Tässä
seuraa jatkoa Charlotte Joko Beckin kirjan Jokapäiväinen
Zen muistiinpanoille.
Annetaan Jokon puhua siitä, miksi ihmissuhteet ei toimi. Opin tästä kohdasta pari
hyödyllistä asiaa.
Aina kun tunnemme olomme epämukavaksi ihmissuhteessa,
meidän pitäisi välittömästi pysähtyä miettimään, mitä olemme tekemässä. Kuinka
voimme tehdä tästä epämukavuuden tunteesta harjoituksemme kohteen?
En sano, että kaikkia suhteita pitäisi jatkaa
ikuisesti, koska suhteen tarkoituksella ei ole mitään tekemistä itse suhteen
kanssa. Suhteen tarkoitus on lisävoima,
jonka elämä saa, kun se käyttää suhdetta kanavanaan. Hyvä suhde antaa
elämälle lisää voimaa. Kun kaksi ihmistä on yhdessä vahvoja, elämä vaikuttaa
vahvemmin heidän kauttaan kuin kahden yksittäisen ihmisen kautta – melkein kuin
muodostuisi kolmas, suurempi kanava.
Tätä elämä etsii. Se ei piittaa siitä, olemmeko
”onnellisia” suhteissamme. Se etsii kanavaa ja haluaa tuon kanavan olevan
vahva. Jos se ei ole vahva, elämä voi yhtä hyvin hylätä sen. Elämä ei piittaa
suhteistamme. Se etsii kanavia voimalleen
voidakseen toimia mahdollisimman tehokkaasti. Tästä toimimisesta meissä on
kysymys; koko tämä draama minun ja partnerini välillä ei kiinnosta elämää.
 |
| Get Creative! by JD Hancock, on Flickr |
.:Suhde
toiseen on suhde itseen:.
Meidän ei pidä palvella opettajaa, keskusta. työtä,
puolisoa tai lasta, vaan ainoastaan todellista
minäämme. Harjoituksen myötä meille käy selväksi, että koko elämämme ajan
kiinnostuksemme todellista minäämme kohtaan on vähäinen. Sen sijaan olemme
kiinnostuneita pienestä minästämme: meitä kiinnostaa se, mitä me haluamme, mitä
me ajattelemme, mitä me toivomme, mikä saisi meidät tuntemaan olomme hyväksi,
mikä takaisi meille terveyttä ja hyvinvointia. Tähän energiamme kuluu.
Viisas harjoitus valaisee vähitellen tätä tosiasiaa.
Se, että olemme tällaisia, ei ole hyvää tai pahaa, se vain energiamme kuluu.
Viisas harjoitus valaisee vähitellen tätä tosiasiaa. Se, että olemme tällaisia, ei ole hyvää tai pahaa, se vain on niin.
Todellinen harjoitus tuo meidät yhä lähemmäksi tuota
yksinkertaista ja epädramaattista tilaa, jossa asiat ovat sitä, mitä ne ovat, ne toimivat. Tuo toimiminen ei voi
syntyä itsekeskeisyydestä. Sesshinissä istuminen kasvattaa suuresti
mahdollisuuksiamme viettää suuremman osan elämästämme tuossa yksinkertaisessa
tilassa. Meillä on kuitenkin oltava kärsivällisyyttä, sisukkuutta ja ryhtiä;
meidän on säilytettävä tyyneytemme ja istuttava. Todellinen minä on ei-mitään.
Se on jonkin muun poissaoloa. Minkä poissaoloa?
Lue edelliset osat:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti