Terveys on vapautta

Opin tänään, että terveyttä on kolmea tasoa; mielen, tunteen ja kehon terveyttä.



Colorful Double Red Cherry Drops 
by Pink Sherbet Photography,
on Flickr

Terveys tai terveenä pysyminen on minulle tärkein elämänarvo. Miten se toimii? Jos tekee mieli sipsejä, tai ei millään huvittaisi tehdä ruokaa, tai ei nyt mitenkään jaksaisi lähteä salille, muistutan itseäni siitä, että haluan pysyä terveenä. Jokapäiväisissä valintatilanteissa omien arvojen muistaminen auttaa tekemään tietoisia valintoja. Terveys on todellakin vapautta. Olen siitä eniten kiitollinen aina ja jos saisin valita yhden asian, joka muuttuu täydelliseksi, haluaisin ehdottomasti täydellisen terveyden. Jos ei ole terve, monet asiat elämässä, itse asiassa lähes kaikki, menettävät ainakin minulle merkityksensä.

Jotta terveyteen voisi pyrkiä ja sitä osaisi arvostaa ja olla siitä kiitollinen, täytyy tietää mitä se on. Uusimmassa Voi Hyvin lehdessä on LT ja homeopaatti Jonathan Shoren määritelmä siitä miten terveys on vapautta kolmella tasolla. Huomasin määritelmässä yhtymäkohtia tietoiseen läsnäoloon kaikilla kolmella eri tasolla. Tietoisessa läsnäolossa mieli, tunteet ja keho ovat yhtä tärkeitä. 

þ  Mielen tasolla terveys on ajatuksen selkeyttä, johdonmukaisuutta ja luovuutta. Sairaus ilmenee sekavuutena ja hajanaisuutena. Itsekkyydestä ja omistamisen halusta vapautuminen on tärkeää mielen terveydelle. Tietoisen läsnäolon harjoittaminen tähtää havainnoinnin selkeyteen ja mielen sisällöistä etääntymiseen, mikä taas sinänsä vapauttaa itsekkyydestä ja opettaa olemaan kiintymättä materiaan.

þ  Tunteen tasolla terveys on vapautta voimakkaista haluista. Seurauksena on dynaaminen tyyneyden tila, jossa toiminta ja valppaus ovat tasapainossa. Kyseessä ei ole tila, jossa on pyritty älyllisellä kurinalaisuudella hillitsemään ja vaimentamaan tunteet. Terve ihminen on vapaa tuntemaan kaikkia inhimillisiä tunteita joutumatta niiden kahlitsemaksi. Tietoinen läsnäolo opettaa harkitsemaan ja havainnoimaan myös tunteitaan ennen kuin toimii oman tietoisen valinnan pohjalta.

þ  Kehon tasolla terveys on vapautta kivusta, yleinen hyvän olon tila. Fyysisesti sairaan ihmisen elämä saattaa kulua lähes kokonaan kamppailuun kivun aiheuttaman orjuuden voittamiseksi. Tietoinen läsnäolo opettaa hyväksymään tilanteen ja elämään tässä ja nyt. Näin ollen kipua vastaan kamppailustakin voi vapautua.

Terveys on vapautta kaikilla kolmella tasolla, mutta tärkein on Jonathan Shoren mukaan mielen taso. Jos ihminen on tällä tasolla terve, hän voi olla tasapainoinen ja onnellinen tilanteestaan riippumatta. Hän pystyy toimimaan epäitsekkäästi ja tasapainoisesti muiden ja itsensä hyväksi, vaikka hänen kehonsa olisi vammautunut, lihaksensa surkastuneet ja näkö tai kuulo menetetty.

Mielen, tunne-elämän ja kehon terveenä pitämisessä auttaa tietoinen läsnäolo!

Vapauta mahasi

Vatsan jatkuva sisään vetäminen syystä tai toisesta tekee meidät jännittyneeksi ja estää normaalin hengityksen.

Hengittäminen on yksinkertaista, teemme sitä koko ajan pysyäksemme hengissä. Hengityksen tiedostaminen ja tarkkaileminen on myös tietoisen läsnäolon perusta. Mutta hengitys tuppaa heti muuttumaan kun siihen kiinnittää huomiota. Oletko huomannut? Tästä minun ei nyt kuitenkaan pitänyt kirjoittaa. Tärkeä havainto on ollut se miten usein sitä jännittää mahaansa milloin mistäkin syystä. Meidän länsimaiseen kauneus- ja hyvinvointi-ihanteeseen kuuluu kapea vyötärö. Tai ainakin on oltava ryhdikäs ja siihen liittyy ”vatsa sisään ja rinta ulos” hokema. Puhumattakaan sitten niistä jumppatunneilla toistetuista: ”Nyt vatsalihakset tiukaksi” tai ”Nyt syvät vatsalihakset tukemaan”. Ja tämä vaikuttaa itse asiassa siihen ensin mainittuun hengitykseen, koska näillä ohjeilla helposti hengitetään vain keuhkojen yläosalla. Hyvä urheilusuoritus tai tehokas treeni vaatii rentoutta ja se ei onnistu ilman normaalia hengitystä. Ja, niin helposti käskystä tulee korjattua liikaa, mistä puhuttiin Aleksander tekniikassakin.

Corset Piercing at Sigil, Fat City San Francisco by mr. nightshade, on Flickr

Hengityksen keskusta ja koko psykofyysisen olemuksemme keskusta on mahassa. Kun tarkkailee istuessaan hengitystään voi löytää hengityksen keskustan, ns. voimapaikan. Hengitys on silloin tietoista ja siitä pystyy havainnoimaan miten vatsa laajenee, kylkiluut laajenevat ja samalla hartiat nousevat. Voi havaita, että pää ei olekaan ainoa ja kaiken keskusta kehossamme. Jos jännittää jatkuvasti vatsaansa häiritsee mielestäni hengitystään ja yleistä hyvinvointiaan. Hengityksen tulisi saada kulkea siten kuin se haluaa, se tasapainottaa kehoa, mm. ph-arvoja ja sitä kautta voi vaikuttaa jopa dementian ja osteoporoosin tapaisiin sairauksiin. Tästä puhuttiin Tietoisuustaidot kurssilla.

Uskallan väittää, että jos tietoisesti kiinnität huomiota siihen, että ET jännitä vatsalihaksiasi, tunnet olosi rennommaksi. Se johtuu pitkälti hengityksen palaamisesta kehosi tarvitsemaan luonnolliseen, vapaaseen rytmiin. Kun joskus aloin kiinnittää tähän huomiota kiireisinä työpäivinä, tuntui aivan kuin stressi olisi heti hellittänyt. Vaikka tämä ei heti toimisikaan, saat siitä tietoisen läsnäolon harjoituksen, jossa keskityt edes hetkeksi aistimaan miltä kehossa tuntuu.

Tungetko hetkesi täyteen?

Kuinka usein luet lehteä samalla kun syöt? Tiedostamatta ehkä otat lisää ruokaa kun lehteä on vielä jäljellä? Onko sinulla pakottava tarve soittaa aina heti jollekin kun lähdet autolla liikkeelle? Oletko usein myöhässä koska et halua olla jossain liian aikaisin ja ihan hyvin ehdit vielä täyttää tiskikoneen ennen lähtöä? Kuunteletko lastasi vai suunnitteletko samalla illan ruuan laittoa? Meillä on usein halu saada tähän hetkeen mahtumaan vielä vähän lisää jotain, yksi sähköposti tai puhelu tai lisäpysähdys matkalla jonnekin. Tällainen käytös hajauttaa huomiomme useaan asiaan yhtä aikaa ja on itse asiassa aika stressaavaa. Usean asian tekeminen samaan aikaan viivyttää meitä itse asiassa. Jos keskittyy yhden asian suorittamiseen kerrallaan, saa sen usein tehtyä nopeammin. Ja ehkä ehtii tehdä vielä sen toisenkin, mutta tekee vain yhtä asiaa kerrallaan. Parempi on nauttia siitä mitä on tekemässä ja silloin muistaa paremmin olla siinä hetkessä. Tälle yllykkeelle tehdä montaa asiaa yhtä aikaa tai tunkea hetki täyteen ei saa antaa periksi. Toki tämä halu täytyy ensiksi tunnistaa.



slow carretera by Deshazkundea, on Flickr

Jos sinulla on sata rautaa tulessa, se turruttaa, vie tiedostamattomuuteen ja saa aikaan sen, ettei ole läsnä muille ihmisille ja menettää hetken tunnelman. Elämän yksinkertaistamiseen on siksi hyvä syy. Kokeile tehdä vain yhtä asiaa kerrallaan ja varmista läsnäolosi tässä asiassa. Väitän, että näin tulee menneeksi harvempiin paikkoihin, nähneeksi vähemmän, tehneeksi vähemmän ja hankkineensa vähemmän tavaraa. Se ei ole huono asia, vaikka siltä saattaa ensi kuulemalta kuulostaa. Se on muodikasta downshiftaamista, silloin voi vaikka vahingossa löytyä tasapaino omaan elämään.

Kaikissa elämän pienissäkin asioissa on mahdollista valita yksinkertaisempi tapa tehdä. Se on yksinkertaisesti itsensä pakottamista leikkimään ja vain leikkimään lapsensa kanssa, opettelemaan sanomaan ei ja olemaan tahdikas. Kun huomioi yksinkertaisuuden kaikessa, se pitää itsen tietoisena mielen ja kehon ja maailman välisestä yhteydestä. Kyse on jälleen tietoisesta valinnasta. Voi herätä huomaamaan kuinka kaikki on yhteydessä kaikkeen ja jokaisella valinnalla on kauaskantoiset seuraukset. Sitten huomaa vähemmän olevan enemmän. Yksinkertaisista asioista saa enemmän irti kun on tietoisesti läsnä ja näkee hetken kauneuden ja kaikki sen ulottuvuudet.

Vegepulla

Olen leiponut varmaan keskimääräistä enemmän pullaa. Leivoin joka viikko talomme rakentajille koko rakennusvuoden ajan, lähinnä korvapuusteja. En käsitä miksi en koskaan aiemmin tajunnut tehdä vegaanista pullaa. Olen herkkä maidolle ja ruokavalioni on lähinnä vegaani juustolla, virallisesti juuston syönti tekee laktovegetaristin. Vegaaniset pullat ovat hienosti onnistuneet nyt jo kahdesti. Suurin ero on sitkossa, joka tulee heti pienellä alustuksella tosi hyväksi. Veikkaan, että tästä tietoisesta valinnasta tuli pysyvä.

—   –

Tässä hifistely vegepullan resepti siitä kiinnostuneille.

5   dl          soijamaitoa (teen soijamaitokoneella)

50  g          hiivaa (tuore)

1-2 tl          suolaa, esim. himalajansuolaa

1-2 dl         sokeria, mieluusti intiaanisokeria

1 rkl           kardemummaa, tai maun mukaan

2 rkl           soijajauhoa (munan korvike)

n. 12-15 dl  vehnäjauhoja (n. 1 kg)

n. 1 dl        (rypsi)öljyä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen soijamaitoon. Sekoita joukkoon suola, sokeri, kardemumma ja soijajauho. Lisää jauhot vähitellen, aluksi vatkaten, jotta ilmaa sitoutuu taikinaan. Alusta taikina hyvin vaivaten. Lisää öljy alustamisen loppupuolella. Laita taikina peitettynä kohoamaan lämpimään, vedottomaan paikkaan. Olen kohottanut tätä taikinaa jopa puolitoista tuntia.

Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, ota se leivinpöydälle ja vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Leivo taikinasta haluamasi muotoisia pullia. Kohota pullat kaksinkertaisiksi, voitele ne vedellä ja koristele raesokerilla ennen paistamista.



 Paista pikkupullat ja pienet leivonnaiset n. 225-asteisen uunin keskitasolla 5-10 min.

Paista pitkot ja muut isommat vehnäleivät n. 200-asteisen uunin alatasolla 20-25 min.

Leipoessa sai olla tietoinen liikkeistään, ettei turhaan rasita esimerkiksi selkää. Tarkkailin totutusti keskilinjaa ja ajatuksien tulvaa.

Tuokaa kukkia haudalle

Menen hieman urheilemaan. Jos blogi ei päivity hetkeen, tuokaa kukkia haudalle. Osana buddhalaista jaloa kahdeksanosaista tietä on myös hautausmaa meditaatio. Olkoon tämä harjoitus oman kuolevaisuuteni tutkimista. Tuokaa kukkia haudalle. Tai jotain.

(Tämä oli vitsi.)

Untitled by melolou, on Flickr

Päivitin Kirjallisuutta sivulle linkit kaikkiin referaatteihin, joita olen blogissa julkaissut. Sieltä löytyy lukemista, jos uutta ei ala ilmestyä.

Muistojen synnystä

Liikuin pitkästä aikaa pidemmän matkaa ”fyysisesti”. Vietimme ihanan päivän mökillä. Viimeksi olin   käynyt siellä lokakuussa. Tässä välissä en ihan valehtelematta ole liikkunut 30 km sädettä pidemmällä. Ihan uskomatonta, että en ole ollut MISSÄÄN sitten lokakuun kun viimeksi käytiin mökillä. Tai fyysisesti siis en ole ollut missään. Henkisesti olen käynyt tosi pitkälläkin. Ja käyn joka päivä. Niin missä? Matkalla tietoiseen läsnäoloon.

Jos et löydä onnea siitä missä olet, mistä muualta kuvittelet sen löytyvän?

                                                                                       Zen sananlasku

Istuin mökillä rannassa yksin ottamassa aurinkoa talviteloilla olevalla laiturilla. Kuuntelin tuulta ja kilpailevia tuulikelloja järven eri rannoilla. Minulla oli rauhaa ja hiljaisuutta istua ajattelemassa ja antamassa ajatusten tulla ja mennä. Mieleen jäi kuitenkin pieni ajatus muistojen syntymisestä. Niiden syntyminen vaatii tietoista läsnäoloa.

Pitkäjärvellä muistoissa

Ajatus lähti tarinoista, joita kuulin mökin seuduilla tapahtuneista vanhoista sattumuksista. Monella paikalla on paljon kerrottavaa sille joka kuuntelee. Tapahtumat eivät välttämättä ole kovin ihmeellisiä, mutta ne kietoutuvat oman suvun ja perheen elämään. Istuin rannassa vanhassa paikassa, jossa olemme pitkään perheenä nauttineet pienistä vapaahetkistä. Isovanhempien aikana rannassa käytiin läpi sodan tapahtumia ja juhlittiin ne unohtaakseen.

Omat lapsuuden muistot järven rannalla ovat iloisen selkeitä. Päivä vietettiin lähes kokonaan järvessä uimassa ja illalla grillattiin pienen pienellä rantagrillillä ja istuttiin lankuilla jotka oli aseteltu kivien päälle. Nykyään mökillä on grillausta varten oma mukava pieni maja, mutta silti yksinkertainen rantagrilli on pysyvässä suosiossa. Grilli on nykyään vähän isompi, mutta laudoista, joilla istutaan, ei olla päästy eroon. Niitä ei ole penkeiksi koskaan saatu aikaan rakentaa. Ruoka maistuu siellä aina parhaalta. Kaikki aistit ovat läsnä, takamus puutuu kovalla penkillä. Järvi tuoksuu vienosti mudalta ja taivas on aina niin sininen. En usko, että moni viitsisi sellaisissa oloissa laittaa ruokaa ja nauttia siitä. Me viitsitään. Paikassa on paljon muistoja. Ajattelin, että omalle lapselle on mukava saada luoda tähän paikkaan ja sukupolvien jatkumoon muistoja ja mielikuvia. Ne olisivat samanlaisia kuin omat muistoni; yksinkertaisia, tavallisia, mutta samalla väkeviä, läsnäolosta kumpuavia muistoja.

Jos et mitään ahnehdi, olet tyytyväinen kaikkeen. Jos aina tavoittelet lisää, joudut jatkuvasti pettymään.

                                                                         Ryokan

Olen kiitollinen tästä pienestä matkasta. Suuri kiitos myös siitä, että olen taas terve ja minulla on voimia taas jatkaa eteenpäin oppimisen ja harjoittamisen tiellä.

Mitä harjoittaminen opettaa?

Harjoittaminen opettaa selkeyttä, myötätuntoa, oikeaa toimintaa, kärsivällisyyttä, irti päästämistä, arvostelemattomuutta ja luottamusta omaan kykyyn harjoittaa. Miten se käy? Jatkan jälleen kirjan Olet jo perillä : tietoisen läsnäolon taito ajatusten pureskelua.

Harjoittaminen muokkaa mieltä ja varmistaa, että saamme selkeyttä, opimme myötätuntoisemmiksi ja toimintamme tulee oikeanlaiseksi. Tällä oikeanlaisella tarkoitetaan eettisesti oikeaa, jonka joku on määritellyt olemaan ”tottelevaisuutta sille mitä ei voi pakottaa”. Mitään näistä luetelluista ominaisuuksista, selkeyttä, myötätuntoa tai oikeaa toimintaa ei voi kuitenkaan pakottaa, määrätä tai säädellä. Niitä voi vain harjoittaa. Esimerkiksi epäitsekäs myötätunto pohjaa tietoiseen läsnäoloon tai sen avulla syntyvään ”oikeaan ymmärrykseen” kuten buddhalaiset asian ilmaisevat.

Harjoittaminen opettaa kärsivällisyyttä. Muodollisessa harjoituksessa istutaan paikoillaan – kärsivällisesti, minkä sanotaan johtavan harjoituksen rikkaampaan ja kypsempään suuntaan. Kärsivällisyys on Jonin mukaan yksi tärkeimmistä eettisistä periaatteista. Oli kuinka oli, kärsivällisyys on minulle yksi suuri syy harjoittaa tietoisuustaitoja, koska se luo jo yksinään parempaa elämänlaatua kun koko ajan ei ole ”hermo pinnalla”. Kärsivällisyys on vaihtoehto levottomuudelle ja kärsimättömyydelle tai vihalle. Lohdullista on, että kirjassa sanotaan, että vihaa voi käyttää hyväkseen, oppiakseen, sen energian voi valjastaa palvelemaan kärsivällisyyttä, myötätuntoa, sopusointua ja viisautta. Vihan nyt voi valjastaa mielestäni palvelemaan vähän mitä tahansa, mutta näin jaloihin tarkoituksiin sen kääntäminen vaatii epäilemättä valtavasti harjoitusta. Luin jostain, että kun Gandhi murhattiin, hän kääntyi kohti tappajaansa, kohotti kätensä ja kumarsi kiittääkseen. Hän oli harjoittanut vihan hallintaa ja myötätuntoa ilmeisen riittävästi.

Searching the Ox  -  I by h.koppdelaney, on Flickr

Harjoittaminen on irti päästämistä, mikä kutsuu luopumaan takertumisesta mihinkään, käsitteeseen, asiaan, tapahtumaan, ajankohtaan, näkemykseen tai haluun. Se on päätös tietoisesti antautua nykyhetkelle ja luopua hallitsemisesta, vastustuksesta ja taistelemisesta. Tilalle tulee jotain voimallisempaa ja eheämpää, kun antaa asioiden olla sellaisia kuin ne ovat, ilman että tuntee viehtymystä tai vastustusta niitä kohtaan. Tämä koskee myös mielen takertumista näkökulmiin, itsekkäisiin toiveisiin ja haluihin. Irti päästäminen tarkoittaa, että emme enää takerru asioihin ja näemme miten olemme takertuneet mieltymyksiimme ja vastenmielisyyksiimme. Voit helposti kokeilla tätä tilanteissa joissa osa itsestä haluaa todella pitää kiinni: tuottaako irti päästäminen enemmän tyydytystä kuin takertuminen?

Harjoittaessa on tarkoitus vain tarkkailla arvostelematta kaikkea mielessä ja kehossa ilmenevää - tuomitsematta tai yrittämättä muuttaa sitä. Osa mielestä arvostelee jatkuvasti kokemuksia ja vertailee niitä, liittää niihin odotuksia ja mittapuita, jotka nousevat peloistamme. Kuvittele millaista olisi jos luopuisit kaikesta arvostelusta. Sen voi oppia harjoittamalla. Jokainen hetki saisi olla sellainen kuin se on, ei hyvä tai paha. Se olisi todellista vapautta. On hyvä tiedostaa, että arvostelua kuitenkin tapahtuu ja kyseessä ovat rajoittavat ajatukset kokemukseen liittyen. Sen tiedostaminen auttaa toimimaan selkeämmin ja olemaan tasapainoisempi, tehokkaampi ja eettisempi. Kun nimeää pitämisensä ja inhoamisensa, ja tiedostaa ne, voi toimia niiden kanssa.

Luottamuksen tunteen säilyttäminen on tärkeää tietoisen läsnäolon harjoittamisessa. Omaan kykyynsä havainnoida, olla avoin ja tarkkaavainen, pohtia kokemuksiaan, kasvaa ja oppia havainnoistaan, tulee luottaa. Muuten ei voi pysyä lujana ja jatkaa harjoittamista. Meidän tulee luottaa harjoituksen voimaan!

Eroon lihasjännityksistä

Liittyen Alexander tekniikkaa käsitteleviin postauksiin, tässä vielä yksi juttu.

.:Makaamisesta:.

Makaamista voidaan pitää ainoana Alexander tekniikan harjoitteena. Siinä asento on selin lattialla, keho tukevasti maata vasten, polvet koukussa ja kirjapino pää alla. Oma kirjapinoni tulee olla jopa 11cm korkea. Sanotaan, että maan vetovoima pääsee tässä asennossa laukaisemaan krooniset lihasjännitykset. Elimistö saa tervetulleen tauon pystyasennon aiheuttamasta rasituksesta. Löysin alla olevat ohjeet tälle makuultaan tehtävälle harjoitteelle täältä. Se aukeaa nyt näin kurssin käyneelle hieman enemmän, mutta jokaisen kannattaa kokeilla. Mitkä ovat sinun kehosi kipupisteet?

.:Aktiivinen lepoasento:.

©   Asetu makaamaan kovahkolle alustalle selällesi polvet koukussa ja pää kirjapinon päällä. Kova alusta vapauttaa tehokkaammin ja antaa enemmän palautetta kehosi tilasta kuin pehmeä. On tärkeää, että sinulla on lämmin, sillä kylmässä lihasten on vaikeampi vapautua. Jos lattia on kylmä, voit maata esimerkiksi huovalla tai matolla.

©   Käytä mieluummin pehmeäkantisia kirjoja. Kiinnitä tarkoin huomiota kirjapinon korkeuteen. Jos leuka painuu liian lähelle kaulaa ja/tai kurunpään alueella tuntuu ahtaalta, pino on liian korkea. Myös kirjojen painaessa takaraivoa pino on todennäköisesti liian korkea. Pinon päälle voi asettaa myös ohuen pehmusteen, jos takaraivo on kovin herkkä. Jos leuka nousee pystyyn ja pää taipuu taakse, pino on liian matala. Mikäli Alexander-tekniikan opettaja on mitannut sinulle sopivan korkeuden, noudata sitä.

©   Tarkista, ettei pino kosketa niskaa, vaan on riittävän pitkällä takaraivon alla niin, että niska pääsee vapautumaan. Kirjapinon korkeus voi vaihdella makaamiskertojen välillä, jopa yhden makuun aikana voi olla tarpeen lisätä tai vähentää korkeutta.

©   Aseta jalat suhteellisen lähelle vartaloa, mutta ei niin lähelle, että polvitaipeissa tuntuu ahtaalta. Jos jalat jäävät liian kauaksi, asento aiheuttaa jännityksiä ristiselkään eikä se pääse vapautumaan kunnolla. Jalkaterät ovat suurin piirtein hartioiden leveydellä toisiinsa nähden. Käsivarret ovat joko suorina sivuilla tai koukussa kyynärpäät suuntautuneina sivuille ja kämmenet joko vatsan tai rintakehän päällä.

©   Kun asetut makaamaan, asettele itsesi huolellisesti. Vältä muuttumasta asentoa. Jos olo on epämukava, nouse mieluummin ylös ja koeta myöhemmin uudestaan. Makaa kerralla noin 10-20 minuuttia. Jos alaselkä tai jokin muu osa kehoa tuntuu puutuvan, on aika nousta ylös.

©   Tarkista mielessäsi, että pää, hartiat, lantio ja jalkapohjat ovat alustalla vapaasti ja jännittämättä. Muista, että ajattelu riittää! Älä tee mitään, jos vain voit olla tekemättä.

©   Ajattele, ettei sinun tarvitse tehdä mitään. Voit antaa itsesi olla ja asioiden tapahtua. Jos pystyt olemaan reagoimatta tuntemiisi jännityksiin, kehosi saa tilaisuuden vapautua ylimääräisistä puristuksista niin hyvin kuin sillä hetkellä on mahdollista.

©   Tämän jälkeen voit alkaa ajatuksiesi suuntaamisen. Ajattele, että kaula ja niska vapautuvat. Kun niska vapautuu, pää ojentuu takanasi olevan seinän yläosaa kohti. Pää loittonee hartioista, takaraivo loittonee yläselästä. Ajattele, että selkärangan toinen pää eli lantionseutu vapautuu ja pitenee vastakkaiseen suuntaan. Nikamien välissä olevat välilevyt täyttyvät nesteellä, jota niistä on päivän mittaan puristunut ulos, ja selkä saa takaisin kimmoisuuttaan. Näin koko selkä vapautuu ja pitenee.

©   Anna hartioittesi levätä vapaasti alustalla ja olkapäiden mennä poispäin toisistaan. Anna lantion luidenkin levätä ja edetä poispäin toisistaan. Selkä levenee alimpien kylkiluiden kohdalta ja kainaloitten alapuolelta.

©   Ajattele, että polvet nousevat kohti kattoa ja hivenen verran poispäin toisistaan. Kantapäät painuvat kohti lattiaa. Jalkapohjat vapautuvat, pitenevät ja levenevät.

©   Palaa hetken kuluttua uudelleen alkuun. Ajattele taas päätä ja niskaa. Pyri vähitellen siihen, että voit ajatella suuntauksia sekä peräkkäin että yhtä aikaa. Mikä ajatuksesi eivät pysy kasassa, vaan tunnet vastustamatonta halua nukahtaa, on parempi ottaa nokoset kuin taistella epätoivoisesti unta vastaan.

©   Ennen kaikkea ANNA ITSESI OLLA RAUHASSA. Tukeva alusta ja maanvetovoima tekevät työn puolestasi. Tarpeettomat jännitykset laukeavat vähitellen, jos et pidä niistä kiinni. Anna siis kehollesi mahdollisuus vapautua. Se haluaa sitä!

Lisää pituutta ajattelemalla

.:Miten opin ohjaamaan kehoani?:.

Viikonlopun kurssi oli hyvä johdatus huippukiinnostavaan aiheeseen. Saman olisi varmasti oppinut kolmella yksityistunnilla, ryhmässä oli paljon odottelua. Toki se aika oli ihana käyttää vain olemiseen ja korkeintaan toisten oppimisen havainnointiin.

Alaxander tekniikkaa voi soveltaa mihin tahansa tekemiseen. Siinä muutetaan omaa tekemistä (istuminen, käveleminen, ratsastus jne.) tai ratkotaan kehon ongelmia, joita tästä tekemisestä seuraa. Se vaatii työntekoa ja on hyvä tiedostaa miksi sitä tekee. Tavoitteena on kehon tietoinen ohjaus kaikissa asennoissa ja liikkeissä ja sen toimivan kokonaisuuden huomioiminen. Ajattelu on työkalu, ajatusmallit ja mielikuvat auttavat muokkaamaan tekemistä. Itsestään selvät huonot tottumukset huomaa usein vasta muutoksen kautta, kun niistä oppii pois. Tyypillisiä haasteita ovat esimerkiksi istuessa, että alaselän mutka häviää ja seistessä, että lantio työntyy eteen.



Leonardo da Vinci's Vitruvian Man, kuva: Wikimedia Commons

.:Keskeiset ideat:.

Keskeinen käsite on inhibitio, ei-reagointi, joka tarkoittaa sitä ettei reagoi totutusti, tai on reagoimatta totutulla tavalla. Se antaa mahdollisuuden valita tietoisesti miten reagoi. Liikkeissä ja asennoissa on usein paljon ylimääräistä tekemistä. Uskomme, että vaikka istumisen pitää tuntua joltain tietyltä tai meillä on sosiaalinen malli asennosta joka on hyväksytty. Työkalu joka tähän tarvitaan on tietoisesta läsnäolosta tuttuakin tutumpi havainnointi.

Toinen keskeinen käsite on suuntaus (direction). Se on tietoinen ajatus, joka ohjaa toivottuun toimintaan. Se ei sisällä suoraa tekemistä, vain ajatuksen. Itselleni tärkeä oivallus oli, että tämä ajatus tarvitaan ennen toimintaa. Tietoisen läsnäolon harjoittaminen auttaa havainnoimaan omaa toimintaa, mutta se ei riitä. Jos haluaa istua autossa ratin takana, niin ettei istu koko matkaa vinossa, tarvitaan istuutumaan ohjaava ajatus ennen kuin lähdetään istuutumaan. Tässä siis reaktiosta tulee tulla tietoiseksi ennen kuin reagoi ja toimii. Toiminta on tietoista, ei automaattista.

Seuraava käsitelty hyvin keskeinen käsite oli primäärikontrolli, jolla tarkoitetaan kaulan/niskan, pään ja selän optimaalista suhdetta toisiinsa. Se on se mistä blogissa on puhuttu keskilinjaamisena. Primäärikontrollin tulee ohjata kaikkea kehon liikettä ja asentoja ensisijaisesti. Tärkeää on, ettei puhuta asennosta koska kyseessä on muuttuva tila. Keho ei ole koskaan pitkiä aikoja paikoillaan. Tätä oikeastaan koko viikonloppu harjoiteltiin ohjaajan taitavien, todella pienillä kosketuksilla ohjaavien käsien avulla. Meidät aseteltiin istuen, maaten, seisten ja kävellen useita kertoja niin, että keskilinja oli optimaalinen. On hyvä huomioida, että pää liikkuu korvien korkeudelta, siitä alaspäin kyse on niskan ja alempana selän liikkeestä. Kun tekniikka auttaa pitenemään, puristus vähenee usein rintakehässä. Se voi johtaa vapautuneempaan äänen käyttöön. Myös hyvä hengitys vaatii, että rintaranka liikkuu ja pystyy liikkumaan.

Neljäs käsite oli epäsuora kontrolli. Myös Alexander tekniikassa on tiedostettu, että kaikkea ei voi ohjata. Kehon automaattisille toiminnoille kuten verenkierto, hengitys ja tasapaino, voi kuitenkin luoda mahdollisimman hyvät olosuhteet toimia. Ohjaus tapahtuu primäärikontrollin avulla. Jokin oma asento voi haitata verenkiertoa, ja sen voi välillisesti (epäsuora kontrolli) korjata saattamalla niskan, pään ja selän takaisin optimaaliseen keskilinjaan.

Viides ja tärkein käsitelty asia oli piteneminen ja laajeneminen. Se on vastakohta liialliselle tekemiselle, ylimääräiselle jännitykselle ja kasaan vetämiselle. Piteneminen ja laajeneminen, esim. selässä, tapahtuu automaattisesti primäärikontrollin kautta, jos sille annetaan mahdollisuus toimia.

.:Siis mitä?:.

Osa totutuista tavoista joudutaan poisoppimaan, osaan asioista pitää vain kiinnittää huomiota niitä tehdessään. Se miten nousee seisomaan tai missä asennossa istuu, on aina seurausta jostain. Kehoon voi olla varastoituna paljon jännitystä tai jopa traumoja. Meille on tyypillistä, että tiedämme miltä vaikka seisomisen pitäisi tuntua. Jokaisen oma asentoaisti ja lihasjännityksen kokeminen on kuitenkin subjektiivista, niitä ei voi verrata. Ei voida määritellä mikä on oikein tai väärin, niin että se koskisi kaikkia tai edes samaa henkilöä joka päivä.

Aistit ohjaavan meidät tähän totuttuun ja vanhaan tapaan. Mitä siis voi Aleksander tekniikan avulla tehdä?

1.       Ensin on opittava ei-regoimaan eli inhiboimaan

2.       ja sitten ajattelemaan miten reagoida

3.       ja sitten antamaan tietoinen käsky

Näin opitaan uusi tapa tehdä, esimerkiksi tervehtiä kätellen ilman, että jännittää niskaa tai laulaa rennommin.

Kehon uudet tuntemukset alkavat ohjata kokemusta. Vähitellen kurssilla esimerkiksi oppi, että istuutuessa niska ja kaula ei tee mitään, tai korkeintaan pitenee ja laajenee. Ohjaajan kädet löysivät minusta useaan otteeseen monta senttiä lisää pituutta! Taitavien käsien tarkoitus on antaa uusia kokemuksia siitä miltä keho tuntuu. Jatkossa näihin tuntemuksiin voi palata ja antaa ajatuksen tehdä työ. Ajatus, jolla liikettä ja omaa toimintaa ohjataan on hyvin pieni, mutta siinä on uskomattoman paljon voimaa.

.:Istumisesta:.

Lihasjännitys vetää meitä kasaan stressin takia tai esimerkiksi siksi, että pelkäämme. Kasaan jääminen on tyypillistä vaikka stressi tai pelon aihe poistuisivatkin. Tavoite on saada kaikki kehon osat liikkumaan ensisijaisesti ylös.

Ultimate Chair, kuva täältä

Kun istuu, muistuttaa itseään siitä, että ei tarvitse tehdä mitään. Niska pääsee ylös ja pää eteen ja ylös. Selkä pääsee pitenemään ja levenemään. Huomioitavaa on, että tämä on ei-tekemistä. Jos alkaa aktiivisesti korjata tai muuttaa istumistaan, jännittää kehoaan jostain muualta. Ajatus, ja vain ajatus on ensin pidentää ja sitten leventää. Tukilihakset voivat silti alkaa kipeytyä uudessa asennossa, koska niiden täytyy päästä vahvistumaan toimiakseen jatkossa tukena. Minulla tulivat eniten kipeäksi olkapäitä kasaan vetävät lihakset, kun ne pääsivät pitkästä aikaa pitenemään. Olennaista on liikkuvuuden kautta saatava tasapaino, kun pää liikkuu ja selkä pääsee liikkumaan.

Hyvä työtuoli estää romahtamaan kasaan. Sen avulla on helppo säilyttää piteneminen. Selkänojan tulee kallistaa istujaa hieman eteen, jotta se tukee selkää luonnollisessa asennossa. Tuolissa on hyvä olla pieni kallistus eteenpäin istuinosassa ja kontakti/ tuki myös yläselälle.

Harjoittaminen = Ei-tekemistä

Lisää muistiinpanoja ja tärkeitä perusajatuksia kirjasta Olet jo perillä : tietoisen läsnäolon taito .

.:Kaikki on tässä:.

Meditointiin liittyy valtavasti mystiikkaa. Se on hienoa, mahtavaa, uskonnollista ja vaikka mitä. Olisi parempi puhua vain harjoittamisesta; istumisesta ja hengittämisestä tai hengityksen havainnoinnista. Se koetaan vaikeaksi koska siihen liitetään niin paljon tavoitteita tai saavutettavaa. Iso uutinen on, että harjoittaessa ei tapahdu yhtään mitään. Jos odottaa jotain tai haluaa muuttua tai päästä jostain eroon, vapautua tai valaistua, jää ansaan haluunsa saavuttaa jokin erityinen kokemus tai nähdä edistymistä. Ja jos ei huomaa jotain pian, alkaa epäillä omaa tietään tai osaamistaan. Ei ole mitään osattavaa. Ei ole mitään saavutettavaa. Harjoittamisen näkökulmasta kaikissa olotiloissa on oma erityislaatunsa ja jokainen hetki on erityinen. Jos pystymme luopumaan jonkun edistymisen merkin odottamisesta, otamme suuren askeleen kohti sen kokemista mikä on nyt tässä. Paras tapa saavuttaa jotakin on luopua yrittämästä saavuttaa yhtään mitään.

Sinun ei tarvitse mennä minnekään harjoittaaksesi tietoista läsnäoloa. Riittää, kun raivaat vähän tilaa elämässäsi hiljaisuudelle ja sille, mitä kutsumme ei-tekemiseksi, ja keskityt sitten hengitykseesi. Hengitys on elämän virta. Melkein jokainen pystyy hengittämään vaivattomasti. Ja oikeissa olosuhteissa miltei jokainen pystyy keskittymään ja rentoutumaan. Näin ollen osaat meditoida. Kyse on vain siitä, että mielen annetaan olla sellainen kuin se on ja ymmärretään jotain siitä millainen se on juuri tällä hetkellä. Ei ole tarve saavuttaa mitään, antaa vain olla itsensä siinä missä on. Se vaatii sitoutumista, ei niinkään osaamista. Tarvitsee vain istua ja tarkkailla hengitystään.

Kun tuo huomion hengitykseen, muistuttaa olevansa tässä ja nyt, ja voi sitten olla täysin valppaina sille, mitä jo tapahtuu. Miltä hengitys tuntuu? Siinä kaikki. Hengitä ja ole tietoinen siitä, että hengität. Hengityksen tarkkailu näyttää, että tiedostamattomuutta on kaikkialla. Se osoittaa sen kuinka vaikeaa on olla tietoinen. Hengityksen tarkkailussa pysyminen vaatii harjoitusta harjoittamasta päästyä. Sen avulla tietoinen läsnäolo kehittyy.



Blizzard by melolou, on Flickr

.:Harjoittaminen on eri asia kuin harjoitteleminen:.

Harjoittelemalla ei ole tarkoitus tulla paremmaksi jossain taidossa tai yleensä vaikka ”ihmisenä”. Harjoittaminen on sitoutumista olemaan joka hetki täydellisesti läsnä ja tietoinen. Vain tällä hetkellä on merkitystä, ei minkään tavoittelemisella tai arvostelemisella. Kutsumme vain itsemme kohtaamaan hetken täysin tietoisena, aikeena parhaan mukaan kokea suurempaa tyyneyttä, mielenrauhaa ja läsnäoloa juuri tässä hetkessä. Jon lupaa, että silloin seuraa oivalluksia ja syviä hiljaisuuden ja ilon kokemuksia. Tietoista läsnäoloa harjoitetaan sen itsensä vuoksi, ottamalla hetki kerrallaan millaisena se ikinä tuleekaan, ja työstetään sitten sitä, koska juuri se ilmenee tällä hetkellä. Elämästä tulee harjoitusta, elämä harjoittaa sinua ja on opettajasi.

Jos haluamme ymmärtää elämämme todellisuutta silloin, kun se on käsillämme, meidän on herättävä tähän hetkeen. Muutoin elämä menee ohitse. Harjoittamisen tarkoitus ei ole sulkea maailmaa ulkopuolelleen tai ryhtyä välinpitämättömäksi. Ennemminkin on tarkoitus nähdä asiat selkeämmin ja katsoa niitä tietoisesti eri näkökulmasta. Voimme oppia myötäilemään elämän vastoinkäymisiä, ymmärtämään niitä, löytämään niistä merkitystä, tekemään tärkeitä valintoja ja käyttämään myllerrysten energiaa kasvaaksemme viisaammiksi, lujemmiksi ja myötätuntoisemmiksi. Halu hyväksyä asiat sellaisina kuin ne ovat on harjoittamisen ydin.

Harjoittaminen on ei-tekemistä, kaiken ulkoisen toiminnan lopettamista ja hiljentymistä. Olemista täysin läsnä joka hetkessä. Se on suuri lahja itselleen. Ainut tapa saada aikaan mitään arvokasta on se, että ponnistus syntyy ei-tekemisen tilasta ja ettet huolehdi siitä, onko tekemisestäsi jotain hyötyä vai ei. Ei-tekemistä voi olla myös tekeminen, jolla ei ole mitään odotettua lopputulosta. Annetaan asioiden vain olla ja avautua omaan tahtiinsa. Siihen saattaa sisältyä vaativiakin ponnistuksia, mutta siinä on viehkeyttä, viisautta, vaivatonta vaivannäköä, ”tekemätöntä tekemistä” elämän mittaisena harjoituksena. Ajattele huippu-urheilusuoritusta tai tanssiesitystä, tai vaikka arkista rutiinia kuten auton huoltoa. Vuosien harjoittelu ja kokemus voivat johtaa siihen, että tekeminen tapahtuu ilman ajattelua ja ponnistelua. Liikkeessä on tärkeää vain tämä hetki. Siitä tulisi tehdä elävä ja elämisen arvoinen. Tämä pätee myös harjoittamiseen. Asiat ovat jo täydellisiä, ne ovat sitä, mitä ne ovat.

Yksinkertaisuus on voimaa, kenenkään ei tarvitse tietää harjoittamisestasi. Jos saat ajatuksen, että haluaisit jakaa meditoinnin mahtavuuden jonkun kanssa, Jon käskee suhtautumaan siihen ajatuksena ja menemään harjoittamaan vähän lisää. Kiusaus menee ohi.

Liiketietoisuutta

Olen tainnut jo useasti mainita, että kehon ja mielen yhteys on kiistaton. Meidät täällä länsimaisessa kulttuurissa on opetettu käsittämään ne erillisiksi. Oppiakseni omasta kehomielestäni lisää menen viikonlopuksi opettelemaan Alexander tekniikkaa työväenopistoon. Monissa tietoista läsnäoloa käsittelevissä kirjoituksissa viitataan tekniikkaan tai toisinpäin. Keskilinjasta ja sen hakemisesta puhuttiin Tietoisuustaidot kurssillakin.

Kurssiesitteestä:

”Alexander-tekniikka on käytännöllinen menetelmä, joka vaikuttaa vapauttavasti liikkumiseen, työasentoihin, hengitykseen ja äänenkäyttöön. Kurssilla opetetaan Alexander-tekniikan perusteet sekä tutkitaan niiden soveltamista jokapäiväiseen liikkumiseen ja tekemiseen. Harjoittelemalla tullaan tietoiseksi lihasjännityksiä aiheuttavista totunnaisista reagointimalleista ja opitaan valitsemaan tasapainon kannalta luonnollisempi tapa käyttää kehoa jokapäiväisissä toiminnoissa. ”

Se vähä mitä aiheesta tiedän korostaa paljon tietoisuutta, sitä miten ajatukset vaikuttavat kehoon. Tekniikka lupaa opettaa miten liikettä voidaan ohjata tietoisella ajatuksella myös arjen rutiineissa. Toivon harjoituksista olevan apua niin oman kehon fysiikan huollossa, kuin tasapainon parantamisessa ja tukea sekä harrastamilleni lajeille: ratsastukselle ja pyöräilylle. Kaikilla on kehossaan ”mustia pisteitä” jotka aiheuttavat mm. vinoutta ja virheellisiä liikeratoja. Omistani toivon viikonloppuna oppivani!



N & L by Johnson Cameraface, on Flickr

.:Lisää tekniikasta:.

Alexander-tekniikka on oppimismetodi, joka tutkii ajattelun ja toiminnan välistä suhdetta ja jossa keskeistä on kehon luontaisen tasapainon löytäminen. Tekniikka auttaa tiedostamaan oman kehon toimintaa ja sitä miten kehoaan käyttää eli kehon ja mielen välistä vuorovaikutusta. Sen avulla voi parantaa oman kehonsa käyttöä: seisomista, kävelyä, hengittämistä jne. Tekniikka edellyttää oppilaan aktiivista osallistumista prosessiin. Tavoitteena on muuttaa tottumukseen liittyviä ajattelumalleja niin, että keho voi toimia luonnollisesti. Tekniikan avulla voi muuttaa elämää ja toimintaa haittaavia tottumuksia. Kun vartalon kokonaiskoordinaatiota parannetaan, paranee myös kaikki se, mitä vartalo tekee. Koordinaation kohentuminen mahdollistaa myös sen, että tärkeät elintoiminnot kuten hengittäminen ja ruuansulatus, voivat tapahtua luonnollisemmin ja tehokkaammin.

Alexander-tekniikassa vartaloa ja sen liikkeitä ajatellaan kokonaisuutena, eikä erillisinä yksittäisinä asioina. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikessa tekemisessä etusijalla on niskan, pään, ja selän edullinen suhde toisiinsa. Jos tämä suhde on epätasapainossa, niin kehossa on silloin paljon ylimääräistä jännitystä ja kaikkeen liikkumiseen tarvitaan paljon energiaa. Kun niskan, pään, ja selän suhde on tasapainossa, koko keho pääsee vapautumaan ja liikkuminen kevenee. Koska vartalo on koko ajan liikkeessä, pitää tämän suhteen olla dynaaminen. Tämän takia puhutaankin oikeasta suhteesta tai koordinaatiosta, eikä oikeasta asennosta.

Alexander-tekniikka on sekä uuden oppimista, että oppimista pois haitallisista tavoista. Keskeistä on yllä kuvatun luonnollisen lihaskoordinaation demonstroiminen käsien välityksellä. Opettaja välittää näin oppilaalle uudenlaisia kokemuksia kehosta ja sen toiminnasta.

Yksinkertaistettuna menetelmässä on kyse:

• jonkin aktiviteetin / toiminnan havainnoinnista
• uuden, kokonaisvaltaisemman ja taloudellisemman suunnitelman tekemisestä, joka tukee kehon luonnollista olotilaa
• uuden toimintatavan toistamisesta ja omaksumisesta

Opettaja voi suuresti auttaa oppilasta, mutta hän ei voi tehdä kaikkea oppilaan puolesta. Suurimpana erona erilaisiin hoitoihin tai terapioihin on se, että oppilaalla on vastuu itsestään ja omasta kehityksestään. Alexander-tekniikassa on kaksi "työkalua", joita käytetään kehon koordinaation parantamiseen. Ne ovat opettajan kädet ja oppilaan ajatus. Opettaja ohjaa hienovaraisesti oppilasta käsillään siten, että hän saa käsityksen erilaisesta kehon käytöstä. Oppilas taas voi tietoisesti ajattelemalla olla reagoimatta vanhojen tottumustensa mukaisesti ja ohjata omaa vartaloansa vapautumaan. Pääajatus on se, että mieli ohjaa kehoa. Muuttamalla ajattelua tai mielikuvaa, myös kehon käyttö muuttuu. Eli Alexander-tekniikka onkin itse asiassa ajattelun harjoittamista!

Menetelmän kehitti F. M. Alexander luultavasti vuosina 1888–1898.

Teksti lainattu: Wikipediasta ja Jyri Lamminmäen kotisivuilta

Kollektiivista älyä etsimässä

~Blogin tulevaisuuspohdintaa osana tiimiä

.:Miksi tiimiin?:.

Blogin perustaminen tilanteessa, jossa en todellakaan muista milloin olen nukkunut kolmea tuntia pidempään, oli hyvin tyypillistä minua. Unettomat yöt, välillä nekin jolloin olisi saanut nukkua, kirkastavat joskus ideoita. Blogin aloittaminen korjasikin hienosti tilanteen. Pian en enää muistanut aikaa, jolloin olisin nukkunut kahta tuntia pidempään putkeen! Jos jostain innostun niin innostun sitten perusteellisesti. Se usein kantaa johonkin pisteeseen. Blogin kanssa olen yksin päässyt nyt tähän asti. Blogin kasvu on tapahtunut itse sattumalta löytämieni sivujen oppien avulla.

Nyt on aika kasvaa lisää toisten ihmisten kanssa yhdessä. Omalle näppäimistön jäljelleen tulee sokeaksi, eikä usein näe metsää puilta. Joku toinen on voinut ratkaista haasteet jo omassa blogissaan tai ainakin ollaan lähempänä ratkaisua kun sitä saadaan yhdessä pohdittua. Olen kiitollinen, että Juuso Palander heitti haasteen menneellä viikolla. Ilmoitin kiinnostuksesta ja nyt ryhmä etsii muotoaan. Toivon, että tavoitteemme osoittautuvat samansuuntaisiksi ja pääsen mukaan.

Minulla ei ole muuta tarjota kuin liikaa energiaa, palava kiinnostus, valtava oppimisen halu ja aikaa. Osaan tehdä mitä vaan projektityyppistä työtä vaativaa ja luulen tietäväni jotain markkinoinnista. Olen seurannut blogeja ja blogi-ilmiöitä niin kauan kun niitä on ollut olemassa. Haluan olla nyt heti mukana tekemässä niitä lisää osana omaa henkilökohtaista kasvuani. Olen vapaaehtoinen kirjoittamaan kaiken tarvittavan ylös, teen sen joka tapauksessa.

cascata de tucanos by Mathieu Struck, on Flickr

.:Mitä tiimissä?:.

Jotain kasvualoitteita olen blogissani sisältöön ja ulkoasuun liittyen tehnyt, mutta niiden kohteita varmaan löytyisi lisää jos tiimin kanssa niitä katsottaisiin ja analysoitaisiin. Blogien rakenne noudattaa usein samaa totuttua kaavaa, mikä siinä on hyvää ja mikä huonoa? Sopiiko sama malli kaikentyyppisiin blogeihin? Mikä on hyvä blogi? Voiko tehdä yleistyksiä? Mihin verrataan? Yksi toisten kanssa palloteltava asia varmaan on jokaisen oman blogin kohdalla ”strategian” terävöittäminen: Kuka sanoo mitä kenelle millä vaikutuksella minkä kanavan avulla koska? Ideoita on lisää, tämä saa nyt tässä vaiheessa riittää…

Pohdin joka viikko itsekseni ajatuksia blogin yksityisyydestä, ihmisten tirkistelyhalusta, omasta digitaalisesta itsestä, blogin liittymisestä muuhun mediaan, uusista kohubloggaajista tai hienoista kirjoituksista, puhumattakaan tietysti omien kirjoitusten laadusta, bloggerin ongelmista, omasta osoitteesta… Miksi siis näitä asioita ei pohtisi toisten kanssa?

.:Miten tiimissä?:.

Liikkeellelähtö mahdollisimman nopeasti ja kevyesti olisi vähiten kuormittavaa kaikille osapuolille. Sitten nähdään oikeat tarpeet toiminnan laajuuden ja innokkuuden paljastuessa. Tarvitaan mielestäni:

1.       Hetikaikkimullenytkanava:  Facebookin käyttö pikakeskusteluiden tallentamiseen ja random kommentteihin sekä chattiin lienee yksinkertaisinta aluksi. Copy-pastaus rulettaa sitten myöhemmin jos tarvitsee muualle siirtää.

2.       Viitemateriaalin säilöntään tarkoitettu paikka: Pidempää tekstiä ja pohdintaa varten tarvitaan ilmeisesti joku muu alusta.

3.       Virtuaalinen tapaamiskanava: Ja Skype kai toimii virtuaalitapaamisissa? Minulla on kokemusta vain kalliista kaupallisista virtuaalitiimiratkaisuista. Oikeat tapaamiset kiinnostavat toki myös. Varmaan aktiivisuudesta riippuen kerta viikossa tai kahdessa olisi hyvä taajuus jonkinlaiselle tapaamiselle, esimerkiksi Juuson ehdottaman Mastermind Groupin tyyppisesti. Se vaikuttaa hyvältä konseptilta.

.:Interbeing:.

Toisista ihmisistä saa paljon irti olemalla läsnä. Kaikki liittyy kaikkeen. 1+1=3. Oppiminen tulee joka tapauksessa olemaan yhdessä nopeampaa. Haen eniten sitä miten voi oppia toisten tavoista blogata. Kasvu on nopeampaa kun ei kaikkea joudu kokeilemaan itse. Tiedon jakaminen ja toimivien oppaiden vinkkaaminen toisille kiihdyttävät kasvua, puhumattakaan rakentavasti kritiikistä, siitä miten siitä hyötyy, siihen reagoi ja kasvaa, kasvattaen omaa blogiaan.

Jääpuikkoja

Istuin eilen muutaman minuutin ensimmäistä kertaa auringossa puutarhan rappusilla. Lumi suli niiltä pois parissa päivässä, kun vähän lapiolla auttoi. Suora D-vitamiini auringosta otettuna on parasta. Tänä keväänä auringonottosesonki pääsi siis jo tänään alkuun! En kyllä uskaltanut montaa minuuttia istua näin flunssaisena. Hengitin syvään raikasta ilmaa monen sisälläolopäivän jälkeen ja nautin. Katolta sulava lumi näytti kasvattaneet pitkät jääpuikot räystäälle.

icicles by Muffet, on Flickr

Ajatuksissa oli paljon kiitollisuutta siitä, että tietoisuustaitojen harjoittaminen on pysyvä osa elämääni. Minusta tuntuu, että olen jo kauan tarvinnut sitä mitä tästä saan. Ajattelen, että saan rauhallisuutta, tyyneyttä ja lempeyttä. Blogi pitää minut tiukasti harjoittamisen ja oppimisen tiellä. Tarvitsen harjoittamista. Tarvitsen näitä tietoisuustaitoja, selviytymistaitoja. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sanotaan. Muutos on täällä.

Olen kipeä ja nyt lapsikin on kipeä. Ajattelen: taas. Se ylittää taatusti sietokykyni, mutta hetkinen: Se ei tunnu tällä kertaa paljon miltään. Hyväksyminen on tähän asti tuntunut vaikealta. Nyt oman tilanteen hyväksymiseen ei tarvitsekaan niin paljon nähdä vaivaa. Haluan ajatella, että tietoisuustaitojen harjoittaminen auttaa. Monta tapaamista, treeniä ja muuta siistiä juttua on mennyt ohi suun kun makaa sohvalla reporankana tai pitää pientä kipeää ressukkaa sylissä. Ja niin monta odotettua juttua on menossa vielä ensi viikolla ohi, jos en itse parane. Mutta: havaitsen, että harmin tunteet ovat vain tunteita ja päästän ne menemään. Minulle tuli ajatus, että ennen yritin kestää, nyt elän. Siinä on iso ero. Tätä on itsenikin vaikea uskoa. Ja vielä vaikeampi selittää. Tässäkin päivässä on paljon elettävää. Paljon asioita mihin voi keskittyä sen kestämisen sijaan. Tuskin olisin portaille aurinkoa muilta kiireiltäni kerennyt ottamaan ja jääpuikkojen kasvua tarkkailemaan, jos vain yrittäisin kestää tilannetta.

Oodi hetkelle

Tietoisuustaitojen perusajatuksia kirjasta Olet jo perillä : tietoisen läsnäolon taito, joka on Jon Kabat-Zinnin kirjoittama.

.:Miten suhtaudut?:.

Minne tahansa menet, siellä olet.

Mitä tahansa päädyt tekemään, päädyt tekemään juuri sitä.

Mitä tahansa ajattelet juuri nyt, juuri se on mielessäsi.

Mitä tahansa sinulle on tapahtunut, se on jo tapahtunut.

Tärkeä kysymys kuuluu, miten aiot suhtautua siihen; Mitä nyt? Vaikea kysymys, jos on eksyksissä, eikä tässä hetkessä, kosketuksissa omaan itseemme ja sisällämme piileviin mahdollisuuksiin ja tekee asioita konemaisesti. Usein lankeamme olettamaan, että ajatuksemme ovat totuus niin ulkopuolisesta maailmasta kuin siitä mitä on sisällämme ja mielessämme. Silloin emme ole siellä missä olemme. Olemme näissä ajatuksissamme.

.:Harjoittamalla herää viisaaksi?:.

Kirjailija kutsuu tietä tähän unesta heräämiseen meditaatioksi*, järjestelmälliseksi valppauden, nykyhetken tietoisuuden, harjoittamiseksi. Heräämistä voidaan kutsua myös ”viisaudeksi”, joka on syiden ja seurausten syvempää ymmärtämistä ja sen oivaltamista että kaikki liittyy yhteen ja vaikuttaa kaikkeen. Meditaatiossa on kyse siitä, että ihminen on oma itsensä, ja tietää jotain siitä, mitä se tarkoittaa. Ihminen oivaltaa olevansa ”tiellä”, jota kutsutaan elämäksi ja jolla on suunta.

Shotover Jet, Jet
Boating the Shotover River Canyons,
Queenstown, New Zealand
by Alex E. Proimos, on Flickr

Kirjoittaja korostaa, että ihmisen täytyy olla valmis meditoimaan. Sen on tultava elämään juuri oikeaan aikaan, jolloin on valmis kuuntelemaan omaa sisäistä ääntään, omaa hengitystään – vain ollakseen läsnä niille ja niiden kanssa ilman, että on lähdettävä minnekään tai tehtävä mitään paremmin tai eri lailla. Se on kovaa työtä. Tietoisessa läsnäolossa on ennen kaikkea kyse huomion suuntaamisesta ja tietoisuudesta. Meditaation avulla huomio syvenee, tietoisuus kasvaa ja jalostuu käyttökelpoiseksi arkielämään.

.:Pysähdy – Kuole tarkoituksellisesti:.

Kummallista harjoittamisessa on pysähtyminen. Sen avulla olet heti läsnä. Asioista tulee yksinkertaisempia, aivan kuin sinä kuolisit ja maailma jatkuisi eteenpäin. Kaikki velvollisuudet hoituisivat ilman sinua. Kun varaat muutaman hetken ”kuollaksesi tarkoituksellisesti” juuri nyt, vapautat itsesi nykyhetkeen. ”Kuolemalla” tulet itse asiassa elävämmäksi. Tätä on pysähtyminen. Se ei ole passiivista. Sitten kun päätät jatkaa tekemistä, sen luonne on erilainen, koska olit pysähtynyt. Jatkaminen on rikkaampaa, elävämpää ja monivivahteisempaa.

.:Haasta itsesi havainnoimaan:.

Tietoinen läsnäolo tarkoittaa sitä, että havainnoimme kaikkea aivan tietyllä tavalla: tietoisesti, nykyhetkessä ja hyväksyen, ilman arvostelua. Tämä lisää tietoisuutta, selkeyttä ja tämän hetken todellisuuden hyväksymistä. Se herättää meidät tajuamaan, että elämä avautuu hetki hetkeltä. Se mitä tapahtuu nyt, tällä hetkellä, vaikuttaa siihen mitä tapahtuu seuraavaksi. Tästä syystä on tärkeää katsoa ympärilleen tarkkaavaisesti tässä hetkessä. Ellemme ole täysin läsnä näissä hetkissä, menetämme sen mikä elämässä on arvokkainta ja jätämme myös huomioimatta ne mahdollisuudet jotka voivat auttaa kasvamaan ja muuttumaan. Avain tietoisuuteen niin buddhalaisten kuin taolaisten kuin joogafilosofian taustalla, on tämän hetken arvostaminen niin, että olemme tietoisesti ja tarkkaavaisesti läsnä siinä.

Kirjoittaja määrittelee tietoisen läsnäolon havahtumiseksi ja tavaksi elää sopusoinnussa itsensä ja ulkomaailman kanssa. Kyse on itsetutkiskelusta, keitä olemme ja miten näemme maailman, ja paikkamme siinä ja että opettelemme arvostamaan jokaisen elämämme hetken täytetyttä ja rikkautta. Ennen kaikkea olemme yhteydessä itseemme. Kun perehdymme sisimmän olemuksemme luonteeseen ja erityisesti mielemme luonteeseen huolellisen ja järjestelmällisen itsetutkiskelun kautta, voimme elää tyydyttävämpää,

tasapainoisempaa ja

viisaampaa elämää.

Kun sitoudumme havainnoimaan asioita avoimin mielin, lankeamatta omien mieltymystemme ja vastenmielisyyksiemme, mielipiteidemme ja ennakkoluulojemme, odotustemme ja reaktioidemme ansaan, meille avautuu uusia mahdollisuuksia ja voimme vapautua tiedostamattomuuden pakkopaidasta.

Tietoisen hyväksyvän läsnäolon harjoittaminen saattaa olla yksinkertaista, se ei välttämättä ole helppoa. Se on vapauttavaa ja valaisevaa, mutta myös syvien tunteiden kuten surun, vihan tai pelon kohtaamista, joita emme usein tietoisesti ilmaise. Samalla tietoinen läsnäolo auttaa meitä arvostamaan ilon, tyyneyden ja onnellisuuden tunteita, jotka usein ohitamme kiinnittämättä niihin huomiota. Harjoittaminen meditoimalla tarkoittaa, että opimme hyppäämään pois viran pyörteistä, istumaan joen törmällä ja kuuntelemaan sitä, oppimaan siltä ja lopulta käyttämään sen voimaa pikemminkin ohjaamaan kuin hallitsemaan itseämme. Se vaatii voimaa kehittää kykyään olla nykyhetkessä.



Magnificent river by ~jjjohn~, on Flickr



*Meditaatio = istuminen ja hengittäminen tässä blogissa