Olivia-lehdestä 8/2010 löytyi mielenkiintoinen artikkeli, jossa haastatellaan jo edesmennyttä runoilija ja kirjailija Bo Carpelania. Hän sanoo, että tärkeimmät hetket ovat tavallisissa päivissä, jolloin ei tunnu tapahtuvan mitään. Ne pitää vain huomata.
Artikkelissa on tärkeitä asioita kirjoittamisesta, hiljaisuudesta, yksinolon tärkeydestä, jokaisen omasta totuudesta ja kaiken katoavuudesta. Puhumattakaan runoudesta. Tässä artikkeli kaikkien iloksi.
Kirjailija Bo Carpelan kutsuu peremmälle työhuoneeseensa. Se on pitkä ja kapea, melkein kuin käytävä: toisessa päässä ovi, toisessa ikkuna. Seinät peittyvät hyllyihin, hyllyt kirjoihin ja paperipinkkoihin. Espoolaisen rivitalo kodin saunaksi tarkoitetussa huoneessa Carpelan on kirjoittanut pian 50 vuotta. Hänet on palkittu neljästi valtion kirjallisuuspalkinnolla ja kahdesti Finlandialla.
Oma huone tuli tärkeäksi, kun Carpelanin ensimmäinen lapsi syntyi 1950-luvun lopulla. Hän työskenteli päivisin kirjastovirkailijana ja kirjoitti öisin. Kirjoituskoneen rätinä oli siis suljettava pois, ettei se herättäisi vauvaa. "Virginia Woolf kirjoitti 1920-luvulla naisen omasta huoneesta. Ajatus ei ole vanhentunut", Bo Carpelan sanoo. "Jokainen tarvitsee yksinoloa. Se vapauttaa ajatukset kulkemaan kuin pilvet yli taivaan. Mutta moni ei osaa olla yksin tai tekemättä mitään. Jatkuva puuhaaminen on helppoa, olla tekemättä mitään vaikeaa."
.:Ota ja anna yksinoloa:.
Pöytälamppu kurottaa työhuoneessa pitkälle kirjoituskoneen ylle. Bo Carpelan ei halua tietokonetta. "Viettäisin joka ilta tunteja verkossa, katsoisin ties mitä roinaa." Carpelan kammoaa nopeaa viihdettä, televisio-ohjelmien poukkoilevia kuvia ja jatkuvaa netissä muiden kanssa roikkumista. "Käsitys menestyvästä ihmisestä on, että hän on koko ajan sosiaalinen. Jos on yksin, muut säälivät. Mutta ihmisen on tärkeää pysähtyä, olla joskus hiljaa ja yksin. On hyvä mennä eri paikkaan kuin puoliso." Retriitit ovat silti Carpelanin mielestä vähän naurettavia. "Mitäs jos vain makaisi sohvalla ja lukisi runon?"
.:Rajallisuus on vapautta:.
Koulussa Carpelan piti ikävystyttävinä latinaa ja antiikin tekstejä, joita oli pakko lukea. Vuosikymmeniä myöhemmin hän alkoi lukea Horatiuksen ja Vergiliuksen runoja. Niiden sekä Danten sytyttämistä ajatuksista hän kirjoitti elokuussa ilmestyvän Graminan. "Hyvä runo antaa sykäyksiä ajatuksille.”
Sellaisia muinaiset roomalaiset runot ovat. Häntä viehättävät myös vanhat kiinalaiset ja japanilaiset runot. Ne ovat usein niin lyhyitä, että lukemiseen riittää puoli minuuttia. "On ihanaa avata kirja, kun sivulla on vain neljä riviä. Ei tarvitse lukea kauan, mutta runon ajatus jatkuu lukijan päässä. Runo ei ole ohi viimeisen pisteen jälkeen."
Sellaisia runoja Carpelan kehottaa lukemaan arjen puristuksessa. Ajatuksia ja mielikuvitusta voi ruokkia, vaikka oleiluun tai yksinäisyyteen ei olisi aikaa. Carpelan pitää pelkistetyistä ja ymmärrettävistä runoista, joiden ajatusta kirjoittaja ei ole kätkenyt kielikuviin. Hänen mielestään hyvät runot eivät ole vaikeita. Silti runo on aina kuin elämä: ei ole yhtä tapaa ymmärtää sitä oikein. "Ei elämässäkään kaikkiin kysymyksiin ole vastauksia. On paljon asioita, joista en tiedä mitään ja joita en voi tehdä. On hyväksyttävä itsensä ja rajansa. Sen opettelu on vaikeaa, mutta vapauttavaa." 83-vuotiaana Bo Carpelan osaa antaa olla. Hänen mielestään on turha käyttää aikaa sen pohtimiseen, onko jossain asiassa oikeassa. Erimielisyyksiin takertuminen on ajan ja voimien haaskausta. "Jokaisella on oma totuutensa."
.:Toiseksi on hyvä jäädä:.
Bo Carpelanin mielestä ihmiset tekevät elämästään rahalla ja tavaralla kilpailemisen vuoksi kiireistä. Viihteessäkin juoneksi riittää kilpailu. "Kuka on paras? Mikä koulu on paras? Kyyneleet virtaavat, jos ei ole paras vaan toinen. Miksei toiseksi tuleminen riitä?" Carpelanin mielestä ihmiset ovat yliviritettyjä koneita. Kiireetön elämä on luopumista rahan tavoittelusta. "On turha miettiä, mitä muilla on ja itsellä ei. Jokainen on vastuussa siitä, että elää kuten on itselle parasta."
Carpelan jätti päivätyönsä kirjastossa ja ryhtyi päätoimiseksi kirjailijaksi vasta vuonna 1980, yli 30 vuotta esikoiskirjansa Som en dunkel värme ilmestymisen jälkeen. "Minulle on ollut tärkeä 1920-luvun suomenruotsalaisen runoilijan Gunnar Björlingin lause: On seurattava tietään tai elämä on merkityksetön."
.:Muisti on outo albumi :.
Omia runojaan Carpelan kutsuu silmänräpäyksen kuviksi, sanoin taltioiduiksi hetkiksi. Hän kirjoittaa niitä paperinpaloille, bussilipun taakse ja lehtiön kulmaan. Aiheita hän ei saa elämän suurista tapahtumista, syntymästä, hääjuhlista tai kuolemasta: tärkeimmät hetket ovat tavallisia. Niin kuin se kesäkuun aamupäivä vuonna 1936, jolloin hän kymmenenvuotiaana odotti äitinsä kanssa bussia matkustaakseen maalta kaupunkiin. "Muisti on kummallinen albumi. En tiedä, miksi muistan sen hetken paremmin kuin monet muut. Olen oppinut, että tärkeimmät elämykset ovat piilossa arkipäivässä. Tärkeimmät päivät ovat niitä, joina ei tapahdu oikein mitään."
Nappirasioitten seasta, rikki lyötyjen tavujen,
pyykkinarulla roikkuvien sanojen, kenkärajojen
riveiltä, naftaliininhajuisista kaapeista,
kaiken roinan, kaiken savikkoihin ja ojanpenkoille
valuneen jätteen seasta tavoitat kesken kaiken
jonain yksinäisenä hetkenä suuren oudon rauhan.
Muistat, ikkunan ulkopuolella kasvoi puu,
tuuhealatvainen, sanoi "Luota minuun,
kuuntele, ja jos on jano,
niin lähde josta juon on ikuinen, niin syvällä
juureni maassa että olen melkein unohtanut sen -
lehvistö välkehtii, vuodet ovat lauluaan täynnään.
Mitä enempää pyydät? Etkö muista minua, joka kerran
soin varjoa lapsuutes ylle?"
- Bo Carpelan; runo kokoelmasta Vuodet, kuin lehdet
