Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: Kaunista valoa

10.2.2013

Kaunista valoa




Muutama kuva saa selittää blogin radiohiljaisuutta. Näissä maisemissa oli hiljaisuutta ja kauneutta.
 




Pääsin tähän kauniiseen metsään valoisaan aikaan kävelylle.
 

 

Valo on ihmeellistä. Taivaan värisävyt ja se miksi eri vuorokaudenaikaan maisema värjäytyy, on ihan erilaista etelässä ja pohjoisessa. Samoin Italiassa huomasin valon olevan täysin erilaista kuin kotona. Siinä riittää ihmeteltävää.


Maan pinnalle saapuvan auringonvalon värilämpötila muuttuu jatkuvasti päivän aikana ilmakehän sinistä valoa sirottavan vaikutuksen vuoksi.

 
Väri on silmään saapuvan valon aistittava ominaisuus, joka havaitaan näkö- ja väriaistilla. Väri on myös fysikaalisten kappaleiden ja pintojen ominaisuus.
 

 
Värin aistiminen riippuu silmään saapuvan valon sisältämistä aallonpituuksista ja niiden voimakkuuksista.
 


Koska valo on välttämätöntä näkemiselle, sitä pidetään järjen, uskon ja johdatuksen symbolina useimmissa kulttuureissa. Buddhalaisuuden tavoite on valaistuminen. Raamatun luomiskertomuksen mukaan "valkeus tuli", kun Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus". Kristinuskon perusoppeja on "Jeesus on maailman valo", ja hän toi "valoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa". Puhutaan järjen valosta, ja tyhmä ihminen on "pimeä".
Kursivoidun tekstin lähde: Wikipedia

 
 
 

Ei kommentteja: