Neulaspolulla on ihana kävellä paljain jaloin. Voisi kuvitella, että neulaset pistelevät. Se on sama ajatus kuin kotitien kivienkin kanssa ja yhtä lailla harhaluulo. Neulaspolku on oikeasti jalan alla pehmeämpi kuin hiekka. Nautin mökin pihapoluilla paljasjalkaisena kävelemisestä. Astun hieman huolimattomasti sammalkivelle ja liukastun! Jalkapohjat ovat kuluneet jo sileiksi ja liukkaiksi.
Mökkiviikonlopusta piti tulla oikea helleviikonloppu. Noh, ei tainnut tullakaan, jäimme odottamaan ukkosmyrskyä yöksi, mutta sitäkään ei tullut. Nukuin hyvin, en erinomaisesti. En oikein tiedä miksi. Mökillä on yleensä ihana nukkua. Ehkä sänky ei ole niin hyvä mihin olen tottunut.
Aikaa on. Olemme käyneet pienillä kävelyretkillä. En ole milloinkaan nähnyt niin paljon metsämansikoita, kuin tänä vuonna. Niitä on tienvarsissa punaisiksi mättäiksi asti. Osa niistä on valtavia, pikkurillin kokoisia. Maku on kohdillaan, lähipäivinä on ollut sen verran lämmintä, että mollukat ovat kypsyneet tumman punaisiksi ja makeiksi. Onko parempaa makua kuin metsämansikka? Lapset olivat sitä mieltä, että pikkumarjat hakkaavat karkin maun mennen tullen!
Toisena aamuna pieni sanoi heti aamiaisen jälkeen, ”Minä ottaisin mansikoita.” Mietin, että eihän meillä ole mansikoita mukana! Olin jo unohtanut, että tien varresta niitä saa. Lähdimme uudelle kävelyretkelle isän ja kaikkien lasten kanssa. Isä opetti lapsia pujottamaan punaiset herkut timoteihin. Se ei onnistu oikein muihin heiniin. Viemme yhden mansikkaheinän varovasti äidille herkuteltavaksi.
Olen kiitollinen lämmöstä. Olen kiitollinen kesäpaikasta ja sen kaikista mukavuuksista. Olen kiitollinen pienestä, joka kömpi aamulla viereeni ja halusi maitoa. Pötköttelimme pitkään rauhassa ja sain ihania hymyjä. Voi tätä kesää ja vapautta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti