Oli kaunis syksyinen viikonloppu. Kaikki aistit olivat käytössä olemisen
vallatessa elon meille niin tärkeällä mökillä. Kaikki hidastuu ja muu elämä menettää merkityksensä. Ilmassa
on kuitenkin päälimmäisenä luopumista kesästä.
Jos totta puhutaan,
niin ajatus siitä, että mökki saattaa seistä seuraavat seitsemän kuukautta
yksin metsässä, on vaikea. Minusta on kuoriutunut äiti-ihmiseksi tultuani oikea
mökkeilijä. Viihdyn hyvin pienessä, hiljaisessa ja yksinkertaisessa elossa
keskellä metsää.
Odotukset ovat näin
normiarjesta mökille päästessä aina korkealla. Se on hyvä harjoitus kun kaikki
ei aina mene suunnitelman, toiveen ja kuvitelman mukaan. Tällä kertaa superkuu
valvotti oikein urakalla molempina öinä, enkä saanut nautittua pimeässä pitkään
nukkumisesta. Kuvitelmasta ja toiveesta piti päästää lakanoissa tuskissaan
kieriessä irti. Päivällä oli helpompaa nauttia joka hetkestä.
Mikä oli minulle viikonloppuna
tärkeää?
Ihmiskasat ja kutitus.
Päiväunet laiturilla
paksun vanhan viltin alla.
Istuminen laiturilla,
oleminen vain ihaillen maisemaa.
Kameran käytön
opettelu.
Viikon oppien
sulattelu. Ideoita ja inspiraatiota. Itsestään paikalleen loksahtelevan elämän
ihmettely.
Putoavat lehdet ja
keltaisen värin vallan otto maisemassa. Annan kesän mennä.
Kävely metsässä,
hirvikärpästen kanssa tanssi tuskasta.
Mustikat ja puolukat.
Viimeiset
ulkoruokailut.
Saunominen. Kylmän järven
houkutus. Uiminen on ihanan kamalaa.
Lehtien ja kirjojen
luku sohvalla.
Hiljaisuus ja rauha.
Se kuu. Vaikka
valvottikin.
Yhdessäolo.
Mikä on sinulle
tärkeintä juuri nyt?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti