Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: Plan B.

1.10.2012

Plan B.





Viikko sitten sunnuntaina kirjoitin suunnitelmani mukaisesti käteeni B-kirjaimen. Sen tarkoitus on muistuttaa siitä, että yhdestä kolmeen hengitystä palauttaa tähän hetkeen helpommin kuin mikään muu. Hengitys palauttaa kehoon ja saa tuntemaan sen mikä on todellista.


Kirjainta ensimmäistä kertaa piirtäessäni en vielä tiennyt miten monta syvää henkäystä se pistää minut tällä viikolla ottamaan. Ajattelin vain, että olisi hyödyllistä saada syvät hengitykset takaisin osaksi tähän hetkeen palaamisrutiiniani. Olin jo tavan unohtanut. En usko, että elämäni on ollut stressaamatonta, en vain ole tätä tapaa palata kehooni muistanut. Olo helpottuu kummasti yhdellä tai muutamalla hengen vedolla.


Kokeile!

Lopeta lukeminen ja laita silmät kiinni. Hengitä syvään.

Yksinkertaista, eikö?


Hands in the sky by yago1.com, on Flickr


Menneellä viikolla ei sitten yhtään mikään mennyt suunnitelmien mukaan. En tiedä mistä jo maanantaina aavistin, ettei tässä hullunmyllyssä auta suunnitelmat B, C eikä edes D. Suunniteltu tapaaminen muuttui toiseksi. Puolisoni vaihtoi iltapelinsä leffailtaan ja päätti mennä mökille tällä viikolla. Peruin yhden tapaamisen lisää, jonne olin matkalla yhdessä mökille lähtevän pienen kanssa. Sitten järjestelin treenivarauksiani uusiksi osin ystävän toivosta ja peruin lapselle tekemiäni hoitovarauksia. Keskiviikkoaamuna tuli peruutus pienen jumpasta.


Mitäs näistä. Minä hengitin. Koska kaikkiin asioihin ei voi vaikuttaa – ne voi vain hyväksyä ja jatkaa eteenpäin.


Töissä olen piirtänyt uskollisesti kirjaimen selvemmäksi joka aamu. Yllättäen sielläkin on ollut haasteita. Osa tehtävistä siirtyy yhä eteenpäin ja takaiskuja satelee vasemmalta ja oikealta. Sovitut asiat eivät pidä ja samaan tilanteeseen palataan missä oltiin jo kaksi kuukautta sitten.


Kaikessa tässä istun koneellaani näpyttelemässä, hallitsen kaaosta. Alas katsoessani näen B-kirjaimen vasemman peukaloni vieressä. Otan viikon noin sadannen kerran sarjan syvähengityksiä.


Kokeile sinäkin!


Ei kommentteja: