Haluumisesta keskittymiseen

Kysyin mökillä aamuna eräänä pieneltä haluaisiko hän lähteä metsäretkelle. Joo!, Oli reipas vastaus. Retkelle lähtöön oli syynsä, mutta loppujen lopuksi nekään ei olleet niin tärkeitä. Retkellä olo oli tärkeintä.

Retki oli osa taktiikkaa saada pieni keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Mielestäni tarhapäivät ja videoiden katsominen youtubesta todella tekevät pienen levottomaksi. Se oli edellisenä päivänä näkynyt siten, että haluu, haluu, haluu, haluu katsoo videoita, haluu puhaltaa saippuakuplia, haluu mennä majaan, haluu ongestamaan. Haluu, haluu, haluu ja ennen kuin on edes aloitettu, pieni haluu jo jotain muuta. Osansa käytöksestä oli varmasti myös siinä, että vanhemmat eivät keskittyneet pieneen, vaan tekivät omia askareitaan. Keskittyminen yhteen asiaan olisi toivottavaa siis kaikille osapuolille.

Tämän lisäksi meillä on ihon oireilun takia sokereita vähennetty. Sen uskon myös vaikuttavan mielialoihin. Joku kun vielä kertoisi, mistä ekseema ja atooppinen iho johtuu, eikä vain hoitaisi oireita pois. Mutta siitä vaikka joskus lisää. Nyt tarinaa retkestä.

Metsään siis! Pieni lähti innolla seuraaman järven rannan polkua. Partiolaisystäväni on opettanut, että kaikkien järvien rantaa kulkee polku. Se pitää lähes aina paikkansa. Kerroin tästä pienelle. Taajan käärme-esiintymän takia en voinut pienen antaa kulkea kovin paljon edellä. Mutta vähän matkaa innokas pieni retkeilijä veti retkeä.

Polku ei todellakaan ollut mikään helppokulkuinen. Pienelle kävi mukkelis makkelis tasaisin väliajoin. Into kuitenkin korvasi mielipahan ja matka jatkui omin voimin. Kävimme naapurien laiturilla ja ihastelimme heidän lähimetsässään olevia villiruusuja. Mistä lienee ne sinne kulkeutuneet.

Pääretkikohteena oli puro, mutta se oli ihan kuiva tällä hetkellä. Pääsimme siitä helposti yli.

Umpimetsäpätkä ei ollut helppo, mutta meni sen verran hyvin, että uskaltaudun toistekin. Metsäautotielle päästyämme huomasimme metsämansikan jo kukkivan ja vadelmissakin olevan hyvät alut! Nyt on niin vihreää, niin vihreää ainakin vielä hetken.

Kukkaloisto oli kovin vähäistä, emme poimineet sitten edes pientä kimppua. Mihin kaikki kukat on kadonneet?

Pieni on hyvä bongaamaan perhosia. Näimme myös kauniin nokkosperhosen, ja muistaakseni harvinaisen ritariperhosen, mutta kuva onnistui vain tästä, suruvaippako se nyt on? Huomaa tien musta väri, joka on läheiseen saunakiuaskivikaivoksen mursketta.

Pieni ei tahtonut tässä vaiheessa enää kavellä ja pääsi reppuun istumaan. Sieltä oli turvallista bongata puoliksi kaatunut puu. Niiden alittaminen on aina jännittävää, koska tämäkin oli toisen puun varassa ja se oli ihan jännittynyt kaarelle ponnistuksesta.

Pian olimme mökkipihassa ja meillä oli ollut tosi kiva retki. Sitä näkee kaikenlaista, kun katsoo tarkkaan. Niin paljon ihmeteltävää ja ihailtavaa tässä ja nyt. 

Retki toimi myös rauhoittajana, sen aikana keskityttiin siihen mitä nähtiin ja missä oltiin. Kiitos äiti retkestä, sanoi pieni. Ruuan jälkeen sain kiitoksen ruuan eteen tuomisesta ja sitten vielä ruuasta. Vain kerran tahtoi katsoa videota, ja siitä ei tullut mitään showta, vaikka ei saanutkaan. Pieni halusi lukea ruuan jälkeen hetken kirjaa ja sitten lähti vain pienen vastustelun saattelemana päiväunille. 

Ihanaa! Metsäretket toimii, käytän itse ja suosittelen!