Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: Jokainen päivä ja joka ikinen yö

29.1.2013

Jokainen päivä ja joka ikinen yö


 

Joka aamu, kun heräämme,
meillä on 24 täysin uutta tuntia edessämme elämää.

Mikä arvokas lahja!

Meidän on mahdollista elää niin että nämä 24 tuntia
tuovat rauhaa, iloa ja onnea itsellemme ja muille.

~ Thich Nhat Hahn

 

Viikot vilisee vilistämistään. Edellisenä viikonloppuna tehtiin suunnitelma, miten tämä viikko eletään ja sitten niin on eletty. Ihan tarkasti pilkkua myöten. Tai, no, en ollut huomioinut palkkapäivää, jonka johdosta ruokakauppaan meni huomattavasti enemmän rahaa, kuin tavallisesti. Tekisi mieli kokeilla elää vähän vähemmällä ruokamenolla, niin kuin maalla tällä hetkellä Evan perhe tekee. Olisiko siinä haastetta?

Rahasta tällä kertaa ei pitänyt kirjoittaa, vaan kiireestä. Siitä miten päivät seuraa toisiaan ja tuntuvat olevan ihan samanlaisia. Tunnistatko tunteen omassa elämässäsi? Toistan samat liikkeet joka aamu, poljen pyörällä töihin samaa reitti, illalla on vuorossa jumppaa tai ruuan laittoa, illalla samat valmistelut kun aina ja sitten sama toistuu seuraavana päivänä. Kiirekin voisi olla, jos ei olisi tarkkana, pysähtyisi hengittämään ja elämään. Sohvalle on muistettava kallistua.
 
Vanishing Points by Yogendra174, on Flickr

Jenny kirjoittaa usein samoista ajatuksista, kuin omassa mielessäni pyörii. Uusi päivä on samanlaisuudestaan huolimatta aina mahdollisuus elää. Tai elää toisin, jos niin valitsee. Joka päivä on aina uusi, puhdas lehti. Siitä voi tehdä omilla valinnoillaan juuri sellaisen, jonka haluaa.

On vain elämää. Meidän on jokaisen elettävä omat olosuhteemme sellaisena kuin ne ovat. Jos ne eivät ole mieleen, niitä on muutettava. Muuten niihin on tyydyttävä. Kaikkea ei ehkä voi muuttaa. Sairas äiti, ilkeä työkaveri tai suuritarpeinen lapsi, niidenkin kanssa on vain oltava.

Vihaaminen tai hermostuminen harvoin auttaa. Jokaisen meistä on otettava se mitä on ja iloittava, joskus vähästäkin, eikä vain tavoiteltava lisää. Kiireessä, tavoitellessa kaikki menee ohi. On taas viikonloppu ja sitten on taas maanantai. Huomaatko pysähtyä elämään tässä ja nyt?


Elämättömästä elämästä ei saa rahoja takaisin.

 

Lue vanhoja kirjoituksia kiireestä:
Kiireessä elämisestä
Kiireestä
Elämästä myöhästyy eniten se, jolla on aina kiire
You have arrived

 

Ei kommentteja: