Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: Ilo on ihmisen siirtymistä vähäisemmästä suurempaan täydellisyyteen

17.1.2015

Ilo on ihmisen siirtymistä vähäisemmästä suurempaan täydellisyyteen



Ilo on ihmisen siirtymistä vähäisemmästä suurempaan täydellisyyteen.
~ Spinoza


Olen viettänyt lauantaipäivää aamusta treenaamalla, sen päälle päiväsaunalla ja koko loppupäivän puuhailemalla kotona. Valmistelen pienen huomisia synttärijuhlia. Samalla tuli keitettyä pakastin pullolleen papuja ja tehtyä muutamaksi päiväksi ruokaa. Pieni lähti puolisoni kanssa katsomaan jääkiekkoa ja minulle tarjoutui tilaisuus hetken rauhaan tässä ihan itsekseni.



Kuvassa eilinen raakakaakaopakurijuoma takan ääressä. Toistaiseksi siis viikonloppu on ollut aivan ihana!


Olen tällä viikolla kiitollinen:
©      Pitkästä aikaa vähän pidemmistä ja säännöllisemmistä yöunista.
©      Hieman parempilaatuisista ja paremman makuisista lounaseväistä töissä
©      Siitä, että pienen kanssa säästyimme puolisomme saamalta mahataudilta
©      Siitä, että olen ehtinyt ja jaksanut treenata kolme kertaa suunnitelman mukaisesti. Alan olla terve!
©      Mukavasta ajasta lasten kanssa. Vierailuita pitäisi saada aikaiseksi paljon enemmän!
©      Vitamixistä. Sen käyttöä on kohta harjoiteltu kuukausi. Sillä surautellaan smoothieita c-vitaaminen saamisen turvaamiseksi, aamuiset raakapuurot ja erikoisherkuiksi raakakakut.
©      #Biohakkereiden viisaudesta. Ravinnon biohakkerointi oli asiaa alusta loppuun saakka. Kannattaa kuunnella.


Ei muuta kuin oikein ihanaa viikonlopun jatkoa itse kullekin!




Ei kommentteja: