Se on niin sitku elämää, mitä tässä eletään. Sitku eli sitten kun on viikonloppu/loma/enemmän rahaa/aikaa. Sitten alat harjoittaa tietoista läsnäoloa tai harrastaa jotain muuta mukavaa. Pääsen viisastelemaan: ”Elämäsi menee ohi, kun et ole tässä hetkessä.” Niinpä. Helpommin sanottu kuin tehty. Mistä oikein on kysymys? Ja miten se ratkaistaan?
.:Seurauksia:.
Helsingin sanomien 4.7.2011 julkaistussa Tätä elämää kolumnissa Purjehtimisen taito Paavo Westerberg pohtii samaa asiaa:
Miten ihmisillä ylipäätään on aikaa kaikkiin harrastuksiinsa? Kielikursseihin. purjehtimiseen, golfiin, marjastamiseen, kotieläimiin. vapaaehtoistyöhön, nikkarointiin? Miksi minulla ei ole aikaa juuri mihinkään? Onko aikakäsitykseni harhainen? Kuvittelenko vain, että minulla ei ole aikaa? Kaikilla ei ole näin paljon lapsia. Tämä tuntuu silti osittain selitykseltä. Haaveilen vanhuudesta, jolloin on enemmän aikaa itselle ja harrastuksille.
Ehkä vielä tulee päivä jolloin kävelen golfviheriöllä ilman että ajattelen, millaisen kohtauksen sinne voisi kirjoittaa. Ehkä vielä tulee päivä, jolloin raaputan vanhan veneen pohjaa rakentamatta tapahtuman ympärille henkilöä tai tarinaa. Ehkä vielä tulee päivä jolloin marjastan, ihan vain saadakseni ämpärin täyteen. Ehkä vielä tulee päivä, jolloin nostan purjeen mennäkseni en mihinkään.
.:Syitä:.
Se on se autopilotti, jota niin usein syytän. Eläminen ei-tiedostaen on helpompaa. Ei tarvitse tiedostaa tekemisiään ja niiden syitä ja seurauksia. Ja sittenkin kun tiedostaa, ei ole helppoa tietä ulos. Omia, ”hyväksi muotoutuneita” rutiineita ja toimintatapoja on vaikea muuttaa. Laput silmillä on helpompi elää tiedostamatta, kuin repäistä itsestään irti voimaa muuttaa elämäänsä siihen omaan toivomaansa suuntaan.
 |
| Time & Space Transit by Gilderic on Flickr |
.:Ratkaisuja?:.
Mistä se aika siis revitään?
Ensin tulee mieleen, että jostain täytyy luopua, sen sijaan, että tunkee hetkensä täyteen. Tuoko jo ennestään täyteen sullottuun kalenteriin uuden harrastuksen tai tavan merkitseminen helpotusta ja merkityksellisyyttä elämään? Tai voisi opetella sanomaan ei.
Jos ajatellaan omaa tietoisen läsnäolon harjoittamistani ja tämän blogin kirjoittamista, oma vastaukseni on yksinkertainen. Jo aiemmin olin lähes lopettanut TV:n katselun, ruokakaupassa käyn vain pakon edessä kerran viikossa ja koska emme tarvitse mitään, ei myöskään shoppailuun ja hankintoihin kulu aikaa. Tietoisen läsnäolon aktiivisemman harjoittamisen käynnistyessä viime syksynä ei tarvinnut tehdä lisää luopumisia. Omaa elämää oli hiljentänyt ja rauhoittanut lisää myös pieni lapsi, jonka paras paikka on kotona. Aikaa tuntuu olevan vaikka mihin!
è Mistä sinä voisit luopua?
Kirjassa Mindfulness : medveten närvaro som levnadsstrategi ajanpuute määritetään ajatukseksi siitä, että tietoisuustaitojen harjoittaminen tai mikä tahansa muu uusi harrastus on lisäsuorite elämään. Ajatus pakosta, joka jäytää omaatuntoa. Tietoisen läsnäolon suhteen: Onko totta, että ei ole aikaa ottaa yhtä tietoista hengenvetoa puhelimen soidessa? Jokaisella on päivässä askareita, joiden aikana harjoittaminen vaatii vain keskittymistä ja jakamatonta huomioita, ei aikaa. Tarvitaan uusi, tietoinen suhtautumistapa!
è Mihin päivän askareisiin voisit lisätä uuden tietoisena olemisen tavan? Tai jos aloitat jonkin muun harrastuksen, voisiko sen tehdä tietoisena?
Asia täytyy kääntää lopuksi vielä kääntää toisin päin. Kaikki mihin on aikaa, on harjoittamista. Matkalla oleminen on myös todellista elämäämme. Levollinen läsnäolo auttaa olemaan ja elämään täysillä tällä elinikäisellä matkalla. Askareet, jotka voi valita (lähes kaikki), voi valita tietoisesti, eikä vain ajautua niihin autopilotilla. Tiedostatko mikä on sinulle tärkeää? Mitkä ovat arvosi? Silloin tietoisten valintojen avulla on aikaa elää Nyt elämää, eikä sitku-elämää.
è Voisitko tehdä tietoisia valintoja elämäsi kaikissa tekemisissä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti