Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: Note to self
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Note to self. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Note to self. Näytä kaikki tekstit

7.3.2016

Kaikenlaista



Joka päivä ajattelen, että huomenna kirjoitan. 

Sitten tulee jotain.

On kaikenlaista.

Se on elämää.

Nyt on näin. 



Miten sinulla menee?

Oletko harjoittanut mieltäsi?



1.12.2015

Odotusta



Joulu tuntuu hyökyvän päälle. Huomasin ottavani punaisia kynttilöitä esille, silitin joulutyynynpäälliset sohvalle ja ulkona on ripustettu jo jouluvaloja. Se tuntuu kuitenkin hyvältä. Pieni on innoissaan ja se tarttuu.


Päätimme millaisen kuusen hommaamme ja sain itseni kiinni haaveilemasta isosta valkoisesta joulutähdestä, jonka lehdet ovat niin valkoiset, että ne kiiltävät. Pienet asiat tekevät joulun odottamisen konkreettiseksi. 

Jouluvalmisteluita on kiva tehdä vähitellen, tietäen kuitenkin, että ne sinne viimeisille päiville kuitenkin kerääntyy kaikenlaista. Se on ihan hyvä niin.



Olen joskus aiemminkin kirjoittanut, että jouluun valmistautumisessa on tärkeä kuunnella heitä, joiden kanssa joulun viettää. Mitä he toivovat ja miksi? Onko yhdessäolo vai rauha tärkeämpää? Miksi joku lahja on saatava? Voisiko jostain jälkiruuasta luopua? Veikkaan, että katastrofin ainekset ovat kasassa, jos 
kukaan ei kysy, vaan kaikki vaan olettavat toisten toiveita.

Jos yhdessä tehdään tietoiset päätökset ja mietitään mitä halutaan ja mitä ei haluta tehdä, on aika käytetty kaikkien mielestä tärkeimpiin asioihin. On hyvä siis pysähtyä hetkeksi kuuntelemaan ja suunnittelemaan. Sitten voi ottaa rennosti ja fiilistellä rauhassa joulun tuloa.


Haluatko jo virittäytyä jouluun? Lue nämä:


6.10.2015

Juttelua lapsen kanssa




Poljimme maanantaiaamuna tavalliseen tapaan töihin. Juttelemme matkalla melkein aina raittiista ilmasta ja siitä miten paljon nopeampia olemme pyörällä kuin autoilijat. Aika usein puhumme myös kohtaamistamme söpöistä koirista. Vaihtuva maisema näin syksyllä kirvoittaa monta kysymystä pienen mielessä. Taivas on aina välillä erityisen hieno. Tänä kertomuksen aamuna näimme kaksi risteävää suihkukoneen vanaa ja kuun niiden välissä. Se oli molempien mielestä hieno!



Lapsille ei YLE:n uutisen mukaan puhuta tarpeeksi ja siksi he eivät opi puhumaan. Vuorovaikutus on välttämätöntä puheen kehittymiselle. Siihen ei ruutujen takaa elettävässä elämässä ole mahdollisuutta. Oma pieni on välillä myös ihan hiilenä kun käytän autossa aikaa puheluihin, eikä hänen kanssaan keskusteluun. Hän haluaa osansa huomiostani ja jutella kaikesta kokemastaan.



Äiti. Äiti. Äiti. Sata kertaa päivässä pienellä on jotain asiaa. Jos en heti reagoi, ääni nousee ja muuttuu vaativammaksi. Tunnistan artikkelista kohdan, jossa some nousee keskustelua tärkeämmäksi. Oma helmasyntini on kuunnella podcasteja samalla kun teen kotitöitä. Tiedostan, että silläkin ajalla voisi kuunnella lasta ja keskustella lapsen kanssa. Mutta milloin minä sitten tuon Mindfulness Summitin kuuntelisin?

Summitin Joseph Goldsteinin podcastista (muistaakseni) poimin hyvän harjoituksen tähän puhumiseen. Kommunikaatio, se miten ilmaisee itseään ja miten on vuorovaikutuksessa, on mitä parhain harjoitus. Sen hallinta mitä päästää suustaan on erittäin kasvattavaa. Itse asiassa Goldstein taisi sanoa kommunikaation olevan paras mahdollinen harjoitus. Sitä meistä jokainen harjoittaa joka päivä ja lapselliset meistä voivat tehdä sitä entistä enemmän omien lasten kanssa. Kokeile vaikka!


6.8.2015

Pienen kanssa mustikassa



Tänä vuonna on todella paljon mustikkaa. Jopa niin paljon, että oma lyhyt pinnani kestää sitä käydä keräämässä harva se päivä. Pieni lähtee innolla mukaan poimuri heiluen. Tässä päivän opetus suoraan metsästä.


Mökillä on sen verran vähät aktiviteetit, että mieluusti haemme aamiais- ja piirakkamustikat metsästä vaikka joka päivä. Jäisistä banaaneista teemme vielä mustikkajäätelöä kardemummalla ja kanelilla. Mustikat olivat vähissä, joten suunnaksi oli taas tarkoitus ottaa lähimetsä.



Lähtiessä saunan kiuas ei ottanut syttyäkseen ja emme päässeet ajattelemani mukaan heti matkaan. Mustikkaan päästyäni pienen tavat kävivät hieman kiristyneelle hermolle. Siksi kysyin tapani mukaan miksi-kysymyksen:

”Miksi sun pitää koko ajan heti muutaman mustikan jälkeen tyhjentää poimuri ämpäriin?”

Yleensä näihin saa aivan loistavia vastauksia, mutta tällä kertaa tosiaan pieni yllätti:

”No kato, se on lapsen käytöstä!”

Ei voi tietää, jos ei kysy. Ja usein vastaus on niin riemastuttava, että meinaa vedet valua silmistä.


Olen muutaman kerran kirjoittanut siitä miten ei voi tietää mitä toinen oikeasti ajattelee. Se on todellinen myötätunnon harjoitus, kun pyrkii vain kuuntelemaan ja kysymään. Sillä pärjää lapsen kanssa pitkälle.


Hyvä vanhempi ei oleta, mitä lapsen päässä liikkuu, vaan kysyy. Hän ryhtyi ammattiinsa, koska halusi selvittää, mikä piru siinä on, että aikuiset tajuavat lapset niin väärin.

Ainut neuvo häneltä lapsen ymmärtämiseen on:

Ongi! Onkiminen tarkoittaa sitä, että eläytyy lapsen hätään ja alkaa heitellä kysymyksiä: Voisiko paha olosi johtua eilisestä riidasta? Vai läksyistä? Vai mistä, olen pihalla, en tajua! Ei lapsi toivo, että vanhemmat olisivat kaikkitietäviä. Lapsi toivoo, että vanhemmat olisivat hänestä niin kiinnostuneita, että vaivautuisivat kysymään.

Aina ei mielestäni tarvitse olla hätä. Minulla on ajatus, että yhteiselo on sujuvampaa, kun pyrkii kuuntelemaan ja ymmärtämään. Siinä on läsnäolon ydin, vaikka sitten yhteisessä mustikkametsässä.



4.5.2015

Amazing you



Kehitys ja kasvu pyörivät mielessäni. Ilman muutosta ei ole kasvua. Uudet asiat vaativat uskallusta ja tarmoa, mutta ovat kasvulle pakollista polttoainetta. Kehittyminen ja ura eivät varsinaisesti ole blogin aihe. Mutta omien arvojen tunnistaminen ja niiden mukaan toimiminen, tietoisten valintojen tekeminen sen sijaan jo ovat. 


Kävimme talvella katsomassa Amazing you elokuvan ensi illan muutaman ystävän synttärien kunniaksi. Nyt esityksiä on tulossa mahdollisesti lisää ja niistä ilmoitetaan uskalla innostua sivustolla.

Elokuva kertoo oman tarkoituksen etsinnästä. Siitä, miten voi löytää elämässä merkityksellisyyden. Sitä pidetään myös onnellisuuden avaimena. Elokuvan tekijä Dragos Bratasanun oli elävä esimerkki oman tarkoituksen löytämisestä. 

Mitä varten kannattaa ponnistella?
Miten toiset saavuttavat enemmän kuin toiset?
Miten totuus on usein vaikein kestää?
Miten tottua epämukavuusalueella oloon?

Videon trailerin voi katsoa tästä:


Suosittelen!


28.10.2014

Olipa kerran Halloween



Blogihiljaisuudesta tässä lokakuun lopulla voi syyttää Halloween juhlia. Valmistelemme tämän viikon aikana lauantaille spektaakkelia isolle joukolle ystäviä ja heidän lapsiaan. Juhlat järjestetään jo kolmannen kerran. Se tuo valmisteluihin rutiinia ja siihen ei enää mene niin paljon aikaa kun ensimmäisenä vuonna. Silloin aikaa meni melkein kuukauden päivät lähes joka päivä jotain pientä askarrellen.


Juhlissa on tietysti naamiaisteema ja suht karmaisevaa porukkaa yleensä lappaa ovista sisään. Tässä hieman kuvia edellisvuosien juhlien koristeista. Tarjoilen inspiraatiota Halloween juhliin. Ehkä innostut järjestelmään omat Halloween juhlat? Suomessa voi toki juhlia kekriä, jos amerikkalaisuus ei miellytä.

Tunnelmakuvia.



 



Isojen juhlien järjestäminen on valinta. Haluan tavata ystäviä ja järjestää juhlat. Olen valmis tekemään töitä, suunnittelemaan ja toteuttamaan kaikki vuoden aikana kertyneet haaveet, jotta lopputulos olisi mahdollisimman hieno. Siitä saa iloa pitkäksi aikaa. Joudun luopumaan hieman yöunistani ja priorisoimaan juhlajärjestelyitä vapaa-ajan kustannuksella. Telkkaria ei juuri katsota muutenkaan, mutta viimeisellä viikolla saattaa jäädä myös joku jumppatunti ja ratsastuskerta väliin. Juhlat ovat sen arvoiset!


Minulla on ajatus, että juhlat lisäävät merkityksellisyyttä elämään ja ennen kaikkea iloa tähän pimeyden keskelle.



Mukavaa loppuviikkoa!


24.9.2014

Kotona tasapainossa



Olen ratkaissut sen miten elämänsä saa tasapainoon. Tässä tulee yksi tämän blogin historian suurimmista oivalluksista.




Tämä pieni värssy on mielestäni Thich Nat Hahnin miete. Sen sanomaa kannattaa pysähtyä hetkeksi miettimään.

Onko omassa elämässä kaikki niin, että tuntee itsensä vapaaksi? Minulla on lähiaikoina ollut usein ajatus, että näin on hyvä. Sanoin sen tänään puolisolleni ihan ääneenkin. Kai se on sitä, että elää oman näköistä elämää, ilman mitään ylimääräistä. Silloin on yllin kyllin aikaa. Se kuluu siihen mihin itse haluaa. Kai sitä voisi sitten sanoa, että elämässä on tasapaino.

Elämän tasapainosta jankutetaan joka naistenlehdessä ja elämäntaito-oppaassa. Sitä tavoitellaan ja silti se on aina niin kaukana ja saavuttamattomissa. Hommassa on jotain mätää. Miten se voi olla niin vaikeaa? Kuinka kukaan ei tiedä miten saan tasapainoon elämäni?

Kunnes sitten opin ihan pienen jutun jokin aika sitten muistaakseni Brian Tracyn Eat that Frog- tehokkuusvalmennuskirjasta. Se menee jotenkin näin:


Mieti miten nuorallatanssija pysyy nuoralla?

Vastaus on, että tasapainottamalla joka ikisen askeleen, miettimällä miten asettaa seuraavaksi jalkansa ja miten sijoittaa painonsa. Nuorallatanssija tekee koko ajan pieniä päätöksiä, joiden avulla hän pysyy tasapainossa nuoralla.

Ihan samalla tavalla jokainen tekee omassa elämässään joka päivä monta päätöstä, jotka vaikuttavat tasapainoon. Mihin aikaan herään? Kuka vie lapsen hoitoon? Monta harrastusta meillä  perheessä on? Jäänkö ylitöihin? Jaksanko tehdä ruokaa? Onko viikonloppu tupattava täyteen ohjelmaa?

Näistä päätöksistä huomaa helposti, että tasapaino ei ole mikään pysyvä tila. Se tavoitetaan joka hetki uudestaan tai sitten päätökset vievät kauemmas pois tasapainosta. Omat paatöksentekokohtansa olisi hyvä huomata. Usein arjessakin on vaihtoehtoja. Sitten kun huomaa, että tässä on mahdollisuus siirtää päivän kurssia, tiedostaa sen ja valitsee viisaasti. Joka kerta, joka ikinen päätös voi viedä lähemmäs tasapainoa tai kauemmas tasapainosta. Näin se vaan on. 



Mitä mieltä olet? Ollaanko ytimessä?




Lue lisää:

Tietoinen valinta

Harjoituksia levottomalle mielelle

Vapaudu tapojesi vallasta
Ei ikinä aikaa

Matrix







22.9.2014

Tykättävää




Siitä on kohta kahdeksan vuotta kun tein Facebook tilini. Siitä on ajat suuresti muuttuneet ja naamakirja on osa jokaista päivää. Sinne saa hukattua kaikki pienetkin hetkensä ja se vie usein ihan liikaa huomiota. Mutta jos ei jotain huonoa, niin ei jotain tai oikeastaan aika paljon hyvääkin. Mitä?



Oltiin sitten Facebookista mitä mieltä hyvänsä, itse pidän siitä. Facebookin avulla saa pidettyä yhteyttä ihmisiin, joista ei muuten kuulisi mitään. Toki tiedostan, että kuulen heistä tasan sen minkä he haluavat itse Facebookiin laittaa. Elämän Flow blogissa oli hyvä kirjoitus siitä miten somen ajatteleminen ohjaa jopa kuvien ottamista. Mielestäni se on ihan ok, kunhan sen vaan tiedostaa.


Mutta niin, se hyvä puoli.

Facebookissa on myös yhteisöjen ja yksityisten eri aihepiirien ympärille perustamia sivuja. Olen liittynyt muutamiin blogin aihepiiriä sivuaviin sivuihin tai siis ”tykännyt” niistä. Pidän siitä, että näitä läsnäolon muistutuksia voi saada uutisvirtaansa joka päivä. Tyhjät sanat eivät aina ole tyhjiä tai ne voivat saada aikaan positiivisia ajatuksia tai pysäyttää.


Tässä lista tykkäämistäni sivuista:

Suomeksi

Englanniksi

Ruotsiksi



Ehkä löydät näistä jonkun sivun, josta tykätä!


17.9.2014

Spinningmaratonille valmistautumisesta




Ihan sama, jos sattuu, polkimet eivät pysähdy. Tottelen ohjaajan ääntä kuin kone. Nousen ylös vaikka kuinka tekee kipeää. Jalat ovat tönköt maitohapoista ja kampea on pakko pyörittää, jotta saisi lihakset edes jotenkin jatkamaan. Liike saa maitohapot huuhtoutumaan. Musiikki soi täysillä. Huudan kun kysytään ymmärsinkö ohjeet. Huudan, kun pyydetään, ilosta, tuskasta tai ihan vaan siksi kun käsketään. Poljen kolme tuntia paikallaan olevaa pyörää.



Viime lauantain spinningmaraton oli järjestysnumeroltaan minulle noin 45. Lasken vain kolmen tunnin tai sen yli olevia repäisyitä. Totesin ennen aloittamista, että pelottaa kipu ja se, etten jaksa, ja silti olen aivan innoissani. Palaan aina pyörän selkään. Tänään ajattelin kertoa siitä miten mielestäni tällaiseen suoritukseen kannattaa valmistautua.

Syy huolelliseen valmistautumiseen on, että pelkään oikeasti tosi paljon sitä oloa, joka minulla on ollut aika usein spinningmaratonin jälkeen. En jaksa tehdä mitään, väsyttää ja kolottaa. Pää särkee ja siihen ei auta mikään lääke. En saa nukutuksi ja olen ylikierroksilla. Huolimatta kaikista oireista, kuulostaa tosi tyhmältä toiminnalta aina uudestaan mennä maratonille. Hommassahan ei ole mitään järkeä! Olen oppinut ainakin valmistautumaan.


.:Edeltävällä viikolla:.

Spinning Maratonia edeltävällä viikolla teen valmistautumisen huolella, jotta välttäisin sen olon, jota en halua, mutta joka silti on minulle niin tuttu. Tarkin olen siitä, että yksikään ruoka ei jää väliin. Syön aina kokonaisen aterian, en korvaa missään tilanteessa sitä vain leivällä ja huolehdin, etteivät ruokailuvälit ole yhtään liian pitkiä. Juon koko viikon noin puoli litraa vettä tavallista  enemmän päivässä, jos vaan suinkin muistan.

Alkuviikosta käyn tekemässä tyhjentävän vähän rankemman harjoituksen. Sen jälkeen oletan hiilihydraattien imeytyvän paremmin. Tästä minulla ei kyllä ole tarkempaa tietoa. Kaksi tai kolme viimeistä päivää syön varmuudeksi vielä muutaman palan leipää päivässä, mitä yleensä en syö ollenkaan.


.:Suorituspäivänä:.

Maratonpäivänä herään pari tuntia aikaisemmin, jotta ehdin syödä kunnon ison aamiaisen tai jos suoritus alkaa myöhemmin syön noin kolme tuntia sitä ennen kunnon lounaan. Tärkeää on syödä jotain kuitupitoista, jotta neste saa ”tarttumatavaraa”. Vielä tuntia ennen syön banaania. Juon varastoon koko aamun ja aamupäivän. En aina pysty sykkeiden ollessa kovin korkealla juomaan tunnin aikana, niin siksi on tärkeä juoda tankkaamalla vielä samana päivänä. Tunnilta pääsee vessaan, siitä ei tarvitse huolehtia.


Vedän vielä adrenaliinin nostamiseksi vähän energiajuomaa ja soitan täysillä muutaman biisin. Parhaassa tapauksessa olen näillä toimilla ihan valmis suoritukseen. Muuta en voi.



Kuva: Sats.fi 

.:Spinningmaratonin aikana:.

Maratonin aikana juon kookosvettä ja tavallista vettä yhteensä noin 600 ml tunnissa. Se on paljon, mutta jos valmistelut ovat menneet hyvin, se pysyy sisällä ja tulee vain hikenä ulos. Jos ei niin käyn vessassa tunnin välein. Juomien lisäksi teen chiansiemenistä ja sitruunavedestä geeliä. Sitä alan reilun tunnin jälkeen pureskella noin vartin välein. Tarkkaa, eikö?

Minulla on yksi erittäin huono kokemus, jossa legendaarinen 10023 sairaanhoitopalveluiden neuvonta epäili minulla olevan niin nestehukan kuin lämpöhalvauksen. Keinotekoiset urheilujuomat eivät ole minua varten, tuntuu, että ne eivät imeydy. Olen kaksi viimeistä maratonia mennyt kookosvedellä ja koskaan ei ole ollut niin vähän pää kipeä suorituksen jälkeen. Kokoosveden paremmuuden voit tarkastaa Jaakko Halmetojan kokoamasta taulukosta.

Viime lauantain suoritus meni todella nappiin. Tankkaus oli ollut riittävää ja voimat eivät ehtyneet edes siinä vaiheessa kun kohdassa 2:25 lähdettiin repimään 20 minuutin HIIT osuus. Hymy ei hyytynyt ja illalla olo oli pienen välikuoleman (lue: päikkärit) jälkeen oikein hyvä. Sunnuntai meni lievässä koomassa, pitkin päivää vähän pyörryttikin. Ihmiskokeet siis jatkuvat! Tavoite on optimoida suoritusta edelleen, jotta pääsen kokonaan eroon pahasta olosta.


Onko omassa liikuntaohjelmassasi pitkiä suorituksia? Miten valmistaudut niihin? 


23.7.2014

Kasvukipuja



Uhmaikää ei ole


Pieni sanoo aina välillä, että jalat ovat väsyneet tai kipeät. Lohdutan, että nyt ne vaan kasvavat. Kasvat niin isoksi, juuri niin kuin haluat.


Lapsilla esiintyy usein iltaisin alaraajojen kipuja, joita kutsutaan kasvukivuksi. Niitä ilmenee jopa puolella lapsista. Kipuja todetaan 3–12 vuotiailla lapsilla, erityisesti 5–8 vuoden ikäisillä. Tyypillisesti kivut ilmaantuvat nukkumaanmenon yhteydessä tai nukahtamisen jälkeen. 

Kolotus tuntuu molemmissa alaraajoissa lähinnä säären etupuolella, polvitaipeissa tai jalkaterissä, harvemmin myös reisissä. Kivun paikka voi vaihdella illasta toiseen. Kivut esiintyvät usein jaksottaisesti niin, että tuntemuksia on useampana iltana peräkkäin, jota seuraa kivuton jakso. Kipukohtaus saattaa kestää muutamasta minuutista useaan tuntiin. Kipualueella ei ole kosketusarkuutta, tuntopuutoksia tai kyhmyjä. Kivun syytä ei varmuudella tiedetä, mutta ilmeisesti se liittyy enemmän päiväaikaiseen rasitukseen (ylirasitustila) kuin kasvamiseen.

Lähde: Terveyskirjasto


Jalkojen ja jäsenten kipu on pientä ja ohimenevää. Henkinen kasvu on usein paljon konkreettisempaa ja aiheuttaa enemmän murhetta. Siinä on pakko äidinkin kasvaa. Ei siltä pysty välttymään, koska pienen kanssa elo muuttaa koko ajan muotoaan. Aikuisen on opittava kommunikoimaan selkeämmin, selittämään asioita siten, että ne ovat ymmärrettäviä, perustelemaan ja toisaalta taas kyseenalaistamaan koko ajan esiintyvää ”minä-minä-minä-haluan” asioiden tulvaa.



Pieni 4,5-vuotiaani saa tällä hetkellä aina välillä isompia raivareita kun koskaan. Silti olen edelleen sitä mieltä, että uhmaa ei ole olemassa. Uhmaikää ei ole. Pieni opettelee olemaan ja elämään kaikissa tilanteissa. Väsyneenä ja nälkäisenä tai muuten jo pettyneenä, ei vaan voi pieneltä vaatia osaamista ja kykenemistä. Se olisi yksinkertaisesti liikaa pyydetty. Pienen on hyvä saada rauhassa opetella elämää, ilman että niitä yrityksiä leimataan uhmaamiseksi.



Kasvamisen prosessi korvien välissä on kaiken ikäisillä paljon haasteellisempi kuin vaikka jalkojen kasvu. Ensin mainittu sattuu enemmän.



Lue lisää:




11.6.2014

Huomaavaisuuden taso



Ajatus tälle päivälle on yhteisöllisen johtajuuden määritelmä:

Johtajuus on sitä, että oma läsnäolo tekee muistakin parempia ihmisiä, ja sen vaikutus säilyy myös silloin, kun ei itse ole paikalla.

~ Sheryl Sandberg,  Kirjasta Lean In



19.5.2014

Ideoista ja ajattelemisesta




Muistan, kuinka muutama vuosi sitten aloittaessani harjoittamaan aktiivisemmin tietoisuustaitoja, ideoita vaan pursusi koko ajan. Yksi niistä oli tämän, nyt kovin hiljaisen, blogin kirjoittaminen. Tietoisuustaidot myös auttavat suodattamaan ideatulvasta ne tärkeimmät. Sitten niille tuntuu myös löytävän aikaa. Näinä kesän alusviikkoina kaikki työltä jäävä keskittymiseni suuntautuu mökin remontoimiseen ja kylvöpuuhiin. Molemmissa hyödynnetään vanhaa ja ideoidaan olemassa olevasta uutta.

Tuntuu kuitenkin, että ideoita saisi olla enemmänkin. Ehkä suoni on hieman ehtynyt? Siksi luin Kuinka ideat syntyvät: luovan ajattelun käsikirjaa aivan innoissani. Tässä on kirjasta hieman hyviä neuvoja iloksenne.


---


.:Suunnittele ajankäyttöäsi:.

Kun ajattelet enemmän, sinun tarvitsee tehdä vähemmän. Kun teet vähemmän, saat aikaan enemmän.

Mitä enemmän ajattelet,
sitä enemmän aikaa sinulla on.
~ Henry Ford


.:Mieti eri näkökulmasta. Mieti rohkeammin.:.

Onko tosiaan, että mitään ei voisi tehdä toisin. Aina on olemassa ainakin pieni parannusmahdollisuus. Joku keksii sen ennemmin tai myöhemmin. Se voit olla sinä. Jos se et ole sinä, toivo että se on joku läheisesi. Etene askel askeleelta. Muuta arkeasi ja työtäsi pala palalta.


Chillin' in Mono Lake by Dawn Ellner, on Flickr


.:Kirjaa ajatteluaika kalenteriisi:.

Usein sanotaan, ettei ajattelua voi kirjata kalenteriin. Tämä ajatus on murrettava. Luovuutta ja ajattelua voi ja pitää ohjata.

Moni toteaa ajattelevansa automaattisesti kaiken aikaa ilman erityistä päätöstä. Näin varmasti onkin. Mutta mistä tällaisessa ajattelussa on aidosti kysymys? Me puhumme ajattelusta, joka haastaa olemassa olevan, etsii uutta. Kirjaa se kalenteriin. Kun se lukee kalenterissa, se on muuttunut työksi, joka pitää tehdä.

Ellet voi asialle mitään, et ehdi ajatella.

Hyvä mutta harvinaiseksi käynyt tapa harrastaa ajattelemista on keskustella. Yritä esimerkiksi tavata kerran kuussa lounaalla tai aamiaisella ihminen, jonka mielipiteitä arvostat. Keskustele asioista joiden kanssa mielesi askartelee.


Idea voi tulla. 


Mutta loppujen lopuksi: Idea on vain idea ilman onnistunutta toteutusta.
Kehitä; kehitä ja kehitä?


Älä liioittele kiireen merkitystä

Kun saat hyvän idean, pysy sen kimpussa niin pitkään, että se on toteutettu oikein.
~ Liikemies Walt Disney  


.:Mitä sitten?:.

Valmistaudu tylsään prosessiin
Luova prosessi voidaan pelkistää seuraavasti:
l) Määrittele ongelma
2) Keksi ideoita
3) Valitse paras
4) Hio
s) Toteuta



---
Muista siis ajatella. Mutta älä usko kaikkia ajatuksia. Ne ovat kuitenkin vaan ajatuksia.



12.5.2014

Rikon omia sääntöjäni.





Keikun koneella liian pitkään iltaisin. Opettelen kuitenkin olemaan surffaamatta päämäärättömästi, teen sen mikä on tarpeen ja mihin olen netissä suunnitellut päätyväni. Silti nukun ihan liian vähän.

Hermostun hieman tavallista herkemmin milloin kenellekin. Teen liikaa töitä.

Istun täysin satunnaisesti. Olen siitä kiitollinen, mutta koko ajan kalvaa mieltä, että pitäisi ja pitäisi, enemmän, useammin…

Pitäisi niin paljon muutakin.

Miten oikein pääsisin tasapainoon? Tai mikä se tasapaino on? En taida tietää edes. Voisi vaikka hetkeksi taas hellittää ja antaa kaiken olla. Päästää irti suunnitelmista. Tai tehdä fiiliksen mukaan sen mitä voi.  

Tietoista elämää?







17.3.2014

Huomaa kuu



Juurelta nousee

monta tietä vuorelle.

mutta katsokaa:

korkeimman huipun yllä

hohtaa yksi täysikuu.
~ Ikkyuu 1400-luvulla





14.3.2014

Elämän kevät



Auton kyljissä rapaantuneita takinhelmoja, kuraa repun pohjassa ja loskaa kengänpohjan reiästä sisään. Arpomista kulkuvälineestä, voikohan tänään pyöräillä? Aina myöhässä, tukka pystyssä ja kainalot märkänä. Töissä eteen tulee putouksena sopimuksia, selvityksiä, sähköposteja, suuria päätöksiä, touhupisteitä ja uusia projekteja ja vaihteeksi uusi toimenkuva. Tämä on omaa normiarkea.

Tee enemmän sitä mistä pidät. Niin netissä kannustetaan. Meillä on vaan tämä yksi elämä. Niinpä. Ehkä näin on kuitenkin ihan hyvä?

Icelandic horse silhouette by TheSokkeSnok, on Flickr

Jeesusteipillä paikatut kurahousut. Hukassa olevat hanskat. ”Mä en haluu mennä kivatarhaan!” Aina on noustava ja lähdettävä, tahtoi tai ei. Iltapäivällä on hiekkaa silmissä. Päällä on liikaa tai liian vähän vaatteita. Ei koskaan sopivasti. Välitila. Syksyllä se kesti kauan.

Ole läsnä tässä hetkessä. Arjessa tyytyväisenä oleminen on onnea esiin houkutteleva taito. Neuvo kuuluu, että kun on tässä ja nyt, on onnellinen. Mitä se onni oikein on?

Pitenevät päivät paljastavat haravoimattoman pihan ja pari muuta odottavaa pikku projektia. Oma pää on täynnä ajatuksia; kevätsiivoustarpeita, jatkuvan flunssan aiheuttamaa kärsimystä ja se persekin levenee. Toisten kuunteleminen vahvistaa kyllä, että minulla on kaikki oikeasti ihan hyvin. Pää  on täynnä muka huolia ja murheita.

Niille neuvotaan antamaan nimi, tai vaan katsomaan kuinka ajatukset nousee, ja menee sitten pois. Niinhän mulle on opetettu. Kuin pilvet taivaalla. Ne on vaan ajatuksia. Niitä tulee ja menee. Ajatukset eivät ole minä. Niihin ei pidä takertua. Mikään ei ole henkilökohtaista.

Helposti sanottu. Niinhän mulle on opetettu. Miksi en elä sen mukaan?


Nyt on näin. On vaan elämän kevät. Kohta se on ohi.

 

8.2.2014

Tie, totuus ja elämä



The Long Road to New Zealand by Stuck in Customs, on Flickr


En pysyttele Tiellä, enkä myöskään poikkea siltä. 

En palvo Buddhaa, mutta en myöskään ylenkatso häntä. 

En istu tuntikausia mietiskelemässä sen enempää kuin joutenkaan. 

En syö vain yhtä ateriaa päivässä, enkä himoitse useampaakaan. 

En kaipaa mitään, ja juuri sitä kutsun Tieksi.

~ Vasubandhu, intialainen munkki 



5.2.2014

Nautitaan raakana: Ennustamisen ansa



Henkka Hyppösen Nautitaan raakana kirja ansaitsee muutaman postauksen. Kirjassa on paljon blogin aihepiiristä asiaa, se opettaa nauttimaan elämästä sellaisenaan, mitään lisäämättä, mitään poistamatta.


Kirjassa käsitellään kolmea ansaa, jotka estävät meitä nauttimasta elämästä raakana. Ne ovat:
    1.   Ennustamisen ansa.
    2.   Mielihyvän ansa.
    3.   Ajatusten ansa.

Ensimmäinen ansa estää meitä kokemasta ympäröivän todellisuuden sellaisena kuin se on. 

Toisen vuoksi tulkitsemme tunteitamme virheellisesti ja tavoittelemme vääriä asioita. 

Kolmas tekee meistä ajatustemme vankeja. Ajatusten ansaa on blogissa käsitelty kaikkein eniten, siksi kirja ei siihen tarjonnut uusia oivalluksia, mutta kaksi ensin mainittua ovat kirjoittamisen arvoisia. Otetaan tänään niistä ensimmäinen.


.:Ennustamisen ansa:.

Kirjassa on ennustamisen ansaan mielenkiintoisia fyysisiä selityksiä.
Aivot yrittävät saada mahdollisimman suuren hyödyn mahdollisimman pienellä energiankulutuksella. Niillä on tähän nerokas keino: arkistomateriaalin käyttäminen. Aivot tekevät temppunsa täyttämällä tietoisuuden erilaisilla menneistä kokemuksista peräisin olevilla likiarvoilla.

Aivojen taito ennustaa, mitä silmien pitäisi nähdä, on häkellyttävä. Melanooma-hoitojen vuoksi osan vasemman silmänsä näkökyvystä menettänyt neurologi Oliver Sacks havaitsi, että hänen näkönsä on käsittämättömän normaali, vaikka silmästä puuttuu valtava määrä näköhermoja.

Sacks ajattelee nykyään aivojen näkökeskusta (Visual Cortex) eräänlaisena keskiarvokoneistona. Se pystyy ottamaan n näytteitä siitä, mitä sille on esitetty, ja rakentamaan niistä tilastollisesti täysin mahdollisen esityksen. Silmät eivät siis näe, aivot näkevät.

Redwoodin teoreettisen neurotieteen keskuksen perustaja Jeff Hawkins puolestaan väittää, että ihmisen aivot ovat erikoistaneet monistamaan jatkumoja ja kuvioita. Jokaista jatkumoa, kuviota, tilannetta, kokemusta tai aistihavaintoa ei tarvitse tulkita erikseen, vaan aivot voivat noutaa näkemällemme tai kokemallemme vastaparin muististamme. Valtaosan ajasta ennustukset ovat riittävän tarkkoja ja energiaa säästyy. Mutta samaan aikaan meiltä menee paljon ohi.

Happy Birthday America! (Explored!) by VinothChandar, on Flickr


Niinpä Henkka neuvoo kirjassa: Älä ikinä luota muistoihisi ilman vahvaa samansuuntaista todistusaineistoa. Narauta tarinoiva mielesi. Älä usko kaikkia tarinoita, joita olet kehitellyt tai antanut itsellesi kertoa. Kysy, mihin tämä perustuu ja toimiiko tämä tarina. 


4.2.2014

Nykyhetkelle.



Jos haluat olla antelias tulevaisuutta kohtaan, anna kaikki nykyhetkelle.  

~ Albert Camus


Happy Thanks Giving from the Caribbean Sea by jurvetson, on Flickr


Tänäkään talvena en ole näissä maisemissa.

Unelmoin valkoisesta hiekkarannasta ja merestä.

Asuminen rannalla on haavetta vain.


Olen nyt tässä, näissä kinoksissa, märissä rukkasissa.

Olen joka suuntaan harottavan sähköisen tukkani kanssa.

Olen työssä ja kotona. 

Näin on nyt.


Haaveet ei haittaa.

Ne menee ohi.