Kevätmetsässä

 

Kevätpäivät seuraavat toisiaan yhä kirkkaampina ja kauniimpina. Olemma vaellellet päivin ja illoin lähimetsässä. Viikonloppuisin pääsee ”pitkälle vaellukselle. Eilen olimme retkellä melkein kaksi tuntia! Kuvat on otettu eri päivinä eri retkiltä.

 

Sää oli todella aurinkoinen ja sinisen taivaan alla on ollut ilo olla. Ei ole liian kylmä, mutta pakkanen pitää polut kovina ja helppoina kulkea. Sulava lumi laittaa havupuut vähän tuoksumaan, mutta muuten kevät ei vielä tuoksu.

 

Mustarastaat laulavat jo paljon ja peittävät onneksi seuduilla jo pari viikkoa majailleen varisparven raakunnan. Kun sukellamme polulle tieltä, meitä on tikka vastassa. Tähyilemme sitä pitkää, mutta vain nakutus paljastaa sen olevan lähellä. Tikka on aika laiskana, isku silloin, toinen tällöin kuuluu vaan. Kerroin pienelle epäileväni sen olevan käpytikka, mutta varmistukseksi olisi kiva nähdä se.

Kiipeämme retken alkupäässä yksissä tuumin ensimmäiselle mäelle. ”Ollaan korkeella”, huutaa pieni aina. Olen kiitollinen, että metsiä halkovat ristiin rastiin juoksuhaudat. Niiden suojelun takia sinne ei voida koskaan rakentaa mitään. Metsät ovat meidän!

Polku haarautuu pariinkin kertaan ja pienen kanssa joutuu käymään neuvotteluja suunnasta. Päädymme seuraamaan mäeltä suorinta tietä alas tulevaa polkua.

 

Pieni ottaa hyvät vauhdit pyllyllään alamäestä ja jatkaa iloisena juoksua eteenpäin. Jokainen kuoppa on toki tutkittava matkalla ja jokaista keppiä testattava, että miten se heiluu.

 

Jatkamme ylös toiselle mäelle. Sieltä näkee kauas tai näkisi, jos olisi aurinkolasit. Olen ylpeä ja kiitollinen pienestä joka jaksaa kävellä ja malttaa pysähtyä ihastelemaan maisemaa.

 

Muutamalla kalliolla näkyi jo jääputouksia. Isoin ei ollut niin kauniin värinen. Taitaa se lumi sulaa! Näemme myös oravien nakertamia käpyjä ja puista irronnutta sammalta. Käpyjä heiteltiin lumihankeen ja kalliolle kiivettiin vaihtoehtoista reittiä, kun oli niin liukasta.

 

Maahan pudonneita aarteita, käpyjä, käpristyneitä lehtiä ja puun neulasia riittää ihmeteltäväksi. Pieni halaili paria puuta, mistähän sen on oppinut? Huikean kaunista metsää ihan kodin lähellä riittää meille koluttavaksi.

 

Kevät ei ole juuri edennyt. Nyt soisi tämän mielellään kestävän, jotta päästään vielä pääsiäisvaellukselle.

 

Metsästä päästään ulos vain antamalla lupauksen, että tullaan pian takaisin. Täydellisistä poluista on nyt nautittava niin kauan kun ne kantavat!

Ajattelimme seurata pienen kanssa kevään tuloa Luonto-liiton kevätkortilla.