Sosetta koko elämä

Tänään olen harjoittanut tietoista läsnäoloa käytännössä kasvisten pilkkomisen parissa. Paremman tekemisen puutteessa teen lapsen soseet itse, osan hän syö itse sormin. Vakavasti puhuen, koska teen kaikki omatkin ruuat itsen niin tuntuisi hassulta syöttää lapselle eineksiä. Syksyllä sadonkorjuuaikaan tehdyt varaston alkavat ehtyä ja sain lisää ensiluokkaisia luomuvihanneksia Luomutorilta hankittua. Välillä tuntuu, että koko elämä on yhtä sosetta, kun niitä syöttää joka päivä lapselle. Mutta ainakin saan tietoisesta läsnäolosta harjoitusta.

Aina täällä  blogissa on porkkanankuvia...

Kuoriessani palsternakkoja ja porkkanoita huomasin koko ajan seisovani vinossa, paino enemmän toisella jalalla. Välillä taas pää oli kallellaan, ilmeisesti vauhdittamassa kuorimista? Korjasin siis keskilinjaa useaan otteeseen. Kuoriminen oli joutuisaa ja kuten tavallista, ei ollenkaan tylsää kun siihen keskittyi kaikilla aisteilla. Minulla on vanhanaikainen kuorimaveitsi jonka ääntä on mukava kuunnella, sen ääni kuuluu keittiöön. Luomulaatuisen vihannekset tuoksuvat hyvälle ja tuntuivat yhtä palsternakkaa lukuun ottamatta kiinteiltä ja hyviltä.

Porkkanat olivat pirteän oranssin värisiä. Vihannekset päätyivät höyrykattilan jälkeen soseeksi maailman parhaalla Bamixilla. Sitten se sose laapitaan nuolimella jääpalamuotteihin. Ne pakastetaan ja huomenna ne ladotaan käytettynä saatuihin take away ruoka-astioihin, jotka ovat sopivan kokoisia. Ja taas sosetta piisaa joksikin aikaa!

No, niin. Nyt kuvaan jo pakastintanikin.