Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: Rituaalit kumoava rituaali

2.2.2013

Rituaalit kumoava rituaali


 

Tässä ote Paulo Coelhon kirjasta Valkyriat, joka vihdoin löytyi ihan omalta paikaltaan. Aiheena päivien eläminen täysillä, ei autopilotilla.


 
”Elämässä kaikki on rituaalia”, Paulo sanoi. ”Niin noidille kuin niillekin jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan puhuttavan noituudesta. Molemmat yrittävät suorittaa rituaalinsa aina täydellisesti.”

Noitien rituaalit Chris ymmärsi. Ja hän ymmärsi senkin, että tavallisessa elämässä oli rituaaleja – häitä, ristiäisiä, valmistujaisia.

”Ei, en minä tarkoita noita itsestään selviä rituaaleja”, Paulo jatkoi kärsimättömästi. Hän halusi nukkua, mutta Chris ei näyttänyt välittävän hänen ärtymyksestään. Tarkoitan että kaikki on rituaalia. Samalla tavalla kuin messu on yksi suuri, monesta osasta koostuva rituaali, niin on myös jokaisen ihmisen arkipäivä.
Huolellisesti laadittu rituaali jonka ihminen pyrkii suorittamaan pienintä yksityiskohtaa myöten, koska hän pelkää että jos jokin osa pettää, kaikki luhistuu. Sitä rituaalia kutsutaan päivittäiseksi rutiiniksi.”

Paulo päätti nousta istumaan. Olut oli saanut hänen päänsä sekaisin, ja jos hän jatkaisi makuuasennossa, hän ei kykenisi selittämään asiaa loppuun.

”Nuorina me emme ota mitään liian vakavasti. Mutta pikkuhiljaa nuo päivittäiset rituaalit vakiintuvat ja alkavat ohjailla meitä. Sen jälkeen kun asiat alkavat luistaa suurin piirtein oman mielemme mukaisesti, me emme enää uskalla ottaa sitä riskiä että poikkeaisimme rituaalista. Olemme valittavinamme, mutta itse asiassa olemme tyytyväisiä siihen että kaikki päivät ovat samanlaisia. Eipä ainakaan tule odottamattomia vaaratilanteita.
Sillä tavoin onnistumme välttämään kaiken sisäisen tai ulkoisen kasvun, lukuun ottamatta sitä minkä rituaali edellyttää: niin ja niin monta lasta, tämä ja tuo ylennys. nämä ja nuo taloudelliset saavutukset.

Kun rituaali vakiintuu, ihmisestä tulee sen orja.”

End to Nine by TMAB2003, on Flickr


”Käykö niin myös noidille ja maageille?”
”Tietysti. Rituaalin avulla he luovat yhteyden näkymättömään maailmaan, tuhoavat toista mieltä ja astuvat sisään Tavattomaan. Mutta meillekin valloitettu alue käy tutuksi, ja meidän pitää lähteä etsimään uusia aloja. Jokainen maagi ja noita kuitenkin pelkää muuttaa rituaalia. Hän pelkää tuntematonta tai sitä etteivät uudet rituaalit toimisikaan – se on järjetöntä, erittäin voimakasta pelkoa josta ei pääse eroon ilman apua.”

”Mitä rituaalit kumoava rituaali tarkoittaa?”

”Koska maagi ei kykene muuttamaan rituaalejaan, Perinne päättää muuttaa maagin. Se on eräänlaista pyhää näytelmää jossa maagi joutuu näyttelemään eri henkilöä.”

 ---

Tästä päivien vilistämisestä kirjoitin muutama päivä sitten. Onkohan arjen eläminen sittenkään järkevää niin tarkkaan ohjelmoidusti? Alan suunnittelemaan omia rituaalejani kumoavaa rituaalia...

 

Ei kommentteja: