Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: Maalliskuu maan avaa

1.3.2015

Maalliskuu maan avaa



Kevät on pitkällä, tai ainakin huijaa olevansa, koska melkein kaikki lumi on jo sulanut. Kotipihan kivetystä oli pakko käydä vähän harjaamassa. Se oli talven jäljiltä niin hiekkainen ja roskainen. Kevään tulon huomaa myös viherkasveista sisällä. Valo vaikuttaa niihin silmin nähden kasvua lisäävästi. Aamuisin ja iltaisin on jo ihanan valoisaa. 

Oma viikonloppuni oli täynnä mieluisaa tekemistä. Lauantaina kävin Zen Expo messuilla kaapelitehtaalla. Siellä oli paljon hyvinvointialan yrittäjiä ja oli ilo nähdä messujen laajenneen jo isoon saliin. Tapahtuman pääosassa oli jooga, mutta ravintovalmentajien, hyvinvointia lisäävien ruokien ja vitamiinien myyjiä on yhä kasvava joukko. 

Tapahtumassa oli useita Mindfulnesspalveluita tarjoavia yrittäjiä. Olipa Basam Books jopa uudistanut useiden kirjojensa kannet painamalla niihin suurella Mindfulness. Eli suurta läsnäolobuumia taidamme elää yhä edelleen. Kuuntelin jälleen Henkka Hyppöstä aiheesta Pelko. Päätin kirjoittavani siitä aiheesta lisää lähiaikoina.

Kotiin päästyä teki mieli suklaata ja toteutin välipalaksi himoni tietysti vegaanisena, sokerittomana ja soijattomana. Tässä mukaeltu resepti Emmi-Liian raaka Snickers jäätelöstä. 

Laita blenderiin:
  • Kaksi pientä banaania pakastimesta jäisinä
  • Desi vettä tai kylmää pakuriteetä
  • Desi proteiinijauhetta (käytin herneproteiinia)
  • Desi raakakaakaojauhetta
  • Kymmenen mantelia
  • Kaksi ruokalusikallista jotain pähkinävoita

Blendaa jäätelöksi. Säädä tarpeen mukaan veden määrää.
Koristeeksi mulperimarjoja ja tai kaakaonibsejä



Nauti!


Illasta osan rentouduin sohvalla takkatulen valossa. Sunnuntai meni kaksissa lasten juhlissa ja nyt on sitten "ihan valmis" kohtaamaan alkavan viikon haasteet!



Iloa viikkoosi!



Ei kommentteja: