Pyörä auki lukosta ja kypärä päähän, pääsen yhdellä
tien ylityksellä metsään alle kilometrin päässä kotoa.
Minulla ei ole valittamista. Pyöräilen joka aamu töihin
oman yksityisen metsäni läpi. Tain ainakin ajattelen niin. Lyhyellä
työmatkallani on tienpätkä, joka ei ole juuri kenenkään muun käytössä. Hyvin
harvoin siellä on vastaantulija ”oman” metsäni rauhaa häiritsemässä. Saan olla
ihan rauhassa ja nauttia ohi vilisevien puiden muutoksesta vuodenaikojen
käsittelyssä.
Aamut ovat vielä lämpimiä, vasta muutaman kerran on
tarvinnut vetää käsineet käteen. Joku aamu edessä on taas pian jäätikkö. Ei
vielä, nyt on aika mädäntyvien lehtien liukastaa pyörätieni. Niiden muodostama
limamatto on hyvää harjoitusta talven liukkaille. Joka aamu lehtiä on puissa
yhä vähemmän ja valo käy metsässä vähiin päivien lyhentyessä.
 |
| Burma. Let them win over darkness... by Tangent~Artifact, here sometimes :), on Flickr |
Puuskutan mäkeä ylös ja toista alas. Lihakseni vievät
minut sinne minne haluan. Eilisen treenin jälkeen pohkeet menevät kyllä heti
maitohapoille. Käsken niitä jatkamaan ponnistelua eteenpäin. Selkä on väsyneen
tuntuinen, hylkään kuitenkin huolen siitä. Tien asfaltti on railoilla, eikä
sitä enää välitetä korjata. Tänään ei tuule, vauhtini on kuitenkin kova ja
ilmavirta pistää silmät vuotamaan.
Sukellan ulos metsästä radan varteen ja yritän väistää
oikealta tulevia. Pyöräilijöitä ei ole enää paljon liikkeellä, mutta aina
saamme kisan aikaiseksi jonkun kanssa.
Olen kiitollinen siitä, että voin mennä pyörällä joka
aamu lyhyen matkaa töihin. Saan raitista ilmaa ja herään päivän koettelemuksiin
kunnolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti