Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: Lempparipäivä

17.10.2012

Lempparipäivä






On muuten hyvä olla suunnitelma, jos vaikka joskus olisi sitä omaa aikaa vähän enemmän. Mitä tekisin, jos minulla olisi koko päivä aikaa viettää ihan miten haluan?



Sanomattakin on selvää, että nukkuisin siihen asti, että herään ilman kelloa. Toivon kuitenkin, että herään ennen kello yhdeksää. Suorittaja minussa ei halua nukkua koko päivän ohi. Huomio muuten itselleni, ennen tällaista päivää kannattaisi todellakin mennä edellisen iltana aikaisin nukkumaan. Seuraavana päivänä on energiaa hyvän yön jäljiltä.


Aamulla köllin mielelläni sängyssä jonkin aikaa pienen ja puolison välissä ihan rauhassa, kun ei tarvitse rynnätä työmatkaan. Kaikki saavat herätä rauhassa. Noustuani menisin venyttelyiden jälkeen istumaan tyynylleni.


Valuttuani lopulta alakertaan tekisin aamiaissmoothien, johon tulee liotettua tattaria ja hirssiä ja tuoreita marjoja. Sellaisen nautin kyllä joka aamu joka tapauksessa. Smoothien kera lukisin kiireettä Hesaria iPadilla. Saattaisin jopa hetken pötköttää surffaamassa sohvalla. Aamupäivään kuuluisi vähintään ulkoilua pienen ja puolison kanssa metsässä, mutta mielellään myös jokin suhteellisen kova urheilusuoritus. Ratsastamassa metsässä olisi kanssa kiva käydä.

Day 30/365 : Do you need a sparkling dream? It lies on the riverside when the summer goes away... by ~jjjohn~, on Flickr


Seuraavaksi totta kai tarvitsisin herkkukasvisruokaa. Varmaan tekisin jotain raakaruokaa. Kiireetön suihku, vaatteiden valinta ja meikki olisivat tämän jälkeisen hetken luksusta. Saattaisin lähteä jopa kaupungille ihan itsekseni. Aina on joku lahja hankittavana tai muuta ostettavaa. Kauaa ei kyllä huvita siellä pyöriä, vaan jokin kiva shampanjabaari kutsuisi.


Päivän kruunaisi illallinen ja teatteri oman rakkaan tai hänen lastenvahtina ollessaan hyvän ystävän kera. Nukkumaan pääsisi tietysti ajoissa.


Huomaan, että yksinkertaistamisajatukset alkavat itää. Mikä minua estää viettämästä tällaista päivää? No ei niin yhtään mikään!



Millaisen lempparipäivän sinä viettäisit?



Ei kommentteja: