Hyväksy elämäsi

Heinäkuun lyhyissä postauksissa käsittelen ajatuksia Petri Kajanderin kirjasta: Otteita todellisuudesta.

Omaan itseen luottaminen on vaikeaa. Oman yksilöllisen näkemyksen, tien, elämäntavan ja omien arvojen ja tapojen löytäminen tuo pysyvää ”onnea” ja tasapainoa elämään. Se vaatii omien sääntöjen luomista ja kaavoista vapautumista. Vaivaa. Ja silloin erottuu väkisinkin joukosta.

be you by Leonard John Matthews, on Flickr

Koska koko yhteiskunta ihannoi tietynlaisia ihmisiä ja pyrkii tasapäistämään kaikille samat ajatusmallit, voi olla vaikeaa tuntea itsensä, omat tarpeensa ja löytää oma ymmärrys siitä mikä on itselle ”parasta elämää”. Tarvitaan paljon Miksi?- kysymyksiä ja omien ajattelumallien rajoitteiden poistamista. Vasta silloin voi oikeasti muuttua ja kehittyä.

Kaiken vaivan jälkeen on oikeastaan mahdotonta enää elää muutoin. Oikeat valinnat ja vastaukset kumpuavat sisältä, niitä ei voida antaa ympäristöstä. Tällöin ei tarvitse myöskään etsiä hyväksyntää, riittää kun riitämme rehellisesti itsellemme.

Päästä irti ajatuksista

Olemisesta, harjoittamisesta voi tulla tekemistä, jos asetamme sen vaikka elämän hyvyyden mittariksi. Tarvitaan irti päästämistä. Tietoisuustaitojen teho perustuu siihen, että ne kehittävät ihmisen kykyä kuljettaa (häiriöllistäkin) tietoa tietoisuutensa pinnan ylitse. Tiedon kuljettamisessa on kaksi olennaista vaihetta: tiedon vastaanottaminen ja irti päästäminen.

Harjoittamisen avulla voi kehittää joustavuutta avautua uudelle tiedolle torjumatta sitä tai takertumatta haitalliseen vatvomiseen.

Sarjakuva täältä: Mustaheppa

Harjoittaminen on irti päästämistä, mikä kutsuu luopumaan takertumisesta mihinkään, käsitteeseen, asiaan, tapahtumaan, ajankohtaan, näkemykseen tai haluun. Se on päätös tietoisesti antautua nykyhetkelle ja luopua hallitsemisesta, vastustuksesta ja taistelemisesta. Tilalle tulee jotain voimallisempaa ja eheämpää, kun antaa asioiden olla sellaisia kuin ne ovat, ilman että tuntee viehtymystä tai vastustusta niitä kohtaan.

Ihmisten kanssa

Heinäkuun lyhyissä postauksissa käsittelen ajatuksia Petri Kajanderin kirjasta: Otteita todellisuudesta.

Ihmisten kanssa kanssakäymisessä on monta mahdollisuutta oppia omasta ajattelustaan ja hallitsevista ajatuksista.

Toisten kanssa oleminen on helppoa, toisten vaikeaa. Kummin mennään riippuu siitä jaammeko samat uskomukset, asenteet ja tavat. ”Kunhan vain kaikki ajattelisivat kuin minä.” Ei kovin kypsä tai totuudenmukainen ajattelutapa, vai mitä?

Why I'm Going to Work for Zooomr by Thomas Hawk, on Flickr

Koko maailma ja elämä tulkitaan omien asenteiden läpi. Ymmärrämme toisia ihmisiä hyvin. Kanssakäyminen on kivaa ja helppoa, jos jaamme samat uskomukset. Muutoin voi alkaa ahdistaa.

Tämä on hyvä huomioida, jotta ajatusrakennelmien ei anna hallita ajattelua tai elämänkokemuksia.

Kaupungin ytimessä on liian kuuma hengittää



Making a Beeline for the Sun!
by antonychammond, on Flickr

Kaupungin ytimessä
on liian kuuma hengittää
ihmiset on sairaan kauniita

Minä olen vieläkin se
pullukka koulun pihalta
aamulla äitini pukema

Sinulla on syvät silmät
mutta niissä on katse jahdatun
ja auton renkaat ulvovat

Juostaan nyt lujaa kulta
sillä kohta alkaa hämärtää
ja yöllä ahmat tulevat

Aurinko paistaa
mut se paistaa läpi vartalosta
minusta ei jää varjoa
elämä kulkee
mut se kulkee liian nopeasti
minusta ei jää jälkiä










Aurinko paistaa
mut se paistaa läpi vartalosta
sinusta ei jää varjoa

elämä kulkee
mut se kulkee liian nopeasti
sinusta ei jää jälkiä
Kiikunkaakun rajalla
Puolimielet hajalla
Kiikunkaakun rajalla
Puolimielet hajalla

Noustaan ja häivytään täältä
on tässä jo yritettykin
joka sortin kummaa muuvia

ei auta ruoka nälkään
eikä väsymys taltu levossa
pelossa kostutamme huulia

Minä tartun sinuun kiini
vain sillä on merkitystä nyt
me ollaan vielä ihmisiä

Juostaan nyt lujaa kulta
sillä kohta alkaa hämärtää
ja ahmat ovat nälkäisiä

Aurinko paistaa
mut se paistaa läpi vartalosta
minusta ei jää varjoa
elämä kulkee
mut se kulkee liian nopeasti
minusta ei jää jälkiä
Aurinko paistaa
mut se paistaa läpi vartalosta
sinusta ei jää varjoa
elämä kulkee
mut se kulkee liian nopeasti
sinusta ei jää jälkiä


Kiikunkaakun rajalla
Puolimielet hajalla
Kiikunkaakun rajalla
Puolimielet hajalla

Aurinko paistaa
mut se paistaa läpi vartalosta
minusta ei jää varjoa
elämä kulkee
mut se kulkee liian nopeasti
minusta ei jää jälkiä
Aurinko paistaa
mut se paistaa läpi vartalosta
sinusta ei jää varjoa
elämä kulkee
mut se kulkee liian nopeasti
sinusta ei jää jälkiä


Happoradio - Ahmat tulevat - levyltä Puolimieli (2010) 

Lapsi on lähellä niin vähän aikaa

Olin pienen kanssa taas lähimetsäturneella. Samaa polkua edestakaisin päämäärättömästi. Maa tuntuu viileältä metsässä aina, vaikka muuten olisi kuinka helle. Metsäpolulla oli jokin lintu tullut tiensä päähän. Muistona oli vain sulkasato. Sanoin pienelle, että siinä on entinen lintu.

Elämän ja kuoleman kiertokulku kuuluu kohdata. Lapset osaavat suhtautua siihen jotenkin aika huolettomasti. Isommilta lapsilta tulee monta kysymystä, mutta kaikki ovat kuolemaa koskevia, ei niinkään sitä pelkääviä. Tai sitten lapsi ei vain vielä ymmärrä ihan kaikkea.



Lähikalliot



Kannan kohta puolitoistavuotista pienikokoista lasta metsäretkillä (ja kaupassa, kaupungilla ja tapahtumissa) useimmiten Patapum kantorepussa selässä tai vanhassa Haltin Napero kantorinkassa pidemmillä matkoilla. Jos olen lapsen kanssa kaksin, on pieni käsipeili hyvä lisävaruste. Selässä olevaa lasta voi sen avulla tarkkailla, esimerkiksi ettei aurinkolaseja tai hattua ole heitetty pientareelle tai ettei siellä nukuta.

Suosittelen lämpimästi kaikille lapsen kantamista. Se on lapsiystävällistä, pieni on koko ajan lähellä ja tuntee itsensä turvallisemmiksi kaikissa tilanteissa. Oma kehon hallinta paranee varsinkin epätasaisella alustalla ja tuohan lisäpaino vähän harjoitusvastustakin. Paljon ohjeita (tärkein on oikea lonkkien asento) ja lisää hyötyjä löytyy Kantoliinankanavan sivuilta.

Kantaessa saa olla lähellä ja läsnä omalle lapselleen. Se kestää sen lyhyen aikaa, kun lapsi suostuu kannettavana olemaan. Elämä kiertää. Kaikki on muuttuvaa ja katoavaista.

Väliaikaisuus on pysyvää

Tämä on TÄTÄ ELÄMÄÄ – sarjan kolumni, joka on julkaistu Helsingin sanomissa kesäkuussa 2011. Tässä on hieno näkökulma muutokseen ja irti päästämiseen. Kirjoittaja Kreetta Onkeli on helsinkiläinen kirjailija.

Väliaikaisuus on aliarvostettua. Kuitenkin se on elämän ensimmäinen ja viimeinen tosiasia. Elämä on sarja väliaikaisia tapahtumia. Ne voivat sijoittua päällekkäin, limittäin tai peräkkäin, mutta mikään vaihe ei ole pysyvä.

Elämäntapojen muutoksille naureskellaan, jos ne ovat hetkellisiä. Vapaaehtoistyö, urheiluharrastus, tupakkalakko ja absolutismi ovat ikään kuin vähemmän arvokkaita, jos ne eivät kestä koko elämää.

VÄLIAIKAISUUS ON HIENOA, koska väliaikaisuus on todellisuudentajua. Esimerkiksi epäterveellisestä ruuasta pystyy pidättäytymään viisi vuorokautta, jos perjantaina antaa itselleen luvan asioida ruokakaupassa rajoituksetta. Jos perheessä on alkoholisti, raittius on väliaikaisenakin ilmiönä tervetullutta vaihtelua. Sikarin tupruttaminen silloin tällöin on sekin miellyttävämpää kuin ketjupolttaminen.



free me by AlicePopkorn, on Flickr



.:Pysyvyyden tavoittelu on harhaa:.

Sodissa on väliaikaisia tulitaukoja. Eivätkö ne muka kannata, jos pysyvää rauhaa ei saada? Väliaikaisuus on lohdullista senkin vuoksi, että kaikkien kauhujen keskellä voi ajatella: tämä on väliaikaista.

Pysyvyyden tavoitteleminen on harhaa. Työsuhteet ovat väliaikaisia. Kunnia, valta ja raha tilillä ovat väliaikaisia. Nälkä on väliaikaista.

Ihmissuhteetkin ovat väliaikaisia. Jos suhde ei pääty eroon, ennen pitkää jompikumpi kuolee. Ja toden totta, Neuvostoliittokin oli väliaikainen. Sitä ei aina muista, jos kävi peruskoulunsa aikana, jolloin kansalaistaidon tunnilla opeteltiin piirtoheitinkalvolta rakentamaan kotiin ydinsuoja ja jäljennettiin säilykeluettelo ruutuvihkoon.

IHMISEN PITÄÄ TAVOITELLA vain väliaikaisia muutoksia. Jos uusi tapa jää päälle, se on enemmän vahinko kuin osoitus luonteenlujuudesta. Väliaikaisuus on totta. Libanonilainen runoilija Kahlil Gibran kirjoitti sen pistämättömästi tunnetussa runossaan Sinun lapsesi:

"Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi, he ovat itsensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia. He tulevat sinun kauttasi ja vaikka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle."

Mieli hajalla

Ajattelu ja keskittymiskyky on jossain kaukana poissa, vissiin lomailemassa. Pinnistelen ollakseni hetkessä, saadakseni edes sen mitä piti tehdä loppuun kerralla. Huomaan huomion koko ajan hajoavan tuhansiin suuntiin. Mitään kovin korkealentoista kirjoitusta ei ole luvassa. Vain yksinkertaista kiitollisuutta. Sekin on tärkeää.

Kiitos kaikesta tästä valosta ja rauhaisasta elosta. Kiitos valoisista öistä, jotka vähentävät unen tarvetta.

Ravintorintamalla olen kiitollinen hyvästä lähdevedestä ja puutarhan sadosta, jota amatöörin hoidosta huolimatta alkaa vähitellen pukata!



Edible Garden Collage by Chiot's Run, on Flickr



Menneellä viikolla pyöräilimme ulkoiluteitä päivän kuumuudessa. Toiseksi lähin lähimetsä tarjosi ihanaa suojaa ja pyöräilyssä nyt aina käy pieni tuulenvire. Ihanaa! Kiitos tästä pyöräretkestä. Pienikin nautti ja höpötti koko matkan tarakalla osoitellen bongaamiaan lintuja.

Olemme myös kävelyillä nauttineet lähimetsän varjoista. Koko tienoo on ollut ihan hiljainen. Joko kaikki ovat sisällä viileämmissä tiloissa tai sitten kaikki muut vain ovat mökillä. Linnut laulavat kuin viimeistä päivää. Pienellä lintubongarilla oli paljon havaintoja tehtävänä. Niitä säestää ilon pienet huudahdukset. Kiitos kantorepusta ja siitä, että pieni viihtyy siinä niin hyvin. Pääsee metsään. Kuumuus ei siellä haittaa, kiitos siitä!

Kiitos myös kivoista päivistä ystävien seurassa, mm. erään projektin parissa. Olen kiitollinen saadessani innostua ja tehdä asioita joista nauttii.

Syömisestä tietoisesti

Tänään debytoin vierailijakirjoittajana Jokapäiväisessä leivässä.

Klikkaa itsesi lukemaan tänne: Vierailijapostaus: Syömisestä tietoisesti.

Viikon oivallus

Olen miettinyt elämän oppimisen tiellä kulkiessani, että voisi olla hyvä selkeämmin kirjoittaa oivalluksista joita aina välillä hetkessä ilmaantuu. Ehkä ne jäisivät paremmin silloin mieleen. Ennestään näitä juttuja löytyy tunnisteen Note to self takaa. Nyt mietin ehkä jopa uutta kategoriaa, sen nimi olisi viikon oivallus.

Joskus oivallus voi tulla itsestään, joskus se tulee ehkä jostain kirjasta, joskus vaan jostain - ehkä joskus jopa keskusteluista toisten kanssa.



follow the yellow wheat road by slimmer_jimmer, on Flickr



Tämän viikon suurin oivallus voisi olla Pientä elämää etsimässä kirjan ajatus, joka jäi kytemään.

Tiesin jo ennestään, että lapsilla on erilaisia temperamentteja. Toiset ovat enemmän herkkiä kuin toiset. Olen myös yrittänyt ymmärtää miten herkästi lapsi aistii aivan kaiken. Mutta kirjassa vielä korostettiin, sitä miten herkästi lapsi havainnoin ja reagoi. Kirjoittajan nuorin lapsi on tyytyväisin, silloin kun äiti on läsnä oikeasti. Mitä huonommalla tuulella tai mitä stressaantuneempia aikuiset heillä ovat, sen takertuvampi ja itkuisempi lapsi on.

Voin suoraan soveltaa tilanteen meille. Olen havainnoinut omaa käytöstäni tällä viikolla tilanteissa joissa toivoisin ”lapsen leikkivän kiltisti nurkassa keskenään”, jotta saisin ”jotain tehtyä”. Koska stressaan välillä tilannetta, ”pysyyhän se nyt siellä” tai joskus joku homma ei niin hirveästi huvita, lapsi ei varmasti ”anna” tehdä sitä, vaan haluaa heti syliin. Jos paikalla on joku muu, jonka kanssa juttelen rennosti samalla tai jos puolisoni tekee täsmälleen samoja askareita vaikka poissaollessani – lapsi on jostain syystä ihan tyytyväinen. Ping.

Nämä oman käytöksen muutokset voi hyvin huomioida ja sitä sopii miettiä miten läsnäolo vaikuttaisi toiminnan ”sävyyn” ja sitä kautta lapsen ja omaan hyvinvoitiin.

Mitä pitäisitte viikon oivallus jutuista?

Puuhaamisen pakko yli elämien

Lähde: HS