Aamulla on kiire töihin ja hoitopaikkaan. Illalla on
kiire harrastuksiin tai sitten ollaan koko perhe aivan rättiväsyineitä.
Telkkari ja netti ovat helpoin viihdyke ja vievät helposti kaiken jäljellä
olevan huomiokyvyn ja ottavat sijaa keskusteluilta. Kaikki meistä tunnistavat
tilanteen, jossa lauseet katkeilevat, kun aikuisten omien ruutujen takaa
yritetään käydä yhteistä keskustelua huomispäivän ohjelmasta. Ei onnistu. Tiedätkö mihin tällainen johtaa?
”Meillä
on tätä arkirumbaa.”
”Kunhan
saadaan arki rullaamaan.”
”
Näin pienten lasten kanssa on koko ajan jotain hässäkkää.”
Kyllä, näin on, mutta se on arkea ja se
on jonkun lapsuus.
Jari
Sinkkonen kertoo Ylen artikkelissa, että mikään todella huolella läsnä
oleva laatuaika ei korvaa arjessa lapseen tutustumista kaikissa tilanteissa.
Normaalien arjessa tulevien vastoinkäymisten kautta syntyy itsetunto ja
vanhemman tehtävä on tukea lasta, ei vain sanoin, vaan myös katseella ja
kosketuksella.
Läsnäolosta syntyy lapsen tunteminen, oikeasti
kuulemisesta, oikeasti yhdessä elämisestä. Miltä lapsesta perimmäisesti tuntuu?
Pieni usein sanoo vihaavansa housuja. Viha johtuu siitä, että nappi on vaikea
laittaa kiinni. Jos yhdessä harjoittelemme sen, viha ainakin lientyy tai
muuttuu. Tästä itsetunnon kehittymisessä on perimmiltään mielestäni kysymys.
Kenenkään ei tarvitse ensimmäisellä kerralla osata kaikkea, eikä selvitä
mistään ilman apua.
 |
| silence by Arild Storaas, on Flickr |
En usko, että kukaan vanhempi tahallaan on
kiinnostumatta omasta lapsestaan. Se vaan vaatii vähän vaivaa päästä pienen
pään sisään. Väsyneenä ei aina jaksa, työasiat painavat koko ajan ajatuksissa
ja toisaalta vanhat tavat ovat tiukassa.
Nelivuotiaan äitinä tunnistan tilanteet, joissa lapsi
ei kerro, miksi on surullinen. Ei niin, vaikka mitä yrität. Oma huoli saattaa
olla valtava, mutta mitään ei asialle oikein voi. Silloin täytyy vaan todeta,
että olet surullinen. Se ei haittaa, kaikki ovat surullisia välillä. Äitikin on
ollut surullinen siitä ja tästä ja tuosta.
Tietoisuustaitojen avulla voi olla läsnä ja opetella
kuuntelemaan ja sanoittamaan pienen tunteita, niitä arvostelematta. Sinkkonen
sanoo, että lasta tulee kunnioittaa oikealla tavalla. Siihen riittää, että
kiinnostuu ja harjoittaa läsnä olevaa kuuntelemista. Muuten ei voi mitenkään
tietää mikä lasta oikeasti vaivaa.
Antaa olla, ja antaa tilaa. On yhdessä ja lapsen
käytettävissä parhaansa mukaan, kaikissa tilanteissa. Yhteys kantaa itsetunnon
rakentamisen läpi ja tekee yhdessä värähtelystä palkitsevan tilan koko
eliniäksi.
Artikkelin lopussa on hyvä
kysymys: Miten sinä pidät itsesi tietoisena lapsesi tilanteesta ja
ajatuksista?
Lue lisää:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti