Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: Työ vs. Elämä

1.9.2011

Työ vs. Elämä


Aikansa kutakin, elämä jatkuu ja luopuminen on hyvästä.
 

Tuntui kuin olisin sitonut viimeisiä puuttuvia lankoja. Sain toisen tietoisen mattoprojektin kyllä ihan konkreettisestikin loppuun. Tuntui, että luin juuri oikeita kirjoja, palasin juuri oikeisiin ajatuksiin, juuri oikealla hetkellä. Kun olin vielä kotona.

When you realize how perfect everything is you will tilt your head and laugh at they sky.- Buddha

Harjoittamiseen tulee haasteita, elämä monimutkaistuu. Minun on hyväksyttävä elämän muuttuminen. Sanon, etten halua sen muuttuvan, mutta kuitenkin se muuttuu. Sille ei voi mitään.

Paluu töihin on ollut samaan aikaan helppoa ja vaikeaa, niin kuin monet asiat yleensä ovat. Pahimmilla painajaisilla on tapana toteutua ja ne asiat joita pelkää, eivät sitten olekaan niin pahoja. Olen pitänyt kiinni suunnitelmastani elää hitaasti ainakin vielä. Toistaiseksi ei käydä ihan kaikilla kierroksilla. On tuntunut oikeastaan tosi pahalta raivata vapaa-ajan kalenteriin niin paljon tilaa. Aikaa olla. Silti teen sen. Panostan hetkessä elämiseen ja olen oman elämäni herra.

Any old weed will do by aussiegall, on Flickr

Huomaan miten samat ihmiset istuvat samoilla paikoillaan ja tekevät samoja töitä? Joku näyttää vanhemmalta ja väsyneemmältä. Joku ei ole muuttunut yhtään. Joku taas on ihan ennallaan. Hyvin harva näyttää iloiselta ja pirteältä. Elääkö kukaan?

Kyllä, olen kokenut tietoisten hetkien ohikiitäviä välähdyksiä töissäkin. Havainnoin välillä paljon sellaista mitä en ole koskaan huomannut. Osittain se varmaan johtuu siitä, että tilanne on taas minulle ”uusi” ja toisaalta sitten siitä, että mieli on harjaantunut. Ainakin siis haluan ajatella niin.

Olen ajoittain osannut ehkä kuunnellakin. Suun kiinni pitäminen taas ei ole mennyt niin hyvin kuin olisin halunnut. Olisi parempi kuunnella, kuin koko ajan puhua.

Jatkan harjoittamista ja läsnäoloa ainakin itselleni, kuuntelen miltä tuntuu ja huomion omat tuntemukseni. Sitten annan niiden mennä, jos niille ei tarvitse tehdä mitään.


Most people treat the present moment as if it were an obstacle that they need to overcome.
Since the present moment is Life itself, it is an insane way to live.
- Eckhart Tolle

Ei kommentteja: