Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo

2.2.2013

Rituaalit kumoava rituaali


 

Tässä ote Paulo Coelhon kirjasta Valkyriat, joka vihdoin löytyi ihan omalta paikaltaan. Aiheena päivien eläminen täysillä, ei autopilotilla.


 
”Elämässä kaikki on rituaalia”, Paulo sanoi. ”Niin noidille kuin niillekin jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan puhuttavan noituudesta. Molemmat yrittävät suorittaa rituaalinsa aina täydellisesti.”

Noitien rituaalit Chris ymmärsi. Ja hän ymmärsi senkin, että tavallisessa elämässä oli rituaaleja – häitä, ristiäisiä, valmistujaisia.

”Ei, en minä tarkoita noita itsestään selviä rituaaleja”, Paulo jatkoi kärsimättömästi. Hän halusi nukkua, mutta Chris ei näyttänyt välittävän hänen ärtymyksestään. Tarkoitan että kaikki on rituaalia. Samalla tavalla kuin messu on yksi suuri, monesta osasta koostuva rituaali, niin on myös jokaisen ihmisen arkipäivä.
Huolellisesti laadittu rituaali jonka ihminen pyrkii suorittamaan pienintä yksityiskohtaa myöten, koska hän pelkää että jos jokin osa pettää, kaikki luhistuu. Sitä rituaalia kutsutaan päivittäiseksi rutiiniksi.”

Paulo päätti nousta istumaan. Olut oli saanut hänen päänsä sekaisin, ja jos hän jatkaisi makuuasennossa, hän ei kykenisi selittämään asiaa loppuun.

”Nuorina me emme ota mitään liian vakavasti. Mutta pikkuhiljaa nuo päivittäiset rituaalit vakiintuvat ja alkavat ohjailla meitä. Sen jälkeen kun asiat alkavat luistaa suurin piirtein oman mielemme mukaisesti, me emme enää uskalla ottaa sitä riskiä että poikkeaisimme rituaalista. Olemme valittavinamme, mutta itse asiassa olemme tyytyväisiä siihen että kaikki päivät ovat samanlaisia. Eipä ainakaan tule odottamattomia vaaratilanteita.
Sillä tavoin onnistumme välttämään kaiken sisäisen tai ulkoisen kasvun, lukuun ottamatta sitä minkä rituaali edellyttää: niin ja niin monta lasta, tämä ja tuo ylennys. nämä ja nuo taloudelliset saavutukset.

Kun rituaali vakiintuu, ihmisestä tulee sen orja.”

End to Nine by TMAB2003, on Flickr


”Käykö niin myös noidille ja maageille?”
”Tietysti. Rituaalin avulla he luovat yhteyden näkymättömään maailmaan, tuhoavat toista mieltä ja astuvat sisään Tavattomaan. Mutta meillekin valloitettu alue käy tutuksi, ja meidän pitää lähteä etsimään uusia aloja. Jokainen maagi ja noita kuitenkin pelkää muuttaa rituaalia. Hän pelkää tuntematonta tai sitä etteivät uudet rituaalit toimisikaan – se on järjetöntä, erittäin voimakasta pelkoa josta ei pääse eroon ilman apua.”

”Mitä rituaalit kumoava rituaali tarkoittaa?”

”Koska maagi ei kykene muuttamaan rituaalejaan, Perinne päättää muuttaa maagin. Se on eräänlaista pyhää näytelmää jossa maagi joutuu näyttelemään eri henkilöä.”

 ---

Tästä päivien vilistämisestä kirjoitin muutama päivä sitten. Onkohan arjen eläminen sittenkään järkevää niin tarkkaan ohjelmoidusti? Alan suunnittelemaan omia rituaalejani kumoavaa rituaalia...

 

31.1.2013

Mieli.



Jos ei alkua

niin ei myöskään loppua:

se on mieleni. Tyhjääkin tyhjempiä

syntymä ja kuolema.


~ Ikkyuu 1400-luvulla


ralph waldo emerson: by CRASH:candy, on Flickr



30.1.2013

Elämä tapahtuu



“Let life happen to you. Believe me: life is in the right, always.” 

Rainer Maria Rilke




No Going Back by Mariano Kamp, on Flickr

29.1.2013

Jokainen päivä ja joka ikinen yö


 

Joka aamu, kun heräämme,
meillä on 24 täysin uutta tuntia edessämme elämää.

Mikä arvokas lahja!

Meidän on mahdollista elää niin että nämä 24 tuntia
tuovat rauhaa, iloa ja onnea itsellemme ja muille.

~ Thich Nhat Hahn

 

Viikot vilisee vilistämistään. Edellisenä viikonloppuna tehtiin suunnitelma, miten tämä viikko eletään ja sitten niin on eletty. Ihan tarkasti pilkkua myöten. Tai, no, en ollut huomioinut palkkapäivää, jonka johdosta ruokakauppaan meni huomattavasti enemmän rahaa, kuin tavallisesti. Tekisi mieli kokeilla elää vähän vähemmällä ruokamenolla, niin kuin maalla tällä hetkellä Evan perhe tekee. Olisiko siinä haastetta?

Rahasta tällä kertaa ei pitänyt kirjoittaa, vaan kiireestä. Siitä miten päivät seuraa toisiaan ja tuntuvat olevan ihan samanlaisia. Tunnistatko tunteen omassa elämässäsi? Toistan samat liikkeet joka aamu, poljen pyörällä töihin samaa reitti, illalla on vuorossa jumppaa tai ruuan laittoa, illalla samat valmistelut kun aina ja sitten sama toistuu seuraavana päivänä. Kiirekin voisi olla, jos ei olisi tarkkana, pysähtyisi hengittämään ja elämään. Sohvalle on muistettava kallistua.
 
Vanishing Points by Yogendra174, on Flickr

Jenny kirjoittaa usein samoista ajatuksista, kuin omassa mielessäni pyörii. Uusi päivä on samanlaisuudestaan huolimatta aina mahdollisuus elää. Tai elää toisin, jos niin valitsee. Joka päivä on aina uusi, puhdas lehti. Siitä voi tehdä omilla valinnoillaan juuri sellaisen, jonka haluaa.

On vain elämää. Meidän on jokaisen elettävä omat olosuhteemme sellaisena kuin ne ovat. Jos ne eivät ole mieleen, niitä on muutettava. Muuten niihin on tyydyttävä. Kaikkea ei ehkä voi muuttaa. Sairas äiti, ilkeä työkaveri tai suuritarpeinen lapsi, niidenkin kanssa on vain oltava.

Vihaaminen tai hermostuminen harvoin auttaa. Jokaisen meistä on otettava se mitä on ja iloittava, joskus vähästäkin, eikä vain tavoiteltava lisää. Kiireessä, tavoitellessa kaikki menee ohi. On taas viikonloppu ja sitten on taas maanantai. Huomaatko pysähtyä elämään tässä ja nyt?


Elämättömästä elämästä ei saa rahoja takaisin.

 

Lue vanhoja kirjoituksia kiireestä:
Kiireessä elämisestä
Kiireestä
Elämästä myöhästyy eniten se, jolla on aina kiire
You have arrived

 

28.1.2013

Ei otsikkoa


Tällä kauniilla runolla ei ole otsikkoa.




Into a soul absolutely free
From thoughts and emotion,
Even the tiger finds no room
To insert its fierce claws

One and the same breeze passes
Over the pines on the mountain
And the oak tress in the valley;
And why do they give different notes

No thinking, no reflecting,
Perfect emptiness;
Yet therein something moves,
Following its own course

The eye sees it,
But no hand can take hold of it -
The moon in the stream

Pacific Ocean Moon by peasap, on Flickr

Clouds and mists
They are midair transformations;
Above them eternally shine the sun and the moon

Victory is for the one,
Even before combat,
Who has no thought of himself,
Abiding is the no-mind-ness of Great Origin

~ Taoist priest


Lähde: Tao Of Jeet Kun Doe, Bruce Lee

27.1.2013

Tolle: Läsnäolon voima – 16. Antautumisen voima



Tollen kirjassa Läsnäolon voima päästään tänään loppuun. Teksti käsittelee sitä, miten antautumalla voi päästä tietoiseen tilaan. Todellinen fakta on myös se, että vain tietoisena voi tehdä oikeita valintoja. Antautumisella on siis tarkoitus.

 

Antautuminen sisältää yksinkertaisen, mutta syvällisen viisauden, jonka mukaan on parempi antaa myöten elämän virralle kuin vastustaa sitä. Elämän virran voit kokea vain läsnä olevassa hetkessä. Niinpä antautuminen merkitsee läsnä olevan hetken hyväksymistä ehdoitta ja varauksetta. Luovut vastustamasta sitä, mikä on.

Aito antautuminen ei tarkoita, että hyväksyt passiivisesti minkä tahansa tilanteen tekemättä mitään. Eikä se myöskään tarkoita, että lakkaisit tekemästä suunnitelmia ja ryhtymästä myönteiseen toimintaan. Antautuminen on puhtaasti sisäinen ilmiö. Se ei merkitse, ettet voisi toimia ja muuttaa tilanteita.

Sinun on harjoiteltava antautumista, mikäli haluat poistaa tuskan ja surun elämästäsi. Olemassa olevan hyväksyminen vapauttaa sinut välittömästi mieleen samastumisesta ja yhdistää sinut jälleen Olemiseen.

Tollen mukaan antautuminen yhdistää sinut Olemisen lähde-energiaan. Ja jos Oleminen siivittää toimintaasi, siitä tulee ilontäyteistä elämänenergian ylistys, joka johdattaa sinut yhä syvemmälle nykyhetkeen.

Protection [IR] by seanmcgrath, on Flickr
 

.:Pois mielestä, henkiseen energiaan:.

Henkinen energia tulee tähän maailmaan antautumalla. Päinvastoin kuin mielen energia se ei myrkytä maata.

Aloita tunnustamalla vastustamisen olemassaolo. Se tapahtuu keskittämällä kaiken huomiosi läsnä olevaan. Totuus on, että olet samastunut kielteisiin tunteisiin ja pidät niitä yllä pakonomaisella ajattelulla. Tuo kaikki on tiedostamatonta. Jos olisit tietoinen, toisin sanoen täydellisesti läsnä nykyhetkessä, kaikki kielteisyys häviäisi melkein välittömästi. Se ei voisi elää läsnäolossasi. Kun tiedostamaton vastarinta saadaan tietoiseksi, se lakkaa olemasta.

Vain tiedostamaton ihminen yrittää käyttää hyväksi tai manipuloida muita. Mutta totuus on sekin, että vain tiedostamatonta voidaan käyttää hyväksi ja manipuloida. Mutta antautuminen ei merkitse sitä, että antaisit tiedostamattomien ihmisten käyttää sinua hyväkseen. Ei suinkaan. On täysin mahdollista sanoa tiukasti ja selvästi ”ei” tai lähteä pois tilanteesta ja olla kuitenkin koko ajan täydellisesti vastustamattomuuden tilassa. Pidä huoli siitä, että ratkaisusi perustuu syvään ymmärrykseen, selkeään näkemykseen siitä, mikä sinun kohdallasi on tuossa tilanteessa oikein, mikä väärin.

Tolle on sanonut, että tekemättä jättäminen silloin, kun olet erittäin keskittyneessä läsnäolon tilassa, on mitä tehokkain olosuhteiden ja ihmisten muuttaja ja parantaja. Antautuminen ei muuta sitä, mikä on – ei ainakaan suoranaisesti. Antautuminen muuttaa sinua. Kun sinä muutut, koko maailmasi muuttuu, koska maailma on vain heijastusta.

Pelko ja ahdistus muuttuvat antautumisen myötä sisäiseksi, hyvin syvältä nousevaksi rauhaksi ja tyyneydeksi. Ne nousevat Ilmentymättömästä itsestään. Ellet voi hyväksyä ulkoista tilannetta, hyväksy sisäinen. Tämä tarkoittaa, ettet vastusta tuskaa. Salli sen tulla. Antaudu surulle, epätoivolle, pelolle ja yksinäisyydelle eli kaikille niille tavoille, joilla kärsimys sitten ilmeneekin.

Älä siis käännä selkääsi tuskalle. Kohtaa se. Tunne se täydellisesti. Tunne se – älä ajattele sitä! Ilmaise se, jos se on välttämätöntä. Mutta älä laadi mielessäsi sen ympärille käsikirjoitusta. Keskitä koko huomiosi tuntemiseen, ei henkilöön, tapahtumaan tai tilanteeseen, joka näyttää aiheuttaneen sen. Keskitä siis koko huomiosi siihen, mitä tunnet, äläkä anna mielesi kiinnittää siihen minkäänlaisia leimoja.

Tässä vaiheessa sinun ei enää tarvitse miettiä antautumista. Se on jo tapahtunut. Kuinka se tapahtui? Täydellinen huomioiminen on täydellistä hyväksymistä, antautumista.

.:Voima Valita:.

On harhaan johtavaa sanoa jonkun valinneen tuhoisan suhteen tai jonkin muun kielteisen elämäntilanteen. Valitseminen edellyttää tietoisuutta – korkea-asteista tietoisuutta. Ilman sitä sinulla ei ole valinnan mahdollisuutta. Valitseminen alkaa hetkellä, jolloin päästät irti mielestä ja sen kaikista ehdollistumista, hetkenä, jolloin löydät läsnäolon.

Neuvo ystävällesi, miten tunteita ja ajatuksia tarkkaillaan läsnäolon tilasta käsin. Niin pian kuin hän saa yhteyden läsnä olevan hetken voimaan ja pystyy sen avulla murtautumaan ehdollistuneesta menneisyydestään, hän voi tehdä valintoja.

 

Lue koko sarja:

Tolle: Läsnäolon voima – 3. Ajattelusta olemiseen
Tolle: Läsnäolon voima – 4. Älä kärsi - vapaudu
Tolle: Läsnäolon voima – 5. Pelko
Tolle: Läsnäolon voima – 6. Aika
Tolle: Läsnäolon voima – 7. Elämisestä ilman aikaa...
Tolle: Läsnäolon voima – 8. Läsnäoloon
Tolle: Läsnäolon voima – 9. Opettele
Tolle: Läsnäolon voima – 10. Satori
Tolle: Läsnäolon voima – 11. Kehon avulla olemiseen
Tolle: Läsnäolon voima – 12. Ilmentymätön
Tolle: Läsnäolon voima – 13. Ihmissuhteet
Tolle: Läsnäolon voima – 14. Irti
Tolle: Läsnäolon voima – 15. Pois kielteisyys

 

 

24.1.2013

Muumi!




 

Ai miten niin on jutunaiheet vähissä? No, täällä yritetään viettää pienen kanssa laatuaikaa se vähä mikä meillä enää on tarhapäivien jälkeen yhteistä aikaa.

 

Pieni on tällä hetkellä tosi kiinnostunut muumeista. Suosittua ajanvietettä on katsoa muumeja iPadilta, joka ikinen muuminkuvallinen esine kiinnittää kaupassa huomiota ja onpa kaikenlaista lelua ja pehmohahmoa kertynyt kodin nurkkiinkin. Rakas unimuumi on jo hellitelty niin riekaleiksi, että sen korjaamiseen kuluu tovi jos toinenkin joka viikko. Niin, ja se muumilaulu, se soi välillä istuessa pikkasen repeatillä päässä.


Muumi lehteä ja muutamaa muumikirjaa luetaan joka päivä.Kolmivuotiaan kulutusta on syytä seurata tarkkaan, eikä vähiten seurata kaikkien ohjelmien katsomista ainakin puolella huomiolla. 9-vuotias serkku on opettanut miten Youtubesta löytyy Nasse-setä muumien lapsenvahtina videoita. Kokeile katsoa ilman, että tikahdut.


Kai pieni voisi olla jostain hassummastakin kiinnostunut? Muumit ovat mielestäni omia persooniaan avoimesti, eivätkä peittele tunteitaan. Lisäksi niillä tuntuu olevan aimo annos realismia, muumit tuntuvat omaavan ei-materialistista otetta elämään ja niillä tuntuu olevan suhteellisen pohtiva, kiireetön elämänasenne. Toivottavasti pieni siis tykkää muumeista vielä pitkään!

Muumin perse, a moomin arse by Sami Niemelä, on Flickr


Ihan niin kuin kaiken kanssa, kun kuuntelee tarkkaan, saa myös jotain viisauden hippusia:


Pidä varasi ettet päästä asioita kasvamaan liian suuriksi. - Muumilaakson marraskuu
 

Jos maailma muuttuu muhennokseksi, on hemulista ehkä hauskempaa, ettei hän tiedä sitä etukäteen. - Nuuskamuikkunen 
 

Ikinä ei tule aivan vapaaksi, jos ihailee toista liikaa. Sen minä tiedän. - Näkymätön lapsi
 

Minä tiedän. Kaikki muuttuu vaikeaksi jos haluaa omistaa esineitä, kantaa niitä mukanaan ja pitää ominaan. Minä vain katselen niitä - ja kun lähden tieheni, ovat ne minulla päässäni. Minusta se on hauskempaa kuin matkalaukkujen raahaaminen. - Muumipeikko ja pyrstötähti
 

Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan. – Muumipappa

 

22.1.2013

Matka jatkuu



Lähde HS 30.12.2012

"Perillä" on tuolla edessämme jossain
Mennään, mutta ajetaan hiljempaa
Toivon, ettei matka loppuis ollenkaan
Tämä voi olla
koko elämämme ihanin päivä
Ajetaan hiljempaa
Toivon, että matka jatkuu, jatkuu vaan


...

Avaan ikkunan
hengitän sisään maisemaa
niin täydellistä, että pelottaa
Pelkään, että aika ajaa meidät erilleen
Mitä sitten teen
mitä sitten teen?
Eikä ajatella sitä kuka on kenenkin
että meillä kaikilla on kotikin
Toisilla on joku, joka siellä odottaa
Nyt ei kukaan muista
eikä tahdokaan


~ PMMP: Matkalaulu

20.1.2013

Mitä, jos rahalla ei olisi väliä?



Päivän video:



Videon pointti: On idiotismia käyttää aikansa sellaiseen mistä ei pidä. Ja opettaa lapsensa elämään kuin me. 


Lue lisää muuttumisesta:

Tee työtä jolla on elämän tarkoitus
Todellisuus pakottaa
Elämästä ja kuolemasta – 4. Tänään on hyvä päivä kuolla (tässä opetustarina, jota tänään erityisesti suosittelen.)
Äidin oppivuodet
Kynnys
Vapaudu tapojesi vallasta

19.1.2013

Tolle: Läsnäolon voima – 15. Pois kielteisyys


 

 

Negatiivisia ajatuksia: en osaa, pilkkaa ja surua. Ilman niitä olisi niin helppoa, tai toisin päin, niin kauan kun niitä tuntee ei osaa olla läsnä. Tollen kirjan Läsnäolon voima ajatuksissa yritetään tänään kääntää tämä oppimiskokemukseksi. Kun hyväksyy, saa rauhan.

 

Kielteisyys voi olla kaikkea ärtymyksestä tai kärsimättömyydestä hurjaan vihaan, masennuksesta tai nyreästä loukkaantumisesta itsemurhaa hautovaan epätoivoon. Joskus mikä tahansa vastustaminen herättää kärsimyskehon tunteet.

Ego kuvittelee, että se voi kielteisyydellä vaikuttaa todellisuuteen ja saada haluamansa. Se kuvittelee voivansa sillä tavoin vetää puoleensa haluamansa tilanteen tai häivyttää epämieluisan. Kielteisyys voimistaa egoa, ja siksi ego rakastaa sitä.

Tietyn läsnä olemisen asteen saavutettuasi et tarvitse enää kielteisyyttä kertomaan, mitä on tarpeen elämäntilanteessasi. Mutta niin kauan kuin on kielteisyyttä, hyödynnä sitä.
 

.:Opettele:.

Milloin tahansa huomaat itsessäsi jonkinlaista kielteisyyttä, älä pidä sitä epäonnistumisena vaan hyödyllisenä merkkinä, joka kehottaa; ”Herää. Tule pois mielestäsi. Ole läsnä.” ”Huomio. Tässä ja nyt. Herää.”

Sinun on mahdollista hylätä kielteisyys heti, kun oivallat, ettet halua antaa tällaisen täysin hyödyttömän energiakentän vaikuttaa itsessäsi. Jos et kykene luopumaan siitä, hyväksy vain yksinkertaisesti sen olemassaolo. Kohdista tarkkaavaisuutesi tunteeseen, kuten aiemmin kehotin.
 
Mount Etna Volcano Dawn at Paternò Sicily by gnuckx, on Flickr
 

.:Läpi vaan:.

Kaiken tämän voi muuttaa henkiseksi harjoitukseksi. Salli äänen tai minkä tahansa kielteisen reaktion aiheuttajan mennä suoraan lävitsesi. Se ei enää törmää kiinteään muuriin sisässäsi. Anna kaiken mennä lävitsesi äläkä pidä sisässäsi vastarinnan muuria, johon sellaiset asiat ’joiden ei pitäisi tapahtua’ alinomaa ja kipeästi törmäävät.

Joku sanoo sinulle jotakin ilkeää tai loukkaavaa. Anna sen mennä suoraan lävitsesi sen sijaan, että joutuisit tiedostamattoman reaktion ja kielteisyyden valtaan ja käyttäytyisit hyökkäävästi, puolustautuisit tai vetäytyisit pois. Älä vastusta. On kuin ei olisi enää ketään loukkaantumassa. Sitä on anteeksiantaminen.

Älä etsi rauhaa. Älä etsi mitään muuta tilaa. Ole siinä, missä nyt olet. Muussa tapauksessa aikaansaat sisäistä ristiriitaa ja tiedostamatonta vastarintaa. Anna itsellesi anteeksi se, ettet ole rauhan tilassa. Sinä hetkenä, jolloin täydellisesti hyväksyt ei-rauhan, se muuttuu rauhaksi.

Kun olet täydellisesti läsnä, sinulla ei ole mitään tarvetta reagoida, vaikka ihmiset ympärilläsi käyttäytyisivät tiedostamattomasti, koska se ei merkitse sinulle todellisuutta.  

Voit lieventää tiedostamattomuuden seurauksia, mutta et voi poistaa niitä poistamatta syytä. Todellinen muutos on sisäinen, ei ulkoinen. Alettuasi toimia seurauksen tasolla on aivan liian helppoa joutua sen vietäväksi. Ole valppaana ja pysy täydellisesti läsnäolon tilassa. Huomio täytyy keskittyä syyn tasolle. Sinun on keskityttävä valaistumisen opettamiseen, ja rauhan on oltava kallisarvoisin lahjasi maailmalle.
 
Lue edelliset osat:

Tolle: Läsnäolon voima – 2. Olemisesta
Tolle: Läsnäolon voima – 3. Ajattelusta olemiseen
Tolle: Läsnäolon voima – 4. Älä kärsi - vapaudu
Tolle: Läsnäolon voima – 5. Pelko
Tolle: Läsnäolon voima – 6. Aika
Tolle: Läsnäolon voima – 7. Elämisestä ilman aikaa...
Tolle: Läsnäolon voima – 8. Läsnäoloon
Tolle: Läsnäolon voima – 9. Opettele
Tolle: Läsnäolon voima – 10. Satori
Tolle: Läsnäolon voima – 11. Kehon avulla olemiseen
Tolle: Läsnäolon voima – 12. Ilmentymätön
Tolle: Läsnäolon voima – 13. Ihmissuhteet
Tolle: Läsnäolon voima – 14. Irti