Miltä tuntuu nousta pois autosta ehjänä kolarin jälkeen?
Miltä tuntuu hakea veljen uurna vieraasta maasta?
Miltä tuntuu, jos ei koskaan nuku yli kolmen tunnin
pätkää?
Miltä tuntuu, kun oma lapsi kuolee aivokasvaimeen?
Miltä tuntuu, kun keho alkaa reagoimaan
allergiaoireilla lähes kaikkiin ruokiin?
Miltä tuntuu hoitaa omaa äitiään, joka ei tunnista
enää?
Miltä tuntuu olla masentunut?
Miltä tuntuu, kun sädehoidon tahosta ei ole takeita?
 |
| Daydream. by Colton Witt, on Flickr |
Ei voi tietää.
Ennen, kuin sattuu kohdalle.
Elämä.
Olen miettinyt paljon lähiaikoina sitä, miten
suhtaudumme toisiin ihmisiin. Kohtaamisissa ei tarvita kuin läsnäoloa. Siihen
tuppaa vaan tunkemaan paljon vähättelyä, arvostelua, tietämistä ja neuvomista.
Niin.
Toisinaan se pää kannattaa pitää kiinni ja olla vaan
läsnä.
2 kommenttia:
Kiitos tästä. Kun oppisikin elämään sillä ajatuksella, että toisen ihmisen sisäisestä kokemuksesta voi tietää vain sen, minkä hän itse siitä kertoo. :)
Ja tosta empatiasta tuli mieleeni ihan vasta löytämäni video (täällä http://www.onbeing.org/blog/an-empathy-video-that-asks-you-to-stand-in-someone-elses-shoes/5063 ), joka sijoittuu sairaalakontekstiin ja/mutta jossa on musta tosi hienosti rakennettu se kokemus, että oho, enpä tiennytkään että tuon ihmisen mielessä liikkuu tollaista.
Kiitos ajatuksistasi!
Vielä sittenkin vaikka toinen kertoo, niin siitä kertomastaankin tulkitsee ja tekee omat päätelmänsä. Se vaan on niin, ettei voi tietää.
Täytyy katsoa video paremmilla yhteyksillä.
Lähetä kommentti