Koko elämän, kaiken mitä tulee eteen, voi ottaa tietoisen läsnäolon harjoituksena, miksei sitten vanhemmuuttakin. Taito vaatii kuitenkin paljon harjoittamista, ja en itse usko, että sen voi aloittaa ja tuoda rutiiniksi rankkana vanhemmuuden alkuaikana. Se on niin suuri elämänmuutos, jossa riittää haastetta muutenkin! Jos tietoista läsnäoloa on kuitenkin harjoittanut, se tapa elää kantaa ja kasvattaa myös vanhemmuuden haasteissa. Tietoisen läsnäolon harjoittamista ei tarvitse koskaan laittaa hyllylle odottamaan parempia aikoja.
Jon Kabat-Zinn kirjoittaa kirjassa Olet jo perillä : tietoisen läsnäolon taito kuinka hän tietoisesti päätti ottaa lapset ja elämän lasten kanssa harjoituksena. Siteeraan tässä postauksessa hänen ajatuksiaan. Jos pystyy antamaan lasten ja perheen olevan opettajia, ja muistaa kuunnella huolella kaikkia elämän oppitunteja, joita vanhemmuus heittää eteen nopealla tahdilla ja usein rajustikin, se voi osoittautua hyvin arvokkaaksi. Jotain saman kaltaista omassa päässäni on liikkunut menneen vuoden aikana ja koen lapsen kanssa elämisen vahvasti mahdollisuutena harjoittaa tietoista läsnäoloa.
Jon kirjoittaa, että häntä ei surettanut luopua meditaatioretriiteistä, koska hän näki kuinka lasten kanssa eläminen sisälsi suurimmaksi osaksi ne asiat joista hän oli luopumassa. Jokaista lasta voi hänen mukaansa pitää pikku buddhana tai zen-mestarina, omana yksityisenä meditaatio-opettajana. Lapsen läsnäolo ja toiminta saavat vanhemman takuulla ärsyyntymään ja haastavat kaikki uskomukset ja rajoittuneet käsitykset antaen loputtomasti mahdollisuuksia päästää irti asioista joihin itse kukin on takertunut.
Lapsen kanssa eläminen on retriitti joka kestää ainakin 18 vuotta, usein ilman lomia. Retriitin aikataulu on täysin säälimätön ja se vaatii jatkuvasti epäitsekkäitä tekoja ja rakastavan lempeää otetta. Selviytyminen vaatii aimo annoksen näkemyksen selkeyttä, luopumista ja tilanteelle antautumista. Lapset vaativat jatkuvaa huolenpitoa, sylissä pitämistä, kävelyttämistä, ruokkimista, leikkimistä ja lohduttamista oman aikataulunsa mukaan, ja kaikkein tärkeintä on, että ymmärtää lasten vaativan täyttä läsnäoloa jotta he voivat kasvaa ja kukoistaa.
Lasten muuttuvat ja voimakkaat tarpeet antavat tilaisuuden
· pysyä täysin läsnä tilanteessa, sen sijaan että toimisi autopilotin ohjaamana
· kohdata tilanteet tietoisesti pikemminkin kuin mekaanisesti
· aistia lapsen olemus ja antaa sen eloisuuden tuoda samat ominaisuuden esiin itsessämme.
Vanhemmuus vaatii usean ihmisen kokopäiväisen työpanoksen. Alkuun ei ole juuri lainkaan hengähdystaukoja. Lapsen mukana ei tule ohjekirjaa. Vanhemmuuteen ei ole valmennusta, vain Siperia opettaa. Vanhemmuus on maailman vaikein työ tehdä hyvin, ja suurimmaksi osaksi et voi tietää edes pärjäätkö hyvin tai mitä se edes tarkoittaa.
Lapset kokeilevat jatkuvasti rajojasi tutkiessaan maailmaa. Ja he muuttuvat kasvaessaan ja kehittyessään niin paljon, että vanhempi ei voi suhtautua heihin muutoin kuin olemalla valppaana tilanteessa. Kaikki lapsenhoitorutiinit on hoidettava samalla kun hoitaa haastavia ja luovuutta vaativia, kokonaan uusia tilanteita! Lapsille kehittyy omat käsityksensä ja vahva tahtonsa. Selkeästi näkeminen ja tilanteiden kohtaaminen viisaasti ja tasapainoisesti on haastavampaa, mitä vanhemmaksi lapset kasvavat. Lista tilanteista, joissa lapset kiusaavat toisiaan, kieltäytyvät kuuntelemasta ja ottamasta neuvojasi vastaan, on loputon. Yhteistä näille tilanteille on se, että mielenrauhasi ja selkeytesi ovat niissä vaakalaudalla ja olet niissä hukassa. Tilanteista pakeneminen ei palvele ketään ja lapset näkevät kaiken tekemisesi ja ajatuksiesi lävitse.
Mikään ylläkuvatusta ei ole este tietoisen läsnäolon harjoittamiselle. Ne ovat itse harjoitus, jos haluat niin. Muutoin vanhemmuudesta tulee taakka, jossa tarkoituksen puuttuminen, saattaa johtaa siihen, että et näe ja osaa olla kiitollinen hyvyydestä lapsissasi ja itsessäsi. Lasta ei tule haavoittaa ja väheksyä, siitä voi seurata ongelmia itseluottamukseen ja omanarvontuntoon.
Vanhemmuuteen tarvitaan energiaa, joka ravitsee ja elävöittää vanhempia. Sitä voi saada ulkopuolelta kumppaniltaan, perheenjäseniltään ja ystäviltä. Sisäinen tuki tulee hiljaisuudesta ja istumisesta, jos niille vain pystyy raivaamaan edes vähän aikaa. Lapsen voi ottaa syliin ja hänen hengitystään vois seurata, jos ei pääse yksinäisyyteen. Hetki on arvokas, oli se vaikka kuinka lyhyt. Tietoisuus kehosta ja hengityksestä ja läheisyys auttaa lasta aistimaan tyyneyden, hiljaisuuden ja hyväksynnän. Samalla lapsen rentous, joka on paljon syvempää ja puhtaampaa, koska se on vaikka aikuisten ajatuksia ja huolia, auttaa vanhempaa olemaan enemmän läsnä, tyynempi ja rennompi.
Vanhemmuus on peili joka pakottaa jokaisen katsomaan itseensä. Jos voit oppia havainnoistasi, voit kasvaa myös itse.Se voi olla tietoisen läsnäolon harjoituskenttä, mutta Jon kirjoittaa, että se ei ole heikkosydämisiä, laiskoja, itsekkäitä, eikä toivottoman romanttisia varten. Jon Kabat-Zinn on kirjoittanut vaimonsa kanssa kokonaisen kirjan aiheesta Everyday Blessings: The Inner Work of Mindful Parenting. Se on lukulistallani.
