Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: Lähtökitkasta pääsiäisfiilistelyyn

4.4.2015

Lähtökitkasta pääsiäisfiilistelyyn




Pääsiäisterveiset mökiltä!

Alkuviikosta meinasi hieman usko loppua siihen lumentuloon ihan niin kuin kaikilla muillakin. Mietimme tarkkaan, että viitsiikö räntäsateeseen lähteä. Kotona kökkiminen ei kuitenkaan tuntunut myöskään kovin hyvältä idealta. Matkaan ja säähän varustautumiseen ei silti oikein millään olisi ollut tarmoa.

Lähtöpäätöksen teossa auttoivat jo ostetut ruuat ja lainaan ruinattu peräkärry. Päätös oli tietysti täysin oikea. Miten niin usein sitä ei jaksa vaan lähteä. Tavaran pakkaamisessa on vaivaa, väsyttää ja olisi muuta tekemistä. Sitä sanotaan lähtökitkaksi. Vaivaakohan se ketään muuta kun meitä?


 Prioriteetit olivat heti mökillä selvät. Siivous ja lämmitys piti aloittaa, jotta pääsisimme illalla nukkumaankin. Mökkiremontti on vailla muutamaa kalustetta, jotka toimme. Niiden kokoamisessa on mennyt tähän asti osa pyhistä. Varsinaista puuhastelua mökkeily on ollut muutenkin. Emme ole oikein hyviä olleet vaan olemaan. Järjestelimme paikkoja ja uusia kaappeja.


Pienen kanssa olemme siivonneet pihaa haravoimalla oksia ja lehtiä. Purojen teko on tuonut siihen kivaa vaihtelua. Vesi seisoo paikka paikoin ja olemme ohjanneet sen lirinää oikeisiin uomiin. Olin unohtanut miten addiktoivaa purojen tekeminen on.

Järvi on vielä paksussa jäässä. Pieni on leikkinyt jääpaloilla ja teimme meille pienet avannot. Tuossa se toinen on, meditointikiven vieressä. Siellä on saunasta käyty dippaamassa.


Joutsenet lensivät kovaan ääneen ylitsemme. Ne ovat lentäessään suuria ja mahtavan kauniita. Muuten linnunlaulua ei ole juuri vielä kuulunut. Sää on ollut mukavan tyyni ja sade ei ole haitannut yhtään ulkoilua. Pieni ei ole edes tarvinnut sadevarusteita. Olemme siis tyytyväisiä oloomme!


Aikaansaadut puuhat ovat tuottaneet meille iloa. Hyvä ruoka ja sauna ovat kruunanneet pyhänviettomme. Olo on avannossa käynnin jälkeen saunan lauteilla ollut aivan täydellinen. Jälkiruuaksi syöty raakasuklaamoussekakku mansikoilla ja kuohuviinillä on maistunut todella ansaitulta herkulta.


Vielä meillä on muutama päivä aikaa vaan olla. Puuhastelut on melkein puuhasteltu, niin että keskitymme olemiseen. 

Iloista pääsiäisenjatkoa!




Ei kommentteja: