Zazen iskee jälleen

Pikkujoulun (juu, me vietettiin ne jo) jälkeisenä aamuna heräsin ihan liian aikaisin. Yritin tosissani kaivautua syvemmälle peiton alle - ihan turhaan. Luovutin taistelun iloisena mahdollisuudesta mennä kuluttamaan tyynyä ennen pienen heräämistä. Pistin suitsukkeen palamaan ja ryhdyin seinän tuijotukseen.

Sessio oli naurettavan helppo. Minusta aina tuntuu siltä, että jos istun aamulla, saan jostain syystä istuttua vähemmällä vaivalla. Aika kului nopeasti ja harjoittaminen oli miellyttävää. Ilmeisesti kolotukset ja krempatkaan eivät ole aamuisin niin häiritseviä. Sain vain istua. Se oli loistava aloitus päivälle! Näin meni nyt tällä kertaa.

Tämä kokemus on viime viikonlopulta. Olen istunut muutaman kerran kuluneellakin viikolla ja istuminen on mielessä kaiken aikaa. Tyyny kutsuu, mutta myös asenne pysyy kaikessa missä on ja mitä ikinä tekeekin. On vain tässä ja nyt.

Kajo Zendon Zazen johdannosta on nyt jo pari viikkoa. Siellä keskustellut ajatukset tuntuvat hyviltä. Yksinkertaisuus on parasta huumetta tällaiselle yksinkertaiselle ihmiselle. Olen iloinen, että kokosin kaiken rohkeuteni ja menin mukaan. En tosiaankaan tunne ketään sieltä, en ole kovin kokenut harjoittaja, enkä muutenkaan tiedä mitään, yhtään mistään.

Kajo Zendo on koko ajan yksinkertaistamassa toimintaansa. Jäljellä on vain zazen ja sen muuoto. Vain istutaan. Ei muuta. Se tuntuu itsellenikin tärkeältä. Miten voisi olla harjoitusta, jos ei olisi muotoa?

Uku selitti historiaa ja harjoittamisen taustoja ihan riittävästi, Rinzai ja Soto Zenin ero tuli hyvin selväksi. Kajo Zendon sivuilla on aiheesta selkeyttäviä artikkeleita. Voisin joskus kirjottaa Zenistä enemmänkin. Jokin viitekehys tarvitaan, mutta olen kyllä hyvin riisutun version kannalla. Istuminen on tärkeintä. Tarinat zen mestareista ja heidän opetuksistaan ovat tärkeitä, mutta jos ihan totta puhutaan niin en kyllä tajua heidän opetuksistaan paljon mitään.

Keld Head hawthorn by Mike.D.Green, on Flickr

Istuimme Zen johdannossa kolme kertaa vissiin vartin. Kokeilin rohkeammin pitää silmät ihan auki koko session ajan ja olla laskematta. Mikäs siinä. Ehkä ajatukset eivät juosseet paljon sen enempää kun laskiessakaan – prosessorini on niin hyvä, että se pystyy valitettavasti moniajoon. Päänsisäinen laulu raikaa, vaikka laskisinkin. Sen verran hyvä prosessori on. Kamppailun kohde oli ehkä eniten katse.

Sessio vahvisti pyrkimystäni istua tyynylläni ja puuduttaa persettäni jatkossakin, säännöllisesti ja jatkuvasti, ilman pyrkimystä yhtään mihinkään.

Tässä jotain ohjenuoria itselleni muistutukseksi.

1.   Istu joka päivä, vaikka kuinka lyhyesti. Istu.
2.   Päästä irti laskemisesta.
3.   Käytä sitä kelloa, älä huijaa itseäsi lopettamalla aiemmin.
4.   Siirry lähemmäs seinää.
5.   Pidä silmät auki.
6.   Vaan istu.

Kävisin mielelläni ryhmässä istumassa edes kerran kuukaudessa. Tässä on vaan tämä elämä elettävänä, niin että pelkään etten saa itseäni raahattua Kajo Zendolle kovin usein. Istua voi kotonakin, mutta on siinä ryhmässä istumisessa jotain voimaa...

Kiitos vielä Ukulle!