Pimeydessä vaellusta

Ei se päivä oikein pitkältä vielä tunnu. Kävin pikaisesti pyörällä pienen kanssa jumppasalilla aamusta lauantaina. Se ei oikein riitä ulkona oloksi, vaan päätin, että pienen päiväunilta herättyä mennään vielä ulkoilemaan. Pimeydessä, sateessa ja kurassa vaeltamisesta lapsen kanssa tuskin kukaan on vielä blogannut. Tämä on kertomus siitä miten se onnistui.

Uloslähtö on lomaviikolla aika vaikea ajatus… Ulkona sataa ihan koko ajan ja on tosi harmaata. Sänky ja sohva houkuttelevat paljon enemmän. Vaatii ihan hillitöntä kuria saada vaatteet itselle ja lapselle päälle ja lähteä pimeyteen.

Luin ruotsalaisesta Amelia lehdestä miten sen päätoimittaja saa itsensä harrastamaan liikuntaa. Se tapa on nimeltään robottikonsti. Toimittaja tekee päätöksen lähteä lenkille, eikä enää keskustele asiasta itsensä kanssa ennen kuin on juossut muutaman metrin. Vaikka kuinka tulee kilpailevia ajatuksia, mikään ei estä lähtöä. Ajatukset siitä, että on parempaa tekemistä tai ei ole kiva sää, saavat tulla ja mennä, mutta eivät johda mihinkään. Päätös on tehty ja lenkille lähdetään!

Samalla idealla päätin, että saan itseni pihalle lapsen kanssa. En keskustellut aiheesta itseni kanssa.

Ilta pimeni ihan odotetusti ennen kuin pieni heräsi päiväuniltaan. Hieman sain pääni sisällä toki kamppailla, kun pieni söi välipalaa, mutta pääsimme kuitenkin ulos!!!

Pihalla sytytimme muutaman kynttilän, lakaisimme vähän hiekkaa ja kuolleita lehtiä pois autokatoksesta. Sinne kun syttyy valo, niin se hieman auttaa siivoushommissa. Muuten ulkona ei kyllä yhtään mitään näe puuhailla.

Sitten testasimme taskulamput ja lähdimme pienelle kävelylle. Pieni piti lamppua heti päällä, vaikka katuvaloissa sitä ei olisi vielä tarvinnut. Olin pukenut pienelle heijastinliivin päälle, jotta harvakseltaan ohi ajaneet autot näkevät meidät kunnolla. Luitteko uutisia, että tapaturma-asemilla on tavallista enemmän jalankulkijoita hoidettavana? Ilmeisesti se heijastin on liian halpa henkivakuutus.

Pääsimme pienen kanssa lähimetsään ja taskulampuista oli oikeasti hyötyä. Sade oli liukastanut kalliot ja arvioin, että vallihautojen ylitys olisi hieman liian vaarallista pimeässä. Siksi päätimme pysytellä mutaisella pääpolulla ja palata samoja jälkiä takaisin.

Pieni kulki iloisena taskulampun kanssa ja valaisi puita ja puskia. Löysimme muutamasta puusta heijastimet, joita ilmeisesti on johonkin maanmittauksiin käytetty. Ne kiiluivat hienosti taskulampun valossa.

Kuljimme polulla ja juttelimme sateesta, taskulampuista, koirista, heijastimista ja ystävistä. Meillä ei ollut kiire minnekään, kiitos säänmukaisen vaatetuksen. Metsässä oli jännittävää ja lamppujen valokeilassa kaikki näytti vähän erilaiselta.

Aika säälittävää ulkoilua, mutta tulipahan paremman puutteessa tehtyä. Olen kiitollinen, että lähdimme. Hieman haasteellista on tämä ulkoilu tähän aikaan vuodesta.

Sunnuntaina olimme Suurpellon Angry Birds leikkipuistossa. Sielläkin oli pellon keskellä suhteellisen ankeaa, mutta ainakin pieni tykkäsi kiipeillä.

Oletko onnistunut vaeltelemaan pimeydessä lähipäivinä?