Ai siis miten niin en oo täydellinen?

Joka ikinen päivä on pakko vaikka kaikenlaista. Pertti Kurikan nimipäivien voittobiisin sanoja lainatakseni:

Aina mun pitää

• syödä terveellisesti
• ottaa kaikki tarpeelliset vitamiinit
• pestä pyykit oikealla pesuaineella
• hankkia lapselle oikean merkkinen talvihaalari
• lukea oikeita kirjoja
• kuntoilla riittävästi
• ulkoilla joka päivä
• kierrättää kaikki kierrätykseen sopiva materiaali
• maksaa laskut ajallaan
• säästää pahan päivän varalle
• pitää auto siistinä
• kutsua vieraita vain siivottuun kotiin

Huokaus. Tämä täydellisyyden tavoittelu ja onnellisuuden jahtaus on loputonta.

coming home to roost ♥ by Caroline, on Flickr

Vuoden alussa lupasin kertoa tänä vuonna yhä useammin omasta epätäydellisyydestäni. Teen parhaani ja se saa riittää. Oma oppimisen paikka on oppia elämään sen kanssa ja hyväksyä itsensä kaikkine puutteineen. Tässä kiillotetun julkisuuskuvan ja itsensä brändäämisen aikakautena on yhä haastavampaa vain olla. Ja antaa itsensä ja elämänsä edetä epätäydellisenä.

Näiden asioiden kanssa opettelen hyväksymään epätäydellisyyttäni

• Saan itseni kiinni aina vaan hokemasta itselleni, että olen väsynyt. Se sisäinen puhehan pitäisi olla jo hallussa. No ei ole!
• Laitan lapselle liikaa painetta liian kovilla äänenpainoilla sosiaalisissa tilanteissa, joissa minua itseäni jännittää. En osaa hallita mieltäni ja tunnistaa jännittämistäni. Sen kun jatkat harjoittamista!
• Naputan turhasta puolisolleni, jos kotitöissä on mielestäni huomautettavaa. Tulisi paremmin tunnistaa mikä on tärkeää ja miksi. Ja puuttua vain niihin asioihin!
• Elän tulevaisuuden suunnitelmissani ihan liian usein, enkä tässä ja nyt. Tässä hetkessä oleminen ei ole automaattista. Ei ole!
• Istun ihan liian harvoin. Siihen tahdonvoimaan pitäisi olla jo tarpeeksi. Ei selkeästikään ole!
• Minun pitää oppia ottamaan omaa aikaa ilman huonoa omatuntoa ja tehdä akkuja lataavia asioita. Kaikki muut tulevat ennen minua. Terve itsekkyys? Mitä se on?

Mitä sitten. Anna olla. Päästä irti ja anna vaatimusten mennä.

Tämän kaiken kanssa opettelen elämään. Kieltäydyn elämästä uraäidin ruuhkavuosia vain siksi, että elämän on oltava joka alueella niin täydellistä. Olen tällaisena hyvä ja riittävä. Jatkan sen hyväksymisen harjoittelua.

Kyllä. Olen onnellinen. Ei. Elämäni ei ole täydellistä. Sen ei tarvitse olla. Hyväksyn sen.

Miten olet oppinut armollisuutta itseäsi kohtaan? Anna parhaat vinkit minullekin!