Olen miettinyt elämän oppimisen tiellä kulkiessani, että voisi olla hyvä selkeämmin kirjoittaa oivalluksista joita aina välillä hetkessä ilmaantuu. Ehkä ne jäisivät paremmin silloin mieleen. Ennestään näitä juttuja löytyy tunnisteen Note to self takaa. Nyt mietin ehkä jopa uutta kategoriaa, sen nimi olisi viikon oivallus.
Joskus oivallus voi tulla itsestään, joskus se tulee ehkä jostain kirjasta, joskus vaan jostain - ehkä joskus jopa keskusteluista toisten kanssa.
 |
| follow the yellow wheat road by slimmer_jimmer, on Flickr |
Tämän viikon suurin oivallus voisi olla Pientä elämää etsimässä kirjan ajatus, joka jäi kytemään.
Tiesin jo ennestään, että lapsilla on erilaisia temperamentteja. Toiset ovat enemmän herkkiä kuin toiset. Olen myös yrittänyt ymmärtää miten herkästi lapsi aistii aivan kaiken. Mutta kirjassa vielä korostettiin, sitä miten herkästi lapsi havainnoin ja reagoi. Kirjoittajan nuorin lapsi on tyytyväisin, silloin kun äiti on läsnä oikeasti. Mitä huonommalla tuulella tai mitä stressaantuneempia aikuiset heillä ovat, sen takertuvampi ja itkuisempi lapsi on.
Voin suoraan soveltaa tilanteen meille. Olen havainnoinut omaa käytöstäni tällä viikolla tilanteissa joissa toivoisin ”lapsen leikkivän kiltisti nurkassa keskenään”, jotta saisin ”jotain tehtyä”. Koska stressaan välillä tilannetta, ”pysyyhän se nyt siellä” tai joskus joku homma ei niin hirveästi huvita, lapsi ei varmasti ”anna” tehdä sitä, vaan haluaa heti syliin. Jos paikalla on joku muu, jonka kanssa juttelen rennosti samalla tai jos puolisoni tekee täsmälleen samoja askareita vaikka poissaollessani – lapsi on jostain syystä ihan tyytyväinen. Ping.
Nämä oman käytöksen muutokset voi hyvin huomioida ja sitä sopii miettiä miten läsnäolo vaikuttaisi toiminnan ”sävyyn” ja sitä kautta lapsen ja omaan hyvinvoitiin.
Mitä pitäisitte viikon oivallus jutuista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti