Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: Vastapäivään

14.6.2012

Vastapäivään



Olen äiti, minun ei pitäisi kiroilla lapseni kuullen. Edelleen juon itseni toisinaan humalaan ja saatan torveltaa alkoholin alaisena. Toisinaan minulta pääsee ilmaan turhan negatiivisia lauseita työyhteisössämme. Lapsemme nukkuu edelleen kanssamme samassa huoneessa. Harjoitan tietoisuustaitoja, mutta silti minulta palaa välillä hermo ja kiukuttelen puolisolleni. Olen suhteellisen vanha hevostytöksi, ja silti käytän edelleen suuren osan vapaa-ajastani paijaamalla hevosia.



Huomaatko sosiaalisten tilanteiden rajoittavan käytöstäsi? Osa siitä on ihan tervettä yhteiskuntamme hyvinvointia tukevaa ja säätelevää painetta. Kolikon kääntöpuoli on, että jätämme ehkä elämättä omaa elämäämme ja taivumme puolisomme, vanhempiemme tai ystäviemme toiveisiin. Milloin mikäkin pelko saa meidät olemaan kuuntelematta itseämme, teemme tiedostamattomia päätöksiä toisia miellyttääksemme tai niitä liikaa miettimättä, autopilotilla. Sosiaalinen paine saa meidät muuttumaan suuntiin, jotka eivät ehkä ole meitä itseämme.

Toisaalta taas olemme ristipaineiden alaisena ja tempoilemme eri suuntiin etsiessämme elämän tarkoitusta. Ehkä et ole koskaan onnellinen?

Tästä aiheesta on tekeillä elokuva, joka perustuu EllenJ. Langerin kirjaan ”Counterclockwise”, vastapäivään. Kirjan peruskysymys on, että voiko mieli pysäyttää kehon vanhenemisen? Kirjailija on "Mindfulnessin" näkymistä yhteiskunnassamme vuosikausia tutkinut psykologian tohtori. Hän väittää kirjassa, että mahdollisuuksien näkeminen, ikärajoitteiden sijaan, on avain parantuneeseen terveyteen kaiken ikäisillä.

Langer on todistanut miten vanhusten, jotka laitettiin elämään 20 vuotta taaksepäin elämäänsä, kuulo ja näkökyky, puhumattakaan muistista, paranivat. Ennen ja jälkeen valokuvissa heitä tuntemattomat ihmiset arvioivat tuoreemmat kuvat nuorempana otetuiksi! Mieli siis saa kehon nuorenemaan.

Eternal clock by Robbert van der Steeg, on Flickr


Minulla on ajatus, että tämä on jälleen yksi todiste siitä, miten ajatukset ovat vain ajatuksia. Langerin kirjassa puhutaan fyysisten rajojen rikkomisesta mielen avulla. Jos omia ajatuksiaan rajoitteistaan ei huomaa, vaikuttaa se kaikkeen elämään, ja jopa vanhentaa meitä.

Ehkä otan tämän vain kimmokkeena elää alussa kuvattua, ei niin kaikkien sosiaalisten normien mukaista elämääni? Joku tekosyy vastustaa henkistä keski-ikäisyyttä täytyy saada.

Jäädään odottamaan Jennifer Anistonilla kuorrutettua elokuvaa!




Ei kommentteja: