaan
  19. Voin ohjata ajatukseni takaisin uriltaan
  20. Kolme syvää hengenvetoa auttaa kaikkeen
  21. On ihan ok tuntea kaikkia tunteita
  22. Voin antaa itselleni myötätuntoa
  23. Voin tuntea myötätuntoa ketä tahansa kohtaan
  24. Saan olla sellainen kuin olen
  25. Olen arvokas


Mitä sinä voisit sanoa itsellesi?


20.10.2015

Irti


Kiirettä pitää ja kirjoittaminen on vähällä Mindfulness Summitin takia. Oletko ehtinyt kuunnella keskusteluita? Suosittelen lämpimästi!

Muuten päässä on pyörinyt ajatuksista irti päästäminen. Ja muutamaa rankkaa biisiä olen siksi luukuttanut spotifystä. Tämän Mokoman sanat sopivat ajatuksiin. 


En tiedä mistä pidän Mistä unelmoin Olen unohtanut mitä sydän tahtoo Olen tehnyt mitä pitää Kuten kuuluukin Nyt ihmettelen ketä oikein palvoin Väki pyörii pyörässä Ja tässä väkipyörässä On hampaat jotka unelmia kalvaa Ja minä väkipakolla Yhteen puren hammasta En alistu nyt enää väenvaltaan Tehkää tietä sillä olen irti Enkä väistä enää ketään Olen päässyt eroon kahleistani Enkä pelkää enää mitään Joka liitos natisee Käy höyry korvista On aika laittaa lauseelle piste Uusi virke alkakoon Se soikoon uljaana Ihmiskunnan uusi alkukaste Päämääräkö sen määrää Missä määrässä Määränpäässä joku päätäni jo määrää Tehkää tietä sillä olen irti Enkä väistä enää ketään Olen päässyt eroon kahleistani Enkä pelkää enää mitään Tehkää tietä sillä olen irti En väistä, en pelkää Tehkää tietä sillä olen irti Enkä väistä enää ketään Olen päässyt eroon kahleistani Enkä pelkää enää mitään

~ Irti, Mokoma



Mind Full v. Mindful, On Flickr


Lue lisää irti päästämisestä:
Päästä irti ajatuksista
Mitä harjoittaminen opettaa?
Tietoisuustaidot elämäntapana: 2. Asenne ja aikomus
Tietoisuustaidot elämäntapana: 8. Irti haluamisista






15.8.2015

Isoäidin pöytäliina ja kulissit



Olen saanut äidiltäni pöytäliinan, jonka hän on perinyt omalta äidiltään. Sukuni naiset ovat aina olleet kovia tekemään käsitöitä. Hienoja mattoja, ryijyjä ja pöytäliinoja on vaikka millä mitalla vaatehuoneiden kätköissä.

Tämä tarinan pöytäliina on erityisen hieno, koska se on tehty pula-aikaan sotien jälkeen. Isoäitini oli saanut jostain käsiinsä sokerisäkkejä. Niiden kangas soveltui erityisen hyvin pöytäliinaksi. Isoäiti on ommellut säkkikankaat huolellisesti yhteen, niin huolellisesti, että saumaa tuskin huomaisi, jos se ei olisi hieman repeillyt. Sen jälkeen isoäiti on kirjaillut taitavasti kauniit kukkakuviot kankaaseen.



Voin tuntea sen ilon, jota hän on tuntenut levittäessään kauniin, tahrattoman ja silloin ehjän uuden pöytäliinan ensimmäistä kertaa kodin pöydälle. Pula-aikana kaunista tehtiin niillä silloin olleilla resursseilla parhaimman taidon mukaan.

Sisustaminen on hieman toista nyt, kun voi ajaa suhauttaa lähimpään IKEAan ja hakea muutaman uuden tyynyn tai vähintään koristekynttilöitä. Niistä otetaan kuva ja laitetaan se yhteen tai useampaan somekanavaan kertomaan omaa tarinaansa elämämme täydellisyydestä.

Isoäidin aikaan ei ollut somea, kaikki tapahtui oikeassa elämässä. Silti olen ymmärtänyt monista suvun tarinoista isoäidin luoneen kauniita vaatteita ammatikseen ja kotiin tekstiilejä vaikka kuinka olemattomista raaka-aineista. Kodissa hänellä oli kaikki täydellistä, tai ainakin siltä näytti. Kaikkia tarinoita ei edes pyynnöistäni huolimatta minulle koskaan kerrota. Nykypäivän somessa tarinat rakentavat meille jokaiselle ihan omat kulissit.

Somea voi uskoa tai olla uskomatta. Toisen elämää ei voi koskaan täysin tietää millaista se on. Huolimatta kauniista postauksista en voi tietää miltä toisesta tuntuu ja mitä kulissi taakseen kätkee. Sen kun muistaa, voi opetella myötätuntoista asennetta, joka on tietoisen läsnäolon peruspilareita. Myötätunto kaikkia ja kaikkea kohtaan, mitä tahansa eteen tulee, on kasvattava harjoitus.



Blogeja moititaan usein myös kauniista, todellisuuden peittävistä kuvista. Joten jotta tämä kirjoitus olisi epätäydellinen, kerrottakoon, että illallisen päätteeksi kuvan etualalla oleva punaviinilasi kaatui isoäidin liinalle. Ihan itse kaasin. Se on nyt pesty ja kulissien takana jännitetään lähtikö se puhtaaksi vai onko pöytäliinalla jälleen yksi tarina lisää salattavanaan. Paitsi, että nyt tarina on tallennettu ikuisiksi ajoiksi someen.



Kerro mitä pidät somekulisseista tai lue toinen tarina, jossa esiintyy sukukalleuksia:



15.7.2015

Haluan tuntea eläneeni elämäni



Tämä Gabriellas Sång on Ahvenanmaan kurssiviikon jälkeen soinut päässä. Kesälomalla on helppo olla hetkessä kiinni ja elää juuri niin pellossa kuin haluaa. Tähän lauluun ja näihin tunnelmiin, palaan jälleen ehkä ensi viikolla!

 
Det är nu som livet är mitt
Jag har fått en stund här på jorden
Och min längtan har fört mig hit
Det jag saknat och det jag fått

Det är ändå vägen jag valt
min förtröstan långt bortom orden
Som har visat en liten bit
Av den himmel jag aldrig nått

Jag vill känna att jag lever
All den tid jag har
Ska jag leva som jag vill
Jag vill känna att jag lever
Veta att jag räcker till



Jag har aldrig glömt vem jag var
Jag har bara låtit det sova
Kanske hade jag inget val
Bara viljan att finnas kvar

Jag vill leva lycklig för att jag är jag
Kunna vara stark och fri
Se hur natten går mot dag

Jag är här och mitt liv är bara mitt
Och den himmel jag trodde fanns
Ska jag hitta där nånstans

Jag vill känna att jag levt mitt liv


~ Gabriellas sång, Helen Sjöholm och Stefan Nilsson


15.6.2015

Voisiko vatvoa vähän vähemmän?



Meillä kaikilla on varmaan tilanteita, joiden jälkeen ne jäävät mieleen kaihertamaan. Mitä jos olisin toiminut toisin tai osannut sanoa nasevasti takaisin. Tietoinen läsnäolo auttaa pääsemään näistä ajatuksista eroon, nekin ovat, ihan niin kuin kaikki on mahdollisuus harjoittaa. 

Aleksi Litovaara on aloittanut videoblogin Hidasta elämää sivulla. Ensimmäinen käsittelee juuri tätä kaiken maailman vatvomista.


Laita koneesi äänet pienelle, ennen kuin likkaat videon käyntiin. Ääni lähtee aika kovalla.



Mitä tykkäsit?

14.4.2015

Onks pakko olla läsnä?


Onko läsnäolo taakka? Sehän on lisäsuoritusvaatimus tässä kiireisessä elämässä. Pitää ehtiä olemaan lapsilleen läsnä, ottamaan laatuaikaa puolison kanssa ja meditoimaan ja opettelemaan läsnäoloa kaikkialla kaikkien kanssa kaiken aikaa. Jokainen uraihminen meditoi ja joogaa ja kaikkien äitien on syytä harjoittaa kärsivällisyyttään mindfulnessin avulla. Mutta onko tämä ihan pakko olla läsnä?


Täysii seminaarissa Ilkka Koppelonmäki herätteli aiheeseen puhumalla siitä millaisessa elämässä olisi mukavampaa olla läsnä. Hän kokee olevansa läsnä omassa kiireessäänkin. Miksei niin voisi olla? Tai miksei voisi valita, että miten on läsnä.


Anna Perho kirjoitti Helmikuun Me Naisten kolumnissaan:
Olen saanut carpe diem -fundamentalismista tarpeekseni. Haluan antaa poissaolevuudelle kasvot. Olen kotona/poissa - kytkin, joka on kotona kovin harvoin.

Läsnäolo on samanlainen termi kuin voimaruoka tai sote-uudistus. Kivoja sanoja, jotka eivät todellisuudessa tarkoita yhtään mitään. Paitsi sitä, että läsnäolo on hyvää bisnestä.

Ymmärrän toki, mitä läsnäölolänkytyksellä ajetaan takaa. Pitää kuunnella, mitä muilla on sanottavana, eikä saa olla tulevaisuuspakoinen, koska jo iltapäivällä saattaa maata ruumishuoneella. Menneisyyteen ei saa jäädä kiinni, eikä varsinkaan miettiä sitä, mitä muut mahtavat minusta ajatella.

Presence by Ben Seidelman, on Flickr

Olen ihan samaa mieltä Annan kanssa, Mindfulnessia ja läsnäolopakkoa tulee joka tuutista. Bloginpitäjällekin esitetään usein kysymys, että mitä se tarkoittaa. Vastauksena kerron puhtaan havainnoinnin harjoittamisesta ja valppaana elämisestä tunteilleen ja keholleen. Se usein yllättää, koska mindfulnessia ja läsnäoloa myydään suorituskyvyn parantamiseen ja mielen hallintaan.

Minulla on ajatus, että tätä henkistä kasvua ei voi suorittaa. Se turhauttaa monet, kun vanhat keinot ei toimi. Harjoitteluun ei voi tehdä suunnitelmaa, joka aikataulutetaan kalenteriin. Sitä paitsi on opittava olemaan ja sitä ei opi suorittamalla.

Ja ei, en osaa vain olla, en osaa sitä edelleenkään. Pysähtyminen on vaikeaa, mutta kauneutta olen oppinut katsomaan. Arkea olen oppinut havainnoimaan ja löytämään tavallisista asioista ihmettelyn aiheita.

Minulla oli vuosia täysi vauhti päällä. Kalenterista tosin vieläkin saattaa saada sen kuvan, että on nykyään ihan sama juttu. Tosiasiassa lapsi ja tietoisuustaitojen harjoittamisen vapaaehtoinen priorisointi ovat hidastaneet elämää paljon. Olen vapaaehtoisesti enemmän läsnä mielestäni kaikessa.

Olen kirjoittanut aiheesta monta kertaa. Minulla on ajatus, että harjoittaminen on osa elämää. Sitä voi tehdä kaikissa askareissa ja se ruokkii itseään. Se ei ole velvollisuus, eikä pakko. Läsnäolon voi valita ja sitä tukevan elämäntavan voi valita vaikka joka päivä uudestaan. Se on vapaaehtoista ja kaikki me voimme valita mihin oman energiamme suuntaamme. Minä olen päättänyt elää läsnä olevampaa elämää, välillä onnistuen, välillä en. Kaikesta voi aina kuitenkin oppia. Silloin läsnäolo ei ole pakko.



Lue lisää:



29.3.2015

Tienviitta



Ote sunnuntaiksi Jeff Fosterin kirjasta Ihmeellinen poissaolo - Vapautuminen keskellä hyvin tavallista elämää.


Sanat ovat vain pieniä aaltoja suuren Olemisen meren pinnalla.

Ne tanssivat leikillisesti ja laulavat laulunsa ja sukeltavat sen jälkeen takaisin tuohon loputtoman laajaan elävyyteen.

Lue sanat ja anna niiden sitten olla.
Lue sanat ja heitä sitten tämä kirja menemään.
Polta se.

Sanat eivät voi kuin osoittaa suunnan. Ne ovat suuntaviittoja.
Opasteita.

Helpful signpost by Ian Harding, on Flickr

Ne eivät voi koskettaa Elämää, ne eivät kykene vangitsemaan sitä, mutta ehkäpä, ehkäpä ne voivat osoittaa siihen suuntaan.
Ehkäpä, ehkäpä ne voivat välittää ionkinlaisen maun siitä tai tuoda jonkin siihen liittyvän tuoksahduksen.

Sanat tässä kirjassa osoittavat johonkin hyvin yksinkertaiseen.
Elämään sen kehkeytyessä.

Kaiken yksinkertaiseen ja ilmeiseen tämänhetkiseen olomuotoon. 

Tämänhetkisiin näköhavaintoihin, kuulohavaintoihin ja tuokihin. Siihen elävyyteen, joka on kaiken takana, joka liikuttaa kaikkea. joka ylittää kaiken ja joka on kaikki.

Ja vielä tästäkin pidemmälle:

Erilhsen, fyysisen persoonan poissaoloon. Suureen avoimuuteen, joka kannattelee kaikkea ja joka ei ole erillinen mistään.
Ihmeelliseen, elämän ytimessä olevaan poissaoloon, joka lopulta näyttäytyy täydellisenä läsnäolona.

Näennäinen ristiriita luomisen ytimessä:
Poissaolo on läsnäoloa.
Tyhjyys on muotoa.
Tietoisuus ei ole erillinen omasta sisällöstään.




17.3.2015

Täysii 6: Perfektionistin on pakko olla läsnä




Tämä on varmaan blogihistorian hitaimmin etenevä kirjoitussarja. Tässä vielä läsnäolon hajatuksia Täysii seminaarista, joka pidettiin jo viime marraskuun lopussa. Nyt on kuitenkin vuorossa jo viimeinen läsnäolon inspiraatio annos Petri Hiissalta ja Ilkka Koppelomäeltä.


Petri Hiissa on ollut puhujana molemmissa edellisissäkin Täysii seminaareissa, hänen päivän otsikkonsa oli: Vapaudu täydellisyyden ansasta läsnäolon avulla. Meissä kaikissa on perfektionismin vikaa, jolloin moni, Petri mukaan lukien on ainakin lähellä palaa loppuun.

Tähän hänkin oli herännyt ja huomannut, että aika on oikeastaan perfektionistin ymmärrettävä paremmin kuin kenenkään muun.

Mennyt
                          Ei ole enää olemassa
                          Muistoja, ajatuksia
                          Emme pysty muuttamaan
Tulevaisuus
•             Ei pysty hallitsemaan,
•             Vain ajatus, projektio
•             Ei vielä ole olemassa
Nyt
•             Menneessä ja tulevassa ei ole läsnä tässä hetkessä
•             Tulevaisuuteen voi vaikuttaa vain nykyhetken kautta

Perfektionismi käyttää nykyhetkeä ponnistuslautana. Perfektionistit ovat riippuvaisia menestyksestä ja saavutuksista, tavoitteiden saavuttamisesta.


Ongelmaksi Petri oli huomannut ja oppinut havainnoimaan kuinka perfektionismi haittaa aloittamista. Usein on vaikea aloittaa, koska epäonnistumiset kaihertaa ja aiheuttaa vitkastelua ja pettymyksiä. Toisaalta taas tekeminen on vaikeaa, kun on niin monenlaisia uskomuksia itsestään ja tekemisestään.

Hänen neuvonsa oli: keskity prosessiin, vaiva ei mene hukkaan, kun tehtävä itsessään on palkinto. Eli ole tässä ja nyt! Keskity siihen miten haluat saavuttaa tavoitteesi? Miten haluaa elää jokaisen päivän.

Biopark Mandala by Sharon Sperry Bloom, on Flickr

Petrin jälkeen viimeisenä puhujana oli IlkkaKoppelomäki, joka on myös puhunut molemmissa edellisissä Täysiissä. Hänen otsikkonsa oli: Miten tehdä elämä, jossa haluat olla läsnä enemmän?

Ilkka kyllä puhui paljon siitä miten erilaista läsnäoloa on olemassa ja ehkä ydinviesti oli että kannattaa opetella miten on erilaisia tapoja olla läsnä. Ilkka juoksee paikasta toiseen. Hän on omasta mielestään koko ajan läsnä juoksemisessaan. Kysymys kuuluukin, että missä?

Ilkka käski miettimään Onko oikeaa ja väärää läsnäoloa?
Jos juoksee paikasta toiseen, huomaako kaiken? Onko pakko joka pieni kivi huomata? Mikä on sinulle läsnäoloa?

Hän puhuu myös mielellään parisuhteesta ja siitä mikä saisi haluamaan olla siinä läsnä? Jos läsnäolo puuttuu parisuhteessa, vaihda tai jää ja halua olla läsnä. Mitä on tapahtunut? Muutos ei ole tapahtunut samassa tahdissa? Millaista läsnäoloa toinen kaipaa? Se voi olla erilaista kuin oma läsnäolo.

Ilkan hyvä neuvo oli myös olla sellaisessa ympäristössä, jossa halutaan olla läsnä samalla tavalla.




Tässä kaikki Täysii postaukset. Jäikö jotain mieleen tai opitko ehkä jotain?




Lue edelliset osat:

Täysii 1: Läsnäolon ihmeellisyys arjessa

Täysii 2: Koe kaikki mitä elämä antaa

Täysii 3: Kehossa nytku

Täysii 4: Tunteiden johtamista ja paranemisen avain

Täysii 5: Pientä ja hiljaista minussa

 


 

10.3.2015

Ai siis miten niin en oo täydellinen?




Joka ikinen päivä on pakko vaikka kaikenlaista. Pertti Kurikan nimipäivien voittobiisin sanoja lainatakseni:

Aina mun pitää
  • syödä terveellisesti
  • ottaa kaikki tarpeelliset vitamiinit
  • pestä pyykit oikealla pesuaineella
  • hankkia lapselle oikean merkkinen talvihaalari
  • lukea oikeita kirjoja
  • kuntoilla riittävästi
  • ulkoilla joka päivä
  • kierrättää kaikki kierrätykseen sopiva materiaali
  • maksaa laskut ajallaan
  • säästää pahan päivän varalle
  • pitää auto siistinä
  • kutsua vieraita vain siivottuun kotiin

Huokaus. Tämä täydellisyyden tavoittelu ja onnellisuuden jahtaus on loputonta.

coming home to roost by Caroline, on Flickr

Vuoden alussa lupasin kertoa tänä vuonna yhä useammin omasta epätäydellisyydestäni. Teen parhaani ja se saa riittää. Oma oppimisen paikka on oppia elämään sen kanssa ja hyväksyä itsensä kaikkine puutteineen. Tässä kiillotetun julkisuuskuvan ja itsensä brändäämisen aikakautena on yhä haastavampaa vain olla. Ja antaa itsensä ja elämänsä edetä epätäydellisenä.


Näiden asioiden kanssa opettelen hyväksymään epätäydellisyyttäni
  • Saan itseni kiinni aina vaan hokemasta itselleni, että olen väsynyt. Se sisäinen puhehan pitäisi olla jo hallussa. No ei ole!
  • Laitan lapselle liikaa painetta liian kovilla äänenpainoilla sosiaalisissa tilanteissa, joissa minua itseäni jännittää. En osaa hallita mieltäni ja tunnistaa jännittämistäni. Sen kun jatkat harjoittamista!
  • Naputan turhasta puolisolleni, jos kotitöissä on mielestäni huomautettavaa. Tulisi paremmin tunnistaa mikä on tärkeää ja miksi. Ja puuttua vain niihin asioihin!
  • Elän tulevaisuuden suunnitelmissani ihan liian usein, enkä tässä ja nyt. Tässä hetkessä oleminen ei ole automaattista. Ei ole!
  • Istun ihan liian harvoin. Siihen tahdonvoimaan pitäisi olla jo tarpeeksi. Ei selkeästikään ole!
  • Minun pitää oppia ottamaan omaa aikaa ilman huonoa omatuntoa ja tehdä akkuja lataavia asioita. Kaikki muut tulevat ennen minua. Terve itsekkyys? Mitä se on?
Mitä sitten. Anna olla. Päästä irti ja anna vaatimusten mennä.

Tämän kaiken kanssa opettelen elämään. Kieltäydyn elämästä uraäidin ruuhkavuosia vain siksi, että elämän on oltava joka alueella niin täydellistä. Olen tällaisena hyvä ja riittävä. Jatkan sen hyväksymisen harjoittelua.

Kyllä. Olen onnellinen. Ei. Elämäni ei ole täydellistä. Sen ei tarvitse olla. Hyväksyn sen.



Miten olet oppinut armollisuutta itseäsi kohtaan? Anna parhaat vinkit minullekin!





24.2.2015

Pelkästään



Pitkästä aikaa päivän Zen Comics.

Lähde: Zen Comics 1974
  


Kun istut, pelkästään istu.

Kun kävelet, pelkästään kävele.

Ennen kaikkea älä haahuile.




Lue lisää:

Lisää rohkeutta ja tilaa uusille ajatuksille

Kuka ohjaa elämääsi, osa 5. Keho





9.1.2015

Mindfulness - patenttiratkaisu vai villitys?



BBC:n radio-ohjelma ruotii Mindfulnessin historiaa ja sen monia muotoja. Kannattaa kuunnella vaikka kauniin täydellisen englannin kielen takia.


Linkki ohjelmaan.





Opitko jotain uutta?

Mielestäni parasta antia on metodien kritiikki. Mindfulnessia käytetään ihmisten mielen "laastarina", sen sijaan, että puututtaisiin 12 tunnin työpäiviin tai muihin isoihin yhteiskunnan epäkohtiin. Metodeilla on isompi potentiaali ja itse asiassa uhka, koska ihmiset heräävät todellisuuteen. Jäin vakuuttuneeksi, että näin maailma tulee muuttumaan.



Tämä sivusto mainittiin:
http://mindfulnessinschools.org/ 


Lue lisää blogista ohjelmassa mainituista aiheista:





27.12.2014

Kuta pienempi olet itse, sitä joulumpi tulee




Tänään on varmaan viimeinen päivä kun kehtaa tuutata eetteriin asiaa joulun vietosta. Toivon joulunaikasi olleen pehmoista ja oman näköistäsi!



Minulle meinasi pukata pientä joulustressiä pari viikkoa ennen joulua. Kaikki joululahjat olivat ostamatta ja osa niistä oli jopa vailla ihan ilman minkäänlaista ideaa. Olimme varanneet muutaman illan jouluostoksille aikaa ja sitä ennen oli joululahjaideoiden tarkoitus ilmaantua mieleeni ja päätyä ostoslistalle. 



Puolisollani oli paljon töitä, eikä oma työtilanteeni oikein ollut sen parempi. Huomasin, että joulu alkoi stressata. Mitä tein? Pysähdyin, tiedostin mitä tunsin ja hyväksyin sen. Myönnän, että muutaman päivän oli paha mieli ja jouluasiat kiersivät mielessä enemmän negatiivisina kuin positiivisina. Annoin niiden olla. 



Samalla pieniä askelia sain kuitenkin otettua joulua kohti ja joitain valmisteluita tuli tehtyä. Vähitellen paha mieli jäi enemmän taka-alalle, kun en vaan kuunnellut sitä.


Saimme kuin saimmekin suurimman osan valmisteluista tehtyä riittävän hyvin. Tekemättä jääneet asiat eivät varmaan olleet niin tärkeitä. Koristeita oli paikoillaan, lahjat saajillaan ja ruuat valmiina. 


Jouluaatosta tuli mukava läheisten kanssa vietetty ilta. Söimme hyvin ja nautimme tunnelmasta. Lapset olivat iloisia ja tyytyväisiä lahjoistaan. Pukkikin nähtiin vilaukselta.



Joulu hyvin, kaikki hyvin! Menenkin tästä koneelta jatkamaan sohvalla pötköttämistä kirjojen kanssa. 


Kuta pienempi olet itse, 
sitä joulumpi tulee. 

~ Tove Jansson




Lue lisää: