Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: You have arrived

16.8.2011

You have arrived


Nukutan lasta päiväunille työntelemällä vaunuja edestakaisin tiellä. Puiden lehtiin on alkanut ilmestyä uusia sävyjä. Katu on vielä paljaille varpaille lämmin. Tuuli kuivaa jumpassa kastuneita hiuksiani lempeästi. Vielä on kesää jäljellä. Ja hoitovapaata muutama päivä. Tunnistan tuntevani muutoksen haikeuden. Jopa vaunujen työntely tuntuu yhtäkkiä mukavalta.

Elämä muuttuu, kun vaihdamme lennossa lapsen hoidon päävastuuta. Menen töihin ja puolisoni jää kotiin. Olen pitkään manifestoinut hitaan elämän jatkumista. Jokin aika sitten tajusin, että minun ei tarvitse tehdä mitään kotona töiden jälkeen. Ei yhtään mitään. Mihinkään ei ole kiire. Siitä se hitaus tulee, asenteesta.

Minun ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin olla läsnä pienelle. En aio harrastaa, en yksin, enkä lapsen kanssa yhtään mitään. Minulla ei ole mitään tarvetta kutsua vieraita, tehdä remonttia tai hankkia yhtään mitään. Voin vaan olla. Lapsen kanssa. Oivallus oli hyvin vapauttavalta tuntuva ja uskon hitauden toteutuvan. Olemisen olevan elämämme. Itse itselleen keksii kaiken sen tekemisen. Pyrin tunnistamaan ne asiat jotka on tehtävä – muut saa olla. Tästä kirjoitin tekstissä: Saa tehdä ja sitä vähän sivuaa Vapaan tahdon harha.


You have arrived
 
Kuvassa on yksi pitkään hautunut sisustusprojekti. Tämä kohtaa kotiin tulijan pääovella naulakkokaappien päällä. Löysin vihdoin sopivat kirjaimet. Sisustusprojekteja voi joskus tulla lisääkin. "Tietoisesta asumisestakin" on nimittäin tietystikin kirjoitettu kirja: Wabi sabi : elä tässä hetkessä kotona. Luen sitä parhaillaan.

Wabi-sabi (jap. 侘寂) on japanilaisen estetiikan käsite. Se yhdistetään läheisesti zenbuddhalaisuuteen ja kehityksensä alkuaikoina wabi-sabiin yhdistetyt henkilöt olivatkin jossain muodossa zenin harjoittajia. Käsitettä kuvataan monesti epätäydellisyydessä, keskeneräisyydessä ja häviävyydessä olevaksi kauneudeksi sekä yksinkertaisuuden ja vaatimattomuuden ihannoimiseksi.
You have arrived – teksti muistuttakoon se minua tästä päätöksestä elää ollen muutoksesta huolimatta.

Ei kommentteja: