Lähiaikoina
olen saanut tuta jälleen miten se mieli tekee ihan mitä sitä huvittaa… Menen
perässä pitkään ihan kuus-nolla, ennen kuin huomaan. Syytä on jatkaa
harjoittamista.
Kitisin, narisin ja vinguin viime viikolla kaikille,
jotka viitsivät kuunnella, kuinka minulla oli tilapäisenä yksinhuoltajana
NIIIIIIIIIIIN vaikeeta.
Ihan oikeasti. Me olimme lapsen kanssa molemmat
terveitä, eikä töissä ollut sattumalta kummempaa paniikkia. Minulla ei ollut
mitään välttämättömiä menoja, vaan saatoimme pienen kanssa vaan käydä jumpassa
ja hoitaa välttämättömimmät kotiaskareet. Sain ruuan ajoissa pöytään ja
pyykkiäkin vähän pestyä. Näimme muutamaa ystävää ja kävimme tallilla ja
metsäretkelläkin. Mitä ihmettä minä sitten valitan?
 |
| life can be more difficult without this by snacktime2007, on Flickr |
Noh, puolisoni oli työmatkalla koko_viikon. Se tarkoittaa,
että vien lapsen aamuin, illoin tarhaan, ja jos haluan treenaamaan, otan lapsen
mukaan salille. Kaikki kotityöt on myös tehtävä itse. Sitä huomaa, kuinka se
toinen puoliskokin taitaa sentään jotain tehdä. Sain itseni kuitenkin kiinni
kurjista ajatuksista ja valittamasta ihan joka päivä. En siis edelleenkään
osaa!!!
Ehkä kurjinta on se liian vähäinen uni, jonka
seurauksena väsyttää vieläkin ihan infernaalisesti. Mitäs en ole mennyt ajoissa
nukkumaan. Se on vaan niin konkreettista yksin lapsen kanssa ollessa, että ei
ole sitä kuuluisaa ”omaa
aikaa”. Sitä on sitten pienen nukahdettua ihan väkisin kukuttava ylhäällä
kilpaa kuun kanssa. Ei kannattaisi, mutta sitä on muka niin paljon tekemistä.
Sain siksi itseni kiinni ajattelemasta tavallista
useammin ”mä oon niin väsyny”. Se on vain ajatus, josta olen kuvitellut
päässeeni eroon kokonaan. Mutta kuten niin monta kertaa ennenkin tiukan paikan
tullen ei todellakaan ole helppoa ja kivutonta olla vaan läsnä oleva. Omasta
normaaliarjesta poikkeaminen on aina hyvä tilaisuus harjoittaa.
Loppuun vielä viisaus Kajozendon sivulta:
Ne jotka ei tajuu zeniä,
lopettaa sen.
Ne jotka tajuu zenin, lopettaa
sen.
Ne jotka istuu,
istuu.
2 kommenttia:
Olipa hyvä kirjoitus...ja joskus on vaan hetkiä jolloin ärsyttää ja väsyttää vaikka kaikki on hyvin.
Itsellä mies on paljon reissuhommissa ja vaikka arki silloin sujuu ihan hyvin ja ihan rutiinilla tulee kuitenkin tuollaisia valituspäiviä täälläkin.
Eikä sitä siinä jamassa aina jää niitä hyviä juttuja...
Mutta onneksi voi kehittyä, harjoitella...siltikään ei koskaan tule täysin "oppineeksi".
Ihania hetkiä sinulle.
Niinpä! Tää elämä on niin tätä. Keskeneräisyyden kanssa on oltava ja elettävä.
Samoin, ihanaa viikon jatkoa sinulle!
Lähetä kommentti