Kesäkuun
alkupuolella olimme Kolovedellä kahden yön retkellä ystävien kanssa. Lue tästä
kertomuksesta oliko kaikki yhtä herkkua ja menikö kaikki ihan putkeen? Reissu
ei ollut täysin zen, mutta melkein.
Automatka oli pitkä ja hidas asuntoautolla, joka veti
kajakkeja. Seura oli onneksi hyvää ja taukoja riittävästi. Se vaan ihmetyttää
aina, miten huonoa ruoka voi tienvarsipaikoissa olla. Ihan uskomatonta kuraa…
Mennessä yövyimme ystävien kesäpaikassa Juvalla ja aamulla ajoimme
kaupan kautta Enonkoskelle. Vesillelaskupaikassa oli pakkaamisessa paljon
hommaa ja söimme vielä lounastakin, jottei heti tarvitsisi pysähtyä kaivamaan
ruokaa kajakeista ja leiriytymään lounaan keittoon.
Harvalla on kajakkien valvontakamera koko matkan... |
Vesille päästyä kävimme ensin ihailemassa kalliomaalauksia. Ennakko-odotuksista huolimatta mielestämme jopa näimme ne. Paikka oli hieno ja ajatus esi-isistä suorittamassa rituaalimenoja kovin kiehtova.
Toi punanen pilkku tossa... |
Muutoin meillä oli leppoisa melontamatka Pitkäsaareen
yöpymispaikalle.
Ensimmäisen päivän matka oli ihan riittävän pitkä, jokaiseen lihakseen sattui ja melominen tuntui pahalle. Pidemmälle ei paljon olisi voitu päästä. Hieno kalliosaari
oli hyvin varusteltu. Uimme ja nautimme auringosta. Iltaruuan laitossa istuimme
grillauspaikalla hyvän aikaa. Ruokien kanssa ei tosiaan tarvinnut miettiä
painoa ja iänikuisen kuivamuonan sijaan meillä oli tuoreita evästarpeita
mukana. Tämä nosti retken tasoa huomattavasti! Suhteellisen nautinnollista
kaiken lisäksi.
Telttayö on aina yhtä helvettiä. Ensimmäisenä yönä terävä
puun juuri oli posken kohdalla ja kuhmuroita ympäriinsä makuualustasta
huolimati. Aamulla olo oli melomisesta ja heikosta nukkumisesta johtuen ihan
kamala. Jossain vaiheessa päivää huomasimme kuitenkin, ettei väsyttänyt.
Aprikoin sen johtuvan yksinkertaisesta tekemisestä: sen kun meloo ja
ärsykkeiden vähyydestä järvellä: joka puolella puita ja kalliota, ei muuta.
Ja eikun aamutoimien jälkeen kajakkiin. Melominen
tuntui toisena päivänä hyvälle ehkä ensimmäiset kymmenen vetoa, sen jälkeen
taas sattui ihan joka paikkaan. Miten ihmeessä melotaan 25+ km:n päivämatkoja?
No, kaikki mikä ei tapa vahvistaa. Totesimme monesti, että rinkan kantaminen ja
vaeltaminen on paljon raskaampaa. Siksi melonnasta varmaan tulee pysyvä
etenemismuoto.
Toisena päivä oli kuitenkin jo hyvää rutiinia
melomisessa, vaikka vastatuulta piisasikin. Matkanteko oli nopeaa, koska koko
ajan vähän pelottavasti ukkonen kiersi meitä. Kävimme Pilpan kanavalla ihastelemassa koskea ja
muut kokeilivat kajakkien pystyssä pysymistä sulussa. Hyvin meni.
Päivän suurin ihme oli kuitenkin, ettemme kastuneet.
Pelätylle kanto-osuudelle emme myöskään joutuneet, koska vettä oli kannaksella
tarpeeksi. Se teki iloiseksi, koska täysissä kajakeissa oli työ ne laiturillekin
punnertaa aina ylös. Toisten kalliomaalausten lisäksi näimme matkalla muutaman
majavan pesän ja yhden majavankin. Valtava linnunpesä kiinnitti huomiomme
suuren puun latvassa, mutta älkää kysykö mikä lintu sitä asutti. Suuri ja
ruskea. Saimaannorppia sen sijaan emme nähneet lainkaan ja se oli pettymys.
Toinen yö vietettiin muutamaan muun seurueen kera
kauniissa Syväniemen leirisaaressa. Uimme ja kuivattelimme auringossa. Kuvassa
on myös toisen seurueen inkkarikanootti.
Toisena yönä
makuupussille löytyi jopa yksi kolo, jossa sai oltua mukavasti, kunhan ei
liikkunut. Tämäkään yö ei todellakaan ollut siis herkkua, mutta pieni hinta tulee maksaa kaikesta kauneudesta.
Harvoin sitä on ollut niin lähellä luontoa, niin yhtä
veden ja maiseman kanssa kuin meloessa. Hiljaisuus oli kauneutta, soljuvasta
kajakista ei tule ääntä ja kaiken huomion voi käyttää havainnointiin.
Koloveden
maisemat ovat todella jylhiä ja erikoisia. Maihin ei pääse, eikä edes saa
nousta joka paikassa.
Lisää kalliomaalauksia kun katsoo tarkkaan... |
Viimeinen melontapäivä oli vaihtelevaa ja kiinnostavaa
reittiä. Navigoimme todelle menestyksekkäästi merikartalla ja gps:llä pahassa
kivikossa ilman, että kukaan kosketti ainoatakaan pinnan alaista kiveä!
Melominen alkoi siis sujua. Kajakki oli tuttu ja melominen jo suhteellisen
miellyttävää. Kroppa alkoi oppia liikeradat, pakon edessä. Tunsin hetkellisesti rauhaa ja iloa tässä ja nyt. Meloessa on
aikaa katsoa tarkkaan ja järvillä näki kauas ja selkeästi. Puhdas zen olo siis.
Matkaa kertyi vähän päälle 40 km, päivämatkojen ollessa
13,3 km, 16,5km ja 11 km. Reittimme oli Enonkoskentien Kirkkorannan vesillelaskupaikka-
Ukonvuori-Pitkäsaari perjantaina. Pitkäsaari-Pilpan kanava-Syväniemi melottiin
lauantaina. Sunnuntaille jäi Syväniemi-Kirkkoranta.
Eikun kotivajaa kohti. |
4 kommenttia:
Aivan ihana retkiselostus. Heti tuli mieli lähteä tuonne. Melonta on upea tapa liikkua luonnossa.
Ihanaa oli retkelläkin! Suosittelen. Meilläkin on jo seuraava retki suunnitteilla!
Kiitos, että sain olla mukana näin hienolla retkellä. Varmasti nautinnollista kokea maisemat, tuoksut ja äänet...Unelmoin retkestä kanootilla joella, sillä kanoottireittejä kulkee ihan kotini lähistöllä. Oppisinkohan vielä ja uskaltaisinkohan?
Mahtavassa paikassa olette olleet ja hienoa päästä etenemään ilman rinkan painoa :)
Toki toki Sari! Kurssille vaan sieltä saa kunnon eväät.
Melominen on mahtavaa!
Lähetä kommentti