Arkeen
on siirrytty suhteellisen kivuttomasti. Koska tuskaa ei ilmeisesti ole ollut
tarpeeksi, on meillä tehty iso muutos. Pieni nukkuu nyt omassa huoneessaan!
Meillä oli ilo pitää ystäviä luonanne muutama yö. Pieni
oli niin kateellinen hänen ”ison tytön” sänkyä lainanneelle kaverille, että
päätimme takoa, kun rauta on kuumaa. Siirsimme oman sänkymme pois pienen
huoneesta ja hänen pinnasänkynsä omaan makuuhuoneeseen. ”Ison tytön” sänky jäi
hänen huoneeseensa. Siinä pieni on nyt nukkunut jo reilun viikon.
Olemme hänen luonaan siihen asti, kun hän nukahtaa.
Siirsin tyynyni sängyn viereen ja istun siinä (”meditoimassa”) seinää
tuijottaen sen aikaa. Erinomainen harjoitus, jossa istumiseen käytetty aika ei
ole hallinnassani. Mitä vähemmän liikun, sitä parempi. Olen vain ja olen läsnä
tilanteelle ja lapselleni.
Aika hyvin on mennyt, mutta tämä ”tiedostaminen” on
haastavaa. Kaikki ne pienen kysymykset, joihin ei ole hyvää vastausta. Miksi
kukaan ei ole minun kanssani? Miksi minä olen yksin? Miksi kukaan ei ollut
vieressäni kun heräsin?
Niihin ei ole mitään vastausta. Pieni oli varsinkin
ensimmäisten öiden jälkeen onneton ja turvaton. Nämä kysymykset sattuvat
sieluun. Minulla ei ole mitään vastausta. Pieni ei häiritse meitä. Meidän
kulttuurissamme on vaan ”tapana”, että lapset nukkuvat omissa huoneissaan.
Tiedostavatko vanhemmat tämän? Mistä syystä lapset sijoitetaan omiin
huoneisiinsa? Kenen ajatus se on?
Mekin niin teimme ilman oikeaa hyvää syytä. Tunnen jopa
nukkuneeni huonommin. Toki on luksusta lukea kirjaa valo päällä ja jopa jutella
ennen nukahtamista puolison kanssa, mutta onko se kaiken väärti? Takaisin emme
muuta, koska pieni on nyt vähentänyt kysymyksiään, eikä ole vaikuttanut niin
onnettomalta. Ovet ovat auki ja pieni tietää mistä meidät löytää.
On tämä jännää tämä ”tiedostaminen”.
.:Loppukommentti ”isosta tytöstä”:.
En pidä, että pienelle puhutaan monen asian yhteydessä,
”sitten kun olen iso tyttö…”. Siitä on vaan väkisin tullut yhä enenevässä
määrin pienelle tärkeä asia. Tarhan tädit ilmeisesti käyttää aika ahkerasti
näitä sanoja.
Lapsi elää luonnostaan tässä hetkessä,
aikuiset saavat hänet toivomaan, että hän kasvaisi pian. Sillä jopa
lohdutetaan, jos lapsi ei osaa jotain. Silloin opetetaan pois tästä hetkestä.
Näin on nyt. Tämä tilanne on hyvä ja sen kanssa eläminen helpottaa, kun tilanteen hyväksyy. Yritän itse muistaa, että en puhu ”iso tyttö” sitä ja tätä. Tällä
hetkellä elämä on nyt näin, vaikka emme enää nuku samassa huoneessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti