Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: Lapsen nukuttamisesta itsekseen

25.8.2013

Lapsen nukuttamisesta itsekseen




Arkeen on siirrytty suhteellisen kivuttomasti. Koska tuskaa ei ilmeisesti ole ollut tarpeeksi, on meillä tehty iso muutos. Pieni nukkuu nyt omassa huoneessaan!



Meillä oli ilo pitää ystäviä luonanne muutama yö. Pieni oli niin kateellinen hänen ”ison tytön” sänkyä lainanneelle kaverille, että päätimme takoa, kun rauta on kuumaa. Siirsimme oman sänkymme pois pienen huoneesta ja hänen pinnasänkynsä omaan makuuhuoneeseen. ”Ison tytön” sänky jäi hänen huoneeseensa. Siinä pieni on nyt nukkunut jo reilun viikon.

Olemme hänen luonaan siihen asti, kun hän nukahtaa. Siirsin tyynyni sängyn viereen ja istun siinä (”meditoimassa”) seinää tuijottaen sen aikaa. Erinomainen harjoitus, jossa istumiseen käytetty aika ei ole hallinnassani. Mitä vähemmän liikun, sitä parempi. Olen vain ja olen läsnä tilanteelle ja lapselleni.




Aika hyvin on mennyt, mutta tämä ”tiedostaminen” on haastavaa. Kaikki ne pienen kysymykset, joihin ei ole hyvää vastausta. Miksi kukaan ei ole minun kanssani? Miksi minä olen yksin? Miksi kukaan ei ollut vieressäni kun heräsin?

Niihin ei ole mitään vastausta. Pieni oli varsinkin ensimmäisten öiden jälkeen onneton ja turvaton. Nämä kysymykset sattuvat sieluun. Minulla ei ole mitään vastausta. Pieni ei häiritse meitä. Meidän kulttuurissamme on vaan ”tapana”, että lapset nukkuvat omissa huoneissaan. Tiedostavatko vanhemmat tämän? Mistä syystä lapset sijoitetaan omiin huoneisiinsa? Kenen ajatus se on?

Mekin niin teimme ilman oikeaa hyvää syytä. Tunnen jopa nukkuneeni huonommin. Toki on luksusta lukea kirjaa valo päällä ja jopa jutella ennen nukahtamista puolison kanssa, mutta onko se kaiken väärti? Takaisin emme muuta, koska pieni on nyt vähentänyt kysymyksiään, eikä ole vaikuttanut niin onnettomalta. Ovet ovat auki ja pieni tietää mistä meidät löytää.

On tämä jännää tämä ”tiedostaminen”.


.:Loppukommentti ”isosta tytöstä”:.

En pidä, että pienelle puhutaan monen asian yhteydessä, ”sitten kun olen iso tyttö…”. Siitä on vaan väkisin tullut yhä enenevässä määrin pienelle tärkeä asia. Tarhan tädit ilmeisesti käyttää aika ahkerasti näitä sanoja.

Lapsi elää luonnostaan tässä hetkessä, aikuiset saavat hänet toivomaan, että hän kasvaisi pian. Sillä jopa lohdutetaan, jos lapsi ei osaa jotain. Silloin opetetaan pois tästä hetkestä. Näin on nyt. Tämä tilanne on hyvä ja sen kanssa eläminen helpottaa, kun tilanteen hyväksyy. Yritän itse muistaa, että en puhu ”iso tyttö” sitä ja tätä. Tällä hetkellä elämä on nyt näin, vaikka emme enää nuku samassa huoneessa.



Ei kommentteja: