Sunnuntaisin
on aina aika miettiä mennyttä viikkoa ja viikonloppua. Onko saatu lepoa ja onko
meillä ollut riittävästi aikaa vain olla? Se on tähän viikonloppuna
suhteellinen totuus. Sanoisin, että kohtuullisen hyvin tämä suunnitelma on
toteutunut.
Perjantaina poljin jälleen pidemmän spinningharjoituksen,
se meni ilman ikävää jälkipäänsärkyä, eli taitaa tuossa kahdessa tunnissa mennä
se raja. Palauduin syömällä ja menemällä nukkumaan aikaisin. Nukkuminen on niin
parasta!
Odotamme jo kaikki joulua kovasti. Pienellä on monta
joulukalenteria ja niistä riittää joka aamu iloa. Kummasti se ihan mustaan
aamuun herääminen helpottuu, kun muistuttaa joulukalenterista. Lauantaiaamuna
yritti vähän sataa lunta.
Viikon aikana ei ole paljon ulkoiltu ja lauantaiaamun
valjettua - siinä puolen päivän tienoilla - lähdimme pienen kanssa pitkälle
metsäkävelylle. Ihan retken aluksi kävimme läheisellä sankarihaudalla
katsomassa sinne aamulla tuotuja kunniaseppeleitä ja kynttilöitä. Siellä oli
kaunista ja rauhaisaa. Pienen kanssa keskustelu sodasta ja kuolleista oli
tietysti haastavaa, mutta juttelimme aiheesta kuitenkin metsän mäelle
kiivetessämme.
Metsässä oli tosi kosteaa ja satoikin vähän. Meitä ei
haitannut, kiipeilimme mäkiä ja katselimme joulukuista luontoa.
Pieni otti
itsekin kuvia.
Minulle on iso ilo se miten hyvin pieni jaksaa kävellä.
Olimme reilusti yli tunnin lähimetsissä ja kertaakaan ei ollut ongelmaa jatkaa
matkaa! Pieni etsi hirvien jälkiä ja mielikuvituskettua. Keräsimme vähän
varpuja ja pihlajanmarjoja kotiin koristeeksi.
Bongasimme muutaman siniristilipun.
Meillä oli mukavaa ja palasimme ruokapöytään posket
punaisina. Illalla pieni meni mummin hoitoon ja me kävimme ystävien tupari- ja
hääjuhlissa. Uni maistui jälleen juhlien jälkeen paremmin kuin hyvin.
Tein mustikkaraakakakun, jonka piti olla
itsenäisyyspäivän kakku, mutta sitä syötiin vasta tänään sunnuntaina.
Iso osa
joulukoristeita löysi jo paikoilleen. Jouluun on enää reilu kaksi viikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti