Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: Metsän henki

5.9.2015

Metsän henki



Käsi kädessä menemme metsään. Pieni lähtee koska vaan mukaan. Toistaiseksi metsä on pienelle mieluinen ja jännittävä paikka retkeillä ja käydä kävelyllä.

Tänään menemme etsimään metsän henkeä. Sitä ei ole ja silti henki on kaikkialla. Se on puissa, poluissa, kasveissa, hyönteisissä ja kauniissa maisemassa. Metsän hengen voi tuntea kaikilla aisteilla.


Pieni haluaa mennä syvemmälle metsään. Satumetsään. Satumetsä on sellainen metsä, jossa on kaunis sammalpeite, joka houkuttelee pehmeydellään vaikka pötköttämään. Toisessa satumetsässä on kaunis palleroporojäkäläpeti tai erityisen kaunis valo. Melkein kaikki metsät ovat meille satumetsiä.


Otamme toisiamme kädestä ja laitamme silmät kiinni. Muutamalla syvällä hengityksellä pääsemme lähelle metsän henkeä.

Pieni miettii, että mikä se on? Kerron sen olevan se rauha, joka tulee meihin sisälle, kun olemme metsässä. Painotan sitä, että metsän henki on kaikkialla ja kaikessa luonnossa. Se tekee meille hyvää ja palauttaa tasapainoon. Se on kaikki kaunis ja vähemmän kaunis. Sanon metsän hengen auttavan meitä kaikessa elämässämme.


Olemme osa jatkumoa, jossa ihmiset ovat aina menneet metsään päästäkseen selville elämän totuudesta. Siellä mieli rauhoittuu ja asiat järjestyvät omille paikoilleen. Silloin on mahdollista saada selkeys kaikkiin kysymyksiin.
Pieni kuuntelee tarkasti. Opettelemme yhdessä miltä tuntuu olla pieni mitätön osa maailmaa. Mutta silti osa kokonaisuutta ja kaiken yhteyttä.

Kiitos metsän henki.


2 kommenttia:

morningbird kirjoitti...

Miten osuvasti selitetty metsänhenki pienelle lapselle :) Tulee ihan ikävä Suomen metsään!
Pitää lähteä etsimään korviketta.

Annina kirjoitti...

Metsä on ihana, mutta hätätapauksessa mikä vaan luonto toki tuo samat fiilikset!