Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: Minä olen sukua hevosille

31.1.2014

Minä olen sukua hevosille




Hevosten hengitys höyryää pakkasessa.

Pieni vahva hevonen sallii minun kiivetä selkäänsä.

Se on samalla täynnä voimaa ja äärimmäisen herkkä.

Kävelemme kentällä, liike on tuttu lapsuudesta saakka.

Jokainen pieni painon siirto saa aikaan vastauksen hevosen liikkeessä.

Pyydän ja saan juuri ansaitsemani mukaan.

Lasken mielessäni 5-4-3-2-1 siihen kohtaan siirtyessä, missä muutan tempoa 
tai pysäytän. En tee mielestäni muuta ja hevonen toimii. Olemme yhtä.

Kehoni hakee koko ajan optimaalista, pienintä liikettä, joka tehoaa ja saa 
hevosen toimimaan haluamallani tavalla. Jos siirrän painoa liikaa tai vedän 
enemmän ohjasta kuin on tarpeen, hevonen ylireagoi.

Silmälasit menevät huuruun.

Käsiä voi välillä lämmittää satulan alla.

Harja hulmuaa, kun siirrymme tölttiin.

Haen tasapainoa.

Kokeilen pyytää vielä vähemmän.

Merkit ovat hyvin pieniä. Hevonen vastaa niihin täsmällisesti.

Ajattelemme samaa ajatusta.

Liikkuminen on keveää.

Vuosien työn tuloksena liikkeet ovat selkäytimessä ja tulevat sieltä tiedostamatta.

Aina ei ole ollut niin ja aina ei edelleenkään toimi.

Olen joskus yhtä vahvan eläimen kanssa. Se on opettajani.


Hesturinn by Michał Sacharewicz, on Flickr



PUNAINEN HEVONEN
Musta, värien äiti,
asui joen pohjukassa
tummien vesien perällä.
Musta, värien äiti,
asui mullan uumenissa
kaikkien kukkien perällä.

Menin minä mustan luokse.
ostin punaisen hevosen
tultahulmuavan hevosen
ajelin punaisen päivän
punaisten virtojen lomitse
punaisia teitä pitkin.
~ Sirkka Selja




3 kommenttia:

Laura B kirjoitti...

Onpa aivan ihana kuvaus hevosesta ja ratsastamisesta, kiitos! Siitä miten kommunikaatio on kuin telepaattista. Minä en ole koskaan ratsastanut, mutta sen täytyy olla kaunista.

Hevoset ovat niin nöyriä. Tässä maassa on mustalaisia, jotka ajelevat kaupungissakin hevoskärryillä autotien varressa, ja minua aina säälittää ne hevoset, mutta olosuhteistaan huolimatta ne palvelevat ihmistä.

... Eläimistä tuli myös mieleen, että joskus yritän kommunikoida telepaattisesti meidän kissan kanssa. Se on tosi vahva luonne ja joskus en vaan ymmärrä että mikä sitä vaivaa. Eilen se oli tosi levoton, ja sitten yritin lähettää sille rakkautta ja myönteisyyttä, ja se rauhoittui. Usein unohdan tämän ja turhaudun kissaan, joka ei auta asiaa. On ihmeellistä nähdä se muutos mikä jossakin elävässä tapahtuu, kun sille lähettää rakkautta.

Annina kirjoitti...

Kiitos ihanasta kommentistasi! Kaikkiin ja kaikkeen suhtautuminen hyväksyvästi ja rakkaudella on elämän laatua huomattavasti parantava asia. <3

Laura B kirjoitti...

Totta! Tällä hetkellä kokeilussa on lähettää rakastavia ajatuksia muutamalle kasville, jotka joku on laittanut meidän talon rappuun, mutta jotka näyttävät kärsivän koska niitä ei huomata eikä kai kastella kovin paljon. Havahduin asiaan vasta kun ne näyttävät jo menehtyvän, mutta koitan pelastaa ne rakkaudella! Menisin laulamaankin niille, ellen pelkäisi muiden rapun asukkaiden reaktiota :)