Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: Kakkutikkarit

8.7.2012

Kakkutikkarit




Olkoon kevään aikana pari kertaa valmistamani kakkutikkarit todiste vaikka tahdonvoiman harjoittamisesta. Niin söpöjä ja niin vähän ainesosia, että sitä harhautuu täysin uskomaan niiden yksinkertaisuuteen. Taas tuli todistettua, ettei voi mistään tietää mitään ennen kuin kokeilee.

Toista kertaa en olisi tehnyt, jos sattumalta ei olisi ollut aineksia jo hankittuna toiseenkin satsiin. Tahdonvoimaa ja keskittymistä sai harjoitella toistamiseen. Ja eivät ne "ihan" näytä samalta miltä ohjeessa.

Molemmilla kerroilla kaikki tikkarit hävisivät kuitenkin alta aikayksikön suihin.




Tein näitä Hesarin reseptillä:

(25–30 kpl)
n. 500 g:n kakku
200 g tuorejuustoa
n. 400 g suklaata (tai candy melts -nappeja)
(karamelliväriä)
tikkaritikkuja
nonparelleja, pähkinänmuruja tai muita koristeita
styroxlevy

1.    Paista kakku ohjeiden mukaan tai osta kaupasta valmis kakku.

2.    Murenna jäähtynyt kakku kulhoon ja lisää tuorejuusto. Sekoita tasaiseksi massaksi.

3.    Pyöritä massasta palloja, jotka ovat halkaisijaltaan noin 3 senttiä. Jäähdytä palloja jääkaapissa noin vartti.

4.    Sulata noin 50 grammaa kuorrutesuklaata (tai candy melts -nappeja) vesihauteessa tai noin 300 watin teholla mikrossa. (Värillisen kuorrutuksen saat myös sekoittamalla keskenään valkosuklaata ja nestemäistä karamelliväriä.)

5.    Ota pallot jääkaapista. Kasta tikkaritikun pää noin sentin pituudelta kuorrutteessa. Työnnä kastettu tikku pallon keskelle noin puoleenväliin asti.

6.    Laita pallot tikkuineen vähintään vartiksi kylmenemään pakastimeen, jotta tikku ja pallo kiinnittyvät toisiinsa ja kakkupallosta tulee kiinteä.

7.    Sulata loppu suklaa. Käytä kapeaa ja korkeaa astiaa.

8.    Kasta tikussa olevat pallot kuorrutteessa pystysuoralla liikkeellä. Nosta tikkaripallo kuorrutteesta ja pyöräytä sitä kevyesti pari kertaa ympäri, jotta saat ylimääräisen kuorrutteen pois ja tikkarin pinta tasoittuu.

9.    Lisää koristeet tikkarin päälle heti ennen kuin kuorrutus jähmettyy.

10. Työnnä tikkarit styroxlevyn päälle jämäkästi pystyyn ja anna kovettua jääkaapissa.



Ei kommentteja: