Haluumisesta keskittymiseen

Kysyin mökillä aamuna eräänä pieneltä haluaisiko hän lähteä metsäretkelle. Joo!, Oli reipas vastaus. Retkelle lähtöön oli syynsä, mutta loppujen lopuksi nekään ei olleet niin tärkeitä. Retkellä olo oli tärkeintä.

Retki oli osa taktiikkaa saada pieni keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Mielestäni tarhapäivät ja videoiden katsominen youtubesta todella tekevät pienen levottomaksi. Se oli edellisenä päivänä näkynyt siten, että haluu, haluu, haluu, haluu katsoo videoita, haluu puhaltaa saippuakuplia, haluu mennä majaan, haluu ongestamaan. Haluu, haluu, haluu ja ennen kuin on edes aloitettu, pieni haluu jo jotain muuta. Osansa käytöksestä oli varmasti myös siinä, että vanhemmat eivät keskittyneet pieneen, vaan tekivät omia askareitaan. Keskittyminen yhteen asiaan olisi toivottavaa siis kaikille osapuolille.

Tämän lisäksi meillä on ihon oireilun takia sokereita vähennetty. Sen uskon myös vaikuttavan mielialoihin. Joku kun vielä kertoisi, mistä ekseema ja atooppinen iho johtuu, eikä vain hoitaisi oireita pois. Mutta siitä vaikka joskus lisää. Nyt tarinaa retkestä.

Metsään siis! Pieni lähti innolla seuraaman järven rannan polkua. Partiolaisystäväni on opettanut, että kaikkien järvien rantaa kulkee polku. Se pitää lähes aina paikkansa. Kerroin tästä pienelle. Taajan käärme-esiintymän takia en voinut pienen antaa kulkea kovin paljon edellä. Mutta vähän matkaa innokas pieni retkeilijä veti retkeä.

Polku ei todellakaan ollut mikään helppokulkuinen. Pienelle kävi mukkelis makkelis tasaisin väliajoin. Into kuitenkin korvasi mielipahan ja matka jatkui omin voimin. Kävimme naapurien laiturilla ja ihastelimme heidän lähimetsässään olevia villiruusuja. Mistä lienee ne sinne kulkeutuneet.

Pääretkikohteena oli puro, mutta se oli ihan kuiva tällä hetkellä. Pääsimme siitä helposti yli.

Umpimetsäpätkä ei ollut helppo, mutta meni sen verran hyvin, että uskaltaudun toistekin. Metsäautotielle päästyämme huomasimme metsämansikan jo kukkivan ja vadelmissakin olevan hyvät alut! Nyt on niin vihreää, niin vihreää ainakin vielä hetken.

Kukkaloisto oli kovin vähäistä, emme poimineet sitten edes pientä kimppua. Mihin kaikki kukat on kadonneet?

Pieni on hyvä bongaamaan perhosia. Näimme myös kauniin nokkosperhosen, ja muistaakseni harvinaisen ritariperhosen, mutta kuva onnistui vain tästä, suruvaippako se nyt on? Huomaa tien musta väri, joka on läheiseen saunakiuaskivikaivoksen mursketta.

Pieni ei tahtonut tässä vaiheessa enää kavellä ja pääsi reppuun istumaan. Sieltä oli turvallista bongata puoliksi kaatunut puu. Niiden alittaminen on aina jännittävää, koska tämäkin oli toisen puun varassa ja se oli ihan jännittynyt kaarelle ponnistuksesta.

Pian olimme mökkipihassa ja meillä oli ollut tosi kiva retki. Sitä näkee kaikenlaista, kun katsoo tarkkaan. Niin paljon ihmeteltävää ja ihailtavaa tässä ja nyt. 

Retki toimi myös rauhoittajana, sen aikana keskityttiin siihen mitä nähtiin ja missä oltiin. Kiitos äiti retkestä, sanoi pieni. Ruuan jälkeen sain kiitoksen ruuan eteen tuomisesta ja sitten vielä ruuasta. Vain kerran tahtoi katsoa videota, ja siitä ei tullut mitään showta, vaikka ei saanutkaan. Pieni halusi lukea ruuan jälkeen hetken kirjaa ja sitten lähti vain pienen vastustelun saattelemana päiväunille. 

Ihanaa! Metsäretket toimii, käytän itse ja suosittelen!

Rauhassa nykyhetkessä

Zeniä V: Pelon ja retriitin tarkoitus

Viime kirjoituksessa Brad Warnerin kolmannen kirjan, Zeniä karmalla ja suklaakastikkeella jutuista puhuttiin pitkistä istumasessioista. Sen tarkoitusperiä käy epäileminen niin ennen, aikana, kuin jälkeenkin. Tässä vähän lisää pohdintaa.

Sesshin voi opettaa myös pelottomuutta. Ei ole suurempaa pelkoa kuin itsensä kohtaamisen pelko. Saatat luulla, että eniten pelkäämäsi asiat tulevat ulkopuoleltasi. Eivät ne koskaan tule sieltä. Jos pystyt kohtaamaan pelon itseäsi kohtaan, mikään jonkun muun tekemä ei voi koskaan enää pelottaa sinua. No, he voivat hätkähdyttää tai yllättää sinut. Sitä ei voi mikään estää. Mutta kukaan ei voi enää todella pelottaa sinua.

Olin luullut, että zenretriiteissä kokemani maailman ja normaalielämässä kokemani maailman välillä oli jättimäinen ero. Mutta joka retriitin kohdalla kävi selvemmäksi, että se ei pitänyt paikkaansa. Itse asiassa nämä kaksi elämäni puolta olivat hyvin paljolti sama asia. Näitä kahta maailmaa yhdistävä asia olin minä. Ei ollut mitään kokemistani paikoista erillistä. Ei ollut mitään ikuisesti itsenäistä minää, jota voitaisiin heitellä tilanteesta toiseen. Hiljaiset, levolliset vuoret olivat minä. Huutava, hullu Tokio olin minä.

A New Dawn by ~FreeBirD®~, on Flickr

Tajusin, että aina lähtiessäni retriitistä, että voin ottaa sen mukaani. Elämä retriitissä on hyvin kurinalaista. Jokainen tekosi on selkeä. Jopa vuorovaikutus 

ihmisten kanssa seuraa ennalta tiedettyä kaavaa.

Elämä ulkopuolella ei ole sellaista. Se on kaoottista, hajanaista, villiä. Mutta sen ei tarvitse olla. Vaikka kaikki ympärilläsi on sekoamassa, kunhan säilytät keskustasi. maailma säilyttää sekin keskustansa. Se on jännä juttu. En sano, että se olisi helppoa. Mutta ennen kuin olin istunut muutaman retriitin, en voinut edes kuvitella sen olevan mahdollista. Kun tiedän sen mahdolliseksi, tunnen tavallaan velvollisuudekseni säilyttää sen. Maailma tarvitsee keskustan. Toivoisin että se olisi minua parempi. Mutta jos sen on oltava minä, minun täytyy tehdä se. 

100% läsnäolo

Löysin nämä ”ohjeet” jokin aika sitten netinsyövereistä. Vaikka niiden sanotaan oleva neuvoja pyyteettömään rakkauteen, on niissä mielestäni useita asioita, jotka ovat erinomaisen, jos ei täydellisen hyvän läsnäolon tunnusmerkkejä.

1.   Kuuntele todella, mitä toisella on sanottavaa, vaikka se olisi kuinka epämiellyttävää.

2.   Osoita kunnioitusta.

3.   Hyväksy kaikki henkilön persoonallisuuden piirteet.

4.   Pidättäydy antamasta neuvoja, siihen asti kun on niiden aika.

5.   Älä yritä muuttaa tai manipuloida ketään.

6.   Älä arvostele tai tuomitse.

7.   Anna oikeus kaikkiin kokemuksiin ja niiden herättämiin tuntemuksiin.

August 6th 2008 - Leave a Little Room In Your Heart by Stephen Poff, on Flickr

Kas näin. Neuvoja on aina helppo antaa… Mitä olit näistä mieltä?

On maailmaa tää minkä nyt mä nään

Otetaas taas annos naivismia. Muumeilla on totuus juhannukseksi!



MUUMIPEIKON JUHANNUSRUNO


Pään painan ruohikolle

ja oion jalkojain.

En jaksa pohdiskella,

mä tahdon olla vain.



Sen viisaammat voi tehdä,

mä päivän kultaan jään.

Mä tunnen kaikki tuoksut 

ja luonnon loiston nään.



Voi leikitellä mielikseen,

voi ottaa jättää paikoilleen

tai olla niin kuin luonnostaan

ja maata vaan.



Mä peikko siihen uskoon jään,

on maailmaa tää minkä nyt mä nään.
 

~ Tove Jansson

Midsummer sunrise by busman70, on Flickr

Leppoisaa juhannusta!

Zeniä IV: Pitkistä istumisista

Jatkan Brad Warnerin kirjan, Zeniä karmalla ja suklaakastikkeella jutuilla pitkistä istumasessioista. Niistä olen vain kuullut, enkä vielä koskaan päivää pidemmille uskaltautunut. Mieli kyllä tekisi. Alla vastaus myös siihen, että miksi vaivautua? Oikeasti.

Brad kertoo kirjassa kokemuksistaan viikon mittaisilla retriiteillä, joilla hän käy ainakin kerran vuodessa joko osallistujana tai opettajana. Näin hän valistaa meitä:

Pitkitetty zazen voi tehdä syvällisimmistäkin, pelottavimmistakin, ällöttävimmistäkin, tai mitenkään-muutenkaan-mielenkiintoisista ajatuksista suunnilleen yhtä kiehtovia kuin kuivuvan maalin katseleminen. Kääntelitpä ajatuksiasi aivoissasi kuinka monta kertaa tahansa, niissä ei kerta kaikkiaan ole enää mitään makua.

Tämä voi olla mielenkiintoista vähän aikaa. Mutta muutaman päivän jälkeen ei enää löydy mitään kivaa tai edes pelottavaa, jota et olisi nähnyt sata kertaa aiemmin. Mitä tahansa aivosi sylkevät, se on vain lisää roinaa. Ei enää jaksa välittää siitä. Tässä vaiheessa olet kuitenkin kyllästymässä perin pohjin olemaan tällä typerällä zenretriitillä.

Paskat. Ei. Pakko pysyä mukana.

Ajattelet, että kukaan muu ei tunne näin. Mutta kaikki ne tuntevat samoin.

Untitled by B erta, on Flickr

Kun tätä on kuitenkin kestänyt vähän aikaa, saavutat tietyn pisteen. Minä en osaa tarkalleen sanoa, mikä se piste oikeastaan on tai miten se saavutetaan. Mutta tuntuu todella hyvältä vain pysyä siinä. Olet katsellut peiliin koko ajan. Et tietenkään kirjaimellisesti. Mutta tavalla, joka on täyttä zazenia. Joskus pidät näkemästäsi. Mutta monesti et. Silti katselet itseäsi ylhäältä alas. Viimein ymmärrät, että voit elää sen kanssa. Se ei ole niin mahtavaa kuin toivoit, mutta ei myöskään niin kamalaa kuin pelkäsit. Se on vain mitä on. Se on universumi. Ja se olet sinä. Ja se on siistiä. Aika vitun siistiä.

Retriitit voivat olla oivallinen tapa oppia kärsivällisyyttä. Jos pystyt istumaan odottamassa kellon soittoa merkkinä jälleen yhden loputtoman istunnon päättymisestä, vaikka olet varma että kellonsoittaja kuoli kuusi tuntia sitten, pystyt istumaan tyynesti luultavasti minkä tahansa elämän tarjoileman sotkun läpi.

Lue edelliset osat:

Zeniä I: Zazenia elämässä selviämiseksi

Zeniä II: Muoto on muoto

Zeniä III: Todellisuudesta

 

Millä surffaat?

Käpysateessa

Tässä vähän viikonlopun mökkeilykuulumisia.

Nostimme perjantain kunniaksi kytkimen ylös heti työpäivän jälkeen ja suuntasimme mökille. Matka oli tuskallinen hitaasti vedettävän peräkärryn kanssa. Aikaa ei siksi ensimmäisenä iltana jäänyt edes saunomiseen, vaan menimme suoraan nukkumaan. 

Lauantai meni ihan pelastusarmeijalle. En jaksanut nousta ylös ja lojuin puolinukuksissa pitkään. Aamiaisen jälkeen juorusin urakalla puhelimessa. Koko päivänä en saanut kuin pieniä järjestelyitä tehdyksi. Mutta onneksi sillä ei ole väliä, yritin kerrankin olla armollinen itseäni kohtaan.

Hetkeksi jos siksi vaikka pysähtyi istumaan ja ihastelemään aikaansaannoksiaan, niin hiljaisuutta ei kuitenkaan ollut tarjolla. Lähipuisssa on joku linnunpesä, jonka pikkuasukkaat pitävät jatkuvaa meteliä. Niillä on varmaan nälkä ihan koko ajan. Vesisateen lisäksi oli jatkuva käpysade. On vain ajan kysymys koska saa kävystä päähän.

Pienen kanssa rakensimme palapelejä, teimme hiekkakakkuja ja heiteltiin veteen keppejä ja käpyjä. Paljon syliä ja pusuja, tankkausta päiväkodissa vietetyn ajan takia. Tärkeää oleilua kuitenkin kaikki tyynni.

Sää ei ollut lauantaina kovin hyvä. Koko ajan oli puolipilvistä, tosi kova tuuli ja aina välillä satoi. 

Lauantaina illalla pääsimme vihdoin saunaan. Uiminen oli ihanaa, kuten aina! Saunan jälkeen istuin hetken terassilla katselemassa pilviä ja sadekuuroa, joka taas tuli kohdalle.

Sunnuntai valkeni kauniina. Olimme kaikki hyvin levänneitä ja reippaita, mutta onneksi päivän askareita ei ollut, vaan nautimme aamupalasta ja auringosta laiturilla koko aamupäivän. Sitten oli aika hieman siistiä paikkoja ja suunnata muutamaksi päiväksi kotiin.

Koko viikonloppu oli siis mökkielämää parhaimmillaan. Ihanaa. Onneksi tätä nyt lähiviikkoina riittää! Toivottavasti käpyjä ei sada enää ihan näin paljon juhannuksena.

Zeniä III: Todellisuudesta

Muutama ajatus todellisuudesta, kehon ja mielen erillisyydestä ja ajatuksista on tämän lauantai-illan ratoksi vuorossa. Ne ovat peräisin Brad Warnerin kolmannen kirjasta, Zeniä karmalla ja suklaakastikkeella. Päivän teema on ollut oleilu mökillä ja lepo. Mutta nyt siis muutama viisauden sana.

Buddhalaisittain ajateltuna ihminen kuolee 6 400 099 180 kertaa päivässä! Vaikka jokainen hetki on erillinen kokonaisuus, luomme harhakuvan jatkuvuudesta ja pysyvästä itsestä, joka kulkee näiden hetkien läpi. Mutta buddhalaiset hylkäävät kokonaan ajatuksen tällaisen itsen todellisuudesta. Jokainen näistä 6 400 099 180 hetkestä on nyt, vaikka ne ilmestyvät ja häviävät nopeammin kuin ehdimme koskaan niitä havaita. Sinä olet todellisen ajan ilmentymä, nyt- hetken ilmentymä.

Let's Fly! by Hamed Saber, on Flickr

Buddhalaiset sanovat, että mieli ja ruumis ovat sama asia. Kuullessaan tämän useimmat ajattelevat, että se on materialistinen näkemys, jonka mukaan tietoisuus sijaitsee aivoissa. Mutta tuokin idea on vain yksi ihmisaivojen luoma oletus. Idea, jonka mukaan aivot jollain tavalla tuottavat mielen, on vain jatkoa vanhemmalle uskolle inhimillisen sielun olemassaolosta. Se pitää kiinni näkemyksestä, että tietoisuus on jonkinlainen pysyvä kokonaisuus, joka kuuluu jokaiselle yksilölle. Olemme vain siirtäneet tämän kuvitteellisen olion nimeltä itse sydämestä päähän.

Buddha hylkäsi molemmat näistä käsityksistä kokonaan. Mitkään ajatuksemme – eivät mitkään, huolimatta siitä, kuinka hyviä ne ovat tai ovatko ne ylempien tahojen tai jopa tieteellisen tutkimuksen tukemia – mitkään ajatuksemme eivät ehdottomasti voi koskaan, eivätkä milloinkaan, olla todellisuus. Todellisuus on täysin sen tuolla puolen, mitä minä, Jeesus tai dalai-lama tai kukaan muu mestari tai suuri jumala tai suuri kirja voi koskaan edes lähestyä kuvaamaan.

Lue edelliset osat:

Zeniä I: Zazenia elämässä selviämiseksi

Zeniä II: Muoto on muoto

 

Hiljaa paikallaan

Kippis kesälle!

Kesäkuu ja sen toinen päivä huitoo jo ennätysmäisissä 28 asteen helteissä! Ihanaa! Ulos on nyt saatu kaikki kesätavarat, valtaisa kuorikatevuori on lähes levitetty ja pihaa muutenkin siivoiltu. Nyt voi vaan nauttia!

Kasvimaalla kasvaa jo jotain!

Puskia ja puita kaunistaa kukkaset.

Pieni on päässyt pulikoimaan. Nyt on kaunista ja lämmintä! Ensimmäiset mojitot tehtiin Pastanjauhajien erinomaisella ohjeella. Kippis kesälle!

Menneen ja alkavan viikon tunnussana on kajakki. Tämän vuoden uusi taito nyt sitten taitaa olla kajakilla melominen. Jos laji kiinnostaa, niin erinomaiset ohjeet löytyvät melontaopas sivulta. Kävimme tämän viikon melontakurssia ja ensimmäinen kajakkivaellus starttaa seuraavana perjantaina.

Koetan jotain postauksia ajastaa, ettei täällä blogissa olisi ihan hiljaista. Nyt ei vaan saa lainkaan aikaansa sisällä kulumaan.

Nauttikaa!