Lapsen nukuttamisesta

.:Hengitysharjoitus keskiviikko iltana:.

Yksi tietty alle metrin mittainen täällä asuva ei nukahtanut eilen itsekseen sänkyyn. Äiti sitten hengitti pientä uneen reilun puoli tuntia. Arvatkaa meninkö sen jälkeen vielä tekemään muodollisen istumis- ja hengityksenlaskemisharjoituksen? En mennyt. Aiemmin olin ollut kehonhuoltojumpassa, saunassa ja lumihangessa ja olisi ollut mukavaa kuunnella miltä keho tuntuu niiden jälkeen. Tässä näkee hyvin, että suunnitelmia ei kannata tehdä, tai jos tekee niin on osattava niissä joustaa. Onneksi nämä nukahtamisvaikeudet ovat olleet meillä aika harvinaisia ja tyyppi kyllä nukahtaa itsekseen – yleensä. Sen verran minulla on kuitenkin kokemusta kertynyt lapsen nukuttamisesta, että voin jakaa muutaman vinkin.

Mitä tein siinä pinnasängyn reunalla?

En mitään. Olin läsnä. Hengitän vähän tehostetusti niin että siitä tulee ihan pieni ääni. Pieni kuulee että olen paikalla. Ennen kurssia minulla oli tapana laskea hengitystä sadasta alaspäin nollaan, niin että joka ”ulos- ja sisäänhengityspari” oli yksi numero. Siihen piti hieman keskittyä. Minulla on ajatus, että keskittymiseni on nykyään hieman parantunut. Nyt lasken 1-10 vain uloshengityksiä kuten muodollisessa istumaharjoituksessakin. Asento on surkea. Siinä on roikuttava miten parhaiten taitaa ja vahdittava että pieni ei nouse ylös. Tyypillistä on että ainakin selkään alkaa sattua. Silmät on hyvä pitää kiinni, kun pieni matkii silmien kiinni laittoa. Välillä vain kurkkaan että kaikki on hyvin.

Ero siihen että en olisi läsnä ja laskisi hengityksiä on minusta suuri. Voisin miettiä huomista ja harmitella nukuttamiseen kuluvaa aikaa, mitä muuten ei voi koskaan tietää onko se minuutti vai 100 minuuttia. Sillä ei ole mitään väliä. On vain tämä hetki. Minulla ei ole mitään tärkeämpää tekemistä. Olo on paljon helpompi, kun ei ole vihainen lapselle kun pieni ei nuku, eikä ole vihainen itselleen ja mieti mitä on tullut tehtyä päivällä väärin. Tai suunnittele sitä mitä huomenna tehdään jotta rytmi pysyy sekunnilleen ja seuraava ilta ei ole samanlainen haastava projekti. Hyväksyy tilanteen, tarkkailee kerrankin suloista pientä kun hän vielä on pieni ja käyttää tilanteen hyödyksi omaan rentoutumiseen sikäli mikäli pystyy. On vain. Tuli se hengitysharjoituskin eilen tehtyä varmaan 30 minuutin pituisena. Tämä on tietoisen läsnäolon paras puoli, kaikki hetket voi käyttää ”hyödyksi” harjoittelemalla läsnäoloa. Se ei rasita eikä väsytä, päinvastoin!

Alle metrinen pulkkailee

Päivisin olen jatkanut käytännön harjoituksena myös tietoista mattoprojektia.