Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: Johtaminen nyt, Ajatuksia tietoisesta työstä, osa II

12.9.2011

Johtaminen nyt, Ajatuksia tietoisesta työstä, osa II

Tässä jatkan kirjoitusta tietoisestä työstä ja johtamisesta kirjan Johtaminen Nyt perusteella. Tässä mietitään miten itsensä kehittäminen ja johtaminen käy tietoisen läsnäolon avulla.


.:Tietoinen läsnäolo itsensä johtamisessa:.

Itsensä kehittämisen tie on loputon. Mitä enemmän tulee tietoiseksi itsestään ja kehittyy, sitä enemmän tietoiseen mieleen purjehtii aiemmin piilossa olleita ajatuksia, tunteita ja asenteita. Harjoittaminen ei kuitenkaan ole turhaa, koska harjoittanut mieli osaa nähdä maaliin pääsyn illuusiona ja osaa nauttia matkasta jokaisella askeleella. Se osaa myös nauttia muutoksesta.

Toisia osaa johtaa parhaiten hän, joka osaa johtaa itseään. Ja itseään osaa johtaa jos on tutustunut omaan itseen. Itseään johtava ihminen omistaa myös tunteensa, tunnistaa ja nimeää ne, eikä syytä toisia omasta huonovointisuudestaan. Tunteet eivät aina välity tietoiseen mieleen ja siksi niiden tunnistaminen tulee oppia.

successful business woman on a laptop by Search Engine People Blog, on Flickr

Tunneäly käyttää tunnetaitoja ja lisäksi itsetuntemusta, itsehallintaa ja motivoitumista.
1.  Itsetuntemus on omien tunteiden tunnistamista, itse arviointia ja itseluottamusta.
2.  Itsehallinta on omien tunnetilojen, mielihalujen ja voimavarojen säätelykykyä.
3.  Motivoitumiseen kuuluvat ne tunneominaisuudet, jotka ohjaavat tai helpottavat päämäärien saavuttamista.
Kuulostaa hyvin tietoisen läsnäolon harjoittamiselta, eikö?

Yhteisö sijoittaa usein johtajaansa omia tunteitaan. Tietoisen läsnäolon harjoittaminen auttaa, jottei kuormittuisi liikaa toisten tunteilla. Johtajan tulee osata katsoa laajasti lähelle ja samalla nähdä kauas. Pitää osata tehdä tavoitteita, mutta niiden ei pidä antaa sumentaa näkökenttää, jotta näkee tämän hetken mahdollisuudet.

Tietoisesti läsnä oleva johtaja osaa valita sanat jotka kannustavat kehittymään. Sitä ennen on tarkasteltava sitä miten puhuu itselleen: kannustaako vai sättiikö. On tultava tietoiseksi, millaiseksi mielessään nimittää yhteistyökumppaneitaan ja ilmiöitä yleensäkin.


Lue myös muut osat:
Johtamisen Nyt
Johtaminen nyt, Ajatuksia tietoisesta työstä, osa I

 

Ei kommentteja: