Miten valita?

You rarely have time for everything you want in this life, so you have to make choices. And hopefully your choices can come from a deep sense of who you are.

~ Fred Rogers

Choices by derekbruff, on Flickr

Lapsen nukuttamisesta itsekseen

Arkeen on siirrytty suhteellisen kivuttomasti. Koska tuskaa ei ilmeisesti ole ollut tarpeeksi, on meillä tehty iso muutos. Pieni nukkuu nyt omassa huoneessaan!

Meillä oli ilo pitää ystäviä luonanne muutama yö. Pieni oli niin kateellinen hänen ”ison tytön” sänkyä lainanneelle kaverille, että päätimme takoa, kun rauta on kuumaa. Siirsimme oman sänkymme pois pienen huoneesta ja hänen pinnasänkynsä omaan makuuhuoneeseen. ”Ison tytön” sänky jäi hänen huoneeseensa. Siinä pieni on nyt nukkunut jo reilun viikon.

Olemme hänen luonaan siihen asti, kun hän nukahtaa. Siirsin tyynyni sängyn viereen ja istun siinä (”meditoimassa”) seinää tuijottaen sen aikaa. Erinomainen harjoitus, jossa istumiseen käytetty aika ei ole hallinnassani. Mitä vähemmän liikun, sitä parempi. Olen vain ja olen läsnä tilanteelle ja lapselleni.

Aika hyvin on mennyt, mutta tämä ”tiedostaminen” on haastavaa. Kaikki ne pienen kysymykset, joihin ei ole hyvää vastausta. Miksi kukaan ei ole minun kanssani? Miksi minä olen yksin? Miksi kukaan ei ollut vieressäni kun heräsin?

Niihin ei ole mitään vastausta. Pieni oli varsinkin ensimmäisten öiden jälkeen onneton ja turvaton. Nämä kysymykset sattuvat sieluun. Minulla ei ole mitään vastausta. Pieni ei häiritse meitä. Meidän kulttuurissamme on vaan ”tapana”, että lapset nukkuvat omissa huoneissaan. Tiedostavatko vanhemmat tämän? Mistä syystä lapset sijoitetaan omiin huoneisiinsa? Kenen ajatus se on?

Mekin niin teimme ilman oikeaa hyvää syytä. Tunnen jopa nukkuneeni huonommin. Toki on luksusta lukea kirjaa valo päällä ja jopa jutella ennen nukahtamista puolison kanssa, mutta onko se kaiken väärti? Takaisin emme muuta, koska pieni on nyt vähentänyt kysymyksiään, eikä ole vaikuttanut niin onnettomalta. Ovet ovat auki ja pieni tietää mistä meidät löytää.

On tämä jännää tämä ”tiedostaminen”.

.:Loppukommentti ”isosta tytöstä”:.

En pidä, että pienelle puhutaan monen asian yhteydessä, ”sitten kun olen iso tyttö…”. Siitä on vaan väkisin tullut yhä enenevässä määrin pienelle tärkeä asia. Tarhan tädit ilmeisesti käyttää aika ahkerasti näitä sanoja.

Lapsi elää luonnostaan tässä hetkessä, aikuiset saavat hänet toivomaan, että hän kasvaisi pian. Sillä jopa lohdutetaan, jos lapsi ei osaa jotain. Silloin opetetaan pois tästä hetkestä. Näin on nyt. Tämä tilanne on hyvä ja sen kanssa eläminen helpottaa, kun tilanteen hyväksyy. Yritän itse muistaa, että en puhu ”iso tyttö” sitä ja tätä. Tällä hetkellä elämä on nyt näin, vaikka emme enää nuku samassa huoneessa.

Kellokortin orjana

Se olisi sitten taas kesäloma muisto vaan ja töitä riittää ihan tarpeeksi, jossei hieman ylikin. Tätä elämää riittää elettäväksi ja ainakin minulle sattuu ja tapahtuu. Kello tikittää ja joku odottaa aina jossain. Leimaan kellokorttia, ilman että sitä edes muistan. Miten tästä elämästä tuli tällaista arkea?

Edellisenä syksynä mietin arjen sujumista ja muistaakseni makailin paljon sohvalla. Töihin palatessa kohta jo kaksi (!) vuotta sitten tein kaikenlaisia hyviä päätöksiä olla läsnä perheelleni. Se arjen luksus pitää yhä joka päivä. Mutta koska syksy on ”kiireineen” tavoittamassa ainakin minua, on syytä jälleen palauttaa mieliin mitä arkipäivän tyyneys voisi olla?

allopoıεtıcal 1N1 rεcursıon tεmporary contεxt . . by jef safi \ 'Parker Mojo Flying, on Flickr

Pidin hieman muistikirjaa siitä mitä arkipäivän tyyneys minulle tarkoittaa tällä hetkellä. Tässä hetkiä, joissa koen hetkittäistä läsnäoloa ja minulla on ajatus, että se tuntuu tyyneltä.

• ©      Katson Ajatonta kelloani
• ©      Pyöräilen töihin, jalat ovat raskaat
• ©      Kävelen autolta päämääräni ovelle, kiinnitän huomiota säähän ja vuodenajan etenemiseen.
• ©      Kuljen portaissa
• ©      Odotan punaisen valon vaihtumista
• ©      Kuuntelen tarkkaan ja yritän ymmärtää jotain teknistä
• ©      Syön lapsen kanssa
• ©      Palaan palaverista työpisteelleni

Eihän näitä kaikkia aina muista, eikä näissä tilanteissa joka kerta tunne rauhaa, mutta sekin on ihan hyvä, että edes silloin tällöin päivän kuluessa on hyvä olla.

Mitkä hetket sinulle ovat tällaisia?

Aidosti sisältä

This silence, 

this moment,

every moment, 

If it's genuinely inside you, 

brings what you need.

~ Rumi

When I Let You Go by Thomas Hawk, on Flickr

Luonto asettaa rajat

Kouhkaan ja meuhkaan täällä blogissa, mutta myös oikeassa elämässä luonnon terveellisyydestä ja käsken aina kaikkia menemään metsään. Metsällä on oikeasti ja tieteellisesti todistetusti terveysvaikutuksia. Oivalsin nyt ainakin yhden syyn miksi on näin.

Sunnuntain hesarissa oli juttu Suomen pienimmän kunnan Sottungan terveistä ja hyvinvoivista asukkaista. Harjoittavatko he kaikki tietoista läsnäoloa? Ei. Siinä todettiin, että saariston luonto asettaa rajat.

"Identiteetin yhteyttä ihmisen hyvinvointiin on vaikea sanoa, mutta saaristossa luonto on todella tärkeä", Katriina Siivonen sanoo.

”Ihminen oppii kunnioittamaan meren ja luonnon voimaa.”

"Ulkopuoliset auktoriteetit eivät rajoita ihmisen vapautta tehdä mitä hän haluaa, mutta luonto asettaa rajat."

Conspicuous by MightyBoyBrian, on Flickr

Minulle tuli ajatus siitä, että luonnolle ihminen ei voi mitään. Sen tajuaa pieni lapsikin. Luonnon voiman oppii hyväksymään elämän eri tilanteissa. Sitä ei tule vastustaneeksi, koska tietää sen turhaksi. Pakko hyväksyä, että sataa. Pakko elää sen kanssa, ettei tullut lomalla helle. Tärkein elämänohjehan kuului: Älä vastusta. Yksinkertaista. 

Tästä päättelin, että ihminen tarvitsee luontoa oppiakseen olemaan elämän armoilla, ei vain luonnon armoilla. Luoto opettaa olemaan vastustamatta.

Luonto tekee meille kaikille hyvää.

Pyörälläajoa

Jos se ei ole tullut jollekulle tässä blogissa selväksi niin todettakoon taas kerran, että tykkään pyöräilystä.

Ä      Poljen mielellään kaikki alle 10 kilometrin matkat.

Ä      Istun satulassa paikallaan olevan pyörän selässä vaikka kolme tuntia.

Ä      Lempipuuhaa on pyöräily geokätköjen perässä, mielellään koko päivän putkeen.

Ihan tavallisena arkipäivänä kilometrejä tulee lapsen tarhaan viemisineen ja töihin ja jumppaan pyöräilyineen helposti se 10 km. Se on ihan kiva luku. Ei paljon, mutta kuitenkin jotain.

Kuva: Action for Happiness

Aamulla nautin pyörän selkään kiipeämisestä säässä kun säässä. GoreTex on ystäväni suurimman osan vuotta, eikä sen hiostavuus haittaa minua yhtään. Tärkeämpää on pysyä lämpinämä.

Usein miten poljen joka päivä oman metsäni läpi. Näen auringon nousun ja laskun, pilvet ja kasvien kasvun ja kuihtumisen. Voin tuntea eläväni, kun kehoni siirtää minut paikasta toiseen. Veri virtaa suonissa ja pulssi nousee. Pidän siitä. Pyörän päällä olen yhtä ympäristöni kanssa ja voin kunnioittaa sitä.

Voitte uskoa, että tukka on aina kypärän jäljiltä lytyssä… Pyöräilen silti. Se on tietoinen valinta.

Leikkiä

Vinkki viikonvaihteeksi.

Palaan pian. 

               Elämää elettävänä. 



Lukekaa ahkerasti vanhoja tekstejä.

Itsestään

Sinun ei tarvitse lähteä huoneestasi...

Istu pöytäsi ääressä ja kuuntele.

Sinun ei tarvitse edes kuunnella, yksinkertaisesti vain odottaa.

Sinun ei tarvitse edes odottaa, ole vain ihan itsesi kanssa.

Elämä tulee itsestään avautumaan sinulle.

~ Franz Kafka (oma suomennos)

Sedie by ~jjjohn~, on Flickr

Luontohavaintoja

Mökin pihassa ollaan ulkona koko ajan. Tuntuu siltä, että elämme luonnon keskellä. Eläimistä on tehty muutama havainto, jotka aion nyt jakaa kanssanne. Rauhaisa oleilu ja aika havainnoida pistävät näkemään vaikka mitä.

Edellisvuosien tapaan kuikkia on riittänyt laumaksi asti. Nyt niitä on enimmillään ollut vain kahdeksan linnun lauma. Se sukeltaa synkroonissa ja ilmestyy milloin minnekin. Tikka hakkaa kuivaa vanhaa mäntyä ja tekee koloa nuorempaan yksilöön. Muutaman näköhavainnon perusteella se taitaa olla käpytikka. Ääni on niin kotoisa, että kaipaamme tikkaa, jos sitä ei jonain päivänä kuulu. 

Tukkasotkia pyörii ilonamme. Ne ovat jollain tapaa yhtä rajähtäneen näköisiä kuin mekin näin reilun kahden viikon mökilläolon jälkeen.

Erikoisin luontohavainto ovat olleet minkit, jotka asuttavat rantaviivaa. Ne eivät Suomen luontoon kuulu, mutta ylpeällä emolla on hyvinvoiva neljän pennun pesue. Kiiltoturkit ovat suhteellisen rohkeaa porukkaa ja niistä on saanut joitain kuvia.

Käärmeistä ei ole toistaiseksi tänä vuonna ollut suurta riesaa, yksi pieni rantakäärme on tonttimme vakioasukas. Hieman ylivirinnyttä kyllä bloginpitäjän havainnointi on, olen bongannut monta sisiliskoa käärmeenä ja yhden jättiläiskastemadon...  

Rannassa vilisee erikokoisia sisiliskoja iloksemme. Ne ovat aika nopeita ja vaikka näyttää sille, niin emme ole ihan varmoja vielä siitä, onko niitä useaa lajia?

Hyttysiä ei ole tänä vuonna, ilmeisesti kiitos kuivuuden ja hyttyskone ei ole edes ollut koko aikaa päällä. Hyvä näin.

Mitä eläimiä olette bonganneet tänä kesänä?

Äiti

Äiti, pieni sanoo – Pieni katsoo DVDtä

Äiti – Kävelemme käsi kädessä

Äiti – Olen ylälauteella saunassa, pieni on alalauteella

Äiti – ajamme autolla yhdessä.

A Mother's Touch by eclectic echoes, on Flickr

Pieni sanoo sata kertaa päivässä äiti. Vaikka istumme vierekkäin tai olemme samassa huoneessa, pieni sanoo äiti. Jos en heti vastaa niin hän toistaa äiti, niin monta kertaa, että vastaan. Ja toki periaatteenani on joka tapauksessa aina vastata. Mutta voin kertoa, että hermo kiristyy aina välillä. Otan sen tilaisuutena harjoittaa. Tunnustelen oloani ja kehoani. Missä ärtymys tuntuu? Annan sen tulla ja mennä.

Tämä alkoi muutama viikko sitten. En osaa sanoa, onko kyseessä se, että olimme muutaman päivän silloin erossa vai joku kehitysvaihe jälleen. Joinain päivinä äidin jankuttamista tapahtuu enemmän, joinain vähän vähemmän. Mielestäni sitä tapahtuu joka tapauksessa tosi paljon.

Välillä tuntuu, että pieni haluaa tarkastaa, että olen olemassa ja lähellä. Välillä taas pienellä saattaa olla jotain asiaa, mutta hän ei osaa sitä sanoiksi pukea. Välillä hän vain hakee huomiota tekemisilleen. Joka tapauksessa, pieni sanoo sata kertaa päivässä äiti.

Näin on nyt. Tämäkin menee ohi.

Sinä olet jousi josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet.

kun taivut jousimiehen käden voimasta

taivu riemulla.

~ Kahlil Gibran