Pienen kanssa olimme ratsastamassa metsässä lauman vanhimmalla ja viisaimmalla. Se opettaa meitä ottamaan rauhallisesti ja olemaan tarkkaavaisia.
Metsä valui vettä. Taivas oli harmaus itse. Me lähdimme silti seikkailuun.
Pieni toivoi näkevänsä metsän eläimiä. Ja pettyi. Kälätämme koko ajan ja siksi eläimet menee pois. En syytä niitä...
Seurasimme peurojen polkuja. Intiaani minussa nautti selvittäessään pari puuttuvaa reittiä. Nuoskalumessa oli helppo suunnistaa.
Tallin työhevosen aisan kilke auttoi myös suunna pitämisessä.
Välillä oli ihan hiljaista. Sammalmättäät olivat paikoitellen paljaana, mutta jäkälän väri oli kaikista hienoin.
Välillä pieni juoksi edellä, välillä ratsasti.
Totesimme yhdessä, että meillä oli ihanaa kaikesta kosteudesta ja harmaudesta huolimatta! Tai ehkä juuri siksi!
Oletko huomannut miten happirikasta ilma on näinä päivinä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti