Lisää mindfulnessia elämään

Syksy on innostumisen ja kursseille ilmoittautumisen aikaa. Minullekin. Useana vuonna olen listannut mindfulness kurssi- ja koulutustarjontaa netistä eri paikkakunnilla. Enää se ei ole mahdollista. Tarjontaa ja opetusta on niin paljon.

Minulla on ajatus, että opettelen joka vuosi jonkin uuden taidon. Nyt olen ilmoittautunut valokuvauskurssille työväenopistoon. Se ei liippaa lainkaan mindfulnessia, paitsi, että senkin harjoittamiseen tarvitsen tietoisuustaitoja.

Suosittelen liittymään Facebook ryhmään nimeltä "Mindfulness Suomi". Siellä lähes kaikki, ainakin tietämäni koulutuksen tarjoavat mainostavat palveluitaan. Ja niitä on paljon.  Enää tänä vuonna 2015 ei ole mahdollista nostaa esiin kursseja ja avata niiden sisältöä.

Mindfulness on kaikessa mukana.

Mitä sitten valita?
Usein kannattaa luottaa vaistoonsa ja valita puhuttelevin kurssi. Mikä on tällä hetkellä kiinnostavin näkökanta? Valitettavasti en osaa neuvoa muuta kuin lukemaan ja perehtymään tarjontaan ja kuuntelemaan omaa sisintä.

Omaa harkintaa ja ajattelua kannattaa jatkaa kurssin aikanakin. Jos joku ei tunnu hyvältä, se ei ehkä sinulle sovi. Opettajilla on suuri vastuu ja valta omaan kokemukseen perustuen jakaa osaamistaan. Opettajia on hyvin paljon ja erilaisia, mutta minulla on ajatus, että sen oman ja sopivimman opettajan varmasti löytää, mutta ei ehkä kerralla.


Kommentoi omia koulutuskokemuksiasi mieluusti tähän!


Lue lisää:

McMindfulnessKatsaus Mindfulness ja läsnäolotaitojen kurssitarjontaanOpettajia, kursseja ja koulutusta
Miten aloittaa?!

Isoäidin pöytäliina ja kulissit

Olen saanut äidiltäni pöytäliinan, jonka hän on perinyt omalta äidiltään. Sukuni naiset ovat aina olleet kovia tekemään käsitöitä. Hienoja mattoja, ryijyjä ja pöytäliinoja on vaikka millä mitalla vaatehuoneiden kätköissä.

Tämä tarinan pöytäliina on erityisen hieno, koska se on tehty pula-aikaan sotien jälkeen. Isoäitini oli saanut jostain käsiinsä sokerisäkkejä. Niiden kangas soveltui erityisen hyvin pöytäliinaksi. Isoäiti on ommellut säkkikankaat huolellisesti yhteen, niin huolellisesti, että saumaa tuskin huomaisi, jos se ei olisi hieman repeillyt. Sen jälkeen isoäiti on kirjaillut taitavasti kauniit kukkakuviot kankaaseen.

Voin tuntea sen ilon, jota hän on tuntenut levittäessään kauniin, tahrattoman ja silloin ehjän uuden pöytäliinan ensimmäistä kertaa kodin pöydälle. Pula-aikana kaunista tehtiin niillä silloin olleilla resursseilla parhaimman taidon mukaan.

Sisustaminen on hieman toista nyt, kun voi ajaa suhauttaa lähimpään IKEAan ja hakea muutaman uuden tyynyn tai vähintään koristekynttilöitä. Niistä otetaan kuva ja laitetaan se yhteen tai useampaan somekanavaan kertomaan omaa tarinaansa elämämme täydellisyydestä.

Isoäidin aikaan ei ollut somea, kaikki tapahtui oikeassa elämässä. Silti olen ymmärtänyt monista suvun tarinoista isoäidin luoneen kauniita vaatteita ammatikseen ja kotiin tekstiilejä vaikka kuinka olemattomista raaka-aineista. Kodissa hänellä oli kaikki täydellistä, tai ainakin siltä näytti. Kaikkia tarinoita ei edes pyynnöistäni huolimatta minulle koskaan kerrota. Nykypäivän somessa tarinat rakentavat meille jokaiselle ihan omat kulissit.

Somea voi uskoa tai olla uskomatta. Toisen elämää ei voi koskaan täysin tietää millaista se on. Huolimatta kauniista postauksista en voi tietää miltä toisesta tuntuu ja mitä kulissi taakseen kätkee. Sen kun muistaa, voi opetella myötätuntoista asennetta, joka on tietoisen läsnäolon peruspilareita. Myötätunto kaikkia ja kaikkea kohtaan, mitä tahansa eteen tulee, on kasvattava harjoitus.

Myötätunto vaatii kärsimyksen huomaamista, sen olemassaolon tunnustamista ja sitä että antaa oman itsen tai toisen kärsimyksen koskettaa. Myötätunto on ymmärryksen ja ystävällisyyden tarjoamista ja epätäydellisyyden hyväksyntää itseään ja toisia kohtaan.

Blogeja moititaan usein myös kauniista, todellisuuden peittävistä kuvista. Joten jotta tämä kirjoitus olisi epätäydellinen, kerrottakoon, että illallisen päätteeksi kuvan etualalla oleva punaviinilasi kaatui isoäidin liinalle. Ihan itse kaasin. Se on nyt pesty ja kulissien takana jännitetään lähtikö se puhtaaksi vai onko pöytäliinalla jälleen yksi tarina lisää salattavanaan. Paitsi, että nyt tarina on tallennettu ikuisiksi ajoiksi someen.

Kerro mitä pidät somekulisseista tai lue toinen tarina, jossa esiintyy sukukalleuksia:

Toteemi

Pienen kanssa mustikassa

Tänä vuonna on todella paljon mustikkaa. Jopa niin paljon, että oma lyhyt pinnani kestää sitä käydä keräämässä harva se päivä. Pieni lähtee innolla mukaan poimuri heiluen. Tässä päivän opetus suoraan metsästä.

Mökillä on sen verran vähät aktiviteetit, että mieluusti haemme aamiais- ja piirakkamustikat metsästä vaikka joka päivä. Jäisistä banaaneista teemme vielä mustikkajäätelöä kardemummalla ja kanelilla. Mustikat olivat vähissä, joten suunnaksi oli taas tarkoitus ottaa lähimetsä.

Lähtiessä saunan kiuas ei ottanut syttyäkseen ja emme päässeet ajattelemani mukaan heti matkaan. Mustikkaan päästyäni pienen tavat kävivät hieman kiristyneelle hermolle. Siksi kysyin tapani mukaan miksi-kysymyksen:

”Miksi sun pitää koko ajan heti muutaman mustikan jälkeen tyhjentää poimuri ämpäriin?”

Yleensä näihin saa aivan loistavia vastauksia, mutta tällä kertaa tosiaan pieni yllätti:

”No kato, se on lapsen käytöstä!”

Ei voi tietää, jos ei kysy. Ja usein vastaus on niin riemastuttava, että meinaa vedet valua silmistä.

Olen muutaman kerran kirjoittanut siitä miten ei voi tietää mitä toinen oikeasti ajattelee. Se on todellinen myötätunnon harjoitus, kun pyrkii vain kuuntelemaan ja kysymään. Sillä pärjää lapsen kanssa pitkälle.

Lastenpsykiatri, aiemminkin siteeraamani Jari Sinkkonen on pari vuotta sitten sanonut tähän sopivasti:

Hyvä vanhempi ei oleta, mitä lapsen päässä liikkuu, vaan kysyy. Hän ryhtyi ammattiinsa, koska halusi selvittää, mikä piru siinä on, että aikuiset tajuavat lapset niin väärin.

Ainut neuvo häneltä lapsen ymmärtämiseen on:

Ongi! Onkiminen tarkoittaa sitä, että eläytyy lapsen hätään ja alkaa heitellä kysymyksiä: Voisiko paha olosi johtua eilisestä riidasta? Vai läksyistä? Vai mistä, olen pihalla, en tajua! Ei lapsi toivo, että vanhemmat olisivat kaikkitietäviä. Lapsi toivoo, että vanhemmat olisivat hänestä niin kiinnostuneita, että vaivautuisivat kysymään.

Aina ei mielestäni tarvitse olla hätä. Minulla on ajatus, että yhteiselo on sujuvampaa, kun pyrkii kuuntelemaan ja ymmärtämään. Siinä on läsnäolon ydin, vaikka sitten yhteisessä mustikkametsässä.

Niistä värityskirjoista

Pieni on kova piirtämään. Meillä on mökillä kokonainen iso laatikko piirustustarvikkeita, kotona puoli kaapillista ja jopa autossa on piirustuslehtiö. Koska taidetta syntyy joka päivä, olen itsekin ottanut kynät käteen usein viime aikoina. Siinä on hyvänä apuna puuhaan koukuttaneet aikuisten värityskirjat. Ne antavat piirustustaidottomallekin tavan viihtyä pienen kanssa samassa pöydässä.

Omien värityskirjojen kertyminen alkoi vaivihkaa. Sain sukulaisiltani lahjaksi pienen Mindfulness colouring bookin.

  

Toukokuussa kävimme Ruotsissa ja sieltä tarttuivat mukaan kauniit Eläinten valtakunta ja Salainen puutarha. Pääsin näillä jo värittämisen makuun.

Jostain syystä sukulaiseni ovat sitä mieltä, että värittäminen on minulle hyväksi ja he lähettivät kirjoja vielä kolme lisää. Nyt on tekemistä niin pienelle kuin äidillekin!

En osaa sanoa, onko värittäminen niin hyvää terapiaa, kun kirjojen mainoksissa väitetään. Ainakin se on mukavaa. Koska sitä nyt ei keskittyminen yhteen asiaan olisi?

Oletko kokeillut? Mitä pidät?