Uhmakin on vain ajatus

Pieni heittäytyi maahan dramaattisesti makaamaan ensi kerran muistaakseni noin puolitoistavuotiaana. Miten siihen voi suhtautua? Silti, minulla on ajatus, että uhmaa ei ole. On vain erilaisia tilanteita, joihin lapsi reagoi parhaalla osaamallaan tavalla tai sitä tapaa etsien. Lapsella on oikeus sanoa ”ei”, siinä missä aikuisellakin. Jokainen tilanne on otettava sellaisenaan, ei etukäteen mustaksi maalattuna.

Tietoisen läsnäolon näkökulmasta on mielestäni vaarallista ajatella, lapsellani on uhmaikä. Tämäkin on vain ajatus. Sillä pystyy selittämään kaiken tai elämään lapsesta tai lapsen tunteista välittämättä. Lapsen kanssa eletään yhteisymmärryksessä, ei niin, että aina selitetään kaikissa tilanteissa: ”Se nyt on tommonen.” Sitä paitsi, kuka tunnustaa jääneensä joskus kotiin ”uhmakohtauksen” pelossa? Jos tosiaan niin käy, niin ajatukset estävät elämästä, eikö niin?

Yksi kiintymyysvanhemmuuden määritelmistä menee jotenkin niin, että vanhempi on lapsen kanssa vastaten hänen tarpeisiinsa tilanteen vaatimalla tavalla. Koska lapsi kokee saavansa tarvitsemaansa huomiota, vanhemman ja lapsen side vahvistuu. Se on vastavuoroista elämää, eli mielestäni läsnäoloa parhaimmillaan. "Uhma" voi näin ollen olla mahdollisuus vahvistaa tätä sidettä.

En nyt mene sen syvemmälle siihen onko uhmaa vai ei, siitä on parempaa keskustelua mm. täällä. Voi olla, että kahden vuoden päästä olen täysin eri mieltä, kun olen saanut lapseni nelivuotiaaksi. Mitäs minä 2,5 vuotiaan äitinä tästäkään vielä tietäisin.

Pre-School Parking by Kevin H., on Flickr

Tämän päivän kirjoituksessa on tarkoitus listata asioita miten erilaisiin kiukkukohtauksiin voisi suhtautua. Yhtä oikeaa, aina pätevää neuvoa ei ole. Varmasti myös eri ikäisillä lapsilla toimivat erilaiset konstit. Lisäksi kannattaa muistaa, että temperamentti vaikuttaa uhman ilmenemiseen. Seuraavat neuvot on kerätty netistä pitkän ajan kuluessa eri paikoista. Pahoittelen, etten muista edes mistä.

©      Älä huomioi ja reagoi käytökseen muuten kun sanomalla, esim. ”Huomaan, että sinua harmittaa ja sinulla on paha mieli.” ”Siltä välillä tuntuu, se on ok ja elämää.” On eri asia olla huomioimatta käytös kuin olla huomioimatta lapsi.

©      Mene lähelle, kosketa ja jos syli kelpaa niin anna syliä. Muutoin voit olla vain lähellä. Kerro rauhallisesti ymmärtäväsi, mutta, että et hyväksy käytöstä.

©      Tarjoa lasi vettä tai rakkain pehmolelu.

©      Anna murjottaa tai reuhata, kunhan ei satuta itseään. Ohjaa tarvittaessa juoksemaan talon ympäri tai purkamaan kiukkuaan vaikka tyynyyn.

©      Kerro, että kun hän rauhoittuu, voidaan jatkaa, mitä ikinä oltiin tekemässä. Sitten pyri järjestämään tilanne sellaiseksi, ettei se aiheuta uutta turhautumista.

©      Tilanteesta voi mennä pois. Lapsen voi vaikka opettaa rauhallisemmissa olosuhteissa nauttimaan reppuselässä olosta. Tätä voi hyödyntää tilanteesta poistumiskeinona, kun lapsi innostuu kapuamaan selkään.

©      Jälkeenpäin halaa ja keskustele.

©      Ole johdonmukainen ja toimi aina samalla tavalla samanlaisissa tilanteissa.

Kokeile jo tänään!

En ehkä osannut ilmaista näitä ajatuksia kovin selvästi lyhyellä kokemuksellani. Mitä mieltä sinä olet?